Vieraskynä: TPS – minne menet kaudella 2015-2016?

Blogini tekee uuden aluevaltauksen, kun oman näppäimistöni lisäksi tekstiä tulee myös toisen kirjoittajan näppäimistön kautta. "Vieraskynä" paneutuu kesähelteiden kynnyksellä kirjoituksessaan HC TPS:n tilanteeseen ensi talvea silmälläpitäen.

 

-PenkkiSporttaaja-

  

 

-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-

 

Jos nyt kuvitellaan että nyt on edellinen kausi oikeasti taputeltu ja kaikki edelliskauden karmeudet ovat takana päin, niin on aika luoda hieman katsetta jo tulevaan kauteen. TPS on kauden jälkeenkin toki pysynyt hyvin otsikoissa, niin hyvässä kuin pahassakin. Tuoreessa muistissa on TPS:n organisaation ilmoitus että kausikorttikatsomoon tullaan sitten fanipaita päällä. Noh, eihän sitä nyt oltu ihan loppuun asti ajateltu sitäkään ilmoitusta ja se vedettiin sitten jonkin ajan kuluttua takaisin. Eipä siitä hirveästi positiivista palautetta tullut Tepsille ei. Toivottavasti tästä jotain opittiin ja kuprut vedetään suoraksi nyt hieman erilaisella asenteella.

 

Tepsin pelaajatilanne

 

Teemu Lassila jatkaa TPS-maalilla, taustalla lupaavat Oskari Setänen ja Alexandar Georgijev. Tälle osastolle voidaan hakea Lassilalle vielä kirittäjää jos nuoret eivät pysy liigatahdissa.

 

Puolustuksessa Tepsillä on johtotähtenä viime kaudella ison osan loukkaantuneena ollut Petteri Nummelin. Kokenutta kaartia edustavat myös Lukosta tullut Harri Tikkanen. Sopimuksia on myös puolustajilla Aleksi Anttalainen, Martin Berger, Elmeri Eronen, Jani Forsström, Niklas Friman, Miro Keskitalo ja Tarmo Reunanen. 42-vuotias Nummelin kaipaa varmasti lisää tukea kokeneimmista pelaajista, joista Jesse Dudas voisi olla potentiaalinen vaihtoehto. Try-Out sopimuksella oleva kanukkipakki voi olla johtavia pakkeja Turussa ensi kaudella… tai sitten ei.

 

Hyökkäykseen TPS on satsannut eniten. Eric Perrin on tulopuolella varmasti tällä hetkellä se isoin kala, kova satsaus on myös Dave Spinan liittyminen turkulaisjengiin. Myös Jerry Ahtola teki Lukossa kovaa jälkeä, nyt siis Turussa. Kun tähän lisätään sellaiset nimet kuin Jonne Virtanen, Patrik Virta, Lauri Tukonen, Mikko Rantanen, Ilkka Pikkarainen, Patrik Moisio, Teemu Lämsä, Tadas Kumeliauskas, Tero Koskiranta, Niclas Lucenius, Alexander Ruuttu ja Elias Karvonen, niin tulostakin luulisi tulevan.

 

Rosteriin tulee todennäköisesti vielä muutoksia ja etenkin puolustukseen on pakko hankkia lisää voimaa. Kuka ja milloin, se jää nähtäväksi. Huhuja on toki liikkeellä jo nyt, mutta kauden alkuunkin on aikaa vielä runsaasti.

 

Valmennussekoilut takana?

 

TPS:n valmennuspuoli pitäisi taas olla kutakuinkin kunnossa. Nimilista on ainakin kova, sillä Urheilujohtajana jatkaa Antero Niittymäki, päävalmentajana Ari-Pekka Selin ja apulaisvalmentajina Jani Kiviharju, Jarno Pikkarainen ja Kimmo Rintanen. Maalivahtivalmentajana Fredrik Norrena. Kyllähän jo tässä vaiheessa kautta voi lupailla että TPS ottaa enemmän pisteitä kuin viime kaudella jo senkin takia että Liigassa tulee olemaan yksi joukkue enemmän. KooKoo nousi nyt Liigaan, joten Turussakin nähdään pitkästä aikaa kouvolalaiskiekkoa.

 

TPS on pelannut viimeksi oikeaa Playoffs-kiekkoa 2009-2010 kaudella, jolloin se voitti lähes sensaatiomaisesti mestaruuden. Ennen viime kaudenkin alkua viimeisimmät veikkausvihjeet syyskuun kieppeillä povasivat TPS:tä Liigan yllättäjäjoukkuetta. Ehkä tulevalla kaudella saadaan jo toiveihin täyttymystä  ja turkulaisille suotaisiin siivua playoffs-kahinoista? Se vaatii kyllä yhteen hiileen puhaltamista niin pelaajilta, valmentajilta, taustajoukoilta kuin faneiltakin. Tätä ei ole moneen kauteen nähty, joten nyt on aika herätä syksyllä yhteisen hyvän puolesta syksyllä. Ja ihan kauden alusta alkaen.

 

"Vieraskynä"

Ihanaa aikaa tämä kevät: PlayOff huumaa ja sitä kaivattua menestystä myös Turun seudulle!

Intohimoisen penkkiurheilijan korvin vähän ivalliselta kuulostavan väitteen mukaan suomalaiset eivät ole urheiluhullua vaan menestyshullua kansaa. Keväinen tiistai-ilta Turussa oli omiaan vahvistamaan tämän sanonnan väitettä, kun aikuisten liigakaudella keskimäärin 5444 katsojaa (poissaolevat kausikorttilaiset mukaan luettuna) kerännyt HK Areena täyttyi lähes ääriään myöten A-juniorien mahdollisesti ratkaisevaan SM-finaaliin. Entisestään tätä sanontaa vahvistaa vilkaisu A-poikien tämän kauden katsojakeskiarvoihin, joka oli heidän runkosarjassa 116, puolivälierissä 511, välierissä 2579 ja finaaleissa 7639.
 
Jotkut pitävät menestyshulluutta hyvinkin negatiivisena asiana, mutta itse näen siinä myös hyviä puolia, kuten sen, että se osoittaa kiinnostuksen penkkiurheilua kohtaan kytevän kansan syvissä riveissä. Urheiluporukoiden tehtäväksi jää tehdä (ja markkinoida) runkosarjan otteluistakin niin hyviä ja kiinnostavia tapahtumia, että menestystä odottavat eivät malta jäädä pois lehtereiltä.
 
En lähde normaaliin tapaan ruotimaan itse ottelua sen enempää, vaan keskityn enemmän tapahtumaan. Se on kuitenkin todettava, että oli hienoa että TPS onnistui katkaisemaan ottelusarjan heti ensimmäisellä yrityksellä ennätysyleisön (10.620) edessä. Voitto oli hieno palkinto paitsi pelaajille, niin myös kesken kauden liigajoukkueesta A-junnuihin tiputetulle päävalmentaja Mikko Haapakoskelle sekä pitkin kautta lähes kaikessa mahdollisessa epäonnistuneelle TPS-organisaatiolle.
 
Olen monesti eri yhteyksissä ja kanavissa kritisoinut jääkiekko-otteluita (etenkin Turussa) täydellisestä tunnelman ja oikean tapahtumafiiliksen puutteesta. Se että 20 henkilöä laulaa hiljaisella äänellä silloin sun tällöin ja loput taputtaa 10 sekuntia maalin jälkeen (jos sellainen sattuu tulemaan) ei ole minusta tunnelmaa. Ja sellaista HK Areenallakin on hieman kärjistäen välillä ollut. Erittäin positiivinen poikkeus oli taannoinen vierailuni Jokerien KHL-matsiin. Siellä oli oikeasti panostettu TAPAHTUMAN tekemiseen eikä vain ottelun. Nyt tiistaina Turussa oli samaa meininkiä. Uskon että tapahtuman tekijöillekin tiistai oli nykyisiä liigapelejä hienompi ja helpompi, koska väkeä oli paljon ja se oli jo ennakkoonkin ”viritetty oikeaan tilaan”.
 
Tiedostaa matti meikäläinen sen tai ei, niin asiakas, eli katsoja, kokee ottelun kokonaistapahtumana, joka muodostuu sarjasta pieniä asioita. Tiistain positiivisuuden siemen oli istutettu jo aiemmissa A-poikien peleissä ja sen kasvattaminen alkoi tiistaina jo parkkipaikalta, jossa ei perittykään sitä normaalisti välttämätöntä parkkimaksua. Lipunmyyntiä oli helpotettu tuomalla pääsylippujen myyjiä ”kävelypromenadin” varten. Positiivinen asiakaskokemus vahvistui vielä esim. edullisella (ehkä liiankin?) lipun hinnalla ja jouhevalla tarkistuksella niin lipun kuin turvallisuusasioidenkin suhteen.

Ottelun alun lähestyessä tapahtumatiimi (vai miksi sitä mahdetaan nimittää) oli tehnyt vahvaa työtä ja videotaulun, valojen, musiikin, savukoneiden ja confettien avulla saatiin tunnelmaa nostettua heti alusta alkaen kohti HK Areenan aika korkealla sijaitsevaa kattoa. Ottelun aikana mediakuution hyödyntäminen jatkui ja yleisön aktivoimisessakin oltiin perstuntumalla aktiivisempia kuin normaalisti, mikä saattaa johtua osittain siitäkin että tällä kertaa väki oli sellaisessa moodissa, että se lähti mukaan lähes kaikkeen (kiss cam, dance cam, desibelimittari, aallot, tuotteiden katsomoon heittäminen, yms.).

Mitkään sirkushuvit ja hyvän ottelutapahtuman lisämausteet eivät tietysti pelasta sitä jos itse peli on heikkotasoinen. Tällä kertaa tähtimerkit olivat kohdillaan myös tältä osin. Peli oli tasoltaan ihan hyvä ja käsikirjoitus oli jännittävä, kun vierailijat nousivat lopussa vielä kiusaamaan viimeistä naulaa HPK:n arkkuun naputellutta kotijoukkuetta. Lopulta HPK:sta ei kuitenkaan ollut TPS:n kultahaaveita murskaamaan, vaan HK Areenan tapahtumatiimi pääsi irrottelemaan myös ottelun jälkeisillä tehosteilla ja hehkutuksilla täysin rinnoin.
 
Oman osansa hunajasta saivat siis ihan kaikki ottelutapahtumaan osallistuneet. Hymy huulilla kotimatkalle lähtivät varmasti niin pelaajat, TPS-organisaatio, tapahtuman työntekijät kuin katsojatkin.
 
Turun seudun palloilumenestystä on kritisoitu pitkin talvea, mutta eipä tämä kuluva viikko nyt niin kovin synkkä ole ollut. Ensin viime viikonloppuna RNK:n naiset nappasivat Raisiossa ringeten SM-pronssia, tiistaina TPS A-poikien SM-kullan ja keskiviikkona LP Viesti (naiset) Salosta aloittaa lentopallon Mestaruusliigan finaalisarjan ja Raision Loimu (miehet) välieräsarjan. Pidetään siis peukkuja jatkossakin alueemme urheilijoille ja joukkueille ja täytetään katsomot ääriään myöten. 

*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*
Minun peleissä käymistäni voi seurata helpoiten Twitterissä, jossa kommentoin @penkkisport -nimellä sekä eri ottelutapahtumia että urheilua muutenkin.

Anteeksi urheilun ja blogini ystävät!

Vain kahdeksan kirjainta – joskus niin pirun vaikeita sanoa: A – N – T – E – E – K – S – I ! Minä en pyydä anteeksi teiltä pitkän päivitystauon jälkeen yhä tänne löytäviltä uskollisilta lukijoilta talousalueemme surkeahkoa palloilumenestystä, vaan pitkäksi venähtänyttä blogini päivitystaukoa. Kuten yritän lapsianikin kasvattaa: anteeksi, kiitos ja ole hyvä ovat sanoja, joita pitää käyttää aina kun vähänkään syytä on. Olen siis eri linjoilla kuin nykyinen TPS koutsi Miika Elomo, joka ilmoitti jo valmennuspestinsä alussa, että TPS ei pyydä anteeksi keneltäkään. Ehkä syytä olisi kuitenkin sielläkin? No, ei mennä tähän epäonnen ja negatiivisuuden vyyhtiin tässä sen syvemmälle.

En paneudu tässä kirjoituksessa juurikaan kesäkauteen, mutta mainitaan nyt vaatimaton jalkapallokausi 2014, jonka aikana menetimme ensi kesän europelien lisäksi myös toisen pääsarjaseuramme ja (ehkä lopullisesti) futispääkaupunki-tittelin nykyiselle pääkaupunkiseudulle.

 

Keskitytään siis parhaillaan käynnissä olevaan talvikauteen ja sisäpalloiluun, joka on ollut maajoukkuetasolla melkoisessa myötätuulessa lentopallon ja koripallon heiluttaessa näkyvästi sini-valkoista lippua. Turun seudulla kuluva sisäpalloilukausi on ollut kenties vaisuin pitkiin aikoihin. Alavireisyys lähti liikenteeseen Turun kaupungin vetäessä kaksin käsin käsijarrua palloiluhallisuunnitelmien kanssa. Sama alisuorittaminen on tarttunut lähes kaikkiin talousalueemme seuroihin.

Alle on koottu taulukko Turun seudun pääsarjajoukkueiden sijoituksista per 30.1.2015 (pahoittelut, jos unohdin jonkun lajin/seuran):

Nyt jos koskaan Turun seudulla tarvitaan tukea näille joukkueille ja pelaajille (ja myös seuroille lippu- ja oheistulojen muodossa). Pyydän siis anteeksi sitäkin, että en ole ehtinyt läheskään riittävästi käymään näissä tapahtumissa antamassa tukeani alueemme edustajille, jotka tekevät satavarmasti parhaansa jokaisessa ottelussa, vaikka osa meistä penkkiurheilijoista sitä välillä saattaa epäilläkin.

Miehitetään loppukauden aikana katsomot itse paikanpäälle menemällä ja raahaamalla mukaan mahdollisimman paljon ystäviä ja kylänmiehiä.  Ollaan Turun seudun urheilijoille se kuuluisa ylimääräinen pelaaja, joka voi parhaassa tapauksessa ratkaista otteluvoittojakin koskematta kertaakaan edes pelivälineeseen.

 

   -*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*
Minun peleissä käymistäni voi seurata helpoiten Twitterissä, jossa kommentoin @penkkisport -nimellä sekä eri ottelutapahtumia että urheilua muutenkin. 

Kiekon kakkosdivari tyydyttää pleijaritarpeita

Kevät on pudotuspelien aikaa, mutta Turun talousalueella tarjonta on tänä keväänä kovin lattea etenkin liigatasolla. Niinpä penkkiurheilijoilla (tai ainakin yhdellä) on ollut aikaa paneutua vähän alemman sarjatason pleijareihin. Minä olen nimittäin käynyt viime viikkoina katsomassa kotikaupunkini kiekkoylpeyden pudotuspelejä Naantalin Aurinkoareenalla.

Kakkosdivarissa pelaava VG-62 kohtasi ensin välierissä paikallisvihollisen, kun paremmuutta ratkottiin Raision RNK:n kanssa. Paikalliskamppailuhengessä pelattu kaksiosainen välierävaihe päättyi kummankin joukkueen kotivoittoon, joten paremmuus ratkaistiin jatkoerässä, jonka nappasi nimiinsä keltamusta VG. Finaalissa vastaan asettui Paimion Haka Hockey, jonka VG voitti tasaväkisten vaiheiden jälkeen sekä kotona että vieraissa.

VG-62 – Haka -matsiin suunnistaessani toivoin näkeväni Marko Mäkisen kirmaamassa Aurinkoareenan jäällä, mutta valitettavasti rapakon toisella puolellakin pelannut konkari ei ollut paimiolaisten kokonpanossa finaaliottelussa. Siitä olin melko varma, ettei kiekkolegenda Timo Nummelinia tässä ottelussa nähtäisi, vaikka hän yhden ottelun onkin tahkonnut tällä(kin) kaudella Hakan väreissä kakkosdivarissa (lue lisää Numpan ottelusta Hakassa).

Äkkiseltään katsottuna tutuimman näköinen Hakan pelaajista oli puolustaja nro 4, jonka olemus ei ollut ehkä kaikkein urheilullisin ja tukkamuotikin muistutti aikalailla legendaarisen Slapshotin Hansoneita. Pelitaidoiltaankin kuvaus Hansoneihin oli ihan osuva, sillä kovahkon pelityylin ja lämärin lisäksi Pekka Raunio osasi kyllä myös pelata. Muutamat muutkin paimiolaiset olivat aika jykevän kokoisia, mutta siitä huolimatta luistin liikkui kyllä hyvällä teholla.

Finaaleiden toinen osaottelu oli tasainen kahden erän ajan, sillä viimeiseksi jäänyttä erätaukoa vietettiin tasatilanteessa 4-4. Kaksi ensimmäistä erää noudattivat siis ensimmäisen osaottelun kaavaa, joka ratkesi vain yhden maalin marginaalilla. Ratkaisevan finaaliottelun kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi ottelun heti kättelyssä, kun se iski neljän ensimmäisen minuutin aikana kolme tyylikästä maalia ja samaan aikaan maalivahti Niko Lusto nappasi muutaman tärkeän kopin. Hakan maalivahdin vaihto ja kavennusmaali päätöserän loppupuolella olivat vain kosmetiikkaa, sillä voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Kakkosdivarin kiekkomatsit ovat olleet hyvää penkkiurheiluviihdettä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tasaisissa matseissa ollut roppakaupalla ja minun vähäiset pelillisetkin laatuvaatimukset nämä ottelut ovat kyllä täyttäneet. Pelaajista kovinkaan moni ei ole nimeltä tuttuja, mutta muutama sellainenkin sentään näistä joukkueista on löytynyt – esim. Markus Laine, Jesse Saarinen, Tommi Elomo. Toisaalta se on ollut yksi hauskuuksista, kun on voinut pelin aikana googlata pelaajien nimiä ja tutkia vähän taustoja. Yksi tällaisista nimistä oli VG-62:n #36 Joni Seinelä, jonka otteet jäällä herättivät mielenkiinnon googlata lisätietoa pelurista. Se jää nähtäväksi voiko kakkosdivari toimia nuorten pelaajien ponnahduslautana vai onko se höntsäily- ja jäähdyttelysarja, josta tie ei vie isompiin jäähalleihin. Esimerkiksi Seinelä voisi otteidensa ja ikänsä puolesta vielä ponnistaa ylemmäs, joten täytyy pitää nimi muistissa.

Kakkosdivarin pelisysteemi ei kaikilta osin ole avautunut tavalliselle penkkiurheilijalle, mutta ilmeisesti nousumahdollisuutta ei VG:llä enää ole, vaikka se nyt voittikin finaaleissa paimiolaiset. Eivätkä VG:n ottelut suinkaan päättyneet finaaleihin, vaan ne jatkuvat vielä länsirannikon finaalipeleillä Kaarinan KaKiPoa vastaan, joka taasen on jo varmistanut paikkansa Suomi-sarjaan ensi kaudeksi.

Kakkosdivarin kiekkoviihde ja Aurinkoareenan kisamakkara paikallisen sinapin kera ovat olleet sen verran maukkaita, että taidan suunnistaa myös KaKiPo-peliä katsomaan ensi viikonloppuna, jos vaan suinkin saan sen aikatauluihini sopimaan. Tulkaahan muutkin mukaan. Pelin ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se päivittynee VG-62:n kotisivuille alkuviikosta.

 

 

Olympiakrapula. Apua!

Nyt on penkkiurheilijoilla vakava paikka, kun Sotshin Olympialaiset ovat ohi, mutta kroppa on totutettu istumaan sohvalla. Ajelin sunnuntaina illalla treeneihin ja oli aika outo olo, kun ei voinutkaan kuunnella Yle Puheelta urheilua. Autosta löytyi vain tyttären Robinin levy, joten vieroitusoireet sen kun pahenivat.

Yritin irtautua televisiourheilusta siedätyshoidolla ja valitsin sunnuntaina Olympialaisten 50 km hiihdon jälkeen pehmeän kotisohvan sijasta Samppalinnan palloiluhallin kovat puupenkit ja käsipallon SM-liigan. Turun palloiluhallien parhaimmistoon kuuluvan ikiaikaisen urheilupyhätön muovimatolla käytiin sarjan jumbotaistelu ÅIFK:n ja Porvoon Akilleen välillä. Turkulaisilla oli ennen sunnuntaita vain 3 voittoa ja 6 pistettä, mutta porvoolaisilla ei niitäkään.

Ottelu alkoi kotijoukkueelta uneliaasti, mutta puoliajalle siirryttäessä musta-keltaiset johtivat jo turvallisen tuntuisesti. Peliajan umpeuduttua tulostaululla loisti lukemat 44-32 ja kauden neljäs voitto oli saavutettu. Samalla ÅIFK:n ero Akilleeseen ja karsintaviivaan kasvoi kahdeksaan pisteeseen. Edelleen täytyy aiemman käsipallo-visiittini (lue ko. bloggaus) tapaan hämmästellä lajin fyysisyyttä. On se kovaa touhua. Käsipalloseurojen, kuten monen muunkin ”ei-valtalajin”, kannattaisi muuten jakaa aina otteluissaan katsojan oppaita, sillä peliaika, taukojen pituudet ja säännöt tuntuivat olevan minultakin unholassa. Enkä varmasti ole ainoa harvemmin peleissä käyvä katsoja kauden aikana.

Kuluva viikko on Olympialaisten aiheuttaman tuskan lisäksi tuskainen turkulaisille penkkiurheilijoille myös paikallisen tarjonnan vuoksi, sillä ensin koko viikkoon ei tapahdu mitään (lähettäkää meilitse vinkkejä, jos jotkut urheilutapahtumat ovat livahtaneet minulta ohi) ja sitten lauantaina pelataan päällekkäin lentopallon Mestaruusliigaa, Futsal-liigaa, jääkiekon Liigaa ja Mestistä. Minun lauantain valintani on lentopallo, jossa Raisiossa ensiesiintymisensä uuden kotiyleisönsä edessä tekee espanjalainen maajoukkuepelaaja José Miguel Sugrañes. Lauantain vilkas penkkiurheilutarjonta löytyy tuosta vasemmalta tapahtumakalenteristani. Lähtekäähän kaikki kuluttamaan liikuntahallien penkkejä ja tuomaan sykettä turkulaisiin urheilutapahtumiin!

Kaksi kautta käyntiin samana päivänä

Lauantain ohjelmani meni viime metreillä uusiksi havaittuani että Pikkuleijonien lisäksi Turussa ovat tositoimissa myös TPK:n futsal-urhot. Niinpä pääsin avaamaan kaksi eri kautta yhden päivän aikana. Tässä vähän raporttia ko. tapahtumista. Jätän taas pelitilanteiden läpikäynnin muille tahoille / palstoille ja minä keskityn enemmänkin pelin ulkopuolisiin asioihin.

TPK:lle kauden eka täysi pistepotti vauhdikkaiden vaiheiden jälkeen

Aina futsalista kirjoittaessani minun tekee vain mieli viitata aiempaan kirjoitukseeni. Ja teen sen taas – katso aiempi kirjoitukseni futsalista ja sen potentiaalista. Lajissa on minusta kaikki elementit kasvaa paljon nykyistä isommaksi lajiksi Suomessa, kunhan joku ottaisi härkää sarvista. Futsalissa tapahtuu koko ajan jotain, syntyy paljon maaleja, nähdään hienoja kikkoja, tunteet kuohahtavat välillä, yleisö on lähellä peliä ja pääsee sisälle tunnelmaan, jne. jne. Ongelma vain on se, että futsal on se jalkapallon pikkuveli, joka ei ”todellisia futismiehiä” kiinnosta ja johon pelaajat tulevat liigatasollekin sitten kun itselle sopii. Monet muutkin hommat tehdään ”vähän sinne päin”.

Onko missään yritetty tehdä lajista isoa? Siis Suomessa. Mitä jos joku joukkue saisikin koottua hyvällä myyntityöllä kunnon budjetin ja ostaisi itselleen nimekkään ja kiinnostavan joukkueen (jollainen TPK:lla kyllä mielestäni on jo)? Ja samaan kyytiin veisi matsit hyvään halliin ja panostaisi myös markkinointiin ja ottelutapahtumien kehittämiseen? Pidän lajista kovasti ja jään innolla odottamaan josko joku ottaisi sen kuuluisan seuraavan askeleen.

Turussa tätä askelta ei ainakaan ole vielä otettu. Ottelussa ei käy edes TPK:n omat juniorit, joita käsittääkseni on joitain satoja? Lauantaina sentään oli tauolla yksi junnujoukkue pelaamassa, mutta senkin pelaajista valtaosa lähti kotiin oman puoliaikashown’sa jälkeen. Pelaan itse sekä futsalia että futista ja olen muutenkin aktiivinen, mutta TPK:n mainonta ei tavoita minua. En usko että heidän liigajoukkueen ympärillä tehdään juurikaan markkinointi ja/tai myyntityötä. Seinällä oli vain kaksi mainosta, joista toista ei ole ollut olemassakaan kahteen (2 v!!) vuoteen. Ja tuo sama logo komeili myös käsiohjelmassa. Peliasuissa ei ollut kuin Gatoraden mainos, vaikka paikkoja olisi vaikka kuinka. Tietysti se on kyllä vaikea myydä tuotetta, jota ei ole rakennettu nykyisiä kumppaneita kiinnostavaksi. Ja jos joku nyt ajattelee, että mitä tuokin tuolla vain kritisoi, niin voin vannoa että lähtisin tähän projektiin, jos minulla vain olisi aikaa. Mutta tällä hetkellä se ei onnistu, koska teen jo vastaavaa erään toisen lajin parissa.

Summa summarum, kaiken avautumisen jälkeen pitää todeta, että peli oli taas viihdyttävää. Kotijoukkue nousi vaikeuksista 7-4 voittoon ja kentällä tapahtui paljon mielenkiintoista. Suosittelenkin kaikille futsaliin tutustumista kuluvan talvikauden aikana, sillä siinä pelissä oikeasti tapahtuu koko ajan, jos vertaa vaikka Veikkausliigaan tai Liigaan. Jos lajin hienoudet eivät ole hallussa, niin pyydä joku asioista perillä oleva ekalla kerralla mukaan!

 

Pikkuleijonat kirmasivat Kupittaalla

Futsalin jälkeen paneuduin päivän alkuperäiseen epistolaan, eli Pikkuleijonien USA-otteluun Kupittaalla. Hallille oli saapunut noin 700 katsojaa, vaikka junnupelin hinnoittelussa oli ilmeisesti konsultoitu Kummolaa (yksi matsi 10 €). Katsojista melko moni tuntui kirjoittavan aktiivisesti muistiinpanoja pelistä, sillä paikalla oli ennakkoarvailujen mukaan pitkälti toista sataa scouttia, koska tämä ikäryhmä on seuraavana astumassa NHL:n varaustilaisuuteen. Ottelu päättyi jatkoajalla Suomen 3-4 tappioon, mutta kenttätapahtumien perusteella olisi voinut veikata isompaakin tappiota Suomelle. Etenkin ottelun alussa Leijonan poikaset olivat kaikessa askeleen jäljessä, mutta loppua kohden meno tasoittui kyllä vähän.

Allekirjoittaneelle kävi erätauolla amatöörimoka – huomaa kyllä että en ole ehtinyt käymään riittävästi peleissä viime aikoina. Seisoin kahviojonossa ja kun vuoroni tuli, menin aivan lukkoon. En muistanut mitä olin hakemassa ja ekana ammollaan olleesta suustani pullahti ulos sana hodari. Vasta tuon minimaalisen evään käteen saatuani tajusin että olin kyllä alun perin aikeissa syödä lihapiirakan kahdella nakilla. En kehdannut peruuttaa tilaustani, joten oli nieltävä tappio ja syötävä vain euron kahden nakin lihistä halvempi yhden nakin minimaalinen hodari. Fail!

Mieleni muuttui kuitenkin positiivisemmaksi ja tapahtumasta jäi hyvä maku, kun menin istumaan viimeisen erän ajaksi Suomen vaihtoaition taakse. Olin vähän omissa ajatuksissani (taisin twiitata) kun yht’äkkiä tajusin että olin nostanut salamannopeasti käden ylös ja kaapannut kiekon ilmasta haltuuni vasurilla. Aivan vaihtoaition edessä oli ollut joku hässäkkä, josta kiekko kimposi katsomoon. Tein pikaharkinnan mitäs nyt sitten tehdään ja ojensin kiekon vähän matkan päässä vieressäni istuneelle pikkupojalle, joka istui isänsä kainalossa ja seurasi peliä intensiivisesti Suomen fanipaita päällään ja sini-valkoinen lippu kädessä. Pojan ilme oli ikimuistoinen kun hän sai limpun käteensä. Koko loppupelin ajan hän puristi sitä tiukasti kouraansa ja vilkaisi siihen vähän väliä. Tulipa hyvä olo juuri isänpäivän kynnyksellä!

Penkkiurheilu on ihanaa!

Kiekkotalentit Turussa

Kiekkokausi on pyörähtänyt jo hyvän tovin sitten käyntiin, mutta meikäläinen avaa sen omalta osaltani vasta nyt viikonloppuna. Suunnitelmissa on toki useasti ollut sekä Liiga- että Mestis-otteluissa vieraileminen, mutta ei ole vain vielä sopinut aikatauluihin, vaikka tarjontaa Turussa on kiitettävästi. Tai olisihan sopivia matseja nyt varmasti järjestelemällä löytynytkin, mutta pakko tunnustaa ettei kiekkokärpänen ole puraissut minua ihan niin terävin hampain kuin suurinta osaa suomalaisista penkkiurheilijoista.

Nyt viikonloppuna on erinomainen mahdollisuus seurata Turussa tulevia kaukaloiden tähtiä, kun Marli Areenalla Kupittaalla pelataan neljän maan U18 turnaus. Nuorten pelejä on aina mielenkiintoista seurata, kun kentällä kirmaa tulevia tähtipelaajia, mutta tässä ikäryhmässä on tällä hetkellä iso lasti ylimääräistä mielenkiintoa, sillä tämä on seuraava NHL-draftattava ikäryhmä. Tämän vuoksi Kupittaan lehtereillä istuukin penkkiurheilijoiden lisäksi pitkälti toista sataa NHL-scouttia ja kynät sauhuavat kovaa vauhtia. Vai olisikohan niillä NHL-miehillä nykyisin jo iPadit?

Suomi voitti perjantaina turnauksen avausottelussaan Sveitsin luvuin 5-1 (katso koostetta matsista). Lauantaina vastassa on USA ja sunnuntaina turnauksen päätösottelussa rakkain kilpakumppanimme, eli Ruotsi. Itse aion suunnata paikalle lauantain USA-ottelua seuraamaan. Matsi alkaa kello 17:00 ja live-twiittauksia luvassa Penkkisporttaajan Twitterissä.

Vähän kaikkea vuodenvaihteen kunniaksi

Joulu ja uuden vuoden juhlat ovat jo historiaa, joten päättynyt on myös urheiluvuosi 2012, josta jäi muistoihin paljon hienoja hetkiä sekä kansainvälisillä urheilukentillä että paikallisella ruohonjuuritasolla. Minulle Joulu ja vuodenvaihde ovat olleet monipuolisen penkkiurheilun aikaa, sillä olen nautiskellut mm. lentopallosta, jääkiekosta ja koripallosta.

Koripalloa en ole päässyt vielä seuraamaan paikanpäälle tämän kauden aikana, mutta muutaman mieluisan hetken olen silti lajin parissa viettänyt. Ensimmäisen koriskokemuksen Joulun pyhinä sain kun menin Littoisiin kinkunsulatteluturnaukseen pelaamaan lentopalloa. Törmäsin samalla Monitoimitalon aulassa Ura Basketin Hall of Fameen. Lasivitriiniin tehty ”paikallinen korismuseo” ei ollut koolla pilattu, mutta minusta se oli erittäin hieno merkki kaarinalaisesta koripallo- ja urheiluperinteestä. Seuran historian suurimpina niminä Hall of Fameen olivat päässeet Pekka Kallio, Kimmo Vyyryläinen, Samu Kaaresvirta, Ville Kaunisto, Matti Nuutinen ja Emir Sulejmanovic. Aika kova liuta entisiä ja nykyisiä pelimiehiä sekä yksi tulevaisuudenlupaus.

Toinen koriskokemus tuli vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, kun tajusin Twitter-kommenttien kautta, että Uudessakaupungissa oli käynnissä mielenkiintoinen paikalliskamppailu Korihaiden ja Nilan Bisonsin välillä. Paikanpäälle en tunnin ajomatkasta johtuen voinut lähteä, joten aloin kaivaa netistä ottelun seurantaa. En ole ennen käyttänyt koripallon livescorea, mutta sen löydettyäni täyttyy kyllä kehua tuota palvelua ja todeta että tulen jatkossakin seuraamaan otteluita sitäkin kautta. Livescore tarjosi seuraajalleen tilanteen lisäksi erittäin tarkat tilastot muistakin ottelun tapahtumista sekä jopa tekstimuotoisen ”selostuksen”. Livescoren lisäksi aion paneutua koripalloon myös livenä, sillä sunnuntaina olisi tarjolla Ura Basket – ToPo Littoisissa, joten taidan silloin mennä paikanpäälle seuraamaan mahdollisia tulevia Hall of Fame nimiä.

Niin sanottuihin välipäiviin on mahtunut myös kaksi lentopallon Mestaruusliigan ja kaksi jääkiekon SM-liigan ottelua. Kiekossa ensimmäinen ottelu oli TPS – Ässät, jota pääsin seuraamaan vieraana erään yrityksen aitiosta käsin. Kyseisessä ottelussa Aitio olikin koko tapahtuman mielenkiintoisin juttu, sillä kaukalon puolella ei juuri hienouksia nähty. Päätin antaa TPS:lle kuitenkin uuden mahdollisuuden ja suuntasin jo viikko Ässät-pettymyksen jälkeen uudestaan HK Areenalle. Tepsi – Kärpät olikin viihdearvoltaan jo huomattavasti parempi tapahtuma. Siitä pitivät huolen nykyään hyvin mukana elävän faniryhmän lisäksi mm. Atte Engren ja Marko Anttila, jonka ihailijoihin en tavallisesti kuulu, mutta pakko kehua silloin kun sen paikka on. Tuosta Tepsin faniporukasta ja siellä tapahtuneesta muutoksesta pitää kirjoittaa ihan oma blogitekstinsä tässä kevään aikana.

Lentopallossa Raision Loimu järjesti ”retro-ottelun”, kun vastaan saapui kaikkien aikojen maratontaulukon kärkijoukkue Tampereen Isku-Volley. Loimu ajaa maratontaulukossa Iskua kovasti takaa, joten retroteemalle oli hyvä historiallinen asetelma olemassa. Retroilu toi otteluun hyvän lisämaun, joten tällaisia kaikenmaailman keinotekoisiakin juhla- ja teemaotteluita saisi olla minusta enemmänkin. Kunhan ne näkyvät ottelutapahtumassa muutenkin kuin lehti-ilmoituksessa. Raisiossakin oli tapahtumaan panostettu monella tapaa. Tästä pääset katsomaan ottelun koostevideon pelaaja- ja valmentajakommentteineen  > > >.

Tänään lauantaina suuntaan Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi nimittämääni Vantaan Energia Areenaan, jossa isketään naisten ja miesten lentopallon Suomen Cupin finaalit. Naisten finaali sai viikolla rutkasti lisäväriä, kun kaikkien aikojen kuumimpiin suomalaisiin lentopallonimiin lukeutuva Riikka Lehtonen ilmoitti tehneensä lyhytaikaisen sopimuksen kasvattajaseuransa LP Kangasalan kanssa (lue uutinen). Finaalissa Kangasala saa vastaansa ”tietysti” LP Viestin, joka on ollut kestomenestyjä kotimaisilla naisten liigaparketeilla jo usean vuoden ajan. Miesten finaalissa Pielaveden Sampo lähtee haastamaan ennakkosuosikkina Vantaalle matkustavaa Vammalan Lentopalloa.

Legendoja Kupittaalla

Turun on sanottu olevan Suomen jalkapallopääkaupunki, mutta tällä viikolla se tuntuu olevan myös jääkiekkopääkaupunki. Artukaisten HK Areenalla pelataan Leijonien toimesta Karjala turnausta ja Kupittaallakin luisteltiin torstaina kiekon perässä, kun kautta aikojen ensimmäinen Mestis Hockey Day järjestettiin Marli Areenalla.

Tapahtumasta on tarkoitus tehdä perinne, joka saavuttaisi kiekko- tai ainakin mestisperheessä pesäpallon Itä – Länsi -ottelun aseman. Ensimmäisen vuoden perusteella tapahtuman kiinnostavuuteen ja markkinointiin kannattaisi panostaa vähän enemmän, sillä hallin lehtereillä oli aika väljää. No, ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta ja siitä se homma lähtee kehittymään.

Ennen Etelä vs Pohjoinen ottelua hallissa järjestettiin Mestiksen taitokisoja ja legendojen ottelu FIN – SWE, jossa ”yhteen iski” iso nippu entisajan huippupelureita. Movemberia viettäneen Pena Matikaisen alaisuudessa Suomen joukkueessa pelasivat mm. Kurri, Tikkanen, Blomgvist, isä-Nummelin, Ketola, Eloranta, Virta, Lumme, Ojanen ja Lehtinen.

Kaiken kaikkiaan tapahtumista jäi mukava maku, mutta yleisöä olisi saanut olla enemmän. Ajattelin ennakkoon, että samaan aikaan pelattava Leijona-turnaus olisi tuonut paikalle paljon kiekkoihmisiä, mutta taisi käydä juuri päinvastoin. Pitääpä tähän loppuun vielä todeta, että ”uusi TuTo” on onnistunut hallinsa (vai kuka sen sitten omistaakaan) kehittämisessä. Puitteet ovat menneet taas viime vuoteenkin verrattuna eteenpäin. Menkäähän hyvät ihmiset tutustumaan Kupittaalle kun siellä jotain tapahtumia järjestetään. Marli Areena on mukava sekoitus uutta ja vanhaa kompaktissa koossa.

P.S. Olisin kirjoittanut tästä tapahtumasta jotain jatkoaika.comiinkin, mutta en voi, koska minun rekisteröitymislomakkeeni hylättiin mitään selittelemättä. Ehkä siellä on ollut joku liian innokas laadun tarkkailija, joka on nähnyt näitä raapustuksiani jossain..

Kotikaupungin ylpeydet

Viime viikko oli Turun seudulla asuvalle penkkiurheilijalle oikea silmienkostutusviikko. Eikä se johtunut suinkaan minun allergiastani ja Koivun maisemiin saapumisesta, vaan ylpeydestä "oman kylän poikia" kohtaan. Viikko piti sisällään kauden kolmannen Turun derbyn, Veikkausliigan päätöskierroksen, turkulaisten joukkueiden hopean ja pronssin, Tepsin 90-v. juhlaottelut sekä kaukalossa että vihreällä veralla sekä tietysti myös Mikko Koivun, Petteri Nummelinin ja Lauri Korpikosken paluut kotikaupunkiin. Siinä oli liikuttumisen paikkoja vähän liikaakin yhteen viikkoon.

Tällä viikolla minulla onkin ollut paluu arkeen - ja tavallaan blogini juurille. Alkuperäinen tarkoitushan on ollut levittää penkkiurheiluinnostusta ja kaikentasoisen urheilun ilosanomaa. Niinpä vaihdoin liigakentät ja huippu-urheilun keskiviikkona jääkiekon II-divariin kotikaupungissani. Viime vuoden joulukuussa Naantaliin muutettuani otin heti tavoitteeksi mennä seuraamaan VG-62:n edarin Suomi-sarjan kiekko-ottelua livenä. Valitettavasi aikataulut eivät osuneet yksiin ja tuo jäi silloin tekemättä.

Kesällä tapahtui paljon, tai siis oikeammin nimenomaan ei tapahtunut ainakaan oikeita asioita, VG:n sponsorihankinnassa ja viime kaudella netin keskustelupalstoilla Suomen parhaaksi täysamatöörijoukkueeksi nimetty VG joutui luopumaan Suomi-sarjan paikastaan taloudellisista syistä. Nyt pääsin siis pitkän odottelun jälkeen tutustumaan Aurinkoareenan kotiotteluun, mutta sarjataso oli pudonnut pykälällä alaspäin alkuperäisestä suunnitelmastani.

En ollut tietoinen sarjatilanteesta kyseistä ottelua ohjelmaani valitessani, mutta eipä sitä paljon parempaa matsia olisi voinut valita, kuin sarjan kärkikamppailun, johon lähdettäessä VG-62 ja KarhuHT olivat tasapisteissä sarjassa ykkösenä ja kakkosena. VG:n otteita olen seurannut Kaupunkiuutisten välityksellä, mutta vierailijoista minulla ei ollut mitään tietoa. Käsiohjelma paljasti sentään yhden tutun pelaajan heidän rosteristaan, sillä nuoruusvuosiltani tuttu liigajyrä Vjatseslav Fandul jaksaa näköjään edelleen vääntää hokia 43 vuoden iässäkin.

Saavuin otteluun vähän myöhässä. Lippuluukulle pääsin suoraan jonottamatta, mutta maksusta ei tullut mitään, koska lipunmyyjiltä oli päässyt vaihtorahat loppumaan. Kohtelias lipunmyyjä pahoitteli ettei pystynyt myymään lippua ja lupasi tarjota ottelun ilmaiseksi seuran puolesta. Hän tuli omakätisesti vielä ilmoittamaan tämän hallin ovelle järjestyksenvalvojille, joten heti kättelyssä tuli ”kotoisa fiilis”. Ilokseni sain todeta, että ottelua ei tarvinnut suinkaan seurata yksin. Pöytäkirjan mukaan paikalla oli 195 katsojaa, mikä olikin ihan mukava määrä tuohon Aurinkoareenalle. Kaiken maailman HK Areenoiden, yms. jälkeen oli kiva istahtaa katsomoon ja todeta että täällähän haisee ihan ehta hiki - siis juuri se sellainen hikinen kiekkovaruste, mikä jäähallissa kuuluukin haista.

Halliin tullessani vierailijat johtivat jo 0-1. Avausmaalin oli iskenyt Fandul. Avauserä eteni loppuun asti vierailijoiden komennossa ja KarhuHT johti ensimmäisellä erätauolla lukemin 0-2. Erän loppupuolella katsomossa olleet VG:n pelipaitaan sonnustautuneet juniorit intoutuivat kannustamaan omiaan taputtaen ja huutaen. Toinen erä oli alusta alkaen VG:n hallintaa, mutta vierailijat iskivät erän puolivälissä vastahyökkäyksestä kolmannen maalinsa. Kotijoukkueesta erottuivat edukseen lehtien palstoilta tuttu Jussi Sipponen ja TuTosta tuttu Markus Laine.

Toisella erätauolla oltiin siis 0-3 lukemissa, mutta kenttätapahtumat huomioiden minulla oli sellainen kutina, että VG pistää vielä kirivaihteen päälle. Niinpä vaihdoin istumapaikkani päätöserään VG:n hyökkäyspäähän. Tämä kannatti, sillä ajassa 44 min Sipponen iski yksilösuorituksella kotijoukkueen avausmaalin alivoimalla. Siitä noin minuutti myöhemmin Marko Kosonen toi isännät jo maalin päähän. Hyvä kiri näytti valuvan hukkaan, kun vierailijoille tuomittiin rankkari ajassa 46:48. Kotijoukkueen maalivahti Kimmo Wasström veti kuitenkin pidemmän korren ja kotijoukkue pysyi edelleen pelissä mukana. Vähän rankkarin jälkeen Wasström esitti vielä kaksi todellista game saveria, joilla olisi voinut sulattaa pyttykerhon sydämet.

Loppujen lopuksi isäntien virheet tulivat kuitenkin maksamaan sarjapisteiden hinnan. Otteista puuttui tasaisuus ja hyvää hetkeä seurasi usein musta hetki, jolloin vierasjoukkue iski tehokkaasti. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-6. Minulle VG-62:n kiekkomatsi oli positiivinen kokemus. Yleisöä oli mukavasti ja tapahtumiakin kentällä ihan kiitettävästi. Vähän ulkopuoliseksi ehkä itseni hallissa tunsin, sillä tuntui että siellä kaikki muut tunsivat toisensa. Se ei kuitenkaan häirinnyt millään tavalla ja ensi kerralla minäkin voin esittää jo kokenutta matsissa kävijää.

Lupasin lipunmyyjälle käyttää lippurahani kahvioon, mutta hän kertoi sen menevän eri kassaan. Niinpä matsin tarjoilupuolta ei tullut juuri tällä kertaa testattua. Kolmannen erän puolivälissä olisin maistanut grillimakkaran ihan testimielessä, mutta kisamakkaran myynti oli siinä vaiheessa jo lopetettu. Niinpä jouduin tyytymään pahvikupissa tarjoiltuun isoon kahviin, joka irtosi huokeaan 1,50 euron hintaan. Kahvi piristi kädessäni vielä kotimatkalla, kun Kuparivuoren jyrkkää mäkeä alaspäin tallustin. Ilta oli hyvin synkkä ja syksyinen. Toivottavasti seuraava vierailuni Aurinkoareenalla on vähän aurinkoisempi - myös tuloksen valossa.

Kolme päivää, kolme penkkiurheiluexcursiota

Blogini palaa tänä viikonloppuna tavallaan juurilleen. Sain ujutettua viikonlopun kolmen päivän ohjelmaan yhtä monta tutustumisreissua eri urheilutapahtumiin ja paketoin nyt niitä tänne näppäimistöni kautta. Viikonlopun alkajaisiksi suuntasin HK Areenalle, jossa oli edessä kauden ensimmäinen kiekkopeli. Suikkasen baariksikin taannoin nimitettyyn baarin, viihdekeskuksen ja urheilupyhätön risteytykseen saapui sarjajumbo TPS:n vieraaksi niin ikään sarjan häntäpäähän ajautunut Rauman Lukko.

Perjantain kokemuksen perusteella uskallan väittää että monissa yhteyksissä viime vuosina parjattu HK Areenan tunnelma on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Toki melko runsaslukuisella vieraskannattajien ryhmälläkin oli iso roolinsa tunnelman luomisessa, mutta myös kotijoukkueen faniporukka on selvästi kasvanut ja kehittynyt. Seurasin osan ottelusta aivan TPS-fanien vierestä ja siinä tuli mieleeni sama kysymys mitä olen pohtinut Veritas Stadionilla futispeleissä: Miksi Tepsin kannattajien pitää yrittää niin pahuksen vaikeita lauluja ihan perus kannustamisen sijasta? Osa faniporukastakin näytti vierastavan lauluja, mutta perinteisempiin kannustusjuttuihin lähes kaikki tarttuivat mukaan. Uskon että tämän voi todistaa desibelimittarilla, jos tämän paikkaansa pitävyys epäilyttää. Eihän siellä matsissa ole tarkoitus mitään Syksyn Säveltä voittaa, vaan pitää meteliä. Jotkut kannustuslaulut/-huudot olivat myös rytmitykseltään aika vaikeita ja outoja. En ole kuitenkaan tämän alan ekspertti, joten minun kommentteja ei kannata ottaa liian vakavasti – kommentoin vain sen mitä tavallisen tallaajan silmin ja korvin aistin.

Toisella erätauolla päätin tutustua hallin ravintolapalveluiden nykytilaan. Pääsin tiskille heti erätauon alussa, joten jono oli siedettävän lyhyt. Valitsin testiin makkaraperunat sekä tietysti oluen. Makkaraperunoiden höysteeksi tuli majoneesia ja kurkkusalaattia ja lisäksi annokseen sai itse annostella paahdettua sipulia, ketsuppia, sinappia ja grillimaustetta, joten lisukkeet olivat ainakin kunnossa. Myös annoksen maku saa minulta hyvän arvosanan. Ei se nyt tietystikään aidon grilliruuan tasoista ollut, mutta matsimätöksi erittäin hyvää laatua.

Vaikka en ole tiistain Yle2:n esittämän keskusteluohjelman jälkeen yhä vähemmän arvostamani Petteri Sihvosen veroinen kiekkokriitikko, niin uskaltanen sanoa, että minusta itse peli oli kohtuullisen hyvää. Heikkoja sarjataulukon asetelmia ei olisi ehkä perjantain perusteella kyllä uskonut. TPS voitti matsin lopulta 4-2 ja otti sarjataulukkoa ajatellen erittäin tärkeät sarjapisteet itselleen. Kyseessä oli muuten kauden ensimmäinen täyden kolmen pisteen voitto. Minulle jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku excursiosta suuhun, eikä pelkästään makkaraperunoiden takia, joten tulen suuntaamaan hallille pikapuolin uudestaan.

Lauantaina kävin aistimassa aiemmin raportoimaanifutiksen Ykkösen nousukarsinnan tunnelmaa, kun ÅIFK kohtasi Turussa Tampereen Ilveksen. Entisiä ja nykyisiä tähtipelaajia vilissyt Ilves oli tehnyt 0-1 johtomaalin jo ennen kuin ehdin katsomoon. Saavuin noin vartin kohdalla paikalleni ja sain ilokseni todeta että peliä jännittämään oli saapunut kelpo joukko turkulaisia sekä erittäin runsaslukuinen ja äänekäs tamperelainen Ilveksen faniporukka.

Nuorella ja mielenkiintoisella porukalla pelannut Åbo oli kauden ennakkoasetelmiin nähden yllättäen mukana nousukarsinnoissa, mutta joukkue ei minusta lähtenyt niihin mitenkään arkailemaan, vaikka vastustajan nimilista oli sellainen että heikompaa hirvittää. Åbosta parhaiten mieleen jäi liigassakin piipahtanut Alban Ferati, joka haastoi Ilveksen puolustajia hyvin ja kynäili nätisti, mutta valitettavasti tehot jäivät puuttumaan. Myös maalivahti Otso Virtanen pelasi hyvin ja torjui pilkunkin, jonka arvo saattaa nousta vielä isoksi, sillä ottelu päättyi 0-1, eli viikon päästä vierasmatsissa Åbo pääsee yhdellä maalilla jatkoajalle ja kaksi maalia tekemällä ykkösen! Toivotan tsemppiä Åbon nuorelle joukkueelle Tampereelle Ilveksen kaatoon. Lupaa siihen ei kannata pyytää, vaan kaato kannattaa tehdä ihan yllättäen salakaatona.

Palloiluviikonloppuni jatkuu vielä tänään sunnuntaina Loimaalla, jonne lähden seuraamaan lentopallon Suomen Cupin puolivälieräturnauksen paikallishengessä iskettävää ratkaisuottelua Hurrikaani – Loimu. Voittajalle on tarjolla paikka Cupin välieriin, joten syyskauden tähän mennessä tärkein lentisottelu on edessä.

Ny naatitaan!

Meikäläisen mielestä ainakin penkkiurheilijalla on tällä hetkellä nautittavanaan yksi vuoden mehukkaimmista ajankohdista. Täällä Turun seudullakin on jos vaikka mitä sporttia tarjolla.

Jos aloitetaan pääsarjoista, niin Veikkausliigan mitalitaistohan käy kuumana ja molemmat turkulaiset (Inter & TPS) ovat vielä mukana taistelemassa jopa kirkkaimmista mitaleista. Kuuma onkin tällä hetkellä erinomaisesti kuvaava adjektiivi, sillä maanantain kierroksella erotuomari Mikko Lehtola löi lisää löylyä mestaruustaistoon erikoisella ratkaisullaan Haka – HJK televisio-ottelussa (lue lisää tapahtuneesta). Turkulaisten kilpaveljinä mitalitaistossa ovat tietysti HJK sekä ehkä vähän yllättäen Maarianhaminan IFK. Mitaleiden kannalta äärimmäisen tärkeitä matseja on Veritas Stadionilla tarjolla vielä viisi kappaletta. Tulkaahan kaikki paikanpäälle seuraamaan miten turkulaisille käy mestaruusjahdissa.

Keneltäkään ei ole varmaan jäänyt huomaamatta, hyvässä tai pahassa, että jääkiekon SM-liigakin on jo alkanut. Liiga alkoi käskytys- ja väkivaltakohun sekä NHL:n työsulun värittämänä suuren mediamyllyn kera. TPS on aloittanut kautensa heikohkosti, mutta HIFK-ottelussa viime lauantaina HK Areenalla oli jo yli 7000 katsojaa. Itsekin aion suunnata ”nakkikattilaan” peliä katsomaan heti kun se vaan aikatauluihini sopii. Täällä Turussa mediakohu ei ole rajoittunut vain TPS:n ja Liigan ympärille, vaan oman tilansa mediassa on saanut myös TuTo, joka tekee näkyvää työtä Mestiksen puolella. Marli Areenaksi nimensä muuttanut halli on myös matkasuunnitelmissani, joten Tamin valtakunnastakin on raporttia tulossa.

(c) Tuomas Pelto, tuomas.pelto at gmail.com

Myös lentopallon Mestaruusliiga on käynnistynyt jo ja tarjoaa hyvää penkkiurheiluviihdettä Raision lisäksi myös Turussa ja Naantalissa. Koko talousalueen joukkueeksi pyrkivä Loimu levittää lentopalloinnostusta viemällä viime lauantaina pelatun ottelun Turkuun ja tulevana lauantaina pelattavan ottelun Naantaliin. Turkulaisittain mukavan lisämausteensa Mestaruusliigaan tuo Loimun paikallisvastustajat VaLePa ja Hurrikaani, jotka olivat viime kauden finalistit ja myös alkaneen kauden suurimmat ennakkosuosikit. Ensimmäinen mielenkiintoisista paikallisväännöistä on edessä jo ensi keskiviikkona, kun mestarit ovat areenalla Raisiossa.

Edellä mainittujen sarjojen lisäksi tähän aikaan vuodesta on tietysti tarjolla monenlaista muutakin urheilua. pääsarjaurheilua ja myös alemman tason sarjoista löytyy paljon katsottavaa ja koettavaa. Mainitsematta jäi nyt ainakin koripallo-, käsipallo- ja futsal-sarjat, joihin aion kuitenkin tutustua talven aikana. Lisäksi aion tutustua myös paikalliseen alemman tason urheiluun. Heittäkääpä taas viestiä tulemaan mielenkiintoisista joukkueista, tapahtumista ja sarjoista!