Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

lauantai 14. syyskuuta 2013

Futisderbyjä Tallinnassa ja Turussa!

Tallinan futisderby tuli tarkistettua perjantai-illan myöhäisottelussa, kun FC Flora ja Tallinn Kalev kohtasivat A. Le Coq Areenalla. Hyvä ajankohta, keli ja puitteet eivät saaneet tallinnalaisia liikkeelle. Kuuleman mukaan virolainen jalkapallo ei muutenkaan kerää suuria yleisömääriä maaotteluita lukuun ottamatta. Viime viikolla lehtereillä oli esimerkiksi ollut ruuhkaa, kun Viro ja Hollanti tasasivat pisteet 2-2 tuloksella. Isolla stadionilla oli derbyssä katsojia arviolta noin 500.

Altavastaajana otteluun lähteneen Tallinn Kalevin kannattajia ei näkynyt ainuttakaan. Rahasta homma tuskin kiikasti, sillä pääsylippu maksoi 3 euroa ja iso olutkin vain 3 euroa. Vähäisestä väkimäärästä huolimatta tunnelma oli jonkunmoinen, koska paikalla olleet fanit ja junnut pitivät meteliä katsomoissa.



Hienolla stadionilla oli pari kummallista yksityiskohtaa. Tulostaulu oli todella minimaalinen ja vaatimaton ja pelikelloa ei ollut lainkaan. Samoiten äänentoisto oli hoidettu vaatimattomasti kantamalla toiseen päähän pari kaappikaiutinta. Luulisi ettei nämä pienet yksityiskohdat eivät olisi tehneet kovin suurta kasvupainetta stadionin rakennusbudjettiin.

Stadionin myyntipisteet oli aika pienet ja vähän kotikutoiset, mutta derbyn yleisömäärälle ihan riittävät. Tauolla oluella käydessämme törmäsimme suomalaiseen derbyturistiin, joka oli tullut matsiin tapaamaan tsekkiläistä ja saksalaista futsal-tuttuaan. Suomen Palloliitossa futsalin parissa työskentelevä keskustelukumppanimme kertoi että nämä hänen kaverinsa olivat päättäneet että he käyvät katsomassa pääsarjafutista kaikissa UEFA:n alaisissa maissa. Tuollaiseen projektiin olisi hienoa itsekin joskus ryhtyä, mutta vapaa-aikaa ja rahaa pitäisi olla aika paljon käytettävissä.

Itse ottelussa FC Floora oli niskan päällä alusta alkaen, kuten sarjataulukkokin antoi odottaa. Kalevi sai alussa muutaman vastahyökkäyspaikan, mutta kun he eivät niitä hyödyntäneet, niin ottelun hallinta siirtyi tyystin kotijoukkueelle ja Kalevilla oli välillä vaikeuksia päästä edes keskiviivan yli. Ottelun loppunumerot olivat 5-0 Floralle, jossa on esiintynyt suomalaisiakin pelaajia. Valitettavasti näkemässämme derbyssä ei ollut yhtään suomalaista kehässä.

Nyt siirrän katseen jo maanantaille ja Turun derbyyn, jossa on väkeä ja tunnelmaa varmasti enemmän kuin Tallinnassa.

TPS – Inter ma 16.9. klo 18:30
 

perjantai 13. syyskuuta 2013

Tallinnasta vauhtia Turun derbyyn!

Maanantaina on edessä kauden kolmas ja viimeinen Turun derby, joten jalkapallohuuma nousee kolhuja kilpeensä tämän kauden aikana saaneessa Suomen jalkapallopääkaupungissa. Penkkisporttaaja aikoo olla maanantaina paikalla Veritas Stadionilla, mutta tämä viikonloppu sportataan lentopallon kanssa Tallinnassa, jossa isketään kansainvälinen Tallinna Volleyball Cup 2013 -kutsuturnaus. Suomalaisista joukkueista mukana ovat Raision Loimu ja Hurrikaani-Loimaa. Uutisia, raportteja ja tuloksia turnauksesta löytyy täältä.

Tämän bloggauksen otsikko on helppo ymmärtää väärin. Perinteisestä suomalaisesta Tallinna-turismista poiketen en kuitenkaan hae vauhtia tuopin kautta.

Bongasin eilen Livetulokset.comin kautta, että tänään pelataan Tallinnassa Viron Meistriliigan (eli paikallinen futiksen pääsarja) Tallinan derby, kun FC Flora ja Tallinna Kalev kohtaavat A. Le Coq stadionilla. Olen joskus aiemmin ajellut kyseisen stadionin ohi ja pannut merkille että se olisi varmasti vierailemisen arvoinen paikka Tallinnassa (katso stadionin esittely). Nyt kun sattui vielä niin mukavasti, että ilta on osittain vapaa, niin pakkohan se on lähteä suunnistamaan kohti derbyä. Tämä on hyvä lämmittely maanantain Turun derbyyn.

Laitoin lipputiedustelua FC Floralle, josta tuli vastaus meiliin lähes välittömästi. Niinpä noin puolentoista tunnin päästä koen elämäni ensimmäisen futisottelun Virossa. Kuvallista raporttia puskee jälkikäteen..

maanantai 9. syyskuuta 2013

Erikoisen palloilun viikonloppu

Jääkiekon SM-liigan (tiedetään että tämä on vanha nimi, mutta sulattelen vielä uutta) avaus kolkuttaa jo ovella ja Veikkausliigan ratkaisukierrokset lähestyvät, mutta penkkiurheilijoille on ollut paljon muitakin mielenkiintoisia lajeja tarjolla Turun seudulla. Juuri ohi vilahtanut viikonloppu tarjosi erinomaisia mahdollisuuksia tutustua vähän erikoisempiin lajeihin.

Lauantaina Pansion hiekkakentän olivat valloittaneet baseballin pelaajat, jotka iskivät Suomi-sarjan turnausta kolmen joukkueen voimin. Kaikkiaan tällä Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaa kuusi joukkuetta. Astetta ylempänä SM-sarjassa pelaa neljä joukkuetta, eli kaikkiaan Suomessa on kymmenen miesten baseball-joukkuetta.

Jenkkilajin taso ei ollut Suomessa ihan sama kuin Atlantin toisella puolella, mutta hauskaa puuhaa se näytti olevan. Näkemässäni ottelussa Turun Black Sox kuritti Helsinkiä lukemin 14-0. Oli mukava huomata miten eri ikäisiä pelaajia kentällä oli. Ja muutenkin vaikutti siltä että mukana oli aika erilaisia tyyppejä mikä on tietysti rikkaus harrastus- ja joukkuetoiminnassa.

Minun on vaikea arvioida itse pelin tasoa, koska ensinnäkin laji on minulle aika vieras ja lisäksi en ole ikinä itse kokeillut löydä vaakasuuntaiseen syöttöön. Peliä katsoessani tuli kyllä väkisinkin mietittyä että mitenköhän pesäpallon harrasteliigassa pahassa pyörityksessä ollut kaveriporukkamme olisi pärjännyt tässä ottelussa ja sarjassa.. Todennäköisesti tukkaan olisi tullut baseballissakin. Joskus täytyy kyllä päästä ihan omakätisesti kokeilemaan tätäkin lajia, vaikka siitä ei olympialajia tullutkaan.

Sunnuntain suunnitelmissani oli seurata maahockeyta livenä ja Susijengin EM-matsia television kautta, mutta sain lauantaina illalla vihiä, että Pansiossa olisi tarjolla sunnuntaina myös krikettiä. Pistin välittömästi salapoliisityön käyntiin, sillä krikettisarjan otteluohjelman ja otteluiden alkamisaikojen löytämistä ei ole tehty mitenkään liian helpoksi. Lopuksi sain meilitse vahvistuksen turkulaiselta TCC-seuralta että krikettiä tosiaan pelattaisiin sunnuntaina Pansiossa. Paikalle päästyäni kenttä oli kuitenkin tyhjä. Myöhemmin sähköpostiviestittelyn avulla selvisi, että kotijoukkueen oli tavoittanut sunnuntaina aamulla todella ikävä uutinen, jonka vuoksi ottelu oli päätetty siirtää. Syvät osanottoni TCC:n suuntaan. Laitoin itselleni seuranne nimen muistiin ja tulen ensi kaudella tutustumaan tähän minulle täysin vieraaseen lajiin.

Erikoisten lajien viikonlopun kruunasi Parkin kentällä mitelty maahockeyn SM-sarjan ensimmäinen finaaliottelu. Tämäkin laji oli minulle ennakkoon täysin vieras, mutta onneksi perjantain Turun Sanomat julkaisi säännöt pääpiirteittäin ja lisäksi isäntäjoukkue HC Kilpparit jakoi yleisölle pelaajalistoja ja sääntötiivistelmiä. Veikkaan että laji on melko vieras lähes kaikille suomalaisille, vaikka sitä harrastetaan maailmassa paljon enemmän kuin meille tutumpaa ”aitoa ja oikeaa” hokia.

Maahockeyn salat aukenivat osittain jo ensimmäisen vierailun aikana, mutta toki se herätti myös kysymyksiä. Päällimmäisenä jäi mietityttämään minkä verran pelaajilla mahtaa olla selkävaivoja, kun mailat ovat niin lyhyitä, että pelaajat joutuvat olemaan kumarassa aina palloa pelatessaan. Sekin oli minulle täysin uutta tietoa, että kaikkien on pakko pelata rightin puoleisilla mailoilla, vaikka tuntuu että esim. jääkiekkokaukaloissa leftit ovat selvänä enemmistönä. Jo tuo vaatinee jonkun verran harjoittelua, jotta osaa käsitellä rightin puoleista mailaa. Mietityttämään jäi myös minkä verran kivikova pallo aiheuttaa vahinkoja, kun sitä lyödään aika reippaasti pelin tuoksinassa.

Turkulaiset kukistivat ensimmäisessä finaalissa Seinäjoki Unitedin luvuin 3-0. Niinpä se on niskan päällä, kun finaalisarjaa jatketaan Seinäjoella ensi lauantaina. Tsemppiä turkulaisille sinne – tuokaahan poika kotiin! Ottelun tauolla bongasin Parkilta vielä yhden uuden lajin, sillä pienessä kaukalossa pelattiin polkupyöräpooloa, joka oli sekin minulle täysin uusi tuttavuus. Hevospoolo on nimenä ja television kautta tuttu, mutta polkupyöräpoolo ei.

Polkupyöräpooloa pelataan muovialustalla kaukalossa. Pelivälineenä käytettävää palloa kuljetellaan eteenpäin mailoilla ja tavoitteena on pistää salibandymaalin verkot tötterölle vastustajan päädyssä. Tämä laji vaatii mitä todennäköisimmin todella hyvää tasapainoa ja fillarin hallintaa. Yhden maahockey ottelun tauon pituisella kokemuksella en ala tästä nyt bloggailemaan sen enempää, mutta voitte katsoa tästä videosta miltä meno näytti. Pistän tämän lajin korvan taakse - pitää tehdä joskus uusi tutustumiskäynti.

Ai niin, lopuksi vielä onnittelut viikonloppuna aussifutiksen SM-kultaa voittaneelle Turku Dockersille!

lauantai 7. syyskuuta 2013

Vähän erikoisempaa palloilua Turussa

Elämme mielenkiintoisia aikoja palloilun ystävän silmin katsottuna. Susijengi (koripallo) taistelee EM-kisoissa Sloveniassa, Huuhkajat (jalkapallo) taistelivat täpötäydellä Olympiastadionilla Espanjaa vastaan ja lentopallomaajoukkue valmistuu omaan EM-taisteluunsa. Ja tietysti palloilun lisäksi tapahtuu esimerkiksi yleisurheilukentällä, jossa Suomi haastaa perinteisessä Finnkampenissa Ruotsin.

Palloiluviihdettä on tarjolla myös pienemmissä ja paikallisemmissa ympyröissä tulevana viikonloppuna, kun Turussa pelataan mm. baseballia ja maahockeyta. Nyt onkin taas pari oivaa syytä lähteä nauttimaan viikonlopun hyvistä keleistä kentän laidalle.

Lauantaina tapahtuu Pansiossa, jossa turkulainen Black Sox isännöi kolmen joukkueen Suomi sarjan turnausta. Vierailijoikseen turkulaiset saavat Helsinki City Slickersin ja Lahti Piratesin. Ottelut alkavat klo 11:00, 13:15 ja 15:30. Aion itsekin käydä pikaisesti muun ohjelman lomassa tutustumassa tähän tapahtumaan. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt baseballia Suomessa ja ulkomaillakin kokemuksia on vain yksi, kun lentopallon Maailmanliigareissulla Torontossa löytyi pieni aika ML baseballille (lue raporttini). Veikkaan että sekä pelin taso että meininki on Pansiossa vähän eri kuin Torontossa.

Sunnuntaina Turussa Parkin kentällä on tarjolla maahockeyta kello 14:00 alkaen. Minä en ole koskaan ennen nähnyt tätä lajia livenä, joten menen innoissani tutustumaan miltä tämä television kautta hyvin hatarasti tuttu laji näyttää livenä. Turkulainen HC Kilppari pelaa ensimmäistä kertaa SM-finaaleissa ja vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari Seinäjoki United. SM-finaalitasolla pelaaminen herätti myös Turun Sanomat kirjoittamaan kotimaisesta maahockeysta, joten ensikertalaisten kannattaa napata perjantain TS:stä mukaan lajin säännöt pähkinänkuoressa.

Toivottavasti nämä vähän erikoisemmat lajit herättävät muidenkin ensikertalaisten mielenkiinnon kuin minun, jotta ei tarvitse yksin kenttien laidoilla seistä. Yritän muistaa ottaa kameran mukaan ja raportoida molemmista tapahtumista jälkikäteen.