Tepsi voittoon täyden tuvan edessä

Avasin neitsytmatkojen viikon maanantaina suuntaamaan suunnitelmieni mukaisesti Caribialle Salibandyliigan otteluun TPS – Nokian KrP. En oikein tiedä miksi liigamatsit eivät ole aiemmin houkutelleet minua paikalle, vaikka olen sentään itsekin joskus salibandya pelannut harrastusmielessä. Joku kynnys siinä on ollut, jota en ole saanut ylitettyä ennen tätä päivää, vaikka intohimoinen penkkiurheilija olenkin.

Kirjoitin vain vähän aikaa sitten futsal-raportin yhteydessä Caribia Areenaan liittyvistä haasteista yleisötapahtuman järjestämisessä ja osa niistä on näköjään paikkaansa pitäviä myös salibandyssä. Tepsiläiset olivat panostaneet mukavasti ottelutapahtumaan saapumiseen jo ulko-ovilta alkaen. Roll-up mainokset johdattivat yleisöä Caribialla kohti pelisalia. Lipunmyynnissä oli vähän ruuhkaa paikalle saapuessani, mutta järjestysmies käytti siellä hyvin pelisilmää ohjaten jonossa seisoneita kausi- ja vapaakorttilaisia ohittamaan jonon.

Lipunmyynnin ruuhka konkretisoitui myös hallin sisäpuolella, sillä myöhään paikalle saapuneen olisi ollut vaikea löytää istumapaikkaa, mutta onneksi minulle ja seurueelleni oli varattu tutun toimesta paikat ennakkoon. Nyt kun väkeä oli lähes ruuhkaksi asti hallissa, niin huomasin Caribian katsomoiden olevan todella ahtaita sekä leveys- että syvyyssuuntaan. Ahdasta ei näyttänyt sen sijaan olevan Tepsin käytössä olleissa hotellihuoneissa / aitioissa, jotka toimivat varmaan erinomaisina yhteistyökumppaneiden katsomoina. Tarjoilut lienevät kohdallaan tuolla osastolla.

En tiedä oliko matsiin tehty joku vapaalippukampanja, mutta mukavasti väkeä paikalla ainakin oli. Tupa oli täynnä ja yleisömääräksi ilmoitettiin 712. Hallissa oli myös tunnelmaa mukavasti, sillä valtakunnan parhaaksi ja tunnetuimmaksi salibandyfaniksi kutsuttu ”huutosakin johtaja” piti mukavasti ääntä hallin peränurkassa ja paikalle saapunut runsaslukuinen TPS-junnujen ryhmä tuntui tarttuvan hyvin mukaan kannustuksen rytmiin. Tässä kannattajassa, jota voisi ehkä myös kylähulluksi positiivisessa mielessä sanoa, on paljon piirteitä, joista moni kannattajaryhmä voisi ottaa mallia. Minun käsitykseni mukaan (voi olla että olen täysin väärässäkin) tämä kaveri tekee tätä hommaa A) selvin päin B) joukkueen lisäksi muuta yleisöä innoittaakseen C) vastustajaa ja tuomaria morkkaamatta. Ainoa asia mikä hänen toiminnassaan mietitytti oli sen mukavan ”maalijuoksun” turvallisuuskysymykset, kun lapset lähtevät matkimaan häntä, kuten maanantainakin kävi. Pienissä määrin sekään nyt ei ole mikään ongelma, mutta jos maalijuoksijoita ilmaantuu paljonkin, voi jonkunlaisia riskejä olla olemassa.

Tauoilla Caribian yleisöpalvelut olivat kahvioiden muodossa perinteisen heikot, joten en jaksanut lähteä tauoilla jonottelemaan kahvia. Moni muu näytti tehneen kanssani saman valinnan. Salin puolelle oli erätauoille kehitetty ihan mukavaa ohjelmaa. En ole itse minihameisten tanssityttöjen suurin ystävä, joten minusta oli ihan mukavaa, että ensimmäisellä erätauolla kentälle päästettiin Tepsin junioreita rankkaritaitojaan esittelemään. Tämä on hyvä tapa viljellä intoa tulevaisuudentoivoihin. Toisella erätauolla ohjelmassa oli yleisökipailu, josta joku onnellinen(?) pikkupoika voitti kotiin viemiseksi kasan Heirolin ruuanlaittovälineitä. Tarkennetaan vielä että ei minulla ole mitään tanssityttöjä ja minihameita vastaan, jos niilä on joku funktio ottelutapahtumassa - esim. toimia oikeasti esikannustajina.

Tapojeni mukaan jätän itse ottelun raportoinnin aika pieneen rooliin, koska monet lajeissa sisällä olevat tahot tekevät parempia raportteja otteluista. Minä keskityn enemmänkin ottelutapahtumista ja fiiliksestä raportoimiseen. Tepsi oli oikeastaan alusta alkaen askeleen nokialaisia edellä sekä kenttätapahtumissa että tulostaululla. Peli oli todella nopeatempoista, kuten arvelinkin. En tiedä onko Caribian kaukalo normaalikokoinen vai ei, mutta välillä tuli jotenkin sellainen olo, että kaukalo saisi olla jopa vähän isompi. Nyt maalipaikkoja tuntui syntyvän lähes ainoastaan one timereistä, kun muuten tila oli koko ajan kortilla. Joukkueet tavallaan hakivat vain paikkoja saada maalivahti kebabkioskille sivuttaissyötöllä ja pallon siirtämistä tyhjään verkkoon. Kovinkaan monta vaarallista läpiajoa tai ”lämäriä” ei matsissa minusta ollut. Ottelun päätyttyä tulostaululla seisoi lukemat 8-4, eli TPS paranteli parilla pisteellä asetelmiaan sarjataulukossa. Piste-ero on nyt vain neljä pistettä sarjakärkeen ja yhtä lukuun ottamatta kaikilla edessä olevilla on Tepsiä enemmän otteluita pelattuina. Tepsi jatkaa sarjan kärkisijoista taisteluaan maaottelutauon jälkeen joulukuun puolivälissä. Maanantaina Tepsin parhaana pelaajana palkittiin Juuso Alin. Minun silmin suurimpiin onnistujiin voidaan laskea lisäksi maalivahti Tommi Kekkonen, kapteeni Miko Kailiala, Janne Nurminen ja Miikka Sokka. Vierasjoukkuetta en katsonut "sillä silmällä", joten en oikein osaa nostaa sieltä esiin ketään pelaajaa erityisesti.

Visiitti salibandymatsiin oli ihan positiivinen kokemus enkä usko että tämä jää kauden ainoaksi vierailuksi Tepsin, FBC:n tai jonkun muun turkulaisen seuran otteluun. Sellaisen toiveen heittäisin vielä katsojille otteluun saapumiseen – ja seuroille markkinointiin –että tunnustettaisiin katsomossa oman joukkueen värejä. Minulla ei ole virallista Tepsin kaulahuivia olemassa, mutta jotain musta-valkoisia sentään kaulaani viritin matsiin lähtiessäni.

Tässä vielä lopuksi fiilistelynä Jarkuvaa syöttöä -sivuston haastattelu tästä "kylähullusta", jollaisia jokainen laji ja seura kaipaisi läjäpäin tuekseen:

Benchmarkkausta urheilukulttuurin saralla

Kuten jo aiemmassa kirjoituksessani mainitsinkin, niin kiersin viime kesänä ja syksynä palloa melko paljon pallon perässä. Siis maapalloa lentopallon perässä. Olen työreissuilla pyrkinyt ajan sallimissa rajoissa tutustumaan myös paikalliseen urheilukulttuuriin (lähinnä jalkapalloon, koska se on kaikkialla suosituimpien lajien joukossa). 


Olen tehnyt muutamia ympäristöön liittyviä huomoita, joissa on iso ero Suomeen.

1. Televisio

Buenos Airesin lentokenttä ja River
Platen putoamistaistelun ratkaiseva osa.

Kaikkialla tuntuu tulevan urheilua television vapailta kanavilta paljon enemmän kuin Suomessa. No, tietysti Suomessa on moniin maihin nähden korkeampi elintasokin, mutta olen varma että urheilukulttuuria kehittäisi se, jos Suomessakin voisi seurata urheilua monipuolisesti vähintään yhdeltä maksuttomalta kanavalta säännöllisesti.

Kun tuote on television maksuttomilla kanavailla, on se asiakkaiden saavutettavissa helposti. Minä uskon vakaasti siihen, että urheilua katsomalla ihmiset innostuvat siitä, vaikkei aluksi suurkuluttajia olisikaan. Jos katsot urheilua säännöllisesti televisiosta, niin jossain vaiheessa tekee mieli mennä myös paikanpäälle. Saavutettavuus television kautta laskee suorituspaikan kynnystä.

2. Tunnusta väriä

Veikkausliigan slogan on hyvä (tuo väliotseikko), mutta valitettavasti urheilukulttuurin puuttumisen vuoksi ihmiset eivät oikeasti uskalla, tai mikä se syy sitten ikinä onkaan, tunnustaa väriä Suomessa. Monissa maissa urheiluseurojen väreihin ja tuotteisiin törmää katukuvassa jatkuvasti. Koska ulkomailla tuotteita meneee paljon kaupaksi, niin myös seurojen myymälät ovat helposti asiakkaiden saavutettavissa. Sen sijaan esimerkiksi kotikaupungissani minulla ei ole tietoa mistä ja milloin voi nykyisin ostaa Interin tai TPS:n kannatustuotteita.

Seurojen värien tärkeydestä ja urheilun tärkeydestä kertovat myös kaupungeissa olevat monet graffitit. Tiedän että graffitit ovat laittomia, mutta hienosti tehdyt ja ammattitaitoiset graffitit (etenkin urheiluaiheiset) ovat kyllä parempaa taidetta kuin esimerkiksi monet kotikaupunkini katukuvaa "koristavat" "oikeat" tilataideteokset.

Maribor, Slovenia

Maribor, Slovenia

Osijek, Kroatia

Maribor, Slovenia

River Platen äänekkäät fanit
bussimatkalla stadionille

Minusta tuntuu välillä että suomalaiset faniryhmät koittavat matkia ulkomailta vain fanitoiminnan huonot puolet; järjestetään tappeluita, räjäytellään pommeja ja poltetaan soihtuja. Kaikki mahdollist voimavarat tulisi minun mielestäni keskittää oman seuran toiminnan edistämiseen ja kannattajapohjan laajentamiseen. Seurojen pitäisi näkyä arjessa enemmän ja siinä fanitkin voivat kantaa kortensa kekoon.

3. Tarinat

Red Starin fanien paita Sebiasta

Ulkomaisiin seuroihin ja faniryhmiin tuntuu usein liittyvän jotain sankaritarinoita, jotka siirtyvät polvelta toiselle ja vanhalta kannattajalta uudelle. Tarina voi olla jonkun tärkeän pokaalin voittaminen, seuran perustaminen, seuraidolin uran päättyminen, joku kannattajaryhmän merkittävä hetki, jne, jne. Olkoot se mitä tahansa, pääasia on että tarinoita nostettaisiin esiin. Monen yrityksen markkinoinnissa on viime vuosina havaittu että hyvä tarina myy parhaiten - sama pätee urheiluseuroissakin. Jonkun pitäisi vain poimia seuran historiasta ne tarinat joita korostetaan.

Ihan nyt äkkiseltään joitain potentiaalisia urheilutarinoita miettiessä tulee mieleen (sori nyt taas turkulaisuuteni) TPS:n voitto San Sirolla ja siellä nimenomaan Mika Aaltosen maali. Jonkun verran tarinoita on Suomessakin jo käytetty, mutta ei minusta riittävästi. Tietysti historia on historiaa ja me elämme tätä päivää ja haluamme nostaa jalustalle nykyiset pelaajat, mutta minulla on kuitenkin sellainen kutina että vahvojen vanhojen tarinoiden ja sankaritekojen nostaminen esiin voisi osaltaan auttaa kehittämään suomalaista urheilu- ja seurakulttuuria.

Yhteenveto

Koitetaan jokainen asiasta kiinnostunut potkia tahollamme suomalaista urheilukulttuuria eteenpäin. Toivon että sitä tehtäisiin lajirajat unohtaen, mutta jos joku haluaa kehittää vain omaa lajiaan, niin suotakoon sekin hänelle. Tunnustetaan väriä ja tuetaan urheilua!




LinkkiVinkki:
- Ylen kirjoitus jääkiekon faniryhmien suuruuksista ja kehityksistä  > > >

Esimerkiksi tämä on hienoa suomalaista urheilukulttuuria: