Futsal ansaitsisi parempaa!

Heti tämänkertaisen bloggauksen alkuun haluan korostaa ja alleviivata, että sydämeni sykkii futsalille, jota tämänkertainen bloggaukseni käsittelee. Harrastan itsekin aktiivisesti futsalia ja olen ollut mukana järjestämässä alasarjatasolla futsalin harrasteturnauksia ja toiminut monissakin tehtävissä futsaljoukkueessamme.

MUTTA maanantaina Salossa pelatusta futsalmaaottelusta Suomi (world ranking 49.) vs Unkari (32.) en keksi juuri mitään hyvää sanottavaa. Kriittisesti katsottuna ainoa hyvä asia oli ottelun pelaaminen Salossa, jossa on hyvä palloiluhalli ja jonne minulla on lyhyt matka. Siihen hyvät asiat oikeastaan sitten jäävätkin. En tapojeni mukaan kirjoita ottelusta pelillistä raporttia (jätän sen muille, kuten esim. Kymppipaikka), vaan keskityn ottelutapahtumasta raportointiin. Tosin tästä kokemuksesta on vaikea puhua ottelutapahtumana, koska ottelun ympärillä ei juurikaan ollut mitään tapahtumaa, vaan tapahtuman järjestäminen oli monilta osin hoidettu täysin puolivillaisesti.

Ensinnäkin ottelun markkinointi oli vähäistä ja vaatimatonta, mikä näkyi selvästi myös Salohallin lehtereillä. Hienon ja hyvin yleisöä vetävän hallin katsomotiloista puolet oli kokonaan tyhjänä ja käyttämättä eikä käytössä ollutkaan puolisko ollut täynnä. Tämä on käsittämätöntä, kun otetaan huomioon kuinka paljon harrastajia jalkapallolla ja futsalilla on jo pelkästään Salossa ja Turun piirissä ylipäätään. Ja lisäksi Salossa ja muualla Turun talousalueella elää iso joukko penkkiurheilijoita, jotka olisivat hyvinkin voineet lähteä tutustumaan uuteen lajiin, kun oikein maaottelu on tuotu kotinurkille.

Nimimerkki @msipilai kommentoi Twitterissä ottelusta paistavan pienoisen puuhastelun ja se on kyllä helppo allekirjoittaa. Maaottelu näytti enemmänkin hyvin järjestetyltä junioriturnaukselta kuin arvokkaalta maaottelutapahtumalta. Tämä kritiikki koskee kaikkia ottelun järjestelyjä lähtien aina kahviopisteistä, musiikista, kuulutuksesta ja käsiohjelmasta, jossa ei ollut edes lähes kaikille tuntemattomien pelaajien numeroita. Paikalla olleista Palloliiton työntekijöistäkin huokui jotenkin pakkopullan leipominen suuren juhlapäivän sijasta. On hyvin vaikea kuvitella että Huuhkajien harjoitusmaaottelutapahtuma voisi olla lähimainkaan tämän kaltainen. Vaikka futsalia pidetäänkin Suomessa jalkapallon jalkavaimona tai pikkuveljenä, ei tällaisen ottelutapahtuman järjestäminen saisi olla mahdollista.

Futsal on parhaimmillaan hieno, vauhdikas ja yleisöön menevä laji, mutta näitä hienouksia ei maanantaina Salohalliin saapuneille paljastettu. Huonon tapahtumajärjestelyn lisäksi kotijoukkueen pelillinen esitys oli maanantaina hajuton ja väritön. Toivottavasti tiistaina 10.2. kello 18:30 pelattava toinen harjoitusottelu tarjoaa katsojille parketilla parempaa futsal-viihdettä ja oikean tapahtuman parketin ulkopuolella. Itse en aio matkustaa paikalle ja valitettavan moni tuntui hallin käytävillä puhisevan samaa pelin jälkeen. Toivon että maanantaina pettymyksen futsalin parissa kokeneet antavat tälle hienolle lajille uuden mahdollisuuden ja saapuvat seuraamaan jotakin Futsal-liigan ottelua. Kyseessä on todella vauhdikas ja mukaansatempaava laji, jonka olisi pikaisesti päästävä pois jalkapallon pikkuveljen asemasta.

Ugh, olen puhunut ja purkanut suurten odotusten ja heikon kokemuksen välisen gapin. Seuraavassa bloggauksessani pyrin olemaan taas positiivisempi. ;)

-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

Matseissa käymistäni voi seurata helpoiten Twitterissä, jossa kommentoin @penkkisport -nimellä sekä eri ottelutapahtumia että urheilua muutenkin.

Kaksi kautta käyntiin samana päivänä

Lauantain ohjelmani meni viime metreillä uusiksi havaittuani että Pikkuleijonien lisäksi Turussa ovat tositoimissa myös TPK:n futsal-urhot. Niinpä pääsin avaamaan kaksi eri kautta yhden päivän aikana. Tässä vähän raporttia ko. tapahtumista. Jätän taas pelitilanteiden läpikäynnin muille tahoille / palstoille ja minä keskityn enemmänkin pelin ulkopuolisiin asioihin.

TPK:lle kauden eka täysi pistepotti vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen

Aina futsalista kirjoittaessani minun tekee vain mieli viitata aiempaan kirjoitukseeni. Ja teen sen taas – katso aiempi kirjoitukseni futsalista ja sen potentiaalista. Lajissa on minusta kaikki elementit kasvaa paljon nykyistä isommaksi lajiksi Suomessa, kunhan joku ottaisi härkää sarvista. Futsalissa tapahtuu koko ajan jotain, syntyy paljon maaleja, nähdään hienoja kikkoja, tunteet kuohahtavat välillä, yleisö on lähellä peliä ja pääsee sisälle tunnelmaan, jne. jne. Ongelma vain on se, että futsal on se jalkapallon pikkuveli, joka ei ”todellisia futismiehiä” kiinnosta ja johon pelaajat tulevat liigatasollekin sitten kun itselle sopii. Monet muutkin hommat tehdään ”vähän sinne päin”.

Onko missään yritetty tehdä lajista isoa? Siis Suomessa. Mitä jos joku joukkue saisikin koottua hyvällä myyntityöllä kunnon budjetin ja ostaisi itselleen nimekkään ja kiinnostavan joukkueen (jollainen TPK:lla kyllä mielestäni on jo)? Ja samaan kyytiin veisi matsit hyvään halliin ja panostaisi myös markkinointiin ja ottelutapahtumien kehittämiseen? Pidän lajista kovasti ja jään innolla odottamaan josko joku ottaisi sen kuuluisan seuraavan askeleen.

Turussa tätä askelta ei ainakaan ole vielä otettu. Ottelussa ei käy edes TPK:n omat juniorit, joita käsittääkseni on joitain satoja? Lauantaina sentään oli tauolla yksi junnujoukkue pelaamassa, mutta senkin pelaajista valtaosa lähti kotiin oman puoliaikashown’sa jälkeen. Pelaan itse sekä futsalia että futista ja olen muutenkin aktiivinen, mutta TPK:n mainonta ei tavoita minua. En usko että heidän liigajoukkueen ympärillä tehdään juurikaan markkinointi ja/tai myyntityötä. Seinällä oli vain kaksi mainosta, joista toista ei ole ollut olemassakaan kahteen (2 v!!) vuoteen. Ja tuo sama logo komeili myös käsiohjelmassa. Peliasuissa ei ollut kuin Gatoraden mainos, vaikka paikkoja olisi vaikka kuinka. Tietysti se on kyllä vaikea myydä tuotetta, jota ei ole rakennettu nykyisiä kumppaneita kiinnostavaksi. Ja jos joku nyt ajattelee, että mitä tuokin tuolla vain kritisoi, niin voin vannoa että lähtisin tähän projektiin, jos minulla vain olisi aikaa. Mutta tällä hetkellä se ei onnistu, koska teen jo vastaavaa erään toisen lajin parissa.

Summa summarum, kaiken avautumisen jälkeen pitää todeta, että peli oli taas viihdyttävää. Kotijoukkue nousi vaikeuksista 7-4 voittoon ja kentällä tapahtui paljon mielenkiintoista. Suosittelenkin kaikille futsaliin tutustumista kuluvan talvikauden aikana, sillä siinä pelissä oikeasti tapahtuu koko ajan, jos vertaa vaikka Veikkausliigaan tai Liigaan. Jos lajin hienoudet eivät ole hallussa, niin pyydä joku asioista perillä oleva ekalla kerralla mukaan!

 

Pikkuleijonat kirmasivat Kupittaalla

Futsalin jälkeen paneuduin päivän alkuperäiseen epistolaan, eli Pikkuleijonien USA-otteluun Kupittaalla. Hallille oli saapunut noin 700 katsojaa, vaikka junnupelin hinnoittelussa oli ilmeisesti konsultoitu Kummolaa (yksi matsi 10 €). Katsojista melko moni tuntui kirjoittavan aktiivisesti muistiinpanoja pelistä, sillä paikalla oli ennakkoarvailujen mukaan pitkälti toista sataa scouttia, koska tämä ikäryhmä on seuraavana astumassa NHL:n varaustilaisuuteen. Ottelu päättyi jatkoajalla Suomen 3-4 tappioon, mutta kenttätapahtumien perusteella olisi voinut veikata isompaakin tappiota Suomelle. Etenkin ottelun alussa Leijonan poikaset olivat kaikessa askeleen jäljessä, mutta loppua kohden meno tasoittui kyllä vähän.

Allekirjoittaneelle kävi erätauolla amatöörimoka – huomaa kyllä että en ole ehtinyt käymään riittävästi peleissä viime aikoina. Seisoin kahviojonossa ja kun vuoroni tuli, menin aivan lukkoon. En muistanut mitä olin hakemassa ja ekana ammollaan olleesta suustani pullahti ulos sana hodari. Vasta tuon minimaalisen evään käteen saatuani tajusin että olin kyllä alun perin aikeissa syödä lihapiirakan kahdella nakilla. En kehdannut peruuttaa tilaustani, joten oli nieltävä tappio ja syötävä vain euron kahden nakin lihistä halvempi yhden nakin minimaalinen hodari. Fail!

Mieleni muuttui kuitenkin positiivisemmaksi ja tapahtumasta jäi hyvä maku, kun menin istumaan viimeisen erän ajaksi Suomen vaihtoaition taakse. Olin vähän omissa ajatuksissani (taisin twiitata) kun yht’äkkiä tajusin että olin nostanut salamannopeasti käden ylös ja kaapannut kiekon ilmasta haltuuni vasurilla. Aivan vaihtoaition edessä oli ollut joku hässäkkä, josta kiekko kimposi katsomoon. Tein pikaharkinnan mitäs nyt sitten tehdään ja ojensin kiekon vähän matkan päässä vieressäni istuneelle pikkupojalle, joka istui isänsä kainalossa ja seurasi peliä intensiivisesti Suomen fanipaita päällään ja sini-valkoinen lippu kädessä. Pojan ilme oli ikimuistoinen kun hän sai limpun käteensä. Koko loppupelin ajan hän puristi sitä tiukasti kouraansa ja vilkaisi siihen vähän väliä. Tulipa hyvä olo juuri isänpäivän kynnyksellä!

Penkkiurheilu on ihanaa!