Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste MM-kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MM-kisat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sinivalkoinen #palloilubuumi

Suomi on ollut pitkään hiihto- ja keihäänheittomaa. Viime vuosikymmeninä ykkösketjuun on noussut uusiakin suosikkilajeja, kuten jääkiekko ja F1. Viime vuodet omaa rynnistystään ovat virittäneet maailmanlaajuisesti top-4 suurlajeihin kuuluvat koripallo ja lentopallo.

Seuraavien viikkojen aikana jommallakummalla, tai miksei molemmillakin, lajilla on mahdollisuus heittää vielä uusi nitro-pilleri bensatankkiin menestymällä hyvin MM-kisoissa. Jo kisoihin pääseminen on kova juttu! Koripalloliiton arvokasta kabinettityötä yhtään väheksymättä pitää nostaa hattua vielä erikseen lentopallolle, joka raivasi tiensä kisoihin pelaamalla.

Monissa eri yhteyksissä on todettu ettei Suomi ole urheilu- vaan menestyshullu kansa. Menestyminen suurlajin MM-kisoissa toisi sisäpalloiluun jo nyt viritettyyn buumiin aivan uuden suuruusluokan, jonka seurauksena Suomen kunnat saisivat kaivaa entistä enemmän resursseja uusien palloiluhallien rakentamiseen.

Päällekkäisyys - haitta vai hyöty?

Tähän kysymykseen en ole itsekään keksinyt vielä vastausta. Joka tapauksessa suuri voittaja tulevina viikkoina tulee olemaan suomalainen sisäpalloilu. Lentopallo saattaa vähän kärsiä päällekkäisyydestä jäätyään mediassa pikkuveljen asemaan. Toisaalta taas lentopallo saattaa hyötyäkin tästä, sillä koripallo aloittaa kisaurakkansa Bilbaossa odotetulla USA-kohtaamisella pari päivää ennen kuin lentismiehet astelevat areenalle Katowicessä. Viimeistään NBA-tähtiä haastaessaan Susijengi nostaa MM-kisat lähes kaikkien suomalaisten huulille.

Samalla mantereella samanaikaisesti järjestettävien MM-kisojen päällekkäisyys ei olisi täällä Pohjolassa niin suuri "ongelma", jos sinivalkoisia edustajia ei olisi poikkeuksellisesti mukana molemmissa arvoturnauksissa. Yle on ottanut hienon, mutta varmasti myös hikisen, haasteen vastaan panostaessaan isosti molempiin MM-kisoihin. Tästä iso hatunnosto Ylen suuntaan! MM-kisat tarjoavat hienoja elämyksiä tuhansille fanimatkoille lähteville suomalaisille, mutta Ylen ansiosta myös kotisohvilla voi nauttia täysin rinnoin palloilubuumista.

Ylen kisasivut tarjoavat penkkiurheilijoille kattavan paketin molemmista kisoista ja television aikataulut löytyvät kootusti alla olevasta kuvasta. Muistakaahan katsoa pelien lisäksi molemmista maajoukkueista ennen kisoja esitettävä oma dokumenttinsa.

Lentopallon Yle MM-sivut & Koripallon Yle MM-sivut


 

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kevyttä jälkipyykkiä jalkapallon MM-kisoista

Jalkapallon MM-kisat ovat tällä saraa ohitse ja on aika raivata tiensä sohvatyynyjen, tyhjien sipsipussien ja erinäisten pullojen ja tölkkien seasta taas esille ja asettaa hetkeksi näppäimistö sormien alle. Tai olihan se siellä kisojenkin aikana, mutta silloin kaikki energia meni ottelujen kommentointiin ja seuraamiseen Twitterissä, joten blogia ei tullut päivitettyä.

Kirjoitettavaa näistä kisoista riittäisi vaikka kuinka paljon, sillä en usko, että tätä World Cupia unohdetaan aivan pian! Brassien tavoitteena oli järjestää kaikkien aikojen kisat ja siinä he kyllä monella mittarilla onnistuivatkin. Toki kisojen taloudellinen jälkipyykki pestään vasta myöhemmin ja kansalaisten keskuudessa jo ennakkoon varsin laajana vellonut kriittisyys saattaa nostaa vielä päätään.


Saksan menestys ei tullut yllätyksenä, mutta epäilemättä kovin moni ei odottanut isänniltä nähdyn kaltaista syöksyä pohjamutiin. Alkusarjan otteluissa tehtiin maaleja rutkasti enemmän kuin ainakaan allekirjoittanut osasi odottaa, mikä oli erittäin positiivista. Todellinen maali-ilottelu nähtiin kuitenkin vasta välierissä.

Saksan ja Brasilian ottelusta odotettiin Neymarin loukkaantumisesta ja Thiago Silvan poissaolosta huolimatta tasaista kamppailua, mutta jo ensimmäisen 30 min aikana some-kanavat täyttyivät kuvilla itkevistäBrasilian kannattajista ja pilkkakuvista, joissa enemmän tai vähemmän korrektisti kuvattiin Saksaa luuttuamassa lattioita Brasilialla. Maailmalla tulos 7-1 yllätti yhden jos toisenkin; muun muassa irlantilainen futispubi mainosti laskevansa tuopin hintaa aina 50 sentillä jokaista ottelussa tehtyä maalia kohden. Viimeisillä minuuteilla oluttuoppeja myytiin ilmaiseksi.

Muutama vedonlyöjä kuitenkin hihkui varmasti riemusta ottelun päätyttyä, sillä jopa 33 suomalaisen uutisoitiin arvanneen tuloksen oikein. Netissä veikkaussivustot antoivat sekä Brasilialle että Saksalle melko samankaltaiset kertoimet. Vedonlyöntivinkit suosivat tuloksia 1-0 tai 1-2, joita varmasti moni veikkaajakin uumoili todennäköisimmiksi. Ensikertalaiset saivatkin onneksi muhkeat talletusbonukset netissä veikatessaan. Saksan murskavoitto ei voinut olla vaikuttamatta seuraavana päivänä pelattuun Hollannin ja Argentiinan välieräotteluun, joten sen osalta odotukset tarkasta ja kenties vähämaalisesta ottelusta nousivat entisestään. Tämä kaksikko saikin paremmuutensa selvitettyä vasta rangaistuspotkukilpailussa, josta siitäkin riitti keskusteltavaa vielä kisojen jälkeenkin (lue Ylen uutinenrangaistuspotkukisasta).

Tällä kertaa MM-pokaalin vei kotiin siis Saksa, joka pelasi loppuottelun Argentiinaa vastaan Rio de Janeirossa ja voitti maalein 1-0. Pakko on myöntää, että voitto meni oikeaan osoitteeseen. Saksan joukkue teki mestaruuden eteen töitä tällä kertaa enemmän kuin muut mukana olleet. Ja Saksa oli nimenomaan joukkue eikä ryhmä taitavia yksilöitä. Brasilian murskatappiosta tullaan varmasti kuulemaan uudelleen Venäjän MM-turnauksen käynnistyessä vuonna 2018 ja tuolloin jää nähtäväksi, vaikuttaako tuloksen 7-1 kummittelu Brasilian pelityyliin. Tai ehkä jopa pelipaidan väriin.

64 jännittävää ottelua ja lukematon määrä hyviä Ylen studiokeskusteluja on nyt takanapäin ja futisfaneja odottaa paluu arkeen. Kisojen aikana oli mukava huomata miten hyvin toteutettu tv-viihde ja kisapaikoilta välittynyt aito urheilun ilo veti puoleensa täysin uusiakin katsojia. Ei siis sovi unohtaa meneillään olevaa Veikkausliigaa, jonka ottelut jatkuvat aina lokakuun loppupuolelle asti, vaan ylläpidetään kaikin keinoin hyväksi äitynyttä penkkiurheilubuumia ja viedään se jopa uudelle live-tasolle. Kuningaslajiksi nimetyn jalkapallon lisäksi kaudet käyvät kuumina monissa muissakin lajeissa, joten ei muuta kuin avoimin mielin uusiin tapahtumiin ja lajeihin tutustumaan!

 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kuukauden sohvakomennus tulossa - World Cup 2014



Brasilia, jalkapallo ja MM-kisat. Vaikea keksiä urheilun saralla enemmän ennakko-odotuksia nostavaa tapahtumaa, kuin Brasilian isännöimä MM-turnaus (Wikipedia). Kisojen ensimmäisen ottelun avauspotku suoritetaan São Paulossa 12.6.2014 klo 23:00 (Suomen aikaa), kun isäntämaa kohtaa Kroatian. MM-kiimaa nostaa omalta osaltaan se, että kisat palaavat futishulluun Etelä-Amerikkaan vuosikymmenten tauon jälkeen, sillä edellisen kerran siellä (tarkemmin Argentiinassa) ratkottiin maailman jalkapalloherruus vuonna 1978. Brasiliassa MM-kisat on pelattu kerran aikaisemmin ja se tapahtui 64 vuotta sitten, eli vuonna 1950.

Pääsin itse toissavuonna tutustumaan brasilialaiseen jalkapallokulttuuriin, kun olin São Paulossa ja pääsin vierailemaan Estádio do Pacaembu -stadionilla sijaitsevaan ”Museu do futebol”, eli brasilialaisen jalkapallon museoon. Stadion oli suomalaisin silmin katsottuna iso ja omassa karuudessaan myös hieno, mutta Brasiliassa kyseisen stadionin kapasiteetti (37.952) ei riittänyt valintaan 12 MM-pelipaikan joukkoon, joiden kapasiteetit vaihtelevat välillä 42.086-76.935.
 


 
Lähes päivälleen kuukauden kestävien kisojen televisiotarjonta tulee olemaan huippuluokkaa, kuten tapoihin on kuulunut yleensä tämän suurtapahtuman kohdalla. Tästä iso kiitos Ylelle (Ylen kisasivut). Penkkiurheilijalle kisojen aika on samanlaista unelma-aikaa kuin Olympialaiset, paitsi että näissä kisoissa keskitytään yhteen lajiin, kun taas Olympialaisten aikana tulee tutustuttua vieraampiinkin lajeihin.
MM-kisoihin ottaa osaa 32 joukkuetta ja alkulohkoissa pelataan 48 ottelua, joiden lopputuloksia olen koittanut kaveriporukan perinteiseen kisavetoon arvailla. Alkulohkojen jälkeen siirrytään pudotuspeleihin, joiden kautta seulotaan maailman paras jalkapallomaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Taustatietoja vetoihini olen koittanut kaivaa esimerkiksi FIFAn kisasivujen kautta. Kunnon some-henkselinpaukuttelijan tapaan kerron veikkaukseni vasta jälkikäteen. Ehkä. ;)
Suomessa otteluiden seuraaminen painottuu iltoihin, sillä aikaero on sellainen, että matsit alkavat Ylellä joko 19:00, 23:00 tai 4:00. Tuon jo mainitsemani kaveriporukan kisaporukan lisäksi ainakin meikäläisen vedonlyöntikäyttäytyminen tulee muuttumaan kisojen ajaksi, sillä pienilläkin panoksilla tehdyt laput tuovat mukavasti vielä lisää jännitystä matsien seuraamiseen. Kisapelaamisen alkuun pääsee kätevästi vaikka näiltä Jalkapalloveikkaus.com -sivuilta.
Pahoittelut jo ennakkoon kaikille läheisille, etenkin perheelle, tulevasta noin kuukauden mittaisesta poissaolostani. Tai olen kyllä aika aktiivisesti paikalla (sohvalla), mutta en ehkä läsnä. Lupaan tässä ja nyt viedä perheeni ulos syömään maanantaina 14.7., kun kisat on ohi. Tämä on lupaus!

torstai 15. toukokuuta 2014

Lentopallon Superkesä alkaa!

Suomen miesten lentopallomaajoukkueen tuleva kesä on nimetty Superkesäksi, mikä ei ihmetytä lainkaan kun katsoo maajoukkueen ohjelmaa seuraaville kuukausille. Tuohon otteluohjelmaan kun lisää vielä pelien väliset leiripäivät, niin lentopalloilijoille ei montaa kesälomapäivää jää tulevalle(kaan) kesälle. Superkesän kaikki koitokset läpi vetäville pelaajille voidaankin hyvin myöntää Supermies-titteli.

Ensimmäinen virallinen koitos on siis perjantaina Portugalissa alkavat EM-karsinnat. Neljän joukkueen (Suomi, Portugali, Moldova ja Itävalta) karsintalohkon voittaja menee suoraan ensi vuoden EM-lopputurnaukseen ja ainakin minun papereissani Suomi on selkeä lohkon ennakkosuosikki, vaikka esim. Portugali pystyy toki laittamaan kapuloita sinivalkoisiin rattaisiin. Lohkon kakkonen saa vielä toisen mahdollisuuden kisoihin pääsemiseen jatkokarsinnan kautta.

Karsintalohkon ensimmäinen turnaus pelataan siis tulevana viikonloppuna Portugalissa ja toinen ja ratkaiseva turnaus seuraavana viikonloppuna Vantaalla. Suomella on siis mahdollisuus sinetöidä jo viides perättäinen EM-lopputurnauspaikka kotiyleisön edessä ehkä Suomen hienoimmassa palloiluhallissa (lue aiemmat kehuni).


Heti EM-karsintojen jälkeen alkaa jo perinteinen Maailmanliiga, jonka kotiottelut pelataan tuttuun tapaan Tampereella Hakametsän jäähallissa, joka muutetaan kesäksi lentopalloareenaksi. Vierasottelut on mahdollista väijyä MTV Totalin kautta. Arvelen Maailmanliigan olevan tänä vuonna sellainen vaihe, jolloin maajoukkueemme päävalmentaja Tuomas Sammelvuo antaa myös lepoa runkomiehilleen, joten kehissä nähdään todennäköisesti uusia ja nuoria pelureita, joista muodostuu vuosien saatossa maajoukkueemme menestyksen varmistava uusi runko.

Maailmanliigan jälkeen katse alkaa kääntyä kesän huipennukseen, eli Puolassa iskettäviin MM-kisoihin, joihin Suomi selviytyi tammikuun karsintojen kautta pelaamalla. Ennen MM-kisoja Suomi pelaa vielä muutamia maaotteluita, joissa joukkueen peliä viritetään leirien lomassa huippuvireeseen. Kaiken pitäisi olla (ja varmasti onkin) valmista 1.9., kun Katowicessä verkon toiselle puolelle asettuu MM-avauksessa Kuuba.

Suomen lentopallomaajoukkueen kannattajat ovat uskollisia ja seuraavat maajoukkuettaan lähes minne tahansa. EM-karsinnoissa on paikalla jonkun verran suomalaisia ja Maailmanliigassakin on todennäköisesti jokaisessa vieraspelissä ainakin muutama sinivalkoisten kannattaja katsomossa tsemppaamassa. Todellinen pommi räjähtää kuitenkin syyskuussa, kun suomalaiset miehittävät Katowicen. Fanimatkalaisia on lähdössä sankoin joukoin (arvioni n. 3.000) Puolaan ja itsekin aion suunnata Turusta järjestettävän charterin siivin pelipaikoille. Mutta näihin MM-asioihin pitää paneutua lähempänä tarkemmin. Nyt katse tiukasti kohti sitä kuuluisaa ”seuraavaa palloa” ja yksi pallo kerrallaan ensin kohti EM-lopputurnausta.

Lentopallomaajoukkueen Superkesää voi seurata katsomon ja kotisohvan lisäksi myös Somessa:
Twitter: @FinnVolleyBall
Facebook:
www.facebook.com/maajoukkue


 

tiistai 14. tammikuuta 2014

Palloilubuumi jatkuu - lentopallo täyttänyt alkuvuoden!

Onpa siitä päässyt vierähtämään aikaa, kun olen viimeksi avannut sanaista arkkuani blogin kautta. Katsomoissa on toki tullut istuttua, mutta ajatuksiani olen purkanut lähinnä mikroblogi Twitterin kautta (@penkkisport).

Alkuvuosi on ollut melko lentopallon täyteinen. Toki mukaan mahtui esim. Pikku-Leijonien hienon MM-urakan seuraaminen ja muut talvilajit, mutta päähuomion on vienyt ensin lentopallon MM-karsinnat ja sen jälkeen Suomen Cupin finaalit. Ja kuluvalla viikolla sama meno jatkuu, kun lentopallon saralla on tarjolla tiistaina Raision Loimun juhlaottelu ja torstaina LP Salon Euro Cupin huippuottelu. Lentopallon sekaan mahtuu tietysti myös suomalaisen urheilun juhla, eli Suomen Urheilugaala, jota tosin seuraan tänä vuonna vain jälkikäteen kotisohvalta.

Alkuvuoden hyvä penkkiurheilutarjonta huipentui 5.1., kun samaan aikaan ratkaisuotteluitaan pelasivat niin Pikku-Leijonat kuin Suomen miesten lentopallomaajoukkuekin. Minä seurasin näitä otteluita Turussa Pikku-Torren kisastudiossa, joten lentopallon ja jääkiekon seuraaminen onnistui vaivatta samanaikaisesti. Pikku-Leijonien MM-kulta oli pienoinen yllätys ja jatkoajalle venynyt finaalivoitto oli hyvin ajoitettu, sillä lentismiehet iskivät juuri ratkaisevat pisteet Slovakiassa MM-lopputurnauspaikan varmistamiseksi kun Pikku-Leijonat nostelivat poikaa ilmaan Ruotsissa. Siinä elettiin huikeita suomalaisia urheiluhetkiä, jotka eivät varmastikaan katoa penkkiurheilijan mielestä minnekään ennen totaalista dementoitumista.
 
 
Lentopallon MM-turnaus pelataan syyskuussa Puolassa, jonne on Suomesta erinomaiset yhteydet, joten fanimatkalaisia tulee taatusti suuntamaan valtava määrä yli Itämeren. Myös Penkkisporttaaja on aloittanut jo reissusuunnitelmien teon – onhan se nähtävä paikanpäällä kun Suomi esiintyy lentopallon MM-kisoissa 32 vuoden tauon jälkeen. Turnaukseen selviytyminen on huima suoritus kun huomioidaan lentopallon eurooppalainen taso ja lajin maailmanlaajuinen levinneisyys. Kansainväliseen Lentopalloliittoon (FIVB) kuuluu 220 kansallista jäsenliittoa, joista peräti 154 lähti tavoittelemaan paikkaa Puolan MM-turnaukseen. Näistä ennätykselliset 41 oli Euroopasta. Euroopan tasosta kertoo myös Lontoon Olympialaiset, joissa neljän parhaan joukossa oli kolme eurooppalaista maata. Ylen jakaman tiedon mukaan Suomi ei olisi koskaan aikaisemmin selviytynyt karsintojen kautta pelaamalla maailmanlaajuisesti suuren palloilulajin MM-lopputurnaukseen. En ole lähtenyt tätä faktaa varmistamaan, vaan luotan Ylen sanaan.

Lentopallopainotteinen ohjelmani jatkui viime viikonloppuna Vantaalla, kun olin seuraamassa Suomen Cupin finaaleita Energia Areenalla (jota olen aiemmassa kirjoituksessani kehunut Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi). Cup-tapahtuman lähtökohta oli ainutkertainen, kun takana oli loistavasti medianäkyvyyttä saanut MM-karsintaturnaus ja finaaleissa pelaamassa peräti viisi pelaajaa tuosta maajoukkueesta. Sekä naisten että miesten finaalit olivat mielenkiintoiset ja hyvätasoiset (onnea LP Kangasala ja Kokkolan Tiikerit), mutta valitettavasti tapahtuma ei muuten noussut odotetulle tasolle. Yleisömäärät (naiset 880, miehet 1720) ja tunnelma olivat ihan ok, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuus. Tapahtuman järjestelyistä vastannut Lentopalloliitto oli ilmeisesti luottanut markkinoinnissa netin vetovoimaan, sillä maksettua mainontaa tai ennakkotapahtumia ei näkynyt missään. Itse en päässyt pelipäivän Hesaria lukemaan, mutta kuulemma sielläkään ei ollut sen enempää ennakkoa kuin mainostakaan ko. tapahtumasta. Pääkaupunkiseudun merkityksestä lentopallolle on puhuttu jo vuosia, mutta näkyviä edistysaskeleita ei asiassa ole juuri otettu. ”Lentiskärpäset ja buumit” eivät leviä itsestään pääkaupunkiseudulla eikä muuallakaan Suomessa, vaan se vaatii kovaa työntekoa. Toivottavasti lentopallo ei hukkaa tätä orastavaa buumia samaan tapaan kuin vuoden 2007 loistavan EM-menestyksen jälkeen. Siemen on kylvetty, nyt on aika kääriä hihat ja ruveta hommiin.

Penkkisporttaajan lentopallon täyteinen alkuvuosi ei suinkaan ole vielä ohi, sillä tällä viikolla on ohjelmassa sekä lentopallon Mestaruusliigaa että Euro Cupia. Mestaruusliigaa on tarjolla tiistaina (14.1.) Raisiossa, kun paikallinen Loimu tekee rovaniemeläistä Lakkapäätä vastaan pelatessaan historiaa pelaamalla 1000. peräkkäisen pääsarjaottelunsa. Syksyllä 1977 alkanut putki on ainutlaatuinen lajissaan Suomessa. Torstaina (16.1.) tieni vie Saloon, jossa harvinaisen tappion (kotimaan kentillä) Cup finaalissa viime lauantaina kokenut LP Viesti, tai Euro Cup nimeltään LP Salo, kohtaa turkkilaisen Fenerbahcen. Tämä turkkilainen suurseura on nimeltä tuttu kaikille penkkiurheilijoille. Seuran laajasta lajivalikoimasta löytyy monia huippujoukkueita eikä naisten lentopallojoukkue tee poikkeusta. Fenerbahcen riveistä löytyy naislentopalloilijoita aivan maailman terävimmästä kärjestä, sillä esimerkiksi korealainen Yeon-Koung Kim valittiin Lontoon Olympialaisten parhaaksi pelaajaksi. Hänen lisäkseen Olympiamainetta niittivät turkkilaisjoukkueen pelaajista brassi Fermanda Garay (kultaa) sekä yhdysvaltalainen Alisha Glass (hopeaa). Fenerbahcen naisjoukkueen vierailu ei jää suurseuran ainoaksi vierailuksi Suomessa tällä kaudella, sillä heti seuraavalla viikolla Ivan Miljković ja Leonel Marshallin tähdittämä miesten joukkue saapuu Sastamalaan VaLePan vieraaksi päävalmentaja Daniel Castellanin johdolla.

Olen antanut vuosien saatossa monia tyhjähköjä uuden vuoden lupauksia mm. kuntoiluun ja ravintoremppaan liittyen, joten en lähtenyt siihen leikkiin tänä vuonna. Sen sijaan voisin luvata parantavani viime vuoden loppupuoliskolla hiipunutta blogin päivitystahtiani, joten pistäkäähän tekin lukijat juttuideoita tulemaan mielenkiintoisista urheilutapahtumista ja -joukkueista, joille ylimääräinen ilmainen palstatila ei olisi pahasta.. Palataan linjoille lähiaikoina!
 

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Lacrossen U19 MM-kisat käynnistyivät Turussa


Turussa käynnistyi torstaina lacrossen, eli haavipallon, nuorten poikien MM-kisat. Kun tavalliselle kaduntallaajalle sanoo lajiksi lacrossen tai haavipallon, on lopputuloksena yleensä vain auki oleva haavi. Nyt urheilun ystävillä onkin oiva tilaisuus tutustua täysin uuteen lajiin. Itselläni ei ole lacrossesta juurikaan mitään ennakkotietoa. Jossain jenkkileffassa tai -sarjassa oli joskus joku yliopiston tyttöjen suosikki, joka pelasi kyseistä lajia, mutta siihen minun tietämykseni melkein päättyykin.


Yllä olevan videon katsomisen jälkeen oli pakko suunnata Wikipedian ihmeelliseen maailmaan, jotta sain vähän käsitystä tästä mystisestä lajista. Hyvin paljon tiivistäen voisi todeta, että lajissa heitellään haavilla palloa ja tavoitteena on saada se vastustajan maaliin. Taklaaminen on sallittua edestä ja sivusta päin. Käykäähän tutustumassa lajiin sekä Wikipediassa että Turun kisoissa. Nippelitiedon janoisille tiedoksi, että lacrosse on ollut mukana Olympialaisissakin - kaksi kertaa virallisena lajina ja kolmesti näytöslajina.

En ehtinyt tänään vielä katsomaan, kun Suomi hävisi kisojen avausottelussa Tshekille lukemin 7-10, mutta avajaiset sentään näin osittain. Yläkentälle oli saapunut kisoja avaamaan kohtuullisen mukavasti väkeä. Yleisön ja pelaajien lisäksi paikalla oli mm. soittokunta ja Pizza-Pertti ruokkimassa kansaa. Avajaispuheissa Turun kaupungin puolesta kisaväen Turkuun tervetulleeksi toivottanut liikuntalautakunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sutela totesi mm. ”Turku on Suomen johtava urheilukaupunki”, jonka jälkeen kuulin mielestäni muutaman epäuskoisen hörähdyksen katsomosta. Ilmeisesti siis urheiluväkeä oli saapunut paikalle Turun ulkopuoleltakin. Itsekin mietin tässä vaiheessa, että ehkä johtava urheilukaupunki on kuitenkin joku sellainen, jossa esimerkiksi kunnollinen palloiluhalli. No, kiitos- ja tervetulotoivotuspuheet ovat aina vain puheita.

Näiden käynnistyneiden MM-kisojen mielenkiintoisin joukkue ei suinkaan ole kaikki aiemmat nuorten MM-kisat voittanut USA, eikä isäntämaa Suomi, eikä Euroopan kovin maa Englanti, eikä kaukainen Korea, vaan Irokeesi. Aivan, se punkkareiden suosima hiustyyli, joka on myös yksi turnaukseen osallistuvista maajoukkueista. Irokeesien maajoukkueen muodostavat kuuden Pohjois-Amerikan intiaaniheimon jäsenet. Ennen heidän pelireissun varmistumista oli käytävä pitkät paperisodat ja reissu olikin katketa välilaskulla Sveitsissä, kun viime hetkillä Suomen ulkoministeriöltä saadut poikkeusviisumit herättivät paikallisten tullimiesten epäilyt. Vaikka tullimiehet ovat tarkkoja kuin sveitsiläiset kellot, niin lopulta Irokeesit pääsivät jatkamaan matkaansa kahdeksan tunnin selvittelyn jälkeen.

Tämän mielenkiintoisen turnauksen otteluohjelma, livevideot ja kaikki muukin tärkeä informaatio löytyy kisasivuilta ja Facebook-sivulta. Jos olette epäileväisiä uutta lajia kohtaa, niin käykäähän nyt edes katsastamassa ihan aidot inkkarit, joita näkee näin mittavana ryhmänä harvoin Suomessa.