Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkonen. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. toukokuuta 2014

Pääskysestä ei päivääkään – Futiskausi 2014


Vaikka Wappupäivä toikin mukanaan hetkellisen takatalven, niin kevät on jo pitkällä ja ruoho vihertää jo monin paikoin mukavasti. En ehdi penkkiurheiluiltani harrastamaan lintujen bongailua, mutta vekkaan että pääskysiä on nähty jo jossain päin Turun seutua. Kevät on tuonut taas jokavuotiseen tapaansa mukanaan uuden jalkapallokauden, johon liittyviin odotuksiin paneudun tässä kirjoituksessani.

Kotimaista pääsarjaa ennakoinkin jo joku aika sitten Veikkausliiga-ennakossani, joten paneudun siihen hyvin pintapuolisesti nyt. Kausi on alkanut monilta osin yllätyksellisesti ainakin omiin odotuksiini nähden. En ole vielä ehtinyt Veritas Stadionille pelejä katsomaan, mutta kuuleman mukaan TPS on aloittanut kauden hyvin. Alkuun tuli hallinnasta huolimatta kolme niukkaa maalin tappiota, mutta sitten jysähti pommi Helsingissä, jonka jälkijäristyksissä Boström sai tehdä Klubissa tilaa Lehkosuolle. Interin alkukausi on sen sijaan ollut yllättävän nihkeä, vaikka pistepussi on karttunut tuplasti Tepsiin verrattuna. HJK:n alkukauden otteet herättävät jälleen kysymyksiä ja pistävät kysymysmerkkejä myös odotetun Euro-menestyksen ylle. Toivottavasti huoleni on kuitenkin turha ja kansainvälisillä kentillä nähdään suomalaismenestyjiä.
Veikkausliigaa on tarjolla Veritas Stadionilla hyvä kattaus kahden joukkueen voimin, joten ei muuta kuin pelipäiviä kalenteriin merkkailemaan! Täältä löytyy kaikki Veritas Stadionin ottelutapahtumat.
Olen todella harmissani ettei Turun seudulta ole yhtään joukkuetta Ykkösessä, sillä näitä matseja olisi mielenkiintoista seurata, kun sarjassa mukana ovat mm. Haka, Ilves, JJK, AC Oulu, FC Jazz, KTP ja HIFK. Toivottavasti joku seudun joukkueista nousee ensi kaudeksi Ykköseen ja saa vaadittavan budjetin koottua.
Kakkosen länsilohkossa pelaavat Turun seudun joukkueista ÅIFK ja MaPS sekä etelälohkossa SalPa ja SoVo. MaPSin pelissä kävin jo viime kesänä, joten Maskun pelipaikka löytyy tänäkin kesänä helposti. Åbo pelaa kotiottelunsa Urheilupuiston yläkentällä, joten eksymisongelmaa ei ole niihinkään peleihin suunnistaessa. Stefan Strömborgin valmentajakseen saanut turkualisryhmä koostuu jälleen pääosin nuorista tulevaisuudenlupauksista, joten heidän otteitaan on mukava seurata ja kirjata muistivihkoon omia arvioita tulevista liigapelaajista.
Kolmosessa nähdäänkin niin paljon Turun seudun joukkueita, että en lähde niitä erikseen listaamaan. Minun silmin yksi mielenkiintoisimmista joukkueista on Naantalin VG-62, koska se pelaa kotiottelunsa muutaman sadan metrin päästä kotipesästäni. Koitankin päästä tekemään tuttavuutta kolmosen joukkueisiin mahdollisimman usein Kuparivuoren kentälle. Ensimmäinen mahdollisuus on perjantaina 2.5., kun LTU saapuu Naantaliin vierailulle. Kovasti koitan vapautua muista hommista riittävän ajoissa, jotta ehdin tätä kamppailua perjantaina seuraamaan.
Mielenkiintoisia seuroja, otteluita ja ottelutapahtumia löytyy myös ”alasarjoista”. Ja tarjonnasta ei ole Turun seudulla pulaa. Jos tiedätte joitain käymisen arvoisia paikkoja / seuroja, niin pistäkäähän vinkkejä tulemaan joko tämän kirjoituksen kommentteihin, Facebook-sivuilleni, Twitteriin @penkkisport tai meiliin penkkisport@gmail.com.


Bongailusta kun oli tämän kirjoituksen alussa juttua, niin en voi jättää mainitsematta Huuhkajia. Lintubongarit eivät valitettavasti tule tänä kesänä näkemään täysikasvuisia huuhkajia Veritas Stadionilla, mutta poikasten touhuista saadaan sentään nauttia 5.9. (U21 Suomi – Wales).
Lähdetäänhän tulevana kesänä sankoin joukoin viheriöiden äärelle ja napataan kavereitakin mukaan! Futis- ja urheilukulttuurin kehittäminen alkaa jokaisesta itsestään ja pienistä teoista. :)
 

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Viikonlopun penkkiurheilukatsaukseni

Tuleva viikonloppu tulee pitämään sisällään monennäköistä urheilua. Itse avaan viikonlopun MaPSin II-divarin futispelillä perjantaina, lauantaina on tiedossa lacrossen lisäksi omaa höntsäilyä Littoinen By Night -futisturnauksessa ja sunnuntaina vaikea valinta Paavo Nurmi Gamesin ja Interin Veikkausliigapelin välillä. Luulen vaakakupin kallistuvan lopulta Paavo Nurmen kisojen puoleen, koska tästä penkkurheilutsa voi nauttia Turussa tällä tasolla vain kerran vuodessa ja Veikkausliigaa on sentään useammin tarjolla. Paavo Nurmen nimikkostadionille on tulossa hyvä kattaus huippuja, vaikka Tero Pitkämäen valitettava poisjäänti uutisoitiinkin tänään.
 
kuva: Robin Stitzing / Turku Titans
Lauantaina on mahdollista seurata livenä Box lacrossen SM Final Four tapahtumaa Kupittaalla. Marli Areenalle rakennetussa tapahtumassa mittaa toisistaan ottavat neljä Suomen parasta joukkuetta, joista turkulainen Titans lähtee viikonloppuun suurimpana mestarisuosikkina. Lacrosse on varmasti vielä monelle vieras laji, ja box lacrosse vielä vieraampi. Jos et tunne tätä kaukalossa pelattavaa lajia, niin tutustuppa tähän kansainväliseen esittelyvideoon. Turkulaiset pelaavat klo 10 alkavassa välierässä. Pronssiottelu on ohjelmassa klo 14 ja finaali klo 16.
 
Monenlaista liveä on siis tarjolla penkkiurheilun ystäville. Tuosta sivun vasemmasta laidasta löytyy muitakin Turun alueen ajankohtaisia urheilutapahtumia. Näiden live-eventtien lisäksi televisio ja radio tarjoavat viikonloppuna monenlaista mielenkiintoista seurattavaa, kuten esim. Venlojen ja Jukolan viestin.
 
Naputan vielä lopuksi vähän lisää tuosta tänään illalla ohjelmassa olevasta MaPSin kotipelistä. En ole koskaan käynyt Maskussa II-divaria katsomassa, joten menen paikalle suurella mielenkiinnolla. Mielenkiintoani lisää se, että olen kuullut MaPSin matseista positiivista palautetta. Enkä muuten pelkästään siellä kuulemma yleisöä hellivästä anniskelualueesta. Vastaansa MaPS saa tänä sateisena perjantaina TPV:n Tampereelta.
 
Tutkin etukäteen joukkueiden kotisivuilta niiden nimilistat ja sain todeta ettei siellä kovin paljon tuttuja nimiä kyllä ole. Kotijoukkueesta ainoa tuttu oli vielä viime kaudella Tepsissä Veikkausliigaa pelannut Kalle Mäkinen. Tutulta kuulostaa myös Jesse Hämäläinen, mutta se johtunee Maskun kuuluisemmasta Hämäläisestä, eli Kasperista, joka muuten on hänkin tulossa tänään ottelua katsomaan. Onkohan tämä Jesse Kasperin veli? Vierasjoukkueesta löytyi muutama tuttu nimi. Veikkausliigasta tutulta kuulosti Jusu Karvonen, joka on näköjään pelannut TamUn lisäksi myös Italiassa Taranton ja Cesenan joukkueissa. Ehkä tutuin pelaaja oli kuitenkin vuosien takaisen Football Manager -addiktioni vuoksi Jarkko Vesapuisto, joka oli vakiohankintani suomalaisiin porukoihin ranskalaisesta FC Metzistä. Näiden kansainvälisten pelaajien lisäksi naiskatsojille tiedoksi, että TPV:n maalivahtiosastolta löytyy Antti Peltonen, joka on jalkapallokenttiä tutumpi televisiosta ja esiintymislavoilta. Hän tuli julkisuuteen reality-ohjelmasta Unelmien poikamies. Sen lisäksi hän on esiintynyt sekä teattereissa että Scandinavian Hunkseissa ja osallistunut myös laihoin tuloksin Idolsiin.
 
Jalkapalloa ja silmänruokaa tarjolla siis Maskussa Taponkedon kentällä tänään perjantaina kello 18:30. Sain puhuttua vaimonikin mukaan, eikä tarvinnut edes näyttää alla olevaa kuvaa. Tämän näyttäminen olisi todennäköisesti pyörtänyt hänen päätöksensä.