Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

lauantai 12. marraskuuta 2011

Ravit ravattu ja tennistä tyrkyllä viikonlopun kattaukseen

Perjantain tutustumisretki Turun Metsämäkeen ja raveihin oli todella mielenkiintoinen. Luulenpa ettei meikäläistä nähty viimeistä kertaa "ravistadionin" penkeillä. Ensikokemuksen positiivisuutta lisäsi sekä vierailumme yhteyteen järjestetyt esittelyt ja tarjoilut että asiantunteva seura. Ensinnäkin pitää kehua Metsämäen fasiliteettejä, jotka ovat kuulemma kenties Suomen parhaat lajissaan. Katsomotilat ja muutkin tapahtuman puitteet olivat erittän hyvät, toimivat ja viihtyisät.

Excursiomme alkoi tallivierailulla, jossa pääsimme tutustumaan Harri Koivusen ammattilaistalliin. Minulle hän oli tuntematon suuruus, mutta kuuleman mukaan hän on turkulaisen raviurheilun kirkkain tähti. Vierailumme jälkeen tätä ei tarvitse enää epäillä lainkaan. Valmentajana ja ohjastajana toimivan Koivusen tallissa työskentelee hänen lisäkseen neljä täysipäiväistä työntekijää, mikä oli minulle yllätys. Muutenkin toiminnan ammattimaisuus ja kilpailujen tiheys yllätti minut tyystin. Koivunen ajaa tänä vuonna 295 kilpailua! Ja Suomessa järjestetään joka tänkin vuonna 350 kilpailua. Periaatteessa siis joka päivä ravataan jossain. 

Tallivierailun jälkeen yksi kerhomme jäsenistä pääsi kokeilemaan ajamista Metsämäen radalla tandem-kärryillä. Vauhti oli kuulemma vain 40 % kisavauhdista, mutta silti se oli vaikuttanut kauhean kovalta. Meikäläisen tähtihetkeksi hevosten kanssa jäi se, kun pääsin jakamaan palkinnon lähdön nro 5 voittajalle. Tai oikeastaan vain yrittämään jakamista, sillä hevonen ei rauhoittunut palkintojen jakoon, vaan hurautti kovaa vauhtia palkintojenjakopaikan ohitse.

Jos joku nyt pohtii jossain vaiheessa ravihevosen ostamista, niin kerrottakaan julkisesti Koivusen meille kertoma yllättävä fakta, että 95 % ravihevosista tuottaa tappiota. Ehkä sijoitan rahani kuitenkin vaikka Nokiaan. Muutenkin raveihin liittyvä liikevaihto on laskentu viime vuosina. Olen pitämissäni urheilua käsittelevissä luennoissa lanseerannut (no on kai se jo aiemminkin ollut olemassa) termin urheilun oravanpyörä, joka on kuulemma toteutunut myös raveissa. Ihmisiä käy paikanpäällä vähemmän kuin aikaisemmin, pelivaihdot pienenevät (tai ainakin siirtyvät nettiin), palkintorahat pienenvät, mahdollisuudet pyörittää ammattimaista toimintaa hankaloituvat, jne jne. Jotenkin tämä kuulostaa niin tutulta suomalaisessa urheilussa. Tutulta kuulosti myös toive saada lajiin näkyvä ykköstähti, joka kiinnostaisi lajiniilojen lisäksi myös mediaa ja lajin ulkopuolisia ihmisiä. Itsekin tunnistin nimen, kun tässä kohtaa viitattiin legendaariseen Charme Asserdaliin.

Vaikka jotain laskua on tapahtunutkin, niin ravien yleisömäärä yllätti minut täysin. Iltaraveissa käy normaalisti kuulemma 900-1000 katsojaa, mikä on minusta todella hyvä määrä. Jotekin tuntuu kuitenkin että lajia kohtaan piilevä potentiaali on kuitenkin vielä todella iso. Muun muassa minä olen vuosia halunnut mennä tutustumaan raveihin, mutta ei ole tullut mentyä, kun en ole saanut asiasta juurikaan tietoa eikä kaveripiirissäni ole aktiivista raviharrastajaa. Nyt kun neitsyys on mennyt, niin tulen varmasti toistekin vierailemaan raveissa. Siitäkin huolimatta, että pelasin lähtöjä 23 eurolla ja voittoja kertyi vain 8,10 euroa. Reissu oli siis vetojen osalta tappiollinen 14,90 euroa, mutta kokemuksena todella rikastuttava. Kiitokset oppaillemme ja Turun Hippokselle!

Lopuksi pitää kehua, että olen saanut ensimmäisen blogiini liityvän "tapahtumakutsun". Toivottavasti näitä tulee jatkossa paljon lisää! Minun penkkiurheilijan sieluni on täysin ostettavissa, eli ei muuta kuin kutsua tulemaan, niin koitan tulla paikalle ja raportoida tapahtumasta blogini ja sosiaalisen median kautta sekä ennakkoon että jälkikäteen. Vinnkaus tuli eräältä kaverilta / lukijalta, joka heitti vinkin lauantaina Kaarinassa pelattavasta tenniksen SM-sarjan ottelusta ÅLK-GVLK. Minun ensimmäinen reaktioni oli, että pelataanko tenniksessä jotain sarjaa? Seuraava reaktio oli, että voisiko nimilistaan lisätä ÅLK:n ja GVLK:n lisäksi WTF:n? No, kiinnostus heräsi ja jos vaan aikatauluihin sopii, niin näen lauantaina elämäni ensimmäisen tennisottelun livenä.. Seuraan saa liittyä klo 11:00 Kaarinassa Aktia Arenalla.

2 kommenttia:

  1. Kas, äijä ottaa tosissaan penkkiurheilun! Toi ravaus on kyllä jo hardcorea:).

    Itse käytin lauantain TPK:n futsalmatsiin, joka oli jälleen viihdyttävä ja selvistä lukemista huolimatta homma oli eskaloitua lopussa turpakäräjöinniksi. Yksi maali tyhjiin nähtiin n. 3m toisesta päädystä potkaistuna.

    Ensi la luvassa uusi kokemus vielä itselle: racketloniin meinasin osallistua Myllypurossa. Ja samalla seurata kovemman sarjan pelejä ;)

    VastaaPoista
  2. Olihan tuo ravi tosiaan vähän HC, mutta viihdyin kyllä. Pakko oli mennä tutustumaan, kun on monta vuotta ollut suunnitelmissa ja nyt pääsi paikalle oikein kutsuttuna.

    VastaaPoista