Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarno Saarinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarno Saarinen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. toukokuuta 2014

Raision kirjastossa esillä suomalaista F1-historiaa

Raision kirjastossa oli noin vuosi sitten luentotilaisuus ja esittely Jarno "Paroni" Saariseen liittyen (lue siihen liittyvä kirjoitukseni). Nyt samainen taho nostaa esiin 40 vuotta sitten ensimmäisenä suomalaisena F1-sarjassa esiintyneen Leo Kinnusen.

Kinnunen kilpaili lyhyeksi jääneellä F1 urallaan toistaiseksi ainoan suomalaisen F1-tallin (Antti Aarnio-Wihurin omistama Racing Team AAW) väreissä. Kuuteen GP-viikonloppuun osallistunut Kinnunen selviytyi heikon kaluston vuoksi kisaan asti vain kerran. Muissa sarjoissa menestystä tuli sitäkin enemmän.

Kuva: Raision kirjaston kotisivut
Raisiossakin aikoinaan asuneesta Kinnusesta pidetään F1-toimittaja Heikki Kullan johdolla esitelmä Raision kirjastossa mahdollisesti elokuussa. Tämä teksti oli jo kirjoitettu valmiiksi sellaisin tiedoin, että esitelmä olisi tiistaina 3.6., mutta se on siirretty sairastapauksen vuoksi. Kesäkuun alusta asti kirjastossa on kuitenkin esillä Kinnusen uraan liittyvä näyttely, jonka ehdoton vetonaula on ensimmäinen F1-auto, jota suomalainen kuljettaja on ajanut GP-kilpailussa.

Lisätietoja näyttelystä saa Raision kirjastosta ja siellä työskentelevältä kotiseutu- ja urheiluhistoriikkikirjailija Altti Koivistolta (altti.koivisto(at)raisio.fi tai 044-7971009), joka on kirjoittanut mm. erinomaisen hyvän teoksen Raision Loimun 50 ensimmäisestä vuodesta (osta kirja tästä, Loimun peleistä tai lainaa se vaikka kirjastosta).

Katso myös Raision kirjaston kotisivujen juttu aiheesta  >  >  >

lauantai 25. toukokuuta 2013

Vielä ehtii: Legendan muistonäyttely Raisiossa

Kuten aiemmin kerroin, niin Raision kirjastoon on rakennettu ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen muistonäyttely touko-kesäkuun ajaksi (lue aiempi kirjoitukseni). Näyttelyn avajaisissa Saarisen elämänkerran kirjoittaneen Arto Terosen esitelmä tästä legendasta houkutteli jopa yli 200 kuulijaa paikalle.
 
 
 
 
Suosittelen kaikille urheilun ystäville käyntiä ilmaisessa näyttelyssä, jossa on kaikenlaista katsottavaa, kuten kilpapyöriä, palkintoja, artikkeleita, kuvia, yms. Vaikka näyttely on auki kesäkuun loppuun, kannattaa siellä käydä ennen 7.6. (muistaakseni se oli tämä päivä, kesäkuun alkupuolella joka tapauksessa), jolloin kilpapyörät lähtevät näytösajoihin muistaakseni Kuopioon ja sen jälkeen Keski-Eurooppaan johonkin näyttelyyn.
 
 
Itse kävin näyttelyssä vähän aikaa sitten ja hankin samalla 20 eurolla itselleni Saarisen maailmanmestaruudesta kertovan t-paidan. Monenlaisia muitakin legendatuotteita oli ostettavissa kirjaston yhteispalvelupisteestä.
 
 
Katso myös:
 
Ylen dokumentti Jarno Saarisesta   > >  >
 
Raision kirjaston info-sivu näyttelystä  >  > >
 
Raision kirjaston karttalinkki  > >  >


maanantai 6. toukokuuta 2013

The Baron, Flying Finn, Paroni, Kissaparoni – LEGENDA Jarno Saarinen

Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä!
Taulukko: Wikipedia

Urheilulehti valitsi muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli.


Minun sukupolveni, eli 80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään. Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5. klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä. Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).

Saarinen voitti jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa. Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia 250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä.

Uransa aikana Saarinen ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata.

Ennen MM-kauden alkamista 1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten, maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.

Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)
Monzan ensimmäinen mutka on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa. Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.

Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan
Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!
Saarisen huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle tasolle.