Legendan viikko huipentuu kisoihin - kotimuseossa vierailtu

Olen asunut Turun seudulla yli 30 v ja kasvanut penkkiurheiluperheessä, mutta jouduin tarkistamaan sijainnin oikein kartasta, kun päätin mennä isäni kanssa vierailemaan Paavo Nurmen juhlapäivänä Turun keskustassa sijaitsevaan legendan kotimuseoon. Hämmästelin miksen ole ennen tätä kevättä kuullut kyseisestä paikasta mitään, mutta torstainen vierailu antoi minulle osittaisen vastauksen tähän.

Museo on ehkä hieman harhaanjohtava nimitys, mutta onhan siinä tosin se koti-liite edessä, joka ehkä antaa ymmärtää hieman kevennetystä museosta. Nurmen pienen pieni koti on entisöity wanhan ajan tyyliin. Kahta eteisessä ollutta infokangasta lukuun ottamatta kotimuseossa ei juuri ollut tietoa Nurmen urasta ja elämästä. Kotimuseossa ei ollut Paavon mitaleita, asusteita, piikkareita eikä oikein mitään muitakaan sellaisia tavaroita, joista olisi pystynyt aistimaan legendan.

Kotimuseosta löytyy lisätietoa Urheilumuseon kotisivuilta, josta löytyy myös tarinaa legendan elämästä, joten en lähde sitä tässä nyt sen enempää kertaamaan. Kiinnostuneet saavat kätevästi lisätietoa myös vasta avatuilta Paavo Nurmen virallisilta kotisivuilta tai kirjastoista.

Joka tapauksessa kotimuseo oli vierailemisen arvoinen paikka ja sopi erinomaisesti käsillä olevan PaavoNurmen viikon ohjelmaan. Nyt olen taas asteen verran enemmän turkulainen ja penkkiurheilija, kun olen käynyt Paavo Nurmen entisessä kodissa. Entisaikojen asunnossa vierailu herätti myös kriittisiä ajatuksia nykyisestä maailmanmenosta, mutta ne ajatukset eivät kuulu tämän blogin aihepiiriin.

Muistakaapa laittaa lauantaina televisio päälle (tai tallennus), kun Yle 2 esittää dokumentin Paavo Nurmi –paras kaikista kello 12:15. Ja kaikki tietysti joukolla sunnuntaina Paavo Nurmen Stadionille seuraamaan Paavo Nurmen kisoja kello 15:00 alkaen.

The Baron, Flying Finn, Paroni, Kissaparoni – LEGENDA Jarno Saarinen

Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä!

Taulukko: Wikipedia

Urheilulehti valitsi muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli.

Minun sukupolveni, eli 80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään. Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5. klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä. Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).

Saarinen voitti jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa. Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia 250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä.

Uransa aikana Saarinen ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata.

Ennen MM-kauden alkamista 1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten, maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.

Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)

Monzan ensimmäinen mutka on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa. Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.

Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan
Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!

Saarisen huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle tasolle.