Ensikosketus vesipalloon

Viikonlopun aikataulu meni torstaina aamulla kertarysäyksellä aikalailla uusiksi ja neitsytmatkojen viikonlopusta tuli vähän suunniteltua karsitumpi. Lauantaina aikatauluihin sopi vain lentopallon Mestaruusliigaottelu Raisiossa ja sunnuntaina kävin pikaisesti ottamassa pintaraapaisun vesipallon saloihin. Sunnuntaille suunnitellut koripallot eivät tällä kertaa onnistuneet, joten näiden pariin pitää palata tuonnempana. Lauantain lentismatsissa Loimu oli tyly isäntä pääkaupunkiseudulta Turun seudulle vierailemaan tulleelle Korson Vedolla ja piti täydet kolme pistettä Raisiossa luvuin 3-1. Loimu on selvittänyt täydellä kuudella pisteellä kaksi edellistä ”pakkovoittoa” kotikentällä ja valmistautuu nyt kovaan putkeen, jossa vastaan tulevat Tiikerit vieraissa, Sampo kotona ja pohjoisen kiertueella Lakkapää ja Etta vieraissa.

Viikonlopun eksoottisin pala penkkiurheilua oli vierailu sunnuntaina aamupäivällä Impivaaran uusitussa uimahallissa, jossa oli käynnissä ”Nordic youth water polo tournament”. Vesipallo on minulle täysin vieras laji, joten tämä ensimmäinen vierailu meni kyllä täysin ihmetellessä.

Impivaaraan ajaessani pohdin mistä ihmeestä vesipallo löytää junioreita lajinsa pariin. Lajivaihtoehtoja on nykyisin paljon ja en usko että vesipallo on monellakaan harrastuslistan kärkipäässä. Päätin pohdintani tuloksettomana, kun autoni kaarsi uudistetun Impivaaran uimahallin parkkipaikalle. Halli oli hatarien muistikuvieni perusteella (olen käynyt siellä viimeksi -90 luvulla) pääpiirteittäin samanlainen kuin aiemminkin, mutta ilmeisesti esimerkiksi allastilat ja punttisali ovat uudistuneet ja tulleet 2000-luvulle.

Halliin sisälle mennessäni mieshenkilö tuli kertomaan minulle hallin olevan suljettu tämän viikonlopun. Ilmeisesti turnaus ei ollut mikään yleisömenestys, koska ulkopuolinen pelien katselija tuntui aiheuttavan vähän hämmästystä. Tosin tuon oudon vastaanoton ymmärsin paremmin, kun seurasin toimintaa ovella jonkun aikaa. Hallilla kävi varmaan kymmenittäin, jollei jopa satoja, uimaan yrittäviä ihmisiä. Pienelle lajille tässä olisi ollut hyvä mahdollisuus hankkia uusia ihmisiä lajia seuraamaan. Ovelta jo käännyttämisen sijasta olisi kannattanut kutsua kaikki uimaan yrittävät hetkeksi seuraamaan matseja ja tarjota vaikka kahvi ilmaiseksi. En tiedä oliko altaiden reunalla ollut katsomo tarkoitettu vain pelaajille vai myös katsojille, mutta siellä olisi varmasti ollut parempi ”tuntuma” peliin kuin ylhäältä kahvion lasin takaa. Jos altaan reunalle olisi saanut mennä, niin sinne olisi varmaan kannattanut tehdä minun kaltaisille katsojille kunnon opasteet.

Tyylikkäässä hallissa pelattiin nuorten vesipallo-otteluita kahdella kentällä. Yritin seurata vähän molempia matseja, mutta se ei ollut helppoa, koska en oikein päässyt perille lajin sääntökoukeroista ja saloista. Tosin tuntui että minun lisäkseni myös Ruotsin valmentajilla oli säännöt epäselviä kun he protestoivat jokaisen tuomion jälkeen tuomareiden ratkaisuja. En löytänyt sitä punaista lankaa, joka varmasti on olemassa vastustajan pinnan alle painamisessa. Välillä niitä vihellettiin pois ja välillä taas ei. Lajin hienouksia en varmaan onnistunut juurikaan löytämään, mutta sen ymmärsin, että maaleja tuli mukavaa tahtia ja että pelaajat olivat taitavia ponnistamaan vedestä ylös, vaikka heidän jalat eivät varmasti ylettyneet pohjaan.

Ensikosketus vesipalloon jätti sen verran avoimia kysymyksiä minulle, että rekrytoin jonkun kaverin mukaan ja menen tällä kaudella vielä seuraamaan Turun Uimareiden SM-sarjaottelua. Ehkä kaverin kanssa keskustellen pääsee paremmin sisään lajin saloihin.

Tepsi voittoon täyden tuvan edessä

Avasin neitsytmatkojen viikon maanantaina suuntaamaan suunnitelmieni mukaisesti Caribialle Salibandyliigan otteluun TPS – Nokian KrP. En oikein tiedä miksi liigamatsit eivät ole aiemmin houkutelleet minua paikalle, vaikka olen sentään itsekin joskus salibandya pelannut harrastusmielessä. Joku kynnys siinä on ollut, jota en ole saanut ylitettyä ennen tätä päivää, vaikka intohimoinen penkkiurheilija olenkin.

Kirjoitin vain vähän aikaa sitten futsal-raportin yhteydessä Caribia Areenaan liittyvistä haasteista yleisötapahtuman järjestämisessä ja osa niistä on näköjään paikkaansa pitäviä myös salibandyssä. Tepsiläiset olivat panostaneet mukavasti ottelutapahtumaan saapumiseen jo ulko-ovilta alkaen. Roll-up mainokset johdattivat yleisöä Caribialla kohti pelisalia. Lipunmyynnissä oli vähän ruuhkaa paikalle saapuessani, mutta järjestysmies käytti siellä hyvin pelisilmää ohjaten jonossa seisoneita kausi- ja vapaakorttilaisia ohittamaan jonon.

Lipunmyynnin ruuhka konkretisoitui myös hallin sisäpuolella, sillä myöhään paikalle saapuneen olisi ollut vaikea löytää istumapaikkaa, mutta onneksi minulle ja seurueelleni oli varattu tutun toimesta paikat ennakkoon. Nyt kun väkeä oli lähes ruuhkaksi asti hallissa, niin huomasin Caribian katsomoiden olevan todella ahtaita sekä leveys- että syvyyssuuntaan. Ahdasta ei näyttänyt sen sijaan olevan Tepsin käytössä olleissa hotellihuoneissa / aitioissa, jotka toimivat varmaan erinomaisina yhteistyökumppaneiden katsomoina. Tarjoilut lienevät kohdallaan tuolla osastolla.

En tiedä oliko matsiin tehty joku vapaalippukampanja, mutta mukavasti väkeä paikalla ainakin oli. Tupa oli täynnä ja yleisömääräksi ilmoitettiin 712. Hallissa oli myös tunnelmaa mukavasti, sillä valtakunnan parhaaksi ja tunnetuimmaksi salibandyfaniksi kutsuttu ”huutosakin johtaja” piti mukavasti ääntä hallin peränurkassa ja paikalle saapunut runsaslukuinen TPS-junnujen ryhmä tuntui tarttuvan hyvin mukaan kannustuksen rytmiin. Tässä kannattajassa, jota voisi ehkä myös kylähulluksi positiivisessa mielessä sanoa, on paljon piirteitä, joista moni kannattajaryhmä voisi ottaa mallia. Minun käsitykseni mukaan (voi olla että olen täysin väärässäkin) tämä kaveri tekee tätä hommaa A) selvin päin B) joukkueen lisäksi muuta yleisöä innoittaakseen C) vastustajaa ja tuomaria morkkaamatta. Ainoa asia mikä hänen toiminnassaan mietitytti oli sen mukavan ”maalijuoksun” turvallisuuskysymykset, kun lapset lähtevät matkimaan häntä, kuten maanantainakin kävi. Pienissä määrin sekään nyt ei ole mikään ongelma, mutta jos maalijuoksijoita ilmaantuu paljonkin, voi jonkunlaisia riskejä olla olemassa.

Tauoilla Caribian yleisöpalvelut olivat kahvioiden muodossa perinteisen heikot, joten en jaksanut lähteä tauoilla jonottelemaan kahvia. Moni muu näytti tehneen kanssani saman valinnan. Salin puolelle oli erätauoille kehitetty ihan mukavaa ohjelmaa. En ole itse minihameisten tanssityttöjen suurin ystävä, joten minusta oli ihan mukavaa, että ensimmäisellä erätauolla kentälle päästettiin Tepsin junioreita rankkaritaitojaan esittelemään. Tämä on hyvä tapa viljellä intoa tulevaisuudentoivoihin. Toisella erätauolla ohjelmassa oli yleisökipailu, josta joku onnellinen(?) pikkupoika voitti kotiin viemiseksi kasan Heirolin ruuanlaittovälineitä. Tarkennetaan vielä että ei minulla ole mitään tanssityttöjä ja minihameita vastaan, jos niilä on joku funktio ottelutapahtumassa - esim. toimia oikeasti esikannustajina.

Tapojeni mukaan jätän itse ottelun raportoinnin aika pieneen rooliin, koska monet lajeissa sisällä olevat tahot tekevät parempia raportteja otteluista. Minä keskityn enemmänkin ottelutapahtumista ja fiiliksestä raportoimiseen. Tepsi oli oikeastaan alusta alkaen askeleen nokialaisia edellä sekä kenttätapahtumissa että tulostaululla. Peli oli todella nopeatempoista, kuten arvelinkin. En tiedä onko Caribian kaukalo normaalikokoinen vai ei, mutta välillä tuli jotenkin sellainen olo, että kaukalo saisi olla jopa vähän isompi. Nyt maalipaikkoja tuntui syntyvän lähes ainoastaan one timereistä, kun muuten tila oli koko ajan kortilla. Joukkueet tavallaan hakivat vain paikkoja saada maalivahti kebabkioskille sivuttaissyötöllä ja pallon siirtämistä tyhjään verkkoon. Kovinkaan monta vaarallista läpiajoa tai ”lämäriä” ei matsissa minusta ollut. Ottelun päätyttyä tulostaululla seisoi lukemat 8-4, eli TPS paranteli parilla pisteellä asetelmiaan sarjataulukossa. Piste-ero on nyt vain neljä pistettä sarjakärkeen ja yhtä lukuun ottamatta kaikilla edessä olevilla on Tepsiä enemmän otteluita pelattuina. Tepsi jatkaa sarjan kärkisijoista taisteluaan maaottelutauon jälkeen joulukuun puolivälissä. Maanantaina Tepsin parhaana pelaajana palkittiin Juuso Alin. Minun silmin suurimpiin onnistujiin voidaan laskea lisäksi maalivahti Tommi Kekkonen, kapteeni Miko Kailiala, Janne Nurminen ja Miikka Sokka. Vierasjoukkuetta en katsonut "sillä silmällä", joten en oikein osaa nostaa sieltä esiin ketään pelaajaa erityisesti.

Visiitti salibandymatsiin oli ihan positiivinen kokemus enkä usko että tämä jää kauden ainoaksi vierailuksi Tepsin, FBC:n tai jonkun muun turkulaisen seuran otteluun. Sellaisen toiveen heittäisin vielä katsojille otteluun saapumiseen – ja seuroille markkinointiin –että tunnustettaisiin katsomossa oman joukkueen värejä. Minulla ei ole virallista Tepsin kaulahuivia olemassa, mutta jotain musta-valkoisia sentään kaulaani viritin matsiin lähtiessäni.

Tässä vielä lopuksi fiilistelynä Jarkuvaa syöttöä -sivuston haastattelu tästä "kylähullusta", jollaisia jokainen laji ja seura kaipaisi läjäpäin tuekseen:

Neitsytmatkojen värittämä vilkas viikko edessä

Alkavasta viikosta on tulossa aika vilkas penkkiurheilurintamalla. Omien liikuntaharrastusten lisäksi pitäisi ehtiä kuluttamaan monen eri katsomon penkkejä. Viikon mielenkiintoa lisää se, että pääsen tutustumaan moniin uusiin ottelutapahtumiin.

Viikko alkaa elämäni ensimmäisellä Salibandyliigan ottelulla, kun tarkoitus on suunnata Caribia Areenalle maanantaina katsomaan kun TPS kohtaa Nokian KrP:n. TPS aloitti kauden vahvasti ja on edelleen hienosti kärjen tuntumassa. Olen kuullut juttuja että TPS:llä on Suomen paras salibandyfani, joten hänen suorituksiaan odotan myös innolla.

Tiistaina olisi tarjolla kiekkoliigaa HK Areenalla, mutta se jää valitettavasti väliin oman urheilun vuoksi. Keskiviikolle ja torstaille mahtuisi vielä jotain, joten heittäkääpä vinkkiä tulemaan, jos Turun seudulla tapahtuu silloin jotain mielenkiintoista urheilun saralla.

Perjantaina tai lauantaina aion tutustua jälleen minulle ennestään täysin tuntemattomaan lajiin, kun vesipallon nuorten PM-kisat alkavat Turun Impivaarassa. Tästä lajista minulla on todella rajalliset ennakkotiedot, joten lähden avoimin mielin paikalle katsomaan mistä on kyse. Minimaalisen pienen pintaraapaisun vesipalloon sain pari kuukautta sitten, kun Sokos Hotel Pasilan alabaarissa eksyimme seurueeni kanssa erään pariskunnan pöytään istumaan. Jonkun aikaa keskusteltuamme kävi ilmi, että tällä herralla oli vahvat siteet sekä vesipalloon että biljardiin. Siinä menikin tovi jutustellessa, kun tuntemattomista urheilulajeista alettiin rupattelemaan.

Lauantaina ja sunnuntaina onkin Turun seudulla lähes ylitarjontaa penkkiurheilijoille. Itse valitsen töidenkin takia lauantaille vesipallon lisäksi lentopallon Mestaruusliigan, jossa Loimu kohtaa KoVen Raisiossa Kerttulan liikuntahallissa. Jos sunnuntaina vaan aikaa piisaa, niin tarkoitus on mennä ensin seuraamaan Futsalin SM-liigaa, jota pelataan oudosti jo puoliltapäivin Turussa. Sikäli ajankohta on hyvä, että sen jälkeen on mahdollista suoriutua vielä seuraamaan joko elämäni ensimmäistä naisten Korisliigan ottelua Riento - Huima tai ensimmäistä koriksen miesten I-sarjaottelua Ura Basket - Honka.

Tällaista on penkkisporttaajalla suunnitelmissa tälle alkavalle viikolle. Tarjolla olisi paljon muutakin, kuten tuossa vasemmalta olevasta tapahtumakalenteristani näette. Toivottavasti katsomoihin löytää lisäkseni mahdollisimman paljon muitakin uusia ihmisiä. Kansoitetaan katsomot ottamalla kaveritkin mukaan, kun peleihin menemme!

Mestiksen kärkikahina Turussa

TuTo, Jukurit ja Mestis tarjosivat perjantai-illan viihteeksi Mestiksen kärkikamppailussa vauhdikasta kiekkoa turkulaiselle ja noin kymmenelle mikkeliläiselle katsojalle. Perjantai on minusta erinomaisen hyvä Mestiksen pelipäiväksi, sillä lauantai on jo virallista viikonloppua ja usein täynnä ohjelmaa. Perjantai-ilta sen sijaan ei ainakaan itselläni sisällä oikein koskaan mitään kovin erikoista ohjelmaa. Marliareenaksi nimensä täksi kaudeksi vaihtaneessa hallissa oli hyvä tunnelma ja ottelutapahtuma on mennyt TuTon pelin tapaan mukavasti eteenpäin sitten edellisen käyntikertani.

Minä bongasin kuulutuksesta ottelun yleisömäärän olevan jotain 1900, mutta vieruskaverin kanssa pohdittiin että ei se niin vähän voi olla. Päädyimme siihen että kuulutus oli jotain päälle 2900 ja melkoisesti värikynällä höystetty. Mutta lopulta se oli tosiaan 1997. Olin melko varma, että hallissa olisi ollut noin 2500 katsojaa, mutta niin se silmä pettää. Mestiksen mittakaavassa TuTon yleisömäärät taitava kuitenkin olla hyviä, sillä perjantain kierroksella se Turku oli ainoa paikka missä yleisöä oli yli 1000. Pohjanoteeraus oli Lempäälä, jossa Mestis-matsi houkutteli paikalle vain 209 katsojaa.

Kupittaan jääurheilulle pyhitetystä monitoimihallista on tullut entistä viihtyisämpi paikka. Lapsille on rakennettu oma leikkipaikka, käytäville laitettu TuTon pelaajien jättikuvia, yms. Myös hallin värimaailma on miellyttävä ja vieläpä TuTolle hyvin sopiva. Jos jotain kehitettävää vielä pitää äkkiseltään keksiä, niin hallin äänentoisto ei ainakaan perjantaina oikein toiminut ja näyttötaulu mainoksia ja hidastuksia varten olisi mukava lisä ottelukokemukseen.



Uudet ravintolatilat kentän päädyissä on erinomaisia. Seuraavan kerran peliin mennessäni taidankin varata paikan anniskelualueen alimmalta tasolta, jossa oma pöytä on aivan toisen maalin takana pleksin alareunan tasolla. Myyntipisteet tuntuvat toimivan aika hyvin, sillä olutta ei pitänyt ainakaan kauan odotella. Puolen litran Kukko-tölkin hinta oli vieläpä ihan sopivan huokea. Positiivista oli myös se, että kyseistä olutta nauttiessa, korjataan juodessa, ei ainakaan hampaita pääse vihlomaan, sillä sen verran lämmintä Kukko tuntui olevan.

Itse ottelussa kotijoukkue löi heti avauserän alussa hullun vauhdin ja prässin päälle. Tamin psyykkaus oli onnistunut hyvin pukuhuoneessa ja joukkue näytti olevan täynnä energiaa. Vieressäni istunut kokeneempi TuTon peleissä kävijä sanoi jo alussa, että vauhti hiipuu vähän ajan päästä, TuTo alkaa jäähyilemään ja vierasjoukkue vie voiton. Alun vauhti olikin sellaista, että sitä ei voi pitää kovin kauan päällä. Jos TuTo olisi saanut heti alussa pari maalia iskettyä, niin ottelun luonne olisi muuttunut merkittävästi. Lopulta ottelu kuitenkin noudatti vieruskaverini ennustusta ja vierailijat veivät pisteet mennessään lukemin 2-5. 

Debyyttiottelussaan neljä tehopistettä iskenyt TuTon NHL-apu Jesse Winchester oli alussa aggressiivisella pelipäällä, mutta lopulta hän hyytyi muun joukkueen mukana ottelun vanhetessa. Winchester oli selvä vahvistus TuTolle, mutta ei pieniä välähdyksiä lukuun ottamatta ihan niin dominoiva, mitä ennakolta odotin. Pelintuntuman lisääntyessä miehestä tulee kuitenkin olemaan TuTon joukkueelle, kannattajille ja fanipaitojen myyjille paljon iloa – siis jos työsulku jatkuu vielä..

Kaiken kaikkiaan matsista, hallista ja koko kokemuksesta jäi kuitenkin positiiviset fiilikset. Suosittelen muillekin tutustumiskäyntiä Kupittaalle TuTon peliin. Lättyä pussiin!

Kakkosdivarin kiekkoderbystä puuttui "se jokin"

Tein neitsytmatkani lupausten mukaisesti pikaisen paluun Kuparivuoren Aurinkoareenalle, kun Naantalissa oli keskiviikkona tarjolla jääkiekon II-divarin paikallismatsi VG-62 - RNK Hoci (Raisio).

Minulla oli vaihtoehtona lähteä Sastamalaan katsomaan lentopallon CEV Cupin ottelua VaLePa - Andreoli Latina (ITA). Näin jälkikäteen asiaa ajateltuani olisi ehkä sittenkin kannattanut käyttää kolme tuntia elämästäni autossa istumiseen - lue MTV3:n juttu ko. ottelusta.

Jäähallille lähtiessäni odotin mielenkiintoista kamppailua. Vaikka en ole aiemmin aktiivisesti seurannut alasarjakiekkoilua, niin olen antanut itseni ymmärtää, että Raision ja Naantalin seurojen välillä vallitsisi aika kiihkeä viha-rakkaus -suhde. Tämän vuoksi olinkin vähän pettynyt ottelun antiin kahden ensimmäisen erän osalta. Peli ei ollut kovinkaan korkeatasoista ja kiihkeyskin tipotiessään yleisön herättänyttä RNK-maalivahdin tunteenpurkausta lukuun ottamatta.

VG:n mielenkiintoisimmat nimet olivat minulle tuttuja neitsytmatkani jäljiltä. Jussi Sipponen ja Markus Laine olivat edelleen parhaimmistoa, vaikka Sipponen jäikin tällä kertaa ”vain” tehoihin 2+0. Ottelun tyylikästä ja informatiivista käsiohjelmaa lukiessani huomasin että en tunne RNK:sta kuin yhden pelaajan. Hän oli liigassakin pelannut Jesse Saarinen, joka oli tosin jostain syystä poissa keskiviikon derbystä. Tämän ottelun perusteella raisiolaisten parhaimmistoon nimeäisin Pasi Palosen, Ville Riihimäen ja Niko Tammelinin.

Kolmannessa erässä alkoi olla jo odottamaani tunnetta jäällä, mikä kuului katsomoonkin pillin soidessa jäähyn merkiksi aiempia eriä useammin. Silti ottelusta puuttui "se jokin" mitä odotin näkeväni kun matsiin lähtöä suunnittelin. VG voitti juhlaottelunsa lopulta 215 katsojan iloksi lukemin 6-3 ja jatkaa sarjataulukossa kärkikahinoissa kakkosena (katso sarjataulukko linkki). Raisiolaisten tilanne on huonompi, sillä he ovat tällä hetkellä taulukossa kolmanneksi viimeisenä. Heidän yläpuolellaan tosin on muutama joukkue ohittamisetäisyydellä parin pisteen päässä ja takaa tulevat ovat sentään kuuden pisteen päässä.

Ehdin tällä kertaa paneutumaan ensimmäistä käyntiäni paremmin ottelutapahtuman oheispalveluihin. Ensimmäiseltä kerralta tuttu "kaikki tuntee kaikki ja minä olen ulkopuolinen" -fiilis voimistui entisestään, kun erehdyin istumaan jonkun kovaäänisen kaikki tuntevan äiti-henkilön edessä kaksi ensimmäistä erää. Harvoin annan tuollaisten matsin ulkopuolisten asioiden häiritä itseäni katsomoissa, mutta nyt oli ihan pakko vaihtaa istumapaikkaa kolmanteen erään.

Aurinkoareenalla yleisöä palvelee kahvio Ylänurkka, joka on mukava lämmin paikka istua tauolla rupattelemassa tuttujen kanssa. Ajoissa paikalle tulleet olivat onnistuneet varaamaan jopa hyvät istumapaikat "baaritiskiltä" aivan lasin takaa. Kahvi oli normaalia kahviloiden hintatasoa ja iso kahvi oli oikeasti aika iso. Muutenkin tuotesortimentti näytti olevan kuin missä tahansa normaalissa kahvilassa, joten plussat siitä.

Hallin ulko-oven viereen oli tällä kertaa viritetty kaasugrilli (viimeksi oli vain höyrymakkaraa Ylänurkassa). Makkarapisteen tuotevalikoimasta tulee VG:lle täysi kymppi, sillä makkaran, sinapin ja ketsupin laadussa ei oltu lähdetty "halvinta mitä tukusta löytyy" -linjalle. Makkara oli Kivikylän Huiluntuhtia, sinappi tietysti Naantalissa valmistettavaa Kotisinappia ja ketsuppina "turkulaista" Felixiä. Maku oli todella hyvää ja hinta juuri sopiva, kaksi makkaraa lähti matkaani kolmella eurolla.

Koska kyseessä tosiaan oli VG:n 50-v. juhlaottelu, niin erätauoille oli järjestetty ohjelmaakin. Ensimmäisellä tauolla jäällä esiintyi seuran nuori taitoluistelija ja toisella tauolla oli lämärikisa ja arpajaiset. Näiltä ohjelmanumeroilta odotin vähän enemmän, sillä ajattelin hallilla olevan oikein tapahtuma sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta nyt siellä vain tapahtui jotain. Pienillä jutuilla juhlaottelusta olisi saanut oikein kunnon tapahtuman ja paljon juhlallisemmankin mitä se nyt oli.

Nyt kun tämä alasarjakiekkoilu on muutenkin tullut tutummaksi, niin linkitän tähän vielä huikean videon mänttäläiseltä III-divarin joukkueelta. Tämä pätkä kuvastaa minusta hyvin sitä mistä urheilussa on parhaimmillaan kyse.

Kirja-arvostelu: Veikkausliigan tarinat ja sankarit

Kotimaisesta jalkapalloliigasta on kirjoitettu Joonas Sareliuksen ja Tuomas Peltosen toimesta urheiluopus Veikkausliigan tarinat ja sankarit, joka tuo nimensä mukaisesti esiin 22 vuotiaan liigan tarinoita ja sankareita. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran, kun kyseisiä opuksia oli myynnissä Veritas Stadionin VIP-tiloissa. Tiskin takana seisoi toinen kirjan tekijöistä, joten pakkohan urheilumiehen oli heti käydä tällainen opus ostamassa omistuskirjoituksen kera.

Kirjassa kerrotaan 25 ikimuistoista hetkeä, 25 suurinta sankaria ja lopuksi 100 hauskaa pikkutarinaa Veikkausliigasta. Nämä kaikki eri osiot olivat mieleeni, mutta ehkä eniten nautin lopussa olleiden pikkutarinoiden lukemisesta. Niitä olisi saanut olla enemmänkin. Suurimmat sankarit on minusta vaarallinen otsikko, koska tällaisen listan tekeminen on kuitenkin aina vähän makuasia, kuten kirjan esipuheessakin todettiin. Suurimpia sankareita olisi ollut ehkä vähemmän rajaava sanavalinta.

Se minua jossain vaiheessa vähän häiritsi, että tarinoita tuntui olevan aika paljon samoilta henkilöiltä. Luin jostain että haastattelumateriaalia olisi ollut koossa 4-5 opusta varten, joten minusta olisi ollut mukavampaa, että tarinoita olisi ollut laajeammalta rintamalta. Näppituntumalta sanoisin, että muita enemmän muistelmia kirjan sivuille olivat saaneet mm. Tero Taipale, Hasse Kallström ja Mikko Paatelainen.

En lähde sen tarkemmin kertomaan keitä tähtiä ja millaisia tarinoita kirjassa esitellään, vaan toivon että jokainen hankkii opuksen itselleen ja tutustuu siihen omakätisesti. Ensimmäinen noin tuhannen kirjan painos pääsi jo loppumaan, mutta toinen painos ilmestyy marraskuun lopussa ja ennakkotilauksia voi tehdä jo nyt (tilaa kirja tästä).

Annan kirjalle kouluasteikolla arvosanaksi 8,5 ja suosittelen sitä vaikkapa iltalukemiseksi kaikille urheiluihmisille. Suomalainen urheilukulttuuri tarvitsee lisää tällaisia opuksia kaikista lajeista. Kuten kirjan kirjoittajat esipuheessa toteavat, niin ilman historiaa ei ole kulttuuria.

Legendoja Kupittaalla

Turun on sanottu olevan Suomen jalkapallopääkaupunki, mutta tällä viikolla se tuntuu olevan myös jääkiekkopääkaupunki. Artukaisten HK Areenalla pelataan Leijonien toimesta Karjala turnausta ja Kupittaallakin luisteltiin torstaina kiekon perässä, kun kautta aikojen ensimmäinen Mestis Hockey Day järjestettiin Marli Areenalla.

Tapahtumasta on tarkoitus tehdä perinne, joka saavuttaisi kiekko- tai ainakin mestisperheessä pesäpallon Itä – Länsi -ottelun aseman. Ensimmäisen vuoden perusteella tapahtuman kiinnostavuuteen ja markkinointiin kannattaisi panostaa vähän enemmän, sillä hallin lehtereillä oli aika väljää. No, ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta ja siitä se homma lähtee kehittymään.

Ennen Etelä vs Pohjoinen ottelua hallissa järjestettiin Mestiksen taitokisoja ja legendojen ottelu FIN – SWE, jossa ”yhteen iski” iso nippu entisajan huippupelureita. Movemberia viettäneen Pena Matikaisen alaisuudessa Suomen joukkueessa pelasivat mm. Kurri, Tikkanen, Blomgvist, isä-Nummelin, Ketola, Eloranta, Virta, Lumme, Ojanen ja Lehtinen.

Kaiken kaikkiaan tapahtumista jäi mukava maku, mutta yleisöä olisi saanut olla enemmän. Ajattelin ennakkoon, että samaan aikaan pelattava Leijona-turnaus olisi tuonut paikalle paljon kiekkoihmisiä, mutta taisi käydä juuri päinvastoin. Pitääpä tähän loppuun vielä todeta, että ”uusi TuTo” on onnistunut hallinsa (vai kuka sen sitten omistaakaan) kehittämisessä. Puitteet ovat menneet taas viime vuoteenkin verrattuna eteenpäin. Menkäähän hyvät ihmiset tutustumaan Kupittaalle kun siellä jotain tapahtumia järjestetään. Marli Areena on mukava sekoitus uutta ja vanhaa kompaktissa koossa.

P.S. Olisin kirjoittanut tästä tapahtumasta jotain jatkoaika.comiinkin, mutta en voi, koska minun rekisteröitymislomakkeeni hylättiin mitään selittelemättä. Ehkä siellä on ollut joku liian innokas laadun tarkkailija, joka on nähnyt näitä raapustuksiani jossain..

Futsalissa on potentiaalia – Ipa kuritti sunnuntaina Kerhoa

Kävin sunnuntaina katsomassa tämän kauden ensimmäisen futsalin liigamatsin Turussa, kun TPK sai vastaansa liigakenttiä viime vuodet hallinneen Ilves FS:n Tampereelta. Pääsin siis toistamiseen vähän ajan sisällä seuraamaan Ilveksen liikehdintää Turun taajama-alueella (Lue ykkösen nousukarsinnasta).

TPK pelaa tällä kaudella seitsemän kotiotteluaan Caribia Areenalla ja vain neljä ottelua perinteisessä Samppalinnan palloiluhallissa. Sunnuntaina oli pelipaikkana Caribia, joka on minusta pelipaikkana erinomainen, mutta siihen liittyy myös omat haasteensa. Hallin sijainti lähellä keskustaa on hyvä ja parkkipaikkoja on paljon, joskin niiden maksullisuus saattaa harmittaa joitain katsojia. Heille heitän vinkiksi yliopiston ilmaiset parkkipaikat, jotka sijaitsevat moottorien toisella puolella vain parin sadan metrin kävelymatkan päässä Caribiasta.

Hallin sijainti on hyvä myös sikäli, että ylioppilaskylä sijaitsee aivan vieressä. Siinä olisi TPK:n markkinointihenkilöille (jos sellaisia on) mahdollisuus saada uusia nuoria katsojia lajin pariin. Kokemukseni mukaan futsal-katsomoissa onkin harmillisen paljon tilaa uusille katsojille. Sunnuntain ottelua seurasi paikanpäälle selvästi alle 100 katsojaa. Futsal on lajina erittäin tapahtumarikas ja nopeatempoinen, joten siinä on kaikki hyvän urheilutapahtuman elementit olemassa. Minä pidän futsalin liigaa erittäin viihdyttävänä sarjana ja siitä harvinaisena, että sen seuraaminen on minusta viihdyttävämpää kuin maailman huippujen pelien katsominen televisiosta, koska Suomessa pelaajilla on jonkun verran vapauksia eikä taktiikkaa ole viety niin pitkälle, että homma menisi ihan kyttäilyksi, kuten maaotteluissa on usein tapana. Lisäksi sisätiloissa pelattava futsal ei ole esimerkiksi Veikkausliigasta poiketen lainkaan säiden armoilla. Mutta jotain lajista vielä puuttuu. Lento- ja koripallon katsojalukuihin voisi olla saumoja, mutta se vaatisi hurjasti markkinointityötä sekä oman lajiliiton sisällä että ”tavallisille katsojille”.

Caribia on pelipaikkana erittäin viihtyisä eikä normaalin liikuntahallin oloinen, mutta aika sokkeloinen. Itse olen niin kokenut Caribian kävijä, että liikkuminen onnistuu siellä helposti. Mutta jos ajattelen tapahtumaan ensimmäistä kertaa tulevia katsojia, niin on varmasti konstikasta löytää tie halliin joko alakerran kylpylän vastaanoton kautta tai yläkerrasta ravintolatilojen läpi. Ottelutapahtuman järjestäjän kannattaisi panostaa sekä ennakkoviestinnässä että paikanpäällä kulkureitin ja muiden otteluun saapumiseen liittyvien ohjeiden levittämiseen, jotta kynnys paikanpäälle saapumiseen saisi mahdollisimman matalaksi. Kehittämistarvetta olisi myös kahviopalveluissa, mutta tiedän että tapahtumajärjestäjän kädet ovat siinä sidotut, koska Caribialla on yksinoikeus näiden palveluiden tuottamiseen tapahtumienkin aikana. Ja valitettavasti he eivät käytä kunnolla tätä yksinoikeuttaan. Minä otin tällä kertaa perinteisen kisamakkaran sijasta puoliajalla juustoaterian. Se ei tietystikään vetänyt vertoja talkoolaisten kunnolla käristämälle grillikyrsälle. Hesburgerin lisäksi kahviopalveluita ei juurikaan ole tarjolla.

TPK – Ilves ottelun alku viivästyi noin kymmenen minuuttia jonkun pukuhuonesählingin vuoksi. Ottelun lähdettyä käyntiin kotijoukkue otti heti pelin hallintaansa. Oikeastaan koko ensimmäinen puoliaika oli TPK:n hallintaa. Tauolle mentiinkin kotijoukkueen 1-0 johdossa. Heti toisen puoliajan alussa sinipaidat iskivät vielä toisen häkin ja hallinta näytti pysyvän isännillä. Hiljalleen Ilves sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja kun TPK ei saanut viimeisteltyä muutamista hyvistä maalipaikoistaan, niin vierailijat alkoivat hiljalleen kiriä. TPK otti virheet täyteen toisella puoliajalla jo hyvissä ajoin, mutta yhtään kymppimetrin rangaistuspotkua ei kuitenkaan nähty. Ilves otti takaa-ajossaan ensimmäisen kerran maalivahdin pois kentältä jo kun ottelua oli vielä 5 minuuttia jäljellä.

Ottelun lopussa alkoi tunnetilakin kentällä jo nousta. Oman mausteensa tähän toi minusta hommissaan vähän epäonnistunut vantaalais-rovaniemeläinen tuomarikaksikko. Ilves teki voittomaalinsa TPK:n pelaajavalmentajan pahasta sisäänpotkun harhasyötöstä. Molemmat sunnuntaina Caribialla esiintyneet joukkueet olivat muuten uskoneet valmennuksensa pelaajan käsiin, mikä on minusta hieman outoa. Luulisi että pelkästään valmentamiseen keskittyvän pelinjohtajan kanssa tulokset olisivat parempia, mutta ehkä futsalissa kokemukset ovat toisenlaisia. Ottelun loppunumerot olivat 2-5 Ilvekselle. Voitto oli Ilvekselle sen liigahistorian 159. Tappion myötä TPK:n 100. liigavoitto antaa vielä odottaa itseään. TPK:n parhaaksi pelaajaksi valittiin Kari-Pekka Koivunen ja Ilvekseltä Juhana Jyrkiäinen. Jotain pinnojakin matsissa jaettiin ja ne jakautuivat näin: 1 pts Antti Teittinen, Ilves – 2 pts Kari-Pekka Koivunen, TPK – 3 pts Juhana Jyrkiäinen, Ilves. Ottelusta oli tarjolla striimi selostuksen kera ja lähetys on nähtävissä jälkikäteenkin Monskan näköradiosta.

Kaiken kaikkiaan futsal-matsissa vierailusta jäi jälleen positiivinen maku suuhun. Pelipaikka on pienistä haasteista huolimatta hyvä, kuuluttaja oli erinomainen ja muutenkin paljon hyvän urheilutapahtuman osatekijöitä on olemassa. Itse lisäisin vielä ottelutapahtumaan kuuluttajan tueksi tunnelman nostamiseen dj:n musiikkeineen. Futsal otteluissa tapahtuu paljon ja pelissä on hyvä tempo. Minusta futsal onkin ehkä suurimman kasvupotentiaalin omaava sisäpalloilulaji, joka tosin vaatisi hartiavoimin työntekoa lajin arvostuksen ja kiinnostavuuden nostamiseksi. Turussa lajin kehittämismahdollisuudet nousevat uudelle tasolle kunhan uusi palloiluhalli saadaan käyttöön.

Kotikaupungin ylpeydet

Viime viikko oli Turun seudulla asuvalle penkkiurheilijalle oikea silmienkostutusviikko. Eikä se johtunut suinkaan minun allergiastani ja Koivun maisemiin saapumisesta, vaan ylpeydestä "oman kylän poikia" kohtaan. Viikko piti sisällään kauden kolmannen Turun derbyn, Veikkausliigan päätöskierroksen, turkulaisten joukkueiden hopean ja pronssin, Tepsin 90-v. juhlaottelut sekä kaukalossa että vihreällä veralla sekä tietysti myös Mikko Koivun, Petteri Nummelinin ja Lauri Korpikosken paluut kotikaupunkiin. Siinä oli liikuttumisen paikkoja vähän liikaakin yhteen viikkoon.

Tällä viikolla minulla onkin ollut paluu arkeen - ja tavallaan blogini juurille. Alkuperäinen tarkoitushan on ollut levittää penkkiurheiluinnostusta ja kaikentasoisen urheilun ilosanomaa. Niinpä vaihdoin liigakentät ja huippu-urheilun keskiviikkona jääkiekon II-divariin kotikaupungissani. Viime vuoden joulukuussa Naantaliin muutettuani otin heti tavoitteeksi mennä seuraamaan VG-62:n edarin Suomi-sarjan kiekko-ottelua livenä. Valitettavasi aikataulut eivät osuneet yksiin ja tuo jäi silloin tekemättä.

Kesällä tapahtui paljon, tai siis oikeammin nimenomaan ei tapahtunut ainakaan oikeita asioita, VG:n sponsorihankinnassa ja viime kaudella netin keskustelupalstoilla Suomen parhaaksi täysamatöörijoukkueeksi nimetty VG joutui luopumaan Suomi-sarjan paikastaan taloudellisista syistä. Nyt pääsin siis pitkän odottelun jälkeen tutustumaan Aurinkoareenan kotiotteluun, mutta sarjataso oli pudonnut pykälällä alaspäin alkuperäisestä suunnitelmastani.

En ollut tietoinen sarjatilanteesta kyseistä ottelua ohjelmaani valitessani, mutta eipä sitä paljon parempaa matsia olisi voinut valita, kuin sarjan kärkikamppailun, johon lähdettäessä VG-62 ja KarhuHT olivat tasapisteissä sarjassa ykkösenä ja kakkosena. VG:n otteita olen seurannut Kaupunkiuutisten välityksellä, mutta vierailijoista minulla ei ollut mitään tietoa. Käsiohjelma paljasti sentään yhden tutun pelaajan heidän rosteristaan, sillä nuoruusvuosiltani tuttu liigajyrä Vjatseslav Fandul jaksaa näköjään edelleen vääntää hokia 43 vuoden iässäkin.

Saavuin otteluun vähän myöhässä. Lippuluukulle pääsin suoraan jonottamatta, mutta maksusta ei tullut mitään, koska lipunmyyjiltä oli päässyt vaihtorahat loppumaan. Kohtelias lipunmyyjä pahoitteli ettei pystynyt myymään lippua ja lupasi tarjota ottelun ilmaiseksi seuran puolesta. Hän tuli omakätisesti vielä ilmoittamaan tämän hallin ovelle järjestyksenvalvojille, joten heti kättelyssä tuli ”kotoisa fiilis”. Ilokseni sain todeta, että ottelua ei tarvinnut suinkaan seurata yksin. Pöytäkirjan mukaan paikalla oli 195 katsojaa, mikä olikin ihan mukava määrä tuohon Aurinkoareenalle. Kaiken maailman HK Areenoiden, yms. jälkeen oli kiva istahtaa katsomoon ja todeta että täällähän haisee ihan ehta hiki - siis juuri se sellainen hikinen kiekkovaruste, mikä jäähallissa kuuluukin haista.

Halliin tullessani vierailijat johtivat jo 0-1. Avausmaalin oli iskenyt Fandul. Avauserä eteni loppuun asti vierailijoiden komennossa ja KarhuHT johti ensimmäisellä erätauolla lukemin 0-2. Erän loppupuolella katsomossa olleet VG:n pelipaitaan sonnustautuneet juniorit intoutuivat kannustamaan omiaan taputtaen ja huutaen. Toinen erä oli alusta alkaen VG:n hallintaa, mutta vierailijat iskivät erän puolivälissä vastahyökkäyksestä kolmannen maalinsa. Kotijoukkueesta erottuivat edukseen lehtien palstoilta tuttu Jussi Sipponen ja TuTosta tuttu Markus Laine.

Toisella erätauolla oltiin siis 0-3 lukemissa, mutta kenttätapahtumat huomioiden minulla oli sellainen kutina, että VG pistää vielä kirivaihteen päälle. Niinpä vaihdoin istumapaikkani päätöserään VG:n hyökkäyspäähän. Tämä kannatti, sillä ajassa 44 min Sipponen iski yksilösuorituksella kotijoukkueen avausmaalin alivoimalla. Siitä noin minuutti myöhemmin Marko Kosonen toi isännät jo maalin päähän. Hyvä kiri näytti valuvan hukkaan, kun vierailijoille tuomittiin rankkari ajassa 46:48. Kotijoukkueen maalivahti Kimmo Wasström veti kuitenkin pidemmän korren ja kotijoukkue pysyi edelleen pelissä mukana. Vähän rankkarin jälkeen Wasström esitti vielä kaksi todellista game saveria, joilla olisi voinut sulattaa pyttykerhon sydämet.

Loppujen lopuksi isäntien virheet tulivat kuitenkin maksamaan sarjapisteiden hinnan. Otteista puuttui tasaisuus ja hyvää hetkeä seurasi usein musta hetki, jolloin vierasjoukkue iski tehokkaasti. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-6. Minulle VG-62:n kiekkomatsi oli positiivinen kokemus. Yleisöä oli mukavasti ja tapahtumiakin kentällä ihan kiitettävästi. Vähän ulkopuoliseksi ehkä itseni hallissa tunsin, sillä tuntui että siellä kaikki muut tunsivat toisensa. Se ei kuitenkaan häirinnyt millään tavalla ja ensi kerralla minäkin voin esittää jo kokenutta matsissa kävijää.

Lupasin lipunmyyjälle käyttää lippurahani kahvioon, mutta hän kertoi sen menevän eri kassaan. Niinpä matsin tarjoilupuolta ei tullut juuri tällä kertaa testattua. Kolmannen erän puolivälissä olisin maistanut grillimakkaran ihan testimielessä, mutta kisamakkaran myynti oli siinä vaiheessa jo lopetettu. Niinpä jouduin tyytymään pahvikupissa tarjoiltuun isoon kahviin, joka irtosi huokeaan 1,50 euron hintaan. Kahvi piristi kädessäni vielä kotimatkalla, kun Kuparivuoren jyrkkää mäkeä alaspäin tallustin. Ilta oli hyvin synkkä ja syksyinen. Toivottavasti seuraava vierailuni Aurinkoareenalla on vähän aurinkoisempi - myös tuloksen valossa.