Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunmky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunmky. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Urheilun sekakäyttäjän kiireinen sunnuntai


Nopeasti silmieni ohi vilahtaneen viikon päättänyt sunnuntai oli monella tapaa erinomainen. Aamun alkajaisiksi jännättiin television ääressä F1-kauden avausta, josta tuli Kimi Räikkösen juhlaa. Hienoa oli myös seurata Valtteri Bottaksen debyttikisaa ja formula-autossa komeilevaa suomalaisyrityksen logoa. Olen nyt katsonut tällä kaudella yhden kisan enemmän kuin kolmena edellisenä kautena yhteensä.

Shamppasuihkun jälkeen oli hienoa nauttia erinomaisesta kevätkelistä perheen kanssa ulkoillen Naantalin jäillä ja hangilla. Ulkoilun kruunasi nuotion ääressä terassilla nautitut kahvit ja kaakaot! Raittiin ilman annoksen jälkeen olikin aika sulkeutua hikisiin liikuntatiloihin loppupäiväksi. Ensin suuntana oli Jarkko Nieminen Areena ja sieltä matka jatkui suoraan Samppalinnan palloiluhalliin. Tarkkaavaisimmat huomaakin heti, että molemmat hallit ovat saaneet nimensä julkkikselta. Saa käyttää, mut ei oo pakko, hei.

Jarkko Nieminen Areenalla, eli perinteisemmin Impivaaran tennishallissa, oli ollut käynnissä jo kuuden päivän ajan tenniksen yleisten luokkien SM-kilpailut. Vinkin kyseisestä tapahtumasta sain Twitterin kautta ja sunnuntain ohjelmistoon se pääsi mukaan viimeistään aamun lehteä lukiessani. Eli edellisessä kirjoituksessa toivomani lehtien ennakkokirjoittelu tuotti taas tulosta. Ehdin paikalle juuri parahiksi, kun miesten finaalissa iskettiin ratkaisupalloja. Kentällä ahersivat Kontisen veljekset Micke ja Henri. Yleisöä oli saapunut paikalle mukavasti. Tai oikeastaan niin paljon kun kyseiseen halliin nyt vaan mahtuu. Arvioin, että paikalla oli ehkä muutama sata katsojaa. Kovin paljon en ehtinyt peliä katsomaan, joten en lähde pelistä raportoimaan sen enempää. Muutenkin vähäiset tiedot ottelusta yhdistettynä heikkoon lajituntemukseen, ei ole kovinkaan hyvä lähtökohta otteluraportille. Hienon uran tehneen Niemisen mukaan nimetty halli oli vierailun arvoinen paikka ja pääsin sentään näkemään kun kultainen SM-mitali pujotettiin vanhemman Kontisen, eli Henrin, kaulaan.

Impivaarasta matka jatkui siis Samppalinnan palloiluhalliin, jossa oli ohjelmassa Pro palloiluhalli -tapahtuma ja Turun Namikan koripallon I-divarin ottelu. En tutustunut tuohon Pro palloiluhalli -tapahtumaan kovinkaan paljon etukäteen, vaan lähdin paikanpäälle katsomaan mitä on tarjolla. Jos en tiennyt tapahtumasta juuri mitään etukäteen, niin pakko sanoa etten kyllä tiedä vieläkään. Ilmeisesti tapahtuman punaista lankaa ei oltu mietitty kovinkaan tarkkaan. Veikkaan että tapahtumapaikaksi oli tarkoituksella valittu Samppalinna, jotta turkulaisen palloilun puiteongelma tulee konkreettiseksi kaikille. Tapahtuma osoitti surkuhupaisasti, mutta realistisesti, turkulaisen palloiluhallitilanteen. Hallissa oli 431 katsojaa ja kaikki paikat oli liian täynnä väkeä. Käytävillä ei mahtunut kunnolla kulkemaan ja hallisuunnitelmiaan esittelemään tulleiden kahden rakennustoimiston esittelypiste oli todella ahdas ja huono. Olin tässä tapahtumassa noin 1,5 tuntia odottelemassa ottelun alkua enkä oikein missään vaiheessa saanut käsitystä siitä mitä hallissa tapahtui. Jotain siellä yritettiin kuuluttamalla kertoa, mutta hallin umpisurkean äänentoiston vuoksi siitä ei saanut mitään selvää, kuten ei myöskään Teemu Rannikon ja Sanna Stenin virtuaalitervehdyksistä. Tapahtuman idea oli hyvä ja se oli houkuttanut paikalle jo hyvissä ajoin paljon väkeä. Jotenkin ohjelman suunnittelupuoli oli jäänyt vaan todella köykäiseksi. Positiivisena asiana mainittakoon, että neljästä arvotusta Siipiravintolan lahjakortista 50% tuli meidän perheeseen.

Itse ottelu eteni melko pitkään yllättäen vierasjoukkue EBT:n komennossa. Noususta I-divarin A-lohkoon taisteleva TuNMKY onnistui lopulta nousemaan seuransa 120 v juhlaottelun kunniaksi tärkeään voittoon. Namikaa olivat tulleet kannustamaan myös taannoin 70 v täyttäneen Turun Riennon naisten Korisliigassa pelaavia pelaajia. Heidän peliään pitäisi myös ehtiä jossain välissä katsomaan, mutta voi olla että se jää ensi kauteen. 



Koripallon turkulaista historiaa muistettiin ottelun tauolla palkitsemalla kunniakirjoilla TUNMKY:n legendoiksi valittuja entisiä tähtiä. Paljon hienoja hetkiä on turkulaisparketeilla nähty TuNMKY:n, Piilosetin ja Aura Basketin toimesta. Viime vuodet turkulainen koripallo on ollut edustusjoukkueen osalta vaatimattomassa tilanteessa. Tämä on hyvä osoitus siitä miten lajille helposti käy, jos edustusjoukkue ”pistetään vähäksi aikaan telakalle”. Vaikka perinteet on olemassa, niin uuden nousun tekeminen on todella vaikeaa, kun pelaajien lisäksi taustavoimat ja tekijät katoavat. Toivon että Turun seudulla nähdään lähivuosina komean palloiluhallin lisäksi joukkue myös miesten Korisliigassa.


Kotimatkalla meinasin pysähtyä vielä HK Areenalle katsomaan jääkiekon A-poikien SM-sarjan pleijariottelua TPS-HIFK, mutta valitettavasti en ehtinyt paikalle riittävän ajoissa ja Tepsi ehti tuulettamaan voittoa ja jatkopaikkaa ilman minua. Minusta sunnuntaiset yleisölukemat koriksen I-divarin alalohkossa (431) ja A-poikien SM-liigassa (1045) kertovat, että turkulaisella penkkiurheiluväellä on tarve päästä nauttimaan urheiluviihteestä, mutta tarjonta alkaa olla vähäistä. Monissa sarjoissa on siirrytty jo kesälomatunnelmiin, mutta onneksi jotain urheiluviihdettä on kuitenkin vielä tarjolla. Divarikoriksen ja junnukiekon lisäksi tällä viikolla käynnistyvät esimerkiksi lentopallon Mestaruusliigan puolivälierät.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Neitsytmatkojen värittämä vilkas viikko edessä

Alkavasta viikosta on tulossa aika vilkas penkkiurheilurintamalla. Omien liikuntaharrastusten lisäksi pitäisi ehtiä kuluttamaan monen eri katsomon penkkejä. Viikon mielenkiintoa lisää se, että pääsen tutustumaan moniin uusiin ottelutapahtumiin.

Viikko alkaa elämäni ensimmäisellä Salibandyliigan ottelulla, kun tarkoitus on suunnata Caribia Areenalle maanantaina katsomaan kun TPS kohtaa Nokian KrP:n. TPS aloitti kauden vahvasti ja on edelleen hienosti kärjen tuntumassa. Olen kuullut juttuja että TPS:llä on Suomen paras salibandyfani, joten hänen suorituksiaan odotan myös innolla.

Tiistaina olisi tarjolla kiekkoliigaa HK Areenalla, mutta se jää valitettavasti väliin oman urheilun vuoksi. Keskiviikolle ja torstaille mahtuisi vielä jotain, joten heittäkääpä vinkkiä tulemaan, jos Turun seudulla tapahtuu silloin jotain mielenkiintoista urheilun saralla.

Perjantaina tai lauantaina aion tutustua jälleen minulle ennestään täysin tuntemattomaan lajiin, kun vesipallon nuorten PM-kisat alkavat Turun Impivaarassa. Tästä lajista minulla on todella rajalliset ennakkotiedot, joten lähden avoimin mielin paikalle katsomaan mistä on kyse. Minimaalisen pienen pintaraapaisun vesipalloon sain pari kuukautta sitten, kun Sokos Hotel Pasilan alabaarissa eksyimme seurueeni kanssa erään pariskunnan pöytään istumaan. Jonkun aikaa keskusteltuamme kävi ilmi, että tällä herralla oli vahvat siteet sekä vesipalloon että biljardiin. Siinä menikin tovi jutustellessa, kun tuntemattomista urheilulajeista alettiin rupattelemaan.

Lauantaina ja sunnuntaina onkin Turun seudulla lähes ylitarjontaa penkkiurheilijoille. Itse valitsen töidenkin takia lauantaille vesipallon lisäksi lentopallon Mestaruusliigan, jossa Loimu kohtaa KoVen Raisiossa Kerttulan liikuntahallissa. Jos sunnuntaina vaan aikaa piisaa, niin tarkoitus on mennä ensin seuraamaan Futsalin SM-liigaa, jota pelataan oudosti jo puoliltapäivin Turussa. Sikäli ajankohta on hyvä, että sen jälkeen on mahdollista suoriutua vielä seuraamaan joko elämäni ensimmäistä naisten Korisliigan ottelua Riento - Huima tai ensimmäistä koriksen miesten I-sarjaottelua Ura Basket - Honka.

Tällaista on penkkisporttaajalla suunnitelmissa tälle alkavalle viikolle. Tarjolla olisi paljon muutakin, kuten tuossa vasemmalta olevasta tapahtumakalenteristani näette. Toivottavasti katsomoihin löytää lisäkseni mahdollisimman paljon muitakin uusia ihmisiä. Kansoitetaan katsomot ottamalla kaveritkin mukaan, kun peleihin menemme!