Tuolla otsikolla ei viitata isoisän koripalloon, vaan koripallon pääsarjaotteluun Uudessakaupungissa. Kotijoukkue Uudenkaupungin Korihait saivat väliviikon keskiviikkona vastaansa syksyn kohujoukkue Nilan Bisonsin Loimaalta. Varmistaakseni taputtamisen oikealle joukkueelle laitoin pitkävetoon rahat kotijoukkueen puolesta. Minä aion muuten käyttää tässä blogikirjoituksessani vierasjoukkueesta tuota kaupallista nimeä, vaikka esim. Yle on ottanut toisenlaisen kannan näihin ostonimiin.
Saavuimme ottelupaikalle puolisen tuntia ennen ottelun alkua, mutta hallissa ei paljon ihmisiä meidän lisäksi vielä ollut, vaan paikalliset tulivat todella myöhään paikanpäälle. Otteluhalliin saapuminen oli tylsä. Aula oli todella koulumainen ja ennen rappusten kipuamista yläkerran saliin ei mistään nähnyt että oli saapunut Korihaiden kotiluolaan. Urheilutapahtuma- ja kotiluolamaisen tunnelman aikaansaamiseksi kannattaisi jo hallin tuloaulaan minusta panostaa.
Heti ensitöiksemme saliin päästyämme marssimme testaamaan hallin ulkoisesti vaatimattoman nakkibaarin tarjontaa. Hodari kahdella nakilla paahdetun sipulin kera maistui hyvälle, vaikka sämpylän lämmittäminen mikrossa vähän laittoikin arveluttamaan ostoksen järkevyyttä. Myyntitilat olivat kokonaisuudessaan kovin vaatimattomat, mutta täyttivät juuri ja juuri tarkoituksensa kuitenkin.
Ottelu alkoi valjulla ja huomaamattomalla pelaajaesittelyllä, jonka aikana kävi heti selväksi etten pitäisi ottelun kuuluttajasta lainkaan. Tämä käsitys vahveni ottelun loppua kohden. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, vaikka materiaalia verratessa tuntui kotijoukkue olevan vahvasti altavastaajan asemassa. Heidän kokoonpanostaan puuttui ilmeisesti pari pelaajaa, mutta en tiedä minkä paikan pelaajia he olivat. Suurimmat puutteet kokemattomaan koripallosilmääni olivat kotijoukkueen levypallopelaaminen ja pelin rakentaminen. Vierailjoiden McDaden, Jonesin ja Iveyn tapaisia pelureita ei kotijoukkueen riveistä löytynyt. Kotijoukkueen ulkomaalaisista Vanzant ja Johnson olivat hyviä vahvistuksia, mutta juuri levypalloissa ja pelinrakentelussa he eivät mielestäni yltäneet biisonilauman tasolle. Kaikesta huolimatta kotijoukkue johti puoliajalla 39-38.
Tauon jälkeen biisonit vauhkosivat kentällä kuin varsat kevätlaitumilla ja repivät tilanteeksi kahdessa minuutissa 39-44. Siitä alkoi karkumatka, jota kotijoukkue ei saanut missään vaiheessa kurottua umpeen. Niinpä vierailijat veivät pisteet Loimaalle ja minä sain repiä vetolappuni. Ottelusta jäi positiivinen kuva, vaikka tapahtumana ja puitteiltaan se ei yltänyt esimerkiksi lentopallon Mestaruusliigan ottelutapahtumien tasolle. Yleisö eli kuitenkin hyvin ottelussa mukana ja tunnelma oli hyvä. En tiedä miten yleisömäärä koripallossa lasketaan, mutta aika kovalta luvulta vaikuttaa kotijoukkueen ilmoittama 1208, kun muistelee eilistä väkimäärää hallin suht pienissä katsomotiloissa.
Vaikka olen joitan koripallopelejä jo elämässäni nähnyt, niin en kyllä vieläkään oikein ole tottunut siihen, että kotiyleisö kannustaa vierasjoukkueen hyökätessä. No, harjoitus tekee mestarin, joten eiköhän tuohonkin opi koripalloa enemmän seuraamalla. Harmi vaan ettei Turun seudulla pelata Ukia, Saloa ja Loimaata lähempänä korkeatasoista koripalloilua.
Välipäivien urheiluohjelma jatkuu osaltani jo tänään torstaina. Yritän ehtiä päivällä käymään Kupittaalla vilkaisemassa ringeten seurajoukkueiden MM-turnausta ja illalla suuntaan isomman jään ääreen, kun pääsen HK Areenalle TS:n aitoon vierailemaan otteluun TPS - Saipa. Perästä kuuluu.
