Futsal ansaitsisi parempaa!

Heti tämänkertaisen bloggauksen alkuun haluan korostaa ja alleviivata, että sydämeni sykkii futsalille, jota tämänkertainen bloggaukseni käsittelee. Harrastan itsekin aktiivisesti futsalia ja olen ollut mukana järjestämässä alasarjatasolla futsalin harrasteturnauksia ja toiminut monissakin tehtävissä futsaljoukkueessamme.

MUTTA maanantaina Salossa pelatusta futsalmaaottelusta Suomi (world ranking 49.) vs Unkari (32.) en keksi juuri mitään hyvää sanottavaa. Kriittisesti katsottuna ainoa hyvä asia oli ottelun pelaaminen Salossa, jossa on hyvä palloiluhalli ja jonne minulla on lyhyt matka. Siihen hyvät asiat oikeastaan sitten jäävätkin. En tapojeni mukaan kirjoita ottelusta pelillistä raporttia (jätän sen muille, kuten esim. Kymppipaikka), vaan keskityn ottelutapahtumasta raportointiin. Tosin tästä kokemuksesta on vaikea puhua ottelutapahtumana, koska ottelun ympärillä ei juurikaan ollut mitään tapahtumaa, vaan tapahtuman järjestäminen oli monilta osin hoidettu täysin puolivillaisesti.

Ensinnäkin ottelun markkinointi oli vähäistä ja vaatimatonta, mikä näkyi selvästi myös Salohallin lehtereillä. Hienon ja hyvin yleisöä vetävän hallin katsomotiloista puolet oli kokonaan tyhjänä ja käyttämättä eikä käytössä ollutkaan puolisko ollut täynnä. Tämä on käsittämätöntä, kun otetaan huomioon kuinka paljon harrastajia jalkapallolla ja futsalilla on jo pelkästään Salossa ja Turun piirissä ylipäätään. Ja lisäksi Salossa ja muualla Turun talousalueella elää iso joukko penkkiurheilijoita, jotka olisivat hyvinkin voineet lähteä tutustumaan uuteen lajiin, kun oikein maaottelu on tuotu kotinurkille.

Nimimerkki @msipilai kommentoi Twitterissä ottelusta paistavan pienoisen puuhastelun ja se on kyllä helppo allekirjoittaa. Maaottelu näytti enemmänkin hyvin järjestetyltä junioriturnaukselta kuin arvokkaalta maaottelutapahtumalta. Tämä kritiikki koskee kaikkia ottelun järjestelyjä lähtien aina kahviopisteistä, musiikista, kuulutuksesta ja käsiohjelmasta, jossa ei ollut edes lähes kaikille tuntemattomien pelaajien numeroita. Paikalla olleista Palloliiton työntekijöistäkin huokui jotenkin pakkopullan leipominen suuren juhlapäivän sijasta. On hyvin vaikea kuvitella että Huuhkajien harjoitusmaaottelutapahtuma voisi olla lähimainkaan tämän kaltainen. Vaikka futsalia pidetäänkin Suomessa jalkapallon jalkavaimona tai pikkuveljenä, ei tällaisen ottelutapahtuman järjestäminen saisi olla mahdollista.

Futsal on parhaimmillaan hieno, vauhdikas ja yleisöön menevä laji, mutta näitä hienouksia ei maanantaina Salohalliin saapuneille paljastettu. Huonon tapahtumajärjestelyn lisäksi kotijoukkueen pelillinen esitys oli maanantaina hajuton ja väritön. Toivottavasti tiistaina 10.2. kello 18:30 pelattava toinen harjoitusottelu tarjoaa katsojille parketilla parempaa futsal-viihdettä ja oikean tapahtuman parketin ulkopuolella. Itse en aio matkustaa paikalle ja valitettavan moni tuntui hallin käytävillä puhisevan samaa pelin jälkeen. Toivon että maanantaina pettymyksen futsalin parissa kokeneet antavat tälle hienolle lajille uuden mahdollisuuden ja saapuvat seuraamaan jotakin Futsal-liigan ottelua. Kyseessä on todella vauhdikas ja mukaansatempaava laji, jonka olisi pikaisesti päästävä pois jalkapallon pikkuveljen asemasta.

Ugh, olen puhunut ja purkanut suurten odotusten ja heikon kokemuksen välisen gapin. Seuraavassa bloggauksessani pyrin olemaan taas positiivisempi. ;)

-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

Matseissa käymistäni voi seurata helpoiten Twitterissä, jossa kommentoin @penkkisport -nimellä sekä eri ottelutapahtumia että urheilua muutenkin.

Futsalissa on potentiaalia – Ipa kuritti sunnuntaina Kerhoa

Kävin sunnuntaina katsomassa tämän kauden ensimmäisen futsalin liigamatsin Turussa, kun TPK sai vastaansa liigakenttiä viime vuodet hallinneen Ilves FS:n Tampereelta. Pääsin siis toistamiseen vähän ajan sisällä seuraamaan Ilveksen liikehdintää Turun taajama-alueella (Lue ykkösen nousukarsinnasta).

TPK pelaa tällä kaudella seitsemän kotiotteluaan Caribia Areenalla ja vain neljä ottelua perinteisessä Samppalinnan palloiluhallissa. Sunnuntaina oli pelipaikkana Caribia, joka on minusta pelipaikkana erinomainen, mutta siihen liittyy myös omat haasteensa. Hallin sijainti lähellä keskustaa on hyvä ja parkkipaikkoja on paljon, joskin niiden maksullisuus saattaa harmittaa joitain katsojia. Heille heitän vinkiksi yliopiston ilmaiset parkkipaikat, jotka sijaitsevat moottorien toisella puolella vain parin sadan metrin kävelymatkan päässä Caribiasta.

Hallin sijainti on hyvä myös sikäli, että ylioppilaskylä sijaitsee aivan vieressä. Siinä olisi TPK:n markkinointihenkilöille (jos sellaisia on) mahdollisuus saada uusia nuoria katsojia lajin pariin. Kokemukseni mukaan futsal-katsomoissa onkin harmillisen paljon tilaa uusille katsojille. Sunnuntain ottelua seurasi paikanpäälle selvästi alle 100 katsojaa. Futsal on lajina erittäin tapahtumarikas ja nopeatempoinen, joten siinä on kaikki hyvän urheilutapahtuman elementit olemassa. Minä pidän futsalin liigaa erittäin viihdyttävänä sarjana ja siitä harvinaisena, että sen seuraaminen on minusta viihdyttävämpää kuin maailman huippujen pelien katsominen televisiosta, koska Suomessa pelaajilla on jonkun verran vapauksia eikä taktiikkaa ole viety niin pitkälle, että homma menisi ihan kyttäilyksi, kuten maaotteluissa on usein tapana. Lisäksi sisätiloissa pelattava futsal ei ole esimerkiksi Veikkausliigasta poiketen lainkaan säiden armoilla. Mutta jotain lajista vielä puuttuu. Lento- ja koripallon katsojalukuihin voisi olla saumoja, mutta se vaatisi hurjasti markkinointityötä sekä oman lajiliiton sisällä että ”tavallisille katsojille”.

Caribia on pelipaikkana erittäin viihtyisä eikä normaalin liikuntahallin oloinen, mutta aika sokkeloinen. Itse olen niin kokenut Caribian kävijä, että liikkuminen onnistuu siellä helposti. Mutta jos ajattelen tapahtumaan ensimmäistä kertaa tulevia katsojia, niin on varmasti konstikasta löytää tie halliin joko alakerran kylpylän vastaanoton kautta tai yläkerrasta ravintolatilojen läpi. Ottelutapahtuman järjestäjän kannattaisi panostaa sekä ennakkoviestinnässä että paikanpäällä kulkureitin ja muiden otteluun saapumiseen liittyvien ohjeiden levittämiseen, jotta kynnys paikanpäälle saapumiseen saisi mahdollisimman matalaksi. Kehittämistarvetta olisi myös kahviopalveluissa, mutta tiedän että tapahtumajärjestäjän kädet ovat siinä sidotut, koska Caribialla on yksinoikeus näiden palveluiden tuottamiseen tapahtumienkin aikana. Ja valitettavasti he eivät käytä kunnolla tätä yksinoikeuttaan. Minä otin tällä kertaa perinteisen kisamakkaran sijasta puoliajalla juustoaterian. Se ei tietystikään vetänyt vertoja talkoolaisten kunnolla käristämälle grillikyrsälle. Hesburgerin lisäksi kahviopalveluita ei juurikaan ole tarjolla.

TPK – Ilves ottelun alku viivästyi noin kymmenen minuuttia jonkun pukuhuonesählingin vuoksi. Ottelun lähdettyä käyntiin kotijoukkue otti heti pelin hallintaansa. Oikeastaan koko ensimmäinen puoliaika oli TPK:n hallintaa. Tauolle mentiinkin kotijoukkueen 1-0 johdossa. Heti toisen puoliajan alussa sinipaidat iskivät vielä toisen häkin ja hallinta näytti pysyvän isännillä. Hiljalleen Ilves sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja kun TPK ei saanut viimeisteltyä muutamista hyvistä maalipaikoistaan, niin vierailijat alkoivat hiljalleen kiriä. TPK otti virheet täyteen toisella puoliajalla jo hyvissä ajoin, mutta yhtään kymppimetrin rangaistuspotkua ei kuitenkaan nähty. Ilves otti takaa-ajossaan ensimmäisen kerran maalivahdin pois kentältä jo kun ottelua oli vielä 5 minuuttia jäljellä.

Ottelun lopussa alkoi tunnetilakin kentällä jo nousta. Oman mausteensa tähän toi minusta hommissaan vähän epäonnistunut vantaalais-rovaniemeläinen tuomarikaksikko. Ilves teki voittomaalinsa TPK:n pelaajavalmentajan pahasta sisäänpotkun harhasyötöstä. Molemmat sunnuntaina Caribialla esiintyneet joukkueet olivat muuten uskoneet valmennuksensa pelaajan käsiin, mikä on minusta hieman outoa. Luulisi että pelkästään valmentamiseen keskittyvän pelinjohtajan kanssa tulokset olisivat parempia, mutta ehkä futsalissa kokemukset ovat toisenlaisia. Ottelun loppunumerot olivat 2-5 Ilvekselle. Voitto oli Ilvekselle sen liigahistorian 159. Tappion myötä TPK:n 100. liigavoitto antaa vielä odottaa itseään. TPK:n parhaaksi pelaajaksi valittiin Kari-Pekka Koivunen ja Ilvekseltä Juhana Jyrkiäinen. Jotain pinnojakin matsissa jaettiin ja ne jakautuivat näin: 1 pts Antti Teittinen, Ilves – 2 pts Kari-Pekka Koivunen, TPK – 3 pts Juhana Jyrkiäinen, Ilves. Ottelusta oli tarjolla striimi selostuksen kera ja lähetys on nähtävissä jälkikäteenkin Monskan näköradiosta.

Kaiken kaikkiaan futsal-matsissa vierailusta jäi jälleen positiivinen maku suuhun. Pelipaikka on pienistä haasteista huolimatta hyvä, kuuluttaja oli erinomainen ja muutenkin paljon hyvän urheilutapahtuman osatekijöitä on olemassa. Itse lisäisin vielä ottelutapahtumaan kuuluttajan tueksi tunnelman nostamiseen dj:n musiikkeineen. Futsal otteluissa tapahtuu paljon ja pelissä on hyvä tempo. Minusta futsal onkin ehkä suurimman kasvupotentiaalin omaava sisäpalloilulaji, joka tosin vaatisi hartiavoimin työntekoa lajin arvostuksen ja kiinnostavuuden nostamiseksi. Turussa lajin kehittämismahdollisuudet nousevat uudelle tasolle kunhan uusi palloiluhalli saadaan käyttöön.

Suomessa sataa aina ja Espanja voittaa kaiken?

Nyt lienee hyvä hetki tehdä Penkkisporttajan silmin lyhyt yhteenveto sunnuntaina päättyneistä EM-kisoista. Maanosamme mestaruudet jaettiin yleisurheilijoille Helsingissä ja futaajille Ukrainassa ja Puolassa. Molempia kisoja tuli seurattua melko intensiivisesti, joten tällä viikolla saattaa olla vähän outo olo, kun televisiosta ei tulekaan illalla urheilua. Onneksi Olympialaiset sentään lähestyvät päivä päivältä!

Suomessa oli edelliset yleisurheilun arvokisat vuonna 2005. Silloin Olympiastadionilla oli jaossa MM-mitaleita. Niistä kisoista jäi hyvin mieleen toki esimerkiksi Tommi Evilän pituushyppypronssi, mutta ehkä parhaiten kisat muistetaan järjettömän kovista vesisateista. Tänä vuonna EM-kisojen järjestäjiä helli paremmat säät, mutta tietysti vettä satoi sinä iltana kun itse pääsin paikanpäälle kisoja seuraamaan. No, kansainvälisen suurtapahtuman tunnelmaa oli kuitenkin mukava jälleen aistia. Ja tulipa katsomossa vaihdettua kuulumisia vieressä istuneen herran kanssa, joka kertoi juosseensa itse kyseisellä areenalla vuoden 1983 MM-kisoissa Suomen 4x100 m pikaviestijoukkueessa.

Sateen lisäksi vuoden 2005 MM- ja 2012 EM-kisoja yhdistää hämmästely lipunmyynnin takkuilusta. Toki oman selityksensä tarjoavat lähellä olevat Olympialaiset ja ulkomaisten kisaturistien puuttuminen, mutta kyllä tämä ongelma liittyy myös suomalaisen urheilukulttuurin kasvattamistarpeeseen, jonka olen itse havainnut jo kauan sitten. Näitä kisoja ei nimittäin voi syyttää ainakaan heikosta markkinoinnista, joten ehkä ongelma on urheilukulttuurin juurrutamisessa meihin jo vaippaikäisestä lähtien.

Suomi ei päässyt juhlimaan mitalisateesta Helsingin kisoissa. Ainoaksi mitaliksi jäi Mannion keihäspronssi. Suomalaisten menestysnälästä kertonee jotain se, että kun Pitkämäki ei ollut mestaruuskunnossa, tuntui koko keihäs menettävän merkityksensä. Sen tilalle nousi (toki ihan ansaitusti) miesten pituus, jossa parillakin suomalaisella oli mitalisauma kaiken osuessa nappiin. Kesken kisojen ihan puskista kiinnostuksen kohteeksi nousi myös miesten 1500 metriä, jonka finaalissa oli kuitenkin tyytyminen kyseiseen lajiin hyvin useasti liittyvään kontaktiin ja kaatuiluun mitalitaistelun sijasta. Yksi kisojen varmasti mielenkiintoisimmista finaaleista käytiin ilman suomalaisia, kun miesten seiväshypyn ratkaisuhetket oli täynnä yllätyksiä ja venymisiä.

Hypätäänpä sitten jalkapallon pariin. Vanhan kansan sanonnan mukaan jalkapallo on sellainen laji, jossa pelataan ensin 90 minuuttia ja sitten Saksa voittaa. Viime vuosien perusteella tähän fraasiin voisi tosin vaihtaa Saksan sijasta Espanjan. Euro 2012 turnauksessa positiivisesti yllättäneellä Italialla ei lopulta ollut finaalissa eväitä haastaa Espanjaa ja Iker Casillas pääsi nostelemaan Henri Delaunay -nimistä kannua ensimmäisenä.

Arvokisojen kestoepäonnistuja Englanti ei pettänyt tälläkään kertaan. Suomeakin taannoin luotsannut Roy Hodgson oli päättänyt napata mestaruuden tuleville Olympiaisännille ns. "kreikkamaisella pelityylillä". Iloisesta hyökkäyspelistä ei ollut tietoakaan kun "Hodarin" pelaajat vain yrittivät suojata omaa maaliaan tarkalla puolustuspelillä. Onneksi futis on edelleen maalintekopeli ja pelkästään puolustamalla harvoin saavutetaan mitään hienoa.

Suomea ei kisoissa taaskaan nähty, vaikka mm. naapurimaamme Ruotsi oli Tanskan tapaan jälleen mukana. Palloliiton vision mukaan Suomi on vuoteen 2020 mennessä Euroopan TOP10:ssä. Tuohon on enää 8 vuotta aikaa, joten nuorennusleikkauksen olisi syytä purra nopeasti ja toiveiden vaihduttava tuloksiksi. Seuraavat EM-kisat pelataan vuonna 2016 Ranskassa ja silloin osallistuvien joukkueiden määrä nostetaan 16:sta 24:een. Suomelle tämä saattaa kuulostaa erittäin lupaavalta, mutta pitää muistaa että maailman rankingissa on tälläkin hetkellä 32 eurooppalaista maata Suomea paremmin sijoittuneena. Tai 33 jos Uzbekistan on Euroopan maa - en tiedä. Masentumisriskin vuoksi en jaksanut laskea montako eurooppalaista maata maailmanrankingista kaikkiaan löytyy. Rankingeista huolimatta kisoihin pääsy on mahdollista ja ainakin minä tulen "Huuhkaajia" siinä kaikin mahdollisin keinoin tukemaan.

Penkkisporttailija jatkaa penkkisporttailuuaan näillä näkymin seuraavaksi juuri jalkapallon parissa, kun Veikkausliiga-otteluita on tarjolla Veritas Stadionillla lauantaina 7.7. huipputärkeä huippuottelu Inter - HJK ja maanantaina 9.7. TPS - Honka. Nähdään siellä!

Paluu Veritas Stadionille!

Kuva: www.fcinter.com

Turkulainen futiskansa pääsee taas kotiinsa, kun Veritas Stadionin pitkä remontti on valmis ja Veikkausliigapelit siirtyivät maanantaina takaisin Kupittaalle. Monen kaupungin mittapuulla erinomaiset arvosanat saava Paavo Nurmen Stadion oli erittäin hyvä sijaiskoti turkulaisille futiksen ystäville, mutta ”home sweet home”.

Remontin jälkeen Veritas näyttää entistä paremmalta, sillä nurmi näyttää todella hyväkuntoiselta (toivottavasti se myös pysyy sellaisena) ja lisäksi kentän ympäristöä ja eteenkin parkkipaikan päätyä on siistitty. Minun toivelistalla on edelleen pikaisella aikataululla uusi tulostaulu Veritas Stadionille (Paavolta voisi vaikka hakea sen siellä olevan näytön) sekä pidemmällä aikataululla lisäkatsomo myös parkkipaikan päätyyn, jolloin kentän jokaisella sivulla olisi katsomoita ja pyhätöstä tulisi todellinen stadion. Näiden toiveiden toteutumiseksi meidän kaikkien penkkiurheilijoiden tulee kansoittaa Kupittaata Veikkausliigaotteluiden aikana paljon nykyistä aktiivisemmin.

Monet haukkuvat suomalaista futista potkupalloksi ja heikkolaatuiseksi, mutta minä väitän pelin ja pelaajien olevan lähempänä Euroopan huippua kuin meidän katsojien. Maanantain Inter – VPS -ottelua seurasi kuulutuksen mukaan vähän yli 1700 katsojaa, mutta itse olisin arvellut luvun olevan jotain 1300 luokkaa. Tämä on luokattoman huono suoritus turkulaisilta jalkapallon ystäviltä. Selityksiä löytyy tietysti paljon vähäisestä markkinoinnista, kehnosta kelistä ja ”perinteisesti ei-kiinnostavasta” vastustajasta lähtien. Vanhan kansan sanonnan mukaan häviäjä tietää selitykset ja voittaja ratkaisut. Haastan jokaisen blogini lukijan käymään futispeleissä paikanpäällä tänä kesänä sekä levittämään tietoa otteluista kaveripiirissään sekä livenä että sosiaalisessa mediassa. Seuraava mahdollisuus huippufutiksen seuraamiseen on jo torstaina, kun Veritaksella pelataan TPS – KuPS -ottelu.

Kuva: www.palloliitto.fi/turku

Veritas Stadionilla voi tutustua tätä nykyä myös More Than a Game -näyttelyyn, joka kertoo ihmisille sekä itse lajista että ihmisistä jalkapallon takana. Näyttely on jatkoa Turun Logomossa kulttuuripääkaupunkivuotena esillä olleelle Only a game? -näyttelylle. More Than a Game -näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna Veritaksen 2. kerroksessa (ns. kioskikerros) aina stadionin yleisötilojen ollessa avoinna. Käykäähän tutustumassa tähänkin urheilukulttuurin muotoon.

Tavataan Veritas Stadionin lehtereillä!