Kiekon kakkosdivari tyydyttää pleijaritarpeita

Kevät on pudotuspelien aikaa, mutta Turun talousalueella tarjonta on tänä keväänä kovin lattea etenkin liigatasolla. Niinpä penkkiurheilijoilla (tai ainakin yhdellä) on ollut aikaa paneutua vähän alemman sarjatason pleijareihin. Minä olen nimittäin käynyt viime viikkoina katsomassa kotikaupunkini kiekkoylpeyden pudotuspelejä Naantalin Aurinkoareenalla.

Kakkosdivarissa pelaava VG-62 kohtasi ensin välierissä paikallisvihollisen, kun paremmuutta ratkottiin Raision RNK:n kanssa. Paikalliskamppailuhengessä pelattu kaksiosainen välierävaihe päättyi kummankin joukkueen kotivoittoon, joten paremmuus ratkaistiin jatkoerässä, jonka nappasi nimiinsä keltamusta VG. Finaalissa vastaan asettui Paimion Haka Hockey, jonka VG voitti tasaväkisten vaiheiden jälkeen sekä kotona että vieraissa.

VG-62 – Haka -matsiin suunnistaessani toivoin näkeväni Marko Mäkisen kirmaamassa Aurinkoareenan jäällä, mutta valitettavasti rapakon toisella puolellakin pelannut konkari ei ollut paimiolaisten kokonpanossa finaaliottelussa. Siitä olin melko varma, ettei kiekkolegenda Timo Nummelinia tässä ottelussa nähtäisi, vaikka hän yhden ottelun onkin tahkonnut tällä(kin) kaudella Hakan väreissä kakkosdivarissa (lue lisää Numpan ottelusta Hakassa).

Äkkiseltään katsottuna tutuimman näköinen Hakan pelaajista oli puolustaja nro 4, jonka olemus ei ollut ehkä kaikkein urheilullisin ja tukkamuotikin muistutti aikalailla legendaarisen Slapshotin Hansoneita. Pelitaidoiltaankin kuvaus Hansoneihin oli ihan osuva, sillä kovahkon pelityylin ja lämärin lisäksi Pekka Raunio osasi kyllä myös pelata. Muutamat muutkin paimiolaiset olivat aika jykevän kokoisia, mutta siitä huolimatta luistin liikkui kyllä hyvällä teholla.

Finaaleiden toinen osaottelu oli tasainen kahden erän ajan, sillä viimeiseksi jäänyttä erätaukoa vietettiin tasatilanteessa 4-4. Kaksi ensimmäistä erää noudattivat siis ensimmäisen osaottelun kaavaa, joka ratkesi vain yhden maalin marginaalilla. Ratkaisevan finaaliottelun kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi ottelun heti kättelyssä, kun se iski neljän ensimmäisen minuutin aikana kolme tyylikästä maalia ja samaan aikaan maalivahti Niko Lusto nappasi muutaman tärkeän kopin. Hakan maalivahdin vaihto ja kavennusmaali päätöserän loppupuolella olivat vain kosmetiikkaa, sillä voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Kakkosdivarin kiekkomatsit ovat olleet hyvää penkkiurheiluviihdettä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tasaisissa matseissa ollut roppakaupalla ja minun vähäiset pelillisetkin laatuvaatimukset nämä ottelut ovat kyllä täyttäneet. Pelaajista kovinkaan moni ei ole nimeltä tuttuja, mutta muutama sellainenkin sentään näistä joukkueista on löytynyt – esim. Markus Laine, Jesse Saarinen, Tommi Elomo. Toisaalta se on ollut yksi hauskuuksista, kun on voinut pelin aikana googlata pelaajien nimiä ja tutkia vähän taustoja. Yksi tällaisista nimistä oli VG-62:n #36 Joni Seinelä, jonka otteet jäällä herättivät mielenkiinnon googlata lisätietoa pelurista. Se jää nähtäväksi voiko kakkosdivari toimia nuorten pelaajien ponnahduslautana vai onko se höntsäily- ja jäähdyttelysarja, josta tie ei vie isompiin jäähalleihin. Esimerkiksi Seinelä voisi otteidensa ja ikänsä puolesta vielä ponnistaa ylemmäs, joten täytyy pitää nimi muistissa.

Kakkosdivarin pelisysteemi ei kaikilta osin ole avautunut tavalliselle penkkiurheilijalle, mutta ilmeisesti nousumahdollisuutta ei VG:llä enää ole, vaikka se nyt voittikin finaaleissa paimiolaiset. Eivätkä VG:n ottelut suinkaan päättyneet finaaleihin, vaan ne jatkuvat vielä länsirannikon finaalipeleillä Kaarinan KaKiPoa vastaan, joka taasen on jo varmistanut paikkansa Suomi-sarjaan ensi kaudeksi.

Kakkosdivarin kiekkoviihde ja Aurinkoareenan kisamakkara paikallisen sinapin kera ovat olleet sen verran maukkaita, että taidan suunnistaa myös KaKiPo-peliä katsomaan ensi viikonloppuna, jos vaan suinkin saan sen aikatauluihini sopimaan. Tulkaahan muutkin mukaan. Pelin ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se päivittynee VG-62:n kotisivuille alkuviikosta.

 

 

Kakkosdivarin kiekkoderbystä puuttui "se jokin"

Tein neitsytmatkani lupausten mukaisesti pikaisen paluun Kuparivuoren Aurinkoareenalle, kun Naantalissa oli keskiviikkona tarjolla jääkiekon II-divarin paikallismatsi VG-62 - RNK Hoci (Raisio).

Minulla oli vaihtoehtona lähteä Sastamalaan katsomaan lentopallon CEV Cupin ottelua VaLePa - Andreoli Latina (ITA). Näin jälkikäteen asiaa ajateltuani olisi ehkä sittenkin kannattanut käyttää kolme tuntia elämästäni autossa istumiseen - lue MTV3:n juttu ko. ottelusta.

Jäähallille lähtiessäni odotin mielenkiintoista kamppailua. Vaikka en ole aiemmin aktiivisesti seurannut alasarjakiekkoilua, niin olen antanut itseni ymmärtää, että Raision ja Naantalin seurojen välillä vallitsisi aika kiihkeä viha-rakkaus -suhde. Tämän vuoksi olinkin vähän pettynyt ottelun antiin kahden ensimmäisen erän osalta. Peli ei ollut kovinkaan korkeatasoista ja kiihkeyskin tipotiessään yleisön herättänyttä RNK-maalivahdin tunteenpurkausta lukuun ottamatta.

VG:n mielenkiintoisimmat nimet olivat minulle tuttuja neitsytmatkani jäljiltä. Jussi Sipponen ja Markus Laine olivat edelleen parhaimmistoa, vaikka Sipponen jäikin tällä kertaa ”vain” tehoihin 2+0. Ottelun tyylikästä ja informatiivista käsiohjelmaa lukiessani huomasin että en tunne RNK:sta kuin yhden pelaajan. Hän oli liigassakin pelannut Jesse Saarinen, joka oli tosin jostain syystä poissa keskiviikon derbystä. Tämän ottelun perusteella raisiolaisten parhaimmistoon nimeäisin Pasi Palosen, Ville Riihimäen ja Niko Tammelinin.

Kolmannessa erässä alkoi olla jo odottamaani tunnetta jäällä, mikä kuului katsomoonkin pillin soidessa jäähyn merkiksi aiempia eriä useammin. Silti ottelusta puuttui "se jokin" mitä odotin näkeväni kun matsiin lähtöä suunnittelin. VG voitti juhlaottelunsa lopulta 215 katsojan iloksi lukemin 6-3 ja jatkaa sarjataulukossa kärkikahinoissa kakkosena (katso sarjataulukko linkki). Raisiolaisten tilanne on huonompi, sillä he ovat tällä hetkellä taulukossa kolmanneksi viimeisenä. Heidän yläpuolellaan tosin on muutama joukkue ohittamisetäisyydellä parin pisteen päässä ja takaa tulevat ovat sentään kuuden pisteen päässä.

Ehdin tällä kertaa paneutumaan ensimmäistä käyntiäni paremmin ottelutapahtuman oheispalveluihin. Ensimmäiseltä kerralta tuttu "kaikki tuntee kaikki ja minä olen ulkopuolinen" -fiilis voimistui entisestään, kun erehdyin istumaan jonkun kovaäänisen kaikki tuntevan äiti-henkilön edessä kaksi ensimmäistä erää. Harvoin annan tuollaisten matsin ulkopuolisten asioiden häiritä itseäni katsomoissa, mutta nyt oli ihan pakko vaihtaa istumapaikkaa kolmanteen erään.

Aurinkoareenalla yleisöä palvelee kahvio Ylänurkka, joka on mukava lämmin paikka istua tauolla rupattelemassa tuttujen kanssa. Ajoissa paikalle tulleet olivat onnistuneet varaamaan jopa hyvät istumapaikat "baaritiskiltä" aivan lasin takaa. Kahvi oli normaalia kahviloiden hintatasoa ja iso kahvi oli oikeasti aika iso. Muutenkin tuotesortimentti näytti olevan kuin missä tahansa normaalissa kahvilassa, joten plussat siitä.

Hallin ulko-oven viereen oli tällä kertaa viritetty kaasugrilli (viimeksi oli vain höyrymakkaraa Ylänurkassa). Makkarapisteen tuotevalikoimasta tulee VG:lle täysi kymppi, sillä makkaran, sinapin ja ketsupin laadussa ei oltu lähdetty "halvinta mitä tukusta löytyy" -linjalle. Makkara oli Kivikylän Huiluntuhtia, sinappi tietysti Naantalissa valmistettavaa Kotisinappia ja ketsuppina "turkulaista" Felixiä. Maku oli todella hyvää ja hinta juuri sopiva, kaksi makkaraa lähti matkaani kolmella eurolla.

Koska kyseessä tosiaan oli VG:n 50-v. juhlaottelu, niin erätauoille oli järjestetty ohjelmaakin. Ensimmäisellä tauolla jäällä esiintyi seuran nuori taitoluistelija ja toisella tauolla oli lämärikisa ja arpajaiset. Näiltä ohjelmanumeroilta odotin vähän enemmän, sillä ajattelin hallilla olevan oikein tapahtuma sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta nyt siellä vain tapahtui jotain. Pienillä jutuilla juhlaottelusta olisi saanut oikein kunnon tapahtuman ja paljon juhlallisemmankin mitä se nyt oli.

Nyt kun tämä alasarjakiekkoilu on muutenkin tullut tutummaksi, niin linkitän tähän vielä huikean videon mänttäläiseltä III-divarin joukkueelta. Tämä pätkä kuvastaa minusta hyvin sitä mistä urheilussa on parhaimmillaan kyse.

Derbyviikko avattiin Hocilla

Tämänkertainen kirjoitus aloitetaan ottamalla lakki pois päästä ja pitämällä hiljainen hetki viisinkertaisen enduron maailmanmestari Mika Aholan muistolle.


R.  I.  P.




Avasin tämän viikon penkkiurheilut keskiviikkona Raisiossa DNA-hallissa jääkiekon parissa. Jos tästä hommasta saisi rahaa, niin voisin maksaa vinkkipalkkion tutulleni, joka kehotti Facebookissa tutustumista RNK Hocin kotipeliin ja etenkin siellä myytäviin kisamakkaroihin, joita aiempi makkararaati oli kehunut alueen parhaimmistoon kuuluviksi.


Muita tapahtumia kalenteriin on tälle viikolle merkitty tässä vaiheessa perjantaille ja lauantaille. Perjantaina on tiedossa futiksen kauden ensimmäinen Inter - TPS derby Javenture-areenalla. Itse ottelun lisäksi myös pelipaikka on erittäin mielenkiintoinen ja varmasti tutustumisen arvoinen. Lauantaina on Raisiossa lentopallon Mestaruusliigan ottelu Loimu - Tiikerit, mutta sunnuntai meneekin sitten oman palloilun parissa Porin suunnalla.


Tuohon keskiviikon II-divarin kiekkomatsiin oli saapunut vastustajaksi ParSport Paraisilta, mutta vastusta heistä ei ollut, vaan kotijoukkkue tylytti vieraitaan 10-3 lukemilla. Minä ehdin jo hetken iloita veikkausvoittoani, sillä laitoin matsiveikkaukseen tulokseksi 7-3. ParSport iski 7-3 kavennuksen ajassa 45:43, mutta iloni ei todella ollut pitkäikäinen, sillä kotijoukkue pilasi tulosvetoni heti ajassa 46:11. Ja kun vauhtiin pääsivät, niin iskivät maalin sitten vielä ajassa 46:28.


Tapahtuma oli mielestäni ihan viihdyttävä - pelissä tuli paljon maaleja (valmentajat eivät varmaan puolustuspelaamiesta juuri pitäneet) ja yleisöä oli mukavasti (noin 100). Yleisöltä odotin kyllä enemmän tunteiden näyttämistä ja "peliin osallistumista". Ehkä viikonlopun peleissä olisi sellaistakin tunnelmaa enemmän tarjolla. Hallin äänentoisto oli vaatimaton, mutta sitä paikkasi naiskuuluttajan mukava ääni. Ensikertalainen olisi kaivannut vähän enemmän informaatiota mm. mikä matsiveikkaus on, mistä saa kaffetta, jne.


Ennakkohehkutuksia ajatellen tapahtuman suurin pettymys oli se kisamakkara. Siinä ei missään nimessä ollut mitään vikaa, mutta ennakkohehkuttelut olivat nostaneet omat odotukseni liian korkealle. Kävi vähän niin kuin Suomelle usein Euroviisuissa: odotukset ovat järjettömän kovat, jolloin hyväkin lopputulos tuntuu pettymykseltä. Kaffelan naisillekin pitää tietysti jotain kehittämisideaa heittää, niin suosittelisin panostamaan enemmän sinappiin. Nyt taisi olla tarjolla vain kaupan halvinta. Muutama eri merkki ihmisten itse valittavaksi (lähes maksettu mainos: Kapteenin kultainen sinappi), niin makunautinto sen kun paranee.


II-divarin kiekosta puhuttaessa pitää vielä hypätä hetkeksi hieman pohjoisemmaksi ja nostaa esiin Kuusamon Pallo-Karhujen näköjään joka talviseksi muodostuva perinne hankkia kovia nimimiehiä yhteen tai kahteen matsiin. Tämä on minusta hieno idea saada seuralle lisää näkyvyyttä ja katsojia. Lue jutut aiheesta: 2011 & 2012. Ja onhan heillä ollut yksi nimimies tällä kaudella riveissä alusta alkaen.




Talven kiekkokokemukseni meinasivat jatkua komealla tavalla, kun sain meiliini henkilökohtaisen VIP-kutsun Helsingin Talviklassikkoon. Alkuinnostuksen jälkeen tajusin valitettavasti, että samaan ajankohtaan osuu töitä. Talviklassikon tunnelmasta nauttiminen jää siis tulevaisuuteen...