Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsämäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsämäki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Viikonloppuna täyslaidallinen sporttia


Olen aiemmissa kirjoituksissani harmitellut talvilajien päättymistä ja hetkellistä penkkiurheilun hiljaiseloa Turun seudulla ennen kesälajien alkamista, mutta tuleva viikonloppu osoittaa että hiljaiselo on kyllä menneen talven lumien tapaan ihan menneen talven lumia. HIMin hyvän rokkibiisin sanoin "Join me".

Omalta osaltani viikonloppu käynnistyy mitä todennäköisimmin perjantaina kavereiden kanssa raveissa vieraillen. Taannoinen tutustumiskäynti Metsämäkeen aiheutti siis pienen ravikärpäsen puraisun. Hevoset sinällään eivät minua juurikaan kiinnosta, mutta vedonlyönti ja anniskelukatsomo tekevät hommasta viihdyttävää.

Lauantaina ja sunnuntaina on tarjolla todelliset härkäpäivät penkkiurheilun ystäville, joten istumalihakset ovat kovilla. Viikonloppu alkaa lauantaina jo klo 10, kun Ruskotalolla pyörähtää käyntiin D-tyttöjen lentopallon AM-finaalit. Siellä olisi tarkoitus käydä jossain vaiheessa päivää katselemassa - ehkä mitalipelien aikaan iltapäivästä. Lauantaina olisi myös vähän eksoottisempia otteluita tarjolla, sillä klo 11 pelataan Parkin kentällä aussifutiksen treenimatsi, kun turkulainen Dockers saa vastaana ruotsalaisen Bromma Vikingin. Vähän samantyyppistä rytkettä ja pauketta on tarjolla Raision Kerttulassa klo 15, kun Raisio Oakmen saa jenkkifutiksen treenimatsissa vastaansa niin ikään ruotsalaisen Eskiltuna Sharkin.

Sunnuntaina Turun seudun urheilunystäviä hellitään sekä finaali- että avausottelulla. Finaalia on tarjolla Salohallissa klo 15:30, kun lentopallon Mestaruusliigan loppuhuipennusta evakossa pelaavat Hurrikaani-Loimaa ja Vammalan Lentopallo aloittavat finaalisarjan. Myös Turussa on evakkomeininkiä, kun TPS saa Veikkausliigan avausottelussa vastaansa MyPan. Ottelu pelataan poikkeuksellisesti Urheilupuistossa Paavo Nurmen Stadionilla, koska Veritas Stadion on remontissa pitkälle kesäkuuhun.

Vaikka kevään ratkaisupelit ovat sujuneet pääsääntöisesti mollivoittoisesti Turun seudulla, niin saattaa kotinurkille olla vielä tulossa SM-kultaakin tänä keväänä. Tässä jahdissa ovat mukana vielä TPS:n salibandyn A-juniorit, jotka kamppailevat finaaleissa Happeeta vastaan. Ensimmäinen osaottelu päättyi torstaina Turussa turkulaisten 5-8 -tappioon. Toinen ottelu pelataan lauantaina Jyväskylässä ja kolmas ja mahdollisesti jo ratkaiseva ottelu Caribia Areenalla Turussa keskiviikkona. Penkkisporttaajankin on tarkoitus löytää tiensä paikalle tuohon otteluun.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäisenä ravattiin kohti lentisfinaaleita


Penkkisporttaaja on viettänyt melko rauhallista pääsiäisen aikaa. Urheilutarjonta on ollut kotikonnuilla hyvin rajallista, joten aikaa on tullut vietettyä enemmän perhepiirissä. Lenkkeilyn lisäksi pääsiäispyhien ainoaksi ”urheilusuoritukseksi” jäi Pitkäperjantain Pääsiäisravit Turun Metsämäessä.

En ole Turun Sanomien tilaaja, joten minulla ei olisi mitään käsitystä ravitapahtumista ilman Facebookia. Olen valmistellut tänne blogiini urheilumarkkinointia käsittelevää juttua, jossa käsittelen myös tätä asiaa. Facebook ohajaa nykyisin elämääni aika paljon nimenomaan erilaisten tapahtumien osalta. Saan sitä kautta tietoa monista erilaisista tapahtumista, joista innostun kuin hullu puurosta.

Tällä kertaa sain houkuteltua raveihin mukaani hyviä ystäviäni. Monet heistä olivat raveissa ensimmäistä kertaa ja kaikki tuntuivat viihtyvän Metsämäen hyvissä puitteissa hyvin. Puitteethan Turussa ovat mitä mainioimmat ja heppojen seuraamisen saa mukavasti lisäjännitystä vedonlyönnillä. Itse pelasin tällä kertaa 27,50 euroa ja voitin 23,50 euroa, joten tappiolle jäin vähän. Veikkaustaidoillani, tai -tuurillani, ei siis ihan vielä voi siirtyä vapaaherraksi. Kimppaan veikatun Toto4:n olisimme saaneet oikein, jos ei lähdössä 6 olisi tullut yllätysvoittajaa, jota ilmeisesti monikaan ei osannut veikata kärkisijoille. No, ehkä se olisikin väärin jos meidän tietämyksellä pääsisi isompiin voittoihin käsiksi.

Tulevat viikot eivät vaikuta olevan urheilullisesti mitenkään järin aktiivisia, mutta lentopallon Mestaruusliigan finaaleita on sentään tarjolla. Finaalien pelipaikoista syntyi melkoinen hälinä ennen finaalien alkua, vaikka sarjaan ilmoittautumisesta alkaen on ollut selvää, että alle 1500 istuinta sisältävissä halleissa ei finaaleita saa pelata. Markkinoinnillisesti tämä hälinä on tehnyt finaaleille hyvää, sillä tuskin ilman sitä finaaleista olisi näin paljon kirjoiteltu ennakkoon. Hurrikaani tulee pelaamaan kotiottelunsa Salohallissa. Loimaalaisille tämä on hyvä mahdollisuus kartuttaa kassaa, sillä Turun seudulla on paljon penkkiurheilijoita vailla kevätohjelmaa.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ravit ravattu ja tennistä tyrkyllä viikonlopun kattaukseen

Perjantain tutustumisretki Turun Metsämäkeen ja raveihin oli todella mielenkiintoinen. Luulenpa ettei meikäläistä nähty viimeistä kertaa "ravistadionin" penkeillä. Ensikokemuksen positiivisuutta lisäsi sekä vierailumme yhteyteen järjestetyt esittelyt ja tarjoilut että asiantunteva seura. Ensinnäkin pitää kehua Metsämäen fasiliteettejä, jotka ovat kuulemma kenties Suomen parhaat lajissaan. Katsomotilat ja muutkin tapahtuman puitteet olivat erittän hyvät, toimivat ja viihtyisät.

Excursiomme alkoi tallivierailulla, jossa pääsimme tutustumaan Harri Koivusen ammattilaistalliin. Minulle hän oli tuntematon suuruus, mutta kuuleman mukaan hän on turkulaisen raviurheilun kirkkain tähti. Vierailumme jälkeen tätä ei tarvitse enää epäillä lainkaan. Valmentajana ja ohjastajana toimivan Koivusen tallissa työskentelee hänen lisäkseen neljä täysipäiväistä työntekijää, mikä oli minulle yllätys. Muutenkin toiminnan ammattimaisuus ja kilpailujen tiheys yllätti minut tyystin. Koivunen ajaa tänä vuonna 295 kilpailua! Ja Suomessa järjestetään joka tänkin vuonna 350 kilpailua. Periaatteessa siis joka päivä ravataan jossain. 

Tallivierailun jälkeen yksi kerhomme jäsenistä pääsi kokeilemaan ajamista Metsämäen radalla tandem-kärryillä. Vauhti oli kuulemma vain 40 % kisavauhdista, mutta silti se oli vaikuttanut kauhean kovalta. Meikäläisen tähtihetkeksi hevosten kanssa jäi se, kun pääsin jakamaan palkinnon lähdön nro 5 voittajalle. Tai oikeastaan vain yrittämään jakamista, sillä hevonen ei rauhoittunut palkintojen jakoon, vaan hurautti kovaa vauhtia palkintojenjakopaikan ohitse.

Jos joku nyt pohtii jossain vaiheessa ravihevosen ostamista, niin kerrottakaan julkisesti Koivusen meille kertoma yllättävä fakta, että 95 % ravihevosista tuottaa tappiota. Ehkä sijoitan rahani kuitenkin vaikka Nokiaan. Muutenkin raveihin liittyvä liikevaihto on laskentu viime vuosina. Olen pitämissäni urheilua käsittelevissä luennoissa lanseerannut (no on kai se jo aiemminkin ollut olemassa) termin urheilun oravanpyörä, joka on kuulemma toteutunut myös raveissa. Ihmisiä käy paikanpäällä vähemmän kuin aikaisemmin, pelivaihdot pienenevät (tai ainakin siirtyvät nettiin), palkintorahat pienenvät, mahdollisuudet pyörittää ammattimaista toimintaa hankaloituvat, jne jne. Jotenkin tämä kuulostaa niin tutulta suomalaisessa urheilussa. Tutulta kuulosti myös toive saada lajiin näkyvä ykköstähti, joka kiinnostaisi lajiniilojen lisäksi myös mediaa ja lajin ulkopuolisia ihmisiä. Itsekin tunnistin nimen, kun tässä kohtaa viitattiin legendaariseen Charme Asserdaliin.

Vaikka jotain laskua on tapahtunutkin, niin ravien yleisömäärä yllätti minut täysin. Iltaraveissa käy normaalisti kuulemma 900-1000 katsojaa, mikä on minusta todella hyvä määrä. Jotekin tuntuu kuitenkin että lajia kohtaan piilevä potentiaali on kuitenkin vielä todella iso. Muun muassa minä olen vuosia halunnut mennä tutustumaan raveihin, mutta ei ole tullut mentyä, kun en ole saanut asiasta juurikaan tietoa eikä kaveripiirissäni ole aktiivista raviharrastajaa. Nyt kun neitsyys on mennyt, niin tulen varmasti toistekin vierailemaan raveissa. Siitäkin huolimatta, että pelasin lähtöjä 23 eurolla ja voittoja kertyi vain 8,10 euroa. Reissu oli siis vetojen osalta tappiollinen 14,90 euroa, mutta kokemuksena todella rikastuttava. Kiitokset oppaillemme ja Turun Hippokselle!

Lopuksi pitää kehua, että olen saanut ensimmäisen blogiini liityvän "tapahtumakutsun". Toivottavasti näitä tulee jatkossa paljon lisää! Minun penkkiurheilijan sieluni on täysin ostettavissa, eli ei muuta kuin kutsua tulemaan, niin koitan tulla paikalle ja raportoida tapahtumasta blogini ja sosiaalisen median kautta sekä ennakkoon että jälkikäteen. Vinnkaus tuli eräältä kaverilta / lukijalta, joka heitti vinkin lauantaina Kaarinassa pelattavasta tenniksen SM-sarjan ottelusta ÅLK-GVLK. Minun ensimmäinen reaktioni oli, että pelataanko tenniksessä jotain sarjaa? Seuraava reaktio oli, että voisiko nimilistaan lisätä ÅLK:n ja GVLK:n lisäksi WTF:n? No, kiinnostus heräsi ja jos vaan aikatauluihin sopii, niin näen lauantaina elämäni ensimmäisen tennisottelun livenä.. Seuraan saa liittyä klo 11:00 Kaarinassa Aktia Arenalla.

perjantai 11. marraskuuta 2011

Ravineitsyys menee perjantaina - käsittelyssä palloiluakin

Pääsen perjantaina tutustumaan ensimmäistä kertaa elämässäni hevosurheiluun paikan päällä, kun Turun Urheilutoimittajien Kerho tekee excursion Metsämäen raveihin. Pääsen osallistumaan Turun Hippoksen järjestämään ravi-iltaan, jossa on itse kilpailun lisäksi tarjolla tallikierros ja muuta infoa raveihin liittyen. Odotan suurella mielenkiinnolla tätä tapahtumaa - toivottavasti saan hyviä vinkkejä ja voitankin veikkauksista jotain. Raporttia on tietysti tulossa jälkikäteen.

Viikonlopun kattauksessa on muuten tarjolla omia futsal-höntsiä Raisiossa ja sunnuntaina toinen isänpäiväni (siis juhlakaluna) tulee vietettyä osin hyvinkin yllättäen urheilun parissa, sillä lähden bussikyydityksellä Raisiosta Loimaalle seuraamaan lentopallon mielenkiintoista paikalliskamppailua.

Tulevat pari viikkoa tulen olemaan viime kesältä tuttuun tapaan lentopalloon liittyvän työni vuoksi reissussa vierailla mailla, joten raportointia on luvassa Suomen rajojen ulkopuolelta. Tämän kesän saldoksi tulee kaikkiaan kahdeksan maata (Argentiina, Portugali, Serbia, Venäjä, Slovenia, Itävalta, Turkki ja Kroatia), joten monenlaista urheilukulttuuria on tullut nähtyä. Olen pystynyt reissuila tutustumaan töiden ohessa paikallisiin urheilupyhättöihin ja tarinoihin ja näitä on tarkoitus jossain vaiheessa mahdollisesti ruotia tässäkin blogissa.

Mikähän ihme siinä muuten mahtaa olla, että monissa maissa jopa alasarjapalloilut kiinnostavat saman verran kuin Suomessa pääsarjatason urheilut? Onkohan kyse vapaa-ajan viettotapojen ylitarjonnasta, väärästä hinnoittelusta, liiasta hyvinvoinnista, liian kiireisestä elämästä, huonosta urhielusta vai mistä? Päättyneellä viikolla saatiin todella huonoja uutisia mm. jalkapallon Veikkausliigan yleisömääristä (linkki löytyy tämän kirjoituksen alta LinkkiVinkeistä).

Vastakkainen malliesimerkki hienosta katsomokulttuurista oli lukemani mukaan saatu Turussa viime viikonloppuna, kun futsalin alasarjaottelussa oli ollut lähes 200 katsojaa. Futsalin pääsarjassa ja vaikkapa käsipallon pääsarjassa tuo olisi varmaan jo ihan ok luku. Ja monelle muulle lajille tuo olisi jo hyvä luku. Voisikohan tuon ottelun yleisömäärää selittää se, että vastakkain oli kaksi maahanmuuttajataustaista joukkueitta (Komar - Kosova) ja heillä urheilu- ja katsomokulttuuri on eri tavalla veressä kuin meillä suomalaisilla? Mene ja tiedä, mutta hieno katsojamäärä tuo oli!

LinkkiVinkit:
MTV3: Veikkausliigaseurat kuilun partaalla, yleisökato nakertaa taloutta  > > > Metsämäen kotisivut  > > >