Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisten sm. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste naisten sm. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Naiset korin ja pallon kimpussa

"Parempi myöhään kun ei milloinkaan" on vanha suomalainen sanonta, mutta sen todenperäisyys tuli jälleen todistettua pääsiäisviikonloppuna. Olin koko kauden ajan suunnitellut tutustumisvisiittiä TurunRiennon korismatsiin, mutta en vain saanut sitä sopimaan kalenteriini. Lankalauantaina löytyi lopulta aikaa, kun suunnittelemani Uudenkaupungin koripalloreissu jäi toteuttamatta. Lauantain pudotuspeliottelu Lappeenrannan Catzia vastaan jäi Riennon kauden viimeiseksi otteluksi, joten jos tämän olisin vielä missannut olisi tutustumisreissu pitänyt siirtää ensi kauteen.

Koripalloa olen penkkisportannut jonkun verran, mutta naisten pelaamana tämä oli ensikosketukseni korikseen. Enää en hämmästele koripallopeleissä kannattajien kannustusta aina täysin väärään aikaan, vaan olen jo ymmärtänyt sen kuuluvan lajiin. Pelipaikkana toiminut Nunnavuoren palloiluhalli on minulle erittäin tuttu paikka omista harrastuksistani. Halliin oli tehty vähän pintaremonttia sitten viime visiittini ja se näytti ihan hyvälle. Katsomokapasiteetti on juuri sopiva naisten koripalloon. Ratkaisevaa pudotuspeliottelua oli saapunut seuraamaan 193 katsojaa ja tunnelma hallissa oli ajoittain ihan hyvä.

Alkulämmittelyä seuratessani mielessäni heräsi muutama idea lajin kehittämisestä, joista ainakin toinen vahvistui vielä ottelun aikana. Näistä lisää jutun lopussa. Heti saliin tultuani hämmästyin pelaajien pienuudesta. Tai eiväthän he nyt ihmeellisen lyhyitä olleet, mutta eivät epänormaalin pitkiäkään. Poikien puolella koripallo tuntuu vetävän piiriinsä esimerkiksi paljon lentopalloa enemmän pitkiä nuoria, mutta tytöissä näin ei taida olla. Tarkistin kotiin päästyäni silmämääräisen arvioni laskemalla pikaisesti Riento-Catz ottelun ja lentopallon naisten finaaliottelun keskipituudet ja sain mielikuvani vahvistukseksi seuraavat lukemat Riento 178,92 cm, Catz 177,36 cm, LP Viesti 179,29 cm ja LP Kangasala 178,85 cm.

Ottelun alku oli mielestäni aika hidastempoinen, mutta vauhti lisääntyi läpi ottelun. Ennakkoarvioni mukaan Riento olisi tarvinnut hyvän alun ratkaisuotteluun, jotta itseluottamus suurta ennakkosuosikkia vastaan olisi pysynyt korkealla. Tällaista kotijoukkue ei kuitenkaan saanut, sillä alussa heillä ei tuntunut onnistuvan mikään. Heitot menivät jopa ohi korilevyn, syötöt päätyivät aivan liian usein Catzin pelaajien käsiin ja virheitäkin tuli jonkun verran. Kotijoukkue sai kuparisensa rikki vasta kun ottelua oli pelattu jo yli 3 minuuttia ja vieraat johtivat lukemin 0-11. Catzin terävä alku ratkaisikin koko ottelun, sillä vaikka kotijoukkue sai pelin edetessä hieman paremmin ottelun juonesta kiinni, ei siitä ollut missään vaiheessa tosissaan Catzia haastamaan. Tämän käsityksen vahvistaa jaksojen tulokset 6-24, 12-15, 12-11 ja 19-18.
 
Joukkueiden parhaat pelaajat palkittiin pääsiäisen kunniaksi suklaamunilla. Riennosta herkkua kotiin vietäväksi sai Margareeta Mäkelä ja vierasjoukkueesta Lotta Aaltonen, mutta myös joukkueiden ulkomaalaisvahvistusten joukosta olisi voinut palkittavat löytää. Eniten pisteitä tekivät Callan Taylor (18 pts) Riennosta ja Chandrea Jones (15 pts) Catzista. Illan näyttävimmästä suorituksesta, vai mikä se kriteeri mahtoikaan tarkalleen olla, palkinnon sai kotijoukkueen Nelli Nurmi, joka esiintyi ottelun lopussa erittäin pirteästi vaihdosta kentälle päästyään.

Naisten koriksessa oli aika paljon eroa miesten vastaavaan. Naisten peleissä ei juuri kolmosia yritetty viljellä, pallo meni tyylipuhtaasti "ohi kaiken" paljon useammin kuin miesten peleissä eikä kukaan edes yrittänyt donkata. Onkohan kukaan nainen Suomen kentillä muuten koskaan donkannut pelissä? Kaiken kaikkiaan tämäkin tapahtuma oli ilman muuta tutustumisen arvoinen ja suosittelen muitakin ensikertalaisia käymään ensi kaudella Riennon kotipeleissä.

Niin, ne ideat joista mainitsin.. Minusta naiset olivat kovin voimattoman oloisia kentällä. Tietystihän he ovat paljon "normaali naisia" voimakkaampia, mutta katsomoon se ei välittynyt. Vähänkään kauempaa heittäessään naisten heittotyylikin on tyystin erilainen kuin esimerkiksi miehillä. Ja harhasyötöistä osa johtui minusta voiman puutteesta. Syy tähän vaikutelmaan on tietysti painava pallo. Jokainen tietää, että koripallo ei ole mitenkään hirveän kevyt ja etenkin kolmen pisteen heitoissa ja terävissä rannesyötöissä voimaa tarvitaan. Miksei siis naisilla pallo voisi olla kevyempi kuin miehillä? Kuten jo mainitsin, niin donkkiyrityksiä ei ottelussa näkynyt ja heittoja meni paljon puhtaasti ohi. Syy tähän on tietysti korin korkeudessa, joka on naisilla sama kuin miehillä. Miksei naisten peleissä kori voisi olla alempana, jolloin suorituksista tulisi näyttävämpiä? En tiedä vaikuttaisiko nämä pienet muutokset otteluden tasoon ja yleisömarkkinointiin, mutta ehkä joku korisihminen osaa kommentoida näitä ideoita?

Edellisen koripallokirjoituksen tapaan tähän loppuun on laitettava vielä kehut koriksen livescore- ja tilastopalveluista. www.basket.fi sivuston tilastopalveluista löytyy vaikka mitä tietoa ja hakutoiminnot on rakennettu käteviksi. Sarjataulukoistakin löytyy paljon mielenkiintoista infoa, jota esimerkiksi lentopallossa ei ole saatu mukaan tulos- ja tilastopalveluihin.