Olisikohan
oikeanlaisen urheilukulttuurin puutteella osuutta tähän asiaan? Vai onko kyse
vain suomalaisesta vaatimattomuudesta? Oli syy mikä tahansa, niin Virtasen
kirjoitusta kannattaisi kyllä vakavissaan miettiä sekä MEK:ssa että kaupunkien matkailu- ja
markkinointiorganisaatioissa. Urheilijoiden käyttäminen esim. kaupunkimarkkinoinnissa
tarjoisi heillekin mielenkiintoisia uusia haasteita urheilemisen jälkeen.
 |
| Kuva: www.stara.fi |
Minä
olen useasti vaahdonnut omissa pienissä piireissäni suomalaisesta
urheilukulttuurista – tai oikeastaan sen puuttumisesta. Meillä on kyllä kova
menestyksen ihannoinnin kulttuuri, joka nousi jälleen konkreettisimmin esiin
mm. jääkiekon MM-kullan yhteydessä. On tietysti hienoa kun pieni Suomi
saavuttaa arvokisamitaleita, mutta moniko torilla kultaa juhlineista mahtaa
käydä säännöllisesti seuraamassa kotimaista kiekkoliigaa? Paikallisemmissa ja
pienemmissä ympyröissä olen havainnut saman ilmiön Turussa, kun TPS on
voittanut kiekkokultaa, Inter Veikkausliigan ja TPS futiksen Suomen Cupin.
Voiton
hetkellä selkään taputtelijoita ja juhlijoita riittää, mutta entä sitten kun
mainetta ja mammonaa ei enää tulekaan? Positiivisia poikkeuksiakin tietysti
löytyy, mutta aika monet uransa päättäneet suuretkin tähdet joko unohdetaan
kokonaan tai jopa hukutetaan negatiivisen julkisuuden ja keltaisen lehdistön
oravanpyörään. Suomessa raha on tietysti tiukassa jopa aktiiviurheilijoilla,
joten ymmärrän että sitä ei ole helposti saatavissa uransa päättäneillekään.
Mutta silti heidän urheilu-uran jälkeistä uran rakennusta sekä arvostuksen
säilymisen tukemista voisi erinäisin toimin varmasti avittaa. Esimerkiksi
Japanissa urheilijat ovat huippu-uransa jälkeen käsittääkseni erittäin arvostettuja.
Monille japanilaisille urheilijoille on tarjottu ”työpaikka” jo uran aikana,
josta ei tarvitse luopua uran loppumisen myötä.
Tässä
tuo Virtasen ajatuksia herättävä kirjoitus kokonaisuudessaan:
