Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

torstai 30. toukokuuta 2013

Lentopallon Maailmanliiga starttaa – huippupelejä Helsingissä ja Tampereella

Kansainvälisen Lentopalloliiton FIVB:n huipputuote, Maailmanliiga, käynnistyy tulevana viikonloppuna. Suomen miesten lentopallomaajoukkue on mukana yhdeksättä kertaa ja on tällä kertaa lähempänä lopputurnauspaikkaa kuin kertaakaan aiemmin – kiitos FIVB:n pelisysteemiuudistuksen.

Suomi pelaa lohkossa C Kanadan, Portugalin, Hollannin, Etelä-Korean ja Japanin kanssa. Suomi kohtaa kotikentällään kahdesti Portugalin, Kanadan ja Hollannin ja vieraissa Etelä-Korean ja Japanin. Lohkon voittaja pääsee Argentiinassa pelattavaan lopputurnaukseen. Lohkoihin A ja B on sijoitettu world rankingin perusteella kaikkein suurimmat ennakkosuosikit ja näistä kummastakin lohkosta pääseekin finaaliturnaukseen kaksi parasta joukkuetta. Karsintapeikko on vain Suomen lohkon joukkueiden kintereillä, mutta Suomella ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla mitään huolta siitä.

Suomi lähtee ensimmäisen kerran Maailmanliigaan kotimaisen päävalmentajan johdolla. Ensimmäisellä visiitillä 1993 puikoissa oli Platonov ja vuodesta 2006 alkaneen yhtäjaksoisen putken aikana Berruto ja Castellani. Suomalainen tiedotusvälineistö näyttää rakastavan Tuomas Sammelvuota kovasti. Ja ihan syystä tykkääkin. ”Köpi” on erinomainen mediapersoona ja varmasti yhteinen äidinkielikin helpottaa joidenkin toimittajien kohdalla juttujen tekemistä.

Lentopallomaajoukkue on näkynyt ja kuulunut Maailmanliigan kynnyksellä todella paljon eri medioissa. On ollut monenlaisia ohjelmia ja haastatteluja televisiossa eri kanavilla, Yle Puheen keskusteluiltaa, lehtijuttuja, sähinää somessa ja jos vaikka mitä. Pitipä Radio Novan EL Crew -aamushown Tuomas Embuskeen mennä jopa try outille maajoukkueen aamuharjoituksiin Kisakallion Urheiluopistolle lähetystä tekemään, mutta suosikkijuontaja jänisti haasteesta viime metreillä.

Kaikki Suomen ottelut lähetetään UrhoTV:llä ja kaikki kotiottelut on lisäksi kuunneltavissa ilmaiseksi Yle Puheen -radiotaajuuksilta. Parasta lentopallokin on tietysti paikanpäällä, joten tässä otteluohjelma:

31.5. ja 1.6. 18:30 Suomi–Portugali, Helsingin jäähalli – OSTA LIPUT
28. ja 29.6. 18:30 Suomi–Kanada, Hakametsän jäähalli Tampere – OSTA LIPUT
5. ja 6.7. 18:30 Suomi–Hollanti, Hakametsän jäähalli Tampere – OSTA LIPUT

Huikeita Maailmanliiga-fiiliksiä muutaman vuoden takaa:

lauantai 25. toukokuuta 2013

Vielä ehtii: Legendan muistonäyttely Raisiossa

Kuten aiemmin kerroin, niin Raision kirjastoon on rakennettu ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen muistonäyttely touko-kesäkuun ajaksi (lue aiempi kirjoitukseni). Näyttelyn avajaisissa Saarisen elämänkerran kirjoittaneen Arto Terosen esitelmä tästä legendasta houkutteli jopa yli 200 kuulijaa paikalle.
 
 
 
 
Suosittelen kaikille urheilun ystäville käyntiä ilmaisessa näyttelyssä, jossa on kaikenlaista katsottavaa, kuten kilpapyöriä, palkintoja, artikkeleita, kuvia, yms. Vaikka näyttely on auki kesäkuun loppuun, kannattaa siellä käydä ennen 7.6. (muistaakseni se oli tämä päivä, kesäkuun alkupuolella joka tapauksessa), jolloin kilpapyörät lähtevät näytösajoihin muistaakseni Kuopioon ja sen jälkeen Keski-Eurooppaan johonkin näyttelyyn.
 
 
Itse kävin näyttelyssä vähän aikaa sitten ja hankin samalla 20 eurolla itselleni Saarisen maailmanmestaruudesta kertovan t-paidan. Monenlaisia muitakin legendatuotteita oli ostettavissa kirjaston yhteispalvelupisteestä.
 
 
Katso myös:
 
Ylen dokumentti Jarno Saarisesta   > >  >
 
Raision kirjaston info-sivu näyttelystä  >  > >
 
Raision kirjaston karttalinkki  > >  >


perjantai 17. toukokuuta 2013

Onnea Veritas Stadion – kiistakenttänä jo 10 vuotta

Suomen jalkapallopääkaupungin pyhättö, Veritas Stadion, avattiin yleisölle kymmenen vuotta sitten. Stadionin avausottelu oli itseoikeutetusti Turun derby. Interin ja TPS:n kohtaamista 15.5.2003 oli seuraamassa 6211 katsojaa.

Suomen vuoden 1952 Olympialaisiin valmistuneen nykyisen Olympia-katsomon ympärille on rakennettu yksi Suomen hienoimmista jalkapallo stadioneista, jossa on nykyään 8072 istuma- ja 1300 seisomapaikkaa. Hanke on ollut kokonaisuudessaan hieno ja rohkea. Se on nostanut turkulaisen jalkapallon ja penkkiurheilun puitteiltaan aivan uudelle tasolle. Käyttöön vihkimisen jälkeen stadionilla on nähty monia mielenkiintoisia yhteenottoja niin viheriöllä kuin kabineteissakin. En lähde juhlapäivänä ruotimaan näitä kabinettien yhteenottoja sen tarkemmin, mutta todettakoon että ymmärrän asiassa riidan molempia osapuolia.

Tulkaahan kaikki joukolla katsomaan perjantain juhlaottelua ja sitä miltä stadion näyttää vuonna 2013. Interin kannattajaryhmän Facebook-sivulta löytyy kuvia stadionin rakennusvaiheesta. Katso tästä miten Veritas Stadion nousi Kupittaalle.

On mielenkiintoista nähdä minkä verran väkeä saapuu 10 v juhlaotteluun perjantaina 17.5., kun Inter kohtaa VPS:n (juhlaottelun FB-event). Inter tarjoaa lippuja otteluun synttäripäivään hyvin osuvasti 10 euron kappalehintaan, joten rahasta ei pitäisi ainakaan kenelläkään jäädä kiinni. Nyt vain puskaradio laulamaan, jotta hieno stadion saa juhlaotteluunsa hyvän määrän yleisöä paikalle.

Katso myös: Veritas Stadion Wikipediassa

tiistai 14. toukokuuta 2013

Avausderby tarjosi hyvää viihdettä - ensi kerralla kaikki paikalle!

Kauden ensimmäinen Turun derby potkittiin päivä päivältä vihreämmältä näyttävällä Veritas Stadionilla – tosin ei se nurmi vieläkään hyvä ole, mutta väri alkaa muistuttamaan vihreää ruskean sijasta.. Tepsin Sami Rähmönen otti derbyn potkimisen liian kirjaimellisesti ja saatteli itsensä suihkun puolelle 62 min kohdalla jälkipelissä Severi Paajasta potkimalla. Tästä huolimatta Tepsi piti Turun valtikan itsellään 2-1 voitolla ja Interin Tepsi-peikko jatkaa kasvamistaan. Jokohan se alkaa kohta olla suur-Rölliäkin isompi? Edellinen Interin derbyvoitto on nähnyt päivänvalon 14.5.2009, eli neljä vuotta sitten.

Odotettu futispääkaupungin paikallismatsi tarjosi hyvää viihdettä vähän yli 5.000 katsojalle. Tepsi oli alussa vahva ja hankki itselleen turvallisen tuntuisen 2-0 johdon 18 minuutissa. Johto taisi tuntua niin turvalliselta, että musta-valkoiset tuhlasivat muutamia maalipaikkoja huolimattomuuttaan. Interin väkivahva Irakli Sirbiladze kavensi ottelun juuri ennen taukoa, mikä teki varmasti hyvää ottelulle. Inter painoikin päälle toisella puoliajalla etenkin Rähmösen lähdettyä ennenaikaiselle pesulle. Tepsilläkin toki oli paikkansa toisella puoliajalla ottelun tappamiseen, mutta ne pysähtyivät rangaistuspotkua myöden Magnus Bahneen.


Ottelun yleisömäärä oli (taas) isohko pettymys minulle. Ottelun lähettäminen livenä vapaalla tv-kanavalla vaikutti varmasti jonkun verran yleisömäärään. Turkulaisen jalkapallon kannalta ei olekaan välttämättä hyvä asia, että derby televisioidaan, mutta liigalle, lajille ja tv-kanavalle se on varmasti positiivista peeärrää ja hyvä asia. Tulee matsi televisiosta tai ei, niin kyllähän tällaiseen peliin pitäisi paljon enemmän yleisöä saada paikanpäälle. Tällä kertaa ei voi keliäkään syyttää..

Maanantaina pelattiin Turun derbyn lisäksi toinen odotettu kohtaaminen, kun lahtelaiset kohtasivat helsinkiläiset. FC Lahden pettymykseksi HJK:n tähtisikermä houkutteli Kisapuistoon vain 3879 katsojaa. Isäntäjoukkueet TPS ja FC Lahti odottivat varmasti maanantailta isompia katsojalukemia. Vertailuksi kerrottakoon, että Jokereiden katsojakeskiarvo oli runkosarjassa kovempi kuin näiden kahden huippuottelun yhteenlaskettu yleisömäärä: Turun derby + Lahti-HJK yht. 8940, Jokerit 9828, HIFK 7363, HC TPS 6103.

Ollaan me vaan aikamoinen lätkäkansa katsotaan sitä sitten yleisön tai median kautta. Granlund edestä, Granlund takaa, Granlund veivaa ja Granlund makaa. Leijonat rillaa Jutin opastuksella täyden Hartwall Areenan ja media kirkuessa onnesta - siinä viikon kuumimmat urheilu-uutiset, vaikka paljon muutakin mielenkiintoista olisi tarjolla. Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin, en halua kritisoida kiekkoa, vaan otan pikemminkin lakin päästä ja kumarran sille miten siellä on rakennettu tuo nykyinen asema.



torstai 9. toukokuuta 2013

Kauden ensimmäinen Turun Derby maanantaina

Turusta on jo vuosien ajan puhuttu Suomen jalkapallopääkaupunkina. Turku on ainoa paikkakunta, jossa pelataan aitoja derbyjä, eli paikallisotteluita. Itse asiassa kaikki lajit huomioiden derbyt eivät ole mitenkään kovin yleisiä Suomessa.
 
Kuluvan kauden piti olla HJK:n juhlamarssia kohti mestaruutta, mutta muutaman ensimmäisen kierroksen perusteella siinä saattaa käydä kuten Neuvostoliiton marssille Suomen halki aikoinaan. Toki Klubi johtaa Veikkausliigaa, mutta otteet eivät ole olleet mitenkään murskaavia. Toisaalta voi olla että odotukset oli asetettukin liian korkealle. Eihän jalkapallossa saa murskavoitosta yhtään sen enempää pisteitä kuin niukastakaan voitosta.
 
Turkulaiset ovat perinteisesti olleet HJK:n haastajalistan kärkipäässä. Täksi kaudeksi TPS nimettiin edelleen yhdeksi päähaastajista, mutta Interiä ei ehkä nostettu ihan kärkeen haastavan kauteen valmistautumisen vuoksi. Tepsi on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Joukkueen kannattajat eivät ole olleet lainkaan tyytyväisiä päävalmentaja Marko Rajamäen taktiseen valmentamiseen. Tepsin suurin vahvuus ainakin paperilla on keskikenttä, jossa on hyviä vaihtoehtoja jonoksi asti. Tuloksellisesti Tepsin kotipelit ovat sujuneet hyvin ja se johtaakin kotiotteluiden sarjataulukkoa. Tepsin onneksi maanantain derby on heidän kotiottelu, mutta eipä tuossa ottelussa taida kotiedusta juuri konkreettista etua olla, koska molemmat saavat joka tapauksessa käyttää omia koppejaan, kenttäpuoliskojaan ja saavat pelata omien fanien edessä.
 
Interin kauteen valmistautuminen oli melko huono. Pelaajia oli telakalla, osa ilmestyi rinkiin kauden kynnyksellä ja ottelut eivät sujuneet Liiga Cupissa alkuunkaan. Jos Tepsissä ovat fanit olleet tyytymättömiä, niin Interissä tyytymättömyyttään on ilmaissut valmentaja Job Dragtsma. Tai näin ainakin jos lehtiin on uskomista. Hollantilaiskoutsi ei ollut tyytyväinen seuran pomon Stefan Håkansin rahankäyttöön pelaajamarkkinoilla ja hän jopa kyseenalaisti kiertoteitse jatkoaan, jos jatkosopimuksen tekohetkellä luvatuista raameista ei pidetä kiinni. Vaikeista asetelmista huolimatta Inter on aloittanut Veikkausliigan ihan lupaavasti. Tilillä on kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Ja onhan sini-mustien materiaali kieltämättä hyvä, joskin kapea.
 
Kauden avausderbyyn lähdetään maanantaina 13.5. siis tasaisesta asetelmasta. Inter on sarjataulukossa neljäntenä ja TPS kuudentena kun molemmat ovat pelanneet 4 ottelua. Ennen derbyä molemmat turkulaiset pelaavat vielä yhdet ottelut helatorstaina, kun Inter kohtaa kotonaan Lahden ja entiset avauspelaajansa sekä TPS vieraissa KuPSin. Interin peliä voi kuunnella Monskan Näköradiosta ja Tepsin peliä AuranAalloilta.
 
TPS on ollut derbyissä niskan päällä ja Interille onkin saattanut muodostua jonkinlainen Tepsi-peikko. Interin edellisestä derbyvoitosta taitaa olla aikaa jo neljä vuotta, mutta maanantaina on taas uusi mahdollisuus. Täytetään Veritas Stadionin lehterit ja pistetään kunnon jalkapallohuuma päälle! Alkukauden suurin yleisömäärä on ollut Turussa 3975 ja koko liigassa 5040, joten tuo Helsingin lukema nyt ainakin pitää lyödä rikki maanantaina. Laitetaan viidakkorumpu laulamaan!
 
 
TPS – FC Inter ma 13.5. klo 18:30 @ Veritas Stadion
 
 

maanantai 6. toukokuuta 2013

The Baron, Flying Finn, Paroni, Kissaparoni – LEGENDA Jarno Saarinen

Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä!
Taulukko: Wikipedia

Urheilulehti valitsi muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli.


Minun sukupolveni, eli 80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään. Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5. klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä. Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).

Saarinen voitti jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa. Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia 250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä.

Uransa aikana Saarinen ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata.

Ennen MM-kauden alkamista 1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten, maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.

Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)
Monzan ensimmäinen mutka on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa. Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.

Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan
Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!
Saarisen huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle tasolle.


perjantai 3. toukokuuta 2013

Viikonloppuna runsaasti sporttia Turussa – osa vähän erikoistakin


Turun seudulla on tulevana viikonloppuna tarjolla penkkiurheilijoille monia mahdollisuuksia toteuttaa harrastustaan ja tutustua vähän erikoisempiin lajeihin ja tapahtumiin. Suosittelen mitä lämpimimmin lähtemään rohkeasti hakemaan uusia elämyksiä uusien urheilulajien parista.
 
 
Urheiluviikonlopun avaa jo perjantaina käynnistyvä pöytätenniksen Silja-Malja. Ottelut pelataan Sokos Hotel Caribian hallissa, eli Caribia Areenalla, mutta siihen tämän tapahtuman ennakkotiedot sitten oikeastaan loppuvatkin. Ilmeisesti pöytätennis ei ole suuri yleisölaji, koska tietoa on todella vaikea löytää. Turnauksen järjestävällä Turun Kaikulla ei ilmeisesti ole vuonna 2013 vielä omia kotisivuja eikä Suomen Pöytätennisliitonkaan sivulta löydy mitään kovin tarkkaa tietoa viikonlopun tapahtumista. No, pöytätennistä pelataan kuitenkin Caribialla perjantaista sunnuntaihin ja kuulopuheiden perusteella kyseessä pitäisi olla aika isokin tapahtuma.
 
Lauantaina onkin sitten todella vilkas urheilupäivä – urheiluviihdettä voi nauttia neljässä eri katsomossa. Tapahtumapaikkoina toimivat Caribia Areenan lisäksi Parkin kenttä, Varissuon jäähalli ja Urheilupuiston yläkenttä.
 
Parkin kentällä pelataan klo 10-15 kaikkien aikojen ensimmäinen box lacrossen SM-turnaus. Lacrosse on monille jo jollakin asteella tuttu laji. Tässäkin blogissa on kirjoitettu lajista viime kesänä, kun Suomessa pelattiin nuorten MM-kilpailut (lue aiempi lacrosse-kirjoitus). Kaukalossa pelaamisen lisäksi box lacrosse eroaa emolajistaan monella tapaa. Eroista mainittakoon poikittaisella mailalla puolustaminen ja 30 sekunnin hyökkäysaika. Jo nämä elementit varmistavat että Parkilla nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Box lacrossen SM-sarjaan osallistuu tänä vuonna neljä joukkuetta ja ne kaikki nähdään tässä turnauksessa. Joukkueista puolet tulee Turun seudulta - isäntäjoukkue Titans on sarjan suurin ennakkosuosikki ja vasta toimintansa käynnistelevällä LTU:lla on lähinnä haastajan rooli. Tämän tapahtuman järjestäjille on annettava vielä erityiskiitos ennakkotiedotuksesta. Ajantasaisten nettisivujen lisäksi tapahtumasta on tiedotettu myös sähköpostitse.
 
Varissuon Jäähallissa pelataan tuttuun tapaan jääkiekkoa, mutta tällä kertaa tosin ilman jäätä ja teriä, kun siellä pelataan Rullakiekon SM-sarjan osaturnaus. Kotijoukkue Kärsämäen ZSKA saa tässä turnauksessa vastaansa klo 11 Pahalammen ja klo 17 Veikot. Tästäkin tapahtumasta oli vähän vaikea löytää infoa, kun ZSKA:n kotisivut taitavat olla poissa käytöstä, vaikka ne netissä ovatkin. Isäntäjoukkueen otteluiden lisäksi hallissa pelataan muiden otteluita klo 13, 15 ja 19. Rullakiekon SM-sarjassa on vuosien saatossa pelannut monia nimimiehiä emolajin puolelta. Tämä paljastuu vilkaisemalla esim. vuoden rullakiekkoilijoiksi valittuja: Sasu Hovi, Teemu Virtala, Kimmo Kuhta, Ville Nieminen. Eikä sovi tietenkään unohtaa vuonna 2004 vuoden maalivahdiksi valittua Antti Niemeä.
 
Nykyisiä ja entisiä kiekkotähtiä näkyy todennäköisesti myös Varissuon turnauksessa, sillä turkulaisten riveissä Varissuon bunkkerissa kirmaavat Jesse Saarinen, Markus Laine, Sami Hurme (no, ehkä veli on vähän tunnetumpi), Kai Syväsalmi, Tuukka Pulliainen ja Jussi Tapio. Ensimmäisenä isäntiä haastavan Pahalammen joukkueen nimilistalta löytyy mm. Sasu Hovi, viikko sitten SM-liigan hopeamitalin voittanut Niclas Lucenius sekä KHL:n pistepörssin 5. Jori Lehterä. Toisessa ottelussa vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari Vuorelan Veikot, jonka nimekkäimpiä pelaajia ovat NHL- ja AHL-peluri Teemu Hartikainen, Teemu Virtala sekä Tuomas Kiiskinen.
 
Alkukaudesta tuttuun tapaan Urheilupuiston yläkentällä on lauantainakin tarjolla musta-valkoisen TPS:n peli, mutta tällä kertaa viheriöllä kirmaavatkin miesten sijasta Tepsin naiset, kun klo 16 alkavassa liigaottelussa vastaan asettuu HJK. Tepsi on viidessä ottelussa koonnut kolme pistettä ja HJK kuudessa ottelussa seitsemän pistettä. Sarjataulukossa TPS on sijalla 8. ja HJK sijalla 6, joten tärkeitä sarjapisteitä on lauantaina jaossa.
 
Tähän listaan kun lisätään vielä sunnuntaina Veritas Stadionilla pelattava Veikkausliiga-kamppailu TPS – VPS, niin viikonlopun penkkiurheilutarjonta on tosiaankin luvalla sanottuna mahtava. Napatkaahan ystävää hihasta ja lähtekää seuraamaan urheiluviihdettä paikan päälle!