Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste isku-volley. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isku-volley. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Värikäs penkkiurheiluviikonloppu takana

Päättyvän viikonlopun suunnitelmista perjantain kiekko ja lauantain lentopallo toteutuivat suunnitellusti, mutta sunnuntaina futsal jäi tavallaan väliin ja korvautui ulkoilulla ja naisten alasarjalentopallolla.

TuTon kanssa avattiin voitokkaasti

Viikonloppu korkattiin vaimon pyynnöstä käyntiin perjantaina Kupittaalla, jossa Antti Virtasen takaisin rosteriinsa saanut TuTo voitti SaPKon lukemin 6-4. Ottelun yleisömäärä oli hienosti yli 1800, johon vaikutti varmasti otteluisäntä TS:n jakamat 500 lippua. Tuollainen väkimäärä näyttää todella hyvältä Kupittaan "Monitoimihallissa" ja vaikuttipa käytävällä herkullisia pizzoja myynyt Pizza Perttikin olevan tyytyväinen perjantain meininkiin ja menekkiin.

Ottelu oli ihan mielenkiintoinen ja viihdyttävä, mutta yleisön käytöksestä jäi vähän huono maku. Suurimmat "kannaustukset" nimittäin ansaitsivat ottelun tuomaristo. Miksi TuTon yllättävän runsaslukuisesta faniporukasta lähti eniten ääntä aina silloin kun he huusivat tuomarin nimeä? Eikö oman seuran nimen huutamisesta pitäisi saada suurempaa mielihyvää kuin tuomarista. Kupittaan jäähallissa kuului myös katsomosta paljon enemmän "asiattomuuksia" kuin muissa jäähalleissa joissa olen käynyt pelejä katsomassa. Törkeyksien ja rivouksien vuoksi vaimoni ilmoittikin että tämä oli viimeinen TuTon peli, johon hän suostuu tulemaan. Itse olen melko ymmärtäväinen näissä asioissa, mutta täytyy kyllä myöntää että vuoden päästä kun tyttäremme imee jo enemmän vaikutteita ja sanoja ympäristöstään, niin en todellakaan aio viedä häntä TuTon peliin, jos meininki on aina tuollaista. Saattaa tietty olla että olimme vaan sattumalta parissa huonossa paikassa katselemassa, mutta ainakin toistaiseksi Kupittaan reissut tulevat tapahtumaan yksin tai äijäporukassa.

Toinen huolestuttava juttu oli TuTon maalilaulun päivittäminen. Vanha kunnon "lättyä pussiin" oli korvattu rokkiversiolla, jossa laulettiin "kiekkoa häkkiin". Onneksi "hä?" huudot oli sentään säilytetty uuteenkin versioon. Ja kohtiin lähtiessä jäi hyvä mieli, kun päätössummerin ja kotijoukkueen tuuletusten jälkeen hallissa pärähti soimaan vanha kunnon "lättyä pussiin"! Valitettavasti kaikki katsojat eivät tätä biisiä ehtineet kuulemaan, sillä jääkiekkokatsomoissa on Turussa näköjään hallista riippumatta tapana, että ihmisvirta hallista ulos alkaa jo kun viimeistä erää on noin 5 minuuttia jäljellä. En ymmärrä minne ihmisillä voi olla niin kova kiire ettei peliä kannattaisi katsoa loppuun asti palkintojakoineen. Toivon suomalaisten oppivan eurooppalaisiin tapoihin, jolloin ottelutapahtumiin tullaan ajan kanssa viihtymään hyvissä ajoin ennen peliä eikä sielät ole kiire poiskaan.

Loimu jatkoi viikonlopun voittoputkeani

Lauantain lentopallomatsi Loimu - Sun Volley Raisiossa sujui myös kotijoukkueen kannalta voitokkaasti. Olen toimenkuvani vuoksi varmaankin jäävi arvioimaan tapahtumaa, mutta todettakoon että yleisömäärä oli yllättävän pieni (435),  kauden huonoin tähän mennessä. Tähän vaikutti varmaankin huono keli ja HK Areenalle pelattu TPS - Jokerit, jossa yleisöä oli todella hyvin (8055) kauden keskiarvoon verrattuna.

Sunnuntaina meni kuviot uusksi

Sunnuntaina pelattuun futsalin ÅIFK:n ykkösdivarimatsiin en valitettavasti päässyt paikanpäälle, mutta onneksi nettistriimaukset ovat olemassa. Huomasin nimittäin onnekseni Facebookin kautta, että ÅIFK on ottanut käyttöönsä Ustream-palvelun ja lähettävät ottelunsa netin kautta livenä. En tiedä ovatko he harrastaneet tätä jo pitkään, mutta iso plussa ÅIFK:lle tästä. Ottelu päättyi tasan 2-2, vaikka kotivoitto olisi ollut oikeahko lopputulos. Hyvistä paikoista ei vain pallo uponnut ja vastustajan vaparitilanteessa muurin virheen takia pisteet tasattiin.

Koska liika tyytyväisyys on kehityksen jarru, niin heitän kuitenkin pari kritiikkiä lähetystä kohtaan. Jos äänien saaminen hallista kotisohville ei ole kovin vaativa toimenpide, niin suosittelen sitä lämpimästi. Ainakaan minulla ei tässä ottelussa äänet toimineet. Toinen toive on jonkinlainen tilanneseuranta, sillä nyt sitä ei voinut kuin arvailla kun en ehtinyt ihan alusta asti katsomaan ottelua. Helpoiten tämä toteutuu kuvaamalla aina välillä tulostaulua.

Striimeistä oli suuri ilo myös taannoin nuorten kiekkokisojen aikana, kun pystyin seuraamaan kaikki Suomen ottelut netin kautta, vaikka maksukanavia  en omistakaan. Striimeiltä on tullut seurattua lähiaikoina ÅIFK:n pelin ja U20 MM-kisojen lisäksi mm. futiksen Valioliigaa ja La Liigaa sekä lentopallon Italian Liigaa ja Euro Cupeja. Oma suosikkisivustoni on ollut www.fromsport.com. Jos jollain on muita yviä striimisivustoja tiedossa, niin pistäkäähän kertoen. Jos haluaa pelkästään tuloksia seurailla, niin suosittelen sivustoa www.livetulokset.com.

Uusi viikko ja samat penkkiurheilijan kujeet

Tuleva viikko tuonee mukanaan pariinkin kertaan tutustumisen Turku-Tampere-Turku -reittiin. Maanantiana nimittäin olisi tarkoitus matkustaa katsomaan Isku-Volley - Loimu -ottelua, joka tulee muuten myös UrhoTV:ltä. Torstaina pelataan samassa paikassa Challenge Cupin ottelu Isku-Volley - Olympiakos (GRE). Tekisi kovasti mieli matkustaa katsomaan miten vierasjoukkueen riveissä pelaava kolumbialainen ystäväni Ronald Jimenez on kehittynyt sitten viime kevään. Viikonlopun ohjelma on vielä auki, joten ei muuta kuin ideoita tulemaan!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin..

tiistai 10. tammikuuta 2012

Tikat jäi näkemättä, mutta kannujen nostelun sentään bongasin

Tikkakisasta tuli hutikuti
Viime viikonloppuna minun oli tarkoitus seurata lentopallon lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni darts-kisaa paikanpäällä, mutta valitettavasti työeste vesitti tämän hienon suunnitelman ja viikonlopun penkkiurheilusta tuli yksipuolinen.

Perjantaina matkustin Vammalaan, tai nyttemmin oikein sanottuna Sastamalaan, katsomaan lentopallon Mestaruusliigaottelua Vammalan Lentopallo vs Raision Loimu. Vammalaan on rakenteilla uusi liikuntasali ja täytyy kyllä todeta että se tulee tarpeeseen. Nykyinen sali ei todellakaan ole suunniteltu nykypäivän pääsarjaurheiluun. Itse sali on matala, pimeä ja muutenkin ahdas. Tämän lisäksi katsomotilat ovat ahtaat ja huonot ja yleisöpalvelutilat ovat olemattomat. Toivotaan uuden hallin valmistuvan pikaisesti, sillä innostusta Sastamalassa tuntuu olevan. Uusi halli tuonee hyviä uusia mahdollisuuksia VaLePalle.

Itse ottelussa kotijoukkue oli innokkaan kotiyleisönsä edessä voitokas. Ottelun ensimmäiset  kaksi ja puoli erää olivat tasaista pelaamista, mutta sen jälkeen kotijuokkue karkasi lopullisesti voittoon. Vierasjoukkueen kannattajia matkusti seuran järjestämällä yhteiskuljetuksella peliin omiaan kannustamaan vähän yli 20.

Lentopallon Cup-mestarit ratkottiin Vantaalla

Energia Areena ja ISS stadion
Cup-finaaleille oli valittu todella hienot olosuhteet, sillä Vantaan Energia Areena on varmaankin yksi Suomen hienoimmista sisäpalloiluhalleista. Toivottavasti Turun palloiluhallia suunnittelevat tahot käyvät Vantaalla excursiolla ennen päätöksiään. Hallissa on selkeästi pohdittu yleisön viihtymistä, sillä ravintolatilatkin olivat toimivat ja riittävän isot, pehmustetut penkit hellivät pakaroita ja katsomoita oli areenalle tyypillisesti joka puolella kenttää. Kahviopisteiden sijainti oli ainoastaan huonosti mietitty, koska niiden jonot sumputtivat aulatilan hankalasti.

Komean Energia Areena vieressä oli itseltäni jo unholaan jäänyt ISS-jalkapallostadion, joka tuli joitain vuosia sitten kuuluisaksi kohujoukkue AC Allianssin kotiareenana. Tosin sen nimi taisi olla silloin jotain muuta. Ainakin ohi ajaessa näytti siltä että siitä saisi yhä joku liigaporukka todella hyvän kotiareenan itselleen. Katsomotilaa oli kentän kolmella sivulla ja neljännen sivun, tai siis toisen päädyn, rajasi mäki ja metsä. Stadion on siis areenamainen mitä monet suomalaiset kentät eivät ole. Wikipeidan mukaan stadionille mahtuu 4600 katsojaa, mikä riittäisi nykyisellään hyvin Veikkausliigaporukoille. 
Lentisfinaaleissa tuulettelemaan pääsivät Tampereen Isku-Volley ja LP Viesti Salosta. Miesten finaalissa joukkueiden kannattajaryhmät olivat  pääluvultaan melko tasaväkiset, mutta äänen määrässä tamperelaiset olivat selvästi pohjoisen väkeä edellä. Liekö pitkä matka väsyttänyt rovaniemeläisen Lakkapään kannattajat, sillä he vain heiluttivat lippujaan flegmaattisesti aikalisillä eikä todellisesta kannustuksesta ollut tietoakaan. Naistenkin finaalissa kannattajaryhmien väkimäärä oli suunilleen samaa luokkaa, mutta tässä finaalissa kannustus oli tasaväkistä ottelun tapaan. Ehkä viestiläiset olivat kuitenkin vähän edellä orpolaisia. Siis myös katsomossa.

Saapa nähdä mitä penkkurheilukokemuksia alkava viikko tuo taas tulleessaan.. Vinkejä saa edelleen heittää tänne kommentteihin tai sähköpostilla penkkisport@gmail.com. Nähdään katsomoissa!

tiistai 3. tammikuuta 2012

Bull's eye or bullshit?

Alkaneen vuoden ensimmäinen viikonloppu tulee olemaan taas urheilua täynnä. Aloitan loppiaisviikonlopun perjantaina matkustamalla Sastamalaan seuraamaan lentopallon Mestaruusliigan ottelua VaLePa - Loimu. Lauantaina käyn tutustumassa miten tikat löytävät häränsilmän Caribialla järjestettävässä dartsin Suomen Cupin tapahtumassa. Sunnuntaina pitää aamusta mennä itse klo 10 ja 11 Piikkiön liikuntahalliin hikoilemaan futsalin IV-divarin kahteen otteluun ja sieltä hippulat vinkuen Vantaan Energia Areenalle seuraamaan naisten ja miesten lentopallon Suomen Cupin finaaleita.

Viikonlopun mielenkiintoisimmat tapahtumat ovat ehdottomasti dartsin ja lentopallon Cup-tapahtumat. Darts tapahtumaan lähden avoimin mielin tutustumaan, sillä en tiedä yhtään mitä odottaa tapahtumalta. En ole koskaan nähnyt dartsia paikanpäällä ja televisiostakin vain ihan lyhyitä pätkiä. Mainittakoon nyt kuitenkin, että huoneessani oli teininä taulu ja kolmen tikan ennätykseni on 177, eli säännöt tiedän, mutta pelisysteemistä mm. ei ole hajuakaan. Onnekseni saan lauantaina ilmeisesti mukaan enemmänkin lajia seuranneen kaverin, jonka edes jonkunnäköisestä asiantuntemuksesta voi olla iloa paikanpäällä.

Yritin etsiä darts -tapahtumasta lisätietoa Caribian kotisivuilta, mutta eipä sieltä mitään löytynyt. Innostuin laittamaan asiasta oikein palautetta heille, sillä luulisi että urheilutapahtumien markkinointi on heidänkin etunsa, koska tapahtumat järjestetään heidän seinien sisäpuolella, vaikka liikuntatilan omistaakin Turun kaupunki. Onneksi löysin sentään jotain tietoa Dartsliiton kotisivuilta.

Lentopallon naisten Cup finaalissa kohtaavat Oriveden Ponnistus ja maanantaina huikean sadannen voittonsa kotimaan kentillä putkeen ottanut Salon LP Viesti. Miesten finaalissa iskevät vastakkain Team Lakkapää Rovaniemeltä ja Tampereen Isku-Volley. Pelipaikkana on Vantaan Energia Areena, joka on yksi hienoimmista, jos ei jopa hienoin, suomalainen sisäpalloiluhalli. Vantaalla järjestetään samana viikonloppuna Suomen suurin nuorten sisälentopalloturnaus Baltic Sea Junior, mutta niitä pelejä en taida harmikseni ehtiä omien futsal-pelieni takia seuraamaan.

Jonkinlaista raporttia viikonlopun tapahtumista on tulossa - pysykää penkillä.