Kaksi kautta käyntiin samana päivänä

Lauantain ohjelmani meni viime metreillä uusiksi havaittuani että Pikkuleijonien lisäksi Turussa ovat tositoimissa myös TPK:n futsal-urhot. Niinpä pääsin avaamaan kaksi eri kautta yhden päivän aikana. Tässä vähän raporttia ko. tapahtumista. Jätän taas pelitilanteiden läpikäynnin muille tahoille / palstoille ja minä keskityn enemmänkin pelin ulkopuolisiin asioihin.

TPK:lle kauden eka täysi pistepotti vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen

Aina futsalista kirjoittaessani minun tekee vain mieli viitata aiempaan kirjoitukseeni. Ja teen sen taas – katso aiempi kirjoitukseni futsalista ja sen potentiaalista. Lajissa on minusta kaikki elementit kasvaa paljon nykyistä isommaksi lajiksi Suomessa, kunhan joku ottaisi härkää sarvista. Futsalissa tapahtuu koko ajan jotain, syntyy paljon maaleja, nähdään hienoja kikkoja, tunteet kuohahtavat välillä, yleisö on lähellä peliä ja pääsee sisälle tunnelmaan, jne. jne. Ongelma vain on se, että futsal on se jalkapallon pikkuveli, joka ei ”todellisia futismiehiä” kiinnosta ja johon pelaajat tulevat liigatasollekin sitten kun itselle sopii. Monet muutkin hommat tehdään ”vähän sinne päin”.

Onko missään yritetty tehdä lajista isoa? Siis Suomessa. Mitä jos joku joukkue saisikin koottua hyvällä myyntityöllä kunnon budjetin ja ostaisi itselleen nimekkään ja kiinnostavan joukkueen (jollainen TPK:lla kyllä mielestäni on jo)? Ja samaan kyytiin veisi matsit hyvään halliin ja panostaisi myös markkinointiin ja ottelutapahtumien kehittämiseen? Pidän lajista kovasti ja jään innolla odottamaan josko joku ottaisi sen kuuluisan seuraavan askeleen.

Turussa tätä askelta ei ainakaan ole vielä otettu. Ottelussa ei käy edes TPK:n omat juniorit, joita käsittääkseni on joitain satoja? Lauantaina sentään oli tauolla yksi junnujoukkue pelaamassa, mutta senkin pelaajista valtaosa lähti kotiin oman puoliaikashown’sa jälkeen. Pelaan itse sekä futsalia että futista ja olen muutenkin aktiivinen, mutta TPK:n mainonta ei tavoita minua. En usko että heidän liigajoukkueen ympärillä tehdään juurikaan markkinointi ja/tai myyntityötä. Seinällä oli vain kaksi mainosta, joista toista ei ole ollut olemassakaan kahteen (2 v!!) vuoteen. Ja tuo sama logo komeili myös käsiohjelmassa. Peliasuissa ei ollut kuin Gatoraden mainos, vaikka paikkoja olisi vaikka kuinka. Tietysti se on kyllä vaikea myydä tuotetta, jota ei ole rakennettu nykyisiä kumppaneita kiinnostavaksi. Ja jos joku nyt ajattelee, että mitä tuokin tuolla vain kritisoi, niin voin vannoa että lähtisin tähän projektiin, jos minulla vain olisi aikaa. Mutta tällä hetkellä se ei onnistu, koska teen jo vastaavaa erään toisen lajin parissa.

Summa summarum, kaiken avautumisen jälkeen pitää todeta, että peli oli taas viihdyttävää. Kotijoukkue nousi vaikeuksista 7-4 voittoon ja kentällä tapahtui paljon mielenkiintoista. Suosittelenkin kaikille futsaliin tutustumista kuluvan talvikauden aikana, sillä siinä pelissä oikeasti tapahtuu koko ajan, jos vertaa vaikka Veikkausliigaan tai Liigaan. Jos lajin hienoudet eivät ole hallussa, niin pyydä joku asioista perillä oleva ekalla kerralla mukaan!

 

Pikkuleijonat kirmasivat Kupittaalla

Futsalin jälkeen paneuduin päivän alkuperäiseen epistolaan, eli Pikkuleijonien USA-otteluun Kupittaalla. Hallille oli saapunut noin 700 katsojaa, vaikka junnupelin hinnoittelussa oli ilmeisesti konsultoitu Kummolaa (yksi matsi 10 €). Katsojista melko moni tuntui kirjoittavan aktiivisesti muistiinpanoja pelistä, sillä paikalla oli ennakkoarvailujen mukaan pitkälti toista sataa scouttia, koska tämä ikäryhmä on seuraavana astumassa NHL:n varaustilaisuuteen. Ottelu päättyi jatkoajalla Suomen 3-4 tappioon, mutta kenttätapahtumien perusteella olisi voinut veikata isompaakin tappiota Suomelle. Etenkin ottelun alussa Leijonan poikaset olivat kaikessa askeleen jäljessä, mutta loppua kohden meno tasoittui kyllä vähän.

Allekirjoittaneelle kävi erätauolla amatöörimoka – huomaa kyllä että en ole ehtinyt käymään riittävästi peleissä viime aikoina. Seisoin kahviojonossa ja kun vuoroni tuli, menin aivan lukkoon. En muistanut mitä olin hakemassa ja ekana ammollaan olleesta suustani pullahti ulos sana hodari. Vasta tuon minimaalisen evään käteen saatuani tajusin että olin kyllä alun perin aikeissa syödä lihapiirakan kahdella nakilla. En kehdannut peruuttaa tilaustani, joten oli nieltävä tappio ja syötävä vain euron kahden nakin lihistä halvempi yhden nakin minimaalinen hodari. Fail!

Mieleni muuttui kuitenkin positiivisemmaksi ja tapahtumasta jäi hyvä maku, kun menin istumaan viimeisen erän ajaksi Suomen vaihtoaition taakse. Olin vähän omissa ajatuksissani (taisin twiitata) kun yht’äkkiä tajusin että olin nostanut salamannopeasti käden ylös ja kaapannut kiekon ilmasta haltuuni vasurilla. Aivan vaihtoaition edessä oli ollut joku hässäkkä, josta kiekko kimposi katsomoon. Tein pikaharkinnan mitäs nyt sitten tehdään ja ojensin kiekon vähän matkan päässä vieressäni istuneelle pikkupojalle, joka istui isänsä kainalossa ja seurasi peliä intensiivisesti Suomen fanipaita päällään ja sini-valkoinen lippu kädessä. Pojan ilme oli ikimuistoinen kun hän sai limpun käteensä. Koko loppupelin ajan hän puristi sitä tiukasti kouraansa ja vilkaisi siihen vähän väliä. Tulipa hyvä olo juuri isänpäivän kynnyksellä!

Penkkiurheilu on ihanaa!

Kiekkotalentit Turussa

Kiekkokausi on pyörähtänyt jo hyvän tovin sitten käyntiin, mutta meikäläinen avaa sen omalta osaltani vasta nyt viikonloppuna. Suunnitelmissa on toki useasti ollut sekä Liiga- että Mestis-otteluissa vieraileminen, mutta ei ole vain vielä sopinut aikatauluihin, vaikka tarjontaa Turussa on kiitettävästi. Tai olisihan sopivia matseja nyt varmasti järjestelemällä löytynytkin, mutta pakko tunnustaa ettei kiekkokärpänen ole puraissut minua ihan niin terävin hampain kuin suurinta osaa suomalaisista penkkiurheilijoista.

Nyt viikonloppuna on erinomainen mahdollisuus seurata Turussa tulevia kaukaloiden tähtiä, kun Marli Areenalla Kupittaalla pelataan neljän maan U18 turnaus. Nuorten pelejä on aina mielenkiintoista seurata, kun kentällä kirmaa tulevia tähtipelaajia, mutta tässä ikäryhmässä on tällä hetkellä iso lasti ylimääräistä mielenkiintoa, sillä tämä on seuraava NHL-draftattava ikäryhmä. Tämän vuoksi Kupittaan lehtereillä istuukin penkkiurheilijoiden lisäksi pitkälti toista sataa NHL-scouttia ja kynät sauhuavat kovaa vauhtia. Vai olisikohan niillä NHL-miehillä nykyisin jo iPadit?

Suomi voitti perjantaina turnauksen avausottelussaan Sveitsin luvuin 5-1 (katso koostetta matsista). Lauantaina vastassa on USA ja sunnuntaina turnauksen päätösottelussa rakkain kilpakumppanimme, eli Ruotsi. Itse aion suunnata paikalle lauantain USA-ottelua seuraamaan. Matsi alkaa kello 17:00 ja live-twiittauksia luvassa Penkkisporttaajan Twitterissä.

Loppuraportti Torontosta: Real Sports Bar & Hockey Hall of Fame

Taannoinen vierailu Torontossa lentopallon Maailmanliigan merkeissä piti sisällään lentopallon ja aiemmin raportoimani baseballin lisäksi vähän jääkiekkoa ja jalkapalloakin. Reissun ajankohtaan sattui osumaan futiksen Mestareiden Liigan finaali, josta ehdin seuraamaan osan paikallisessa sporttibaarissa ja pilkkuhuipennuksen hotellilla.

Suunnistimme joukkueemme tiedottajan kanssa kohti Air Canada Centreä (Toronto Maple Leafsin ja Toronto Raptorsin kotihalli) toiveena löytää joku paikka ottelun seuraamiseen. No, ”joku paikka” sitten tosiaan löytyi. Hallin yhteydessä oli nimittäin sporttibaari, jollaista en ole ennen nähnyt. Yhden kaverini kanssa joskus vuosia sitten manasimme suomalaisten sporttibaarien tasoa ja pohdimme puolileikillään millainen oma täydellinen sporttibaarimme olisi, jos sellaisen perustaisimme. Tämä torontolainen paikka täytti kaikki keksimämme vaatimukset ja joiltain osin jopa ylitti ne. Nimikin oli osuvasti Real Sports Bar & Grill, todellinen sporttibaari siis.

Baarissa oli silmää miellyttävän sisustuksen lisäksi loistavat näytöt ja istumapaikat sekä ainakin silmämääräisesti arvioiden hyvää ruokaa. Näyttöjä oli todella paljon ja niistä suurin arviolta jopa 10 metriä leveä. Paikallani istuessani laskin näkeväni kuvan 24 eri näytöstä. Eikä pelin seuraamista tarvinnut lopettaa vessakäynninkään aikana, sillä vessaan oli sijoitettu 8 näyttöä ja selostuskin kuului hyvin myös sinne. Aivan, vessassa oli siis saman verran näyttöjä kuin suomalaisessa sporttibaarissa keskimäärin salin puolella. Runsas määrä näyttöjä mahdollisti monien eri otteluiden ja sarjojen seuraamisen vaikka samaan aikaan.

Baarissa oli niin paljon hienoja yksityiskohtia, ettei niitä kaikkia kannata koittaa tässä luetella. Mainittakoon kuitenkin mm. pöytälevyihin sijoitetut taktiikkataulut, jossa pystyi pöytäkunnan kesken miettimään pelin hienouksia. Ilmoittaudun kanta-asiakkaaksi jo nyt, jos Suomeen joskus tulee tällainen sporttibaari!

Torontosta poislähtöpäivänä ehdimme vielä tekemään kiekon kotipesässä vieraillessamme lähes ”pakollisen” visiitin kiekon Hall of Fameen. Kiekkomuseo oli hyvin mielenkiintoinen paikka, josta löytyi NHL:n lisäksi paljon nähtävää ja koettavaa kansainvälisestä jääkiekosta. Esillä oli tietysti pelipaitoja, pokaaleita, kuvia ja tarinoita, mutta niiden lisäksi myös erilaisia pelejä, joissa pääsi esimerkiksi itse kokeilemaan kiekon lämäämistä ja kiinni ottamista maalivahtina. Ja museon yhteydessä toimi myös iso fanituotemyymälä.

Suomalaisista esille olivat päässeet NHL:n museon puolelle vain Jari Kurri Hall of Fameen ja tietysti nimensä Stanley Cup -pokaalin kylkeen ansainneet mestarit. Kansainvälisen jääkiekkoliitton (IIHF) museon puolella sen sijaan oli paljonkin suomalaisia esillä sekä Hall of Famessa että pelipaitojen muodossa vitriineissä.

Jos joku lukijoista suuntaa joskus Torontoon päin, niin suosittelen erittäin lämpimistä käyntejä sekä Real Sports Bar & Grillissä että Hockey Hall of Famessa.