Kiekon kakkosdivari tyydyttää pleijaritarpeita

Kevät on pudotuspelien aikaa, mutta Turun talousalueella tarjonta on tänä keväänä kovin lattea etenkin liigatasolla. Niinpä penkkiurheilijoilla (tai ainakin yhdellä) on ollut aikaa paneutua vähän alemman sarjatason pleijareihin. Minä olen nimittäin käynyt viime viikkoina katsomassa kotikaupunkini kiekkoylpeyden pudotuspelejä Naantalin Aurinkoareenalla.

Kakkosdivarissa pelaava VG-62 kohtasi ensin välierissä paikallisvihollisen, kun paremmuutta ratkottiin Raision RNK:n kanssa. Paikalliskamppailuhengessä pelattu kaksiosainen välierävaihe päättyi kummankin joukkueen kotivoittoon, joten paremmuus ratkaistiin jatkoerässä, jonka nappasi nimiinsä keltamusta VG. Finaalissa vastaan asettui Paimion Haka Hockey, jonka VG voitti tasaväkisten vaiheiden jälkeen sekä kotona että vieraissa.

VG-62 – Haka -matsiin suunnistaessani toivoin näkeväni Marko Mäkisen kirmaamassa Aurinkoareenan jäällä, mutta valitettavasti rapakon toisella puolellakin pelannut konkari ei ollut paimiolaisten kokonpanossa finaaliottelussa. Siitä olin melko varma, ettei kiekkolegenda Timo Nummelinia tässä ottelussa nähtäisi, vaikka hän yhden ottelun onkin tahkonnut tällä(kin) kaudella Hakan väreissä kakkosdivarissa (lue lisää Numpan ottelusta Hakassa).

Äkkiseltään katsottuna tutuimman näköinen Hakan pelaajista oli puolustaja nro 4, jonka olemus ei ollut ehkä kaikkein urheilullisin ja tukkamuotikin muistutti aikalailla legendaarisen Slapshotin Hansoneita. Pelitaidoiltaankin kuvaus Hansoneihin oli ihan osuva, sillä kovahkon pelityylin ja lämärin lisäksi Pekka Raunio osasi kyllä myös pelata. Muutamat muutkin paimiolaiset olivat aika jykevän kokoisia, mutta siitä huolimatta luistin liikkui kyllä hyvällä teholla.

Finaaleiden toinen osaottelu oli tasainen kahden erän ajan, sillä viimeiseksi jäänyttä erätaukoa vietettiin tasatilanteessa 4-4. Kaksi ensimmäistä erää noudattivat siis ensimmäisen osaottelun kaavaa, joka ratkesi vain yhden maalin marginaalilla. Ratkaisevan finaaliottelun kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi ottelun heti kättelyssä, kun se iski neljän ensimmäisen minuutin aikana kolme tyylikästä maalia ja samaan aikaan maalivahti Niko Lusto nappasi muutaman tärkeän kopin. Hakan maalivahdin vaihto ja kavennusmaali päätöserän loppupuolella olivat vain kosmetiikkaa, sillä voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Kakkosdivarin kiekkomatsit ovat olleet hyvää penkkiurheiluviihdettä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tasaisissa matseissa ollut roppakaupalla ja minun vähäiset pelillisetkin laatuvaatimukset nämä ottelut ovat kyllä täyttäneet. Pelaajista kovinkaan moni ei ole nimeltä tuttuja, mutta muutama sellainenkin sentään näistä joukkueista on löytynyt – esim. Markus Laine, Jesse Saarinen, Tommi Elomo. Toisaalta se on ollut yksi hauskuuksista, kun on voinut pelin aikana googlata pelaajien nimiä ja tutkia vähän taustoja. Yksi tällaisista nimistä oli VG-62:n #36 Joni Seinelä, jonka otteet jäällä herättivät mielenkiinnon googlata lisätietoa pelurista. Se jää nähtäväksi voiko kakkosdivari toimia nuorten pelaajien ponnahduslautana vai onko se höntsäily- ja jäähdyttelysarja, josta tie ei vie isompiin jäähalleihin. Esimerkiksi Seinelä voisi otteidensa ja ikänsä puolesta vielä ponnistaa ylemmäs, joten täytyy pitää nimi muistissa.

Kakkosdivarin pelisysteemi ei kaikilta osin ole avautunut tavalliselle penkkiurheilijalle, mutta ilmeisesti nousumahdollisuutta ei VG:llä enää ole, vaikka se nyt voittikin finaaleissa paimiolaiset. Eivätkä VG:n ottelut suinkaan päättyneet finaaleihin, vaan ne jatkuvat vielä länsirannikon finaalipeleillä Kaarinan KaKiPoa vastaan, joka taasen on jo varmistanut paikkansa Suomi-sarjaan ensi kaudeksi.

Kakkosdivarin kiekkoviihde ja Aurinkoareenan kisamakkara paikallisen sinapin kera ovat olleet sen verran maukkaita, että taidan suunnistaa myös KaKiPo-peliä katsomaan ensi viikonloppuna, jos vaan suinkin saan sen aikatauluihini sopimaan. Tulkaahan muutkin mukaan. Pelin ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se päivittynee VG-62:n kotisivuille alkuviikosta.

 

 

Unikekona hölkkäilty - mitä seuraavaksi?

Pahoittelut blogin perimmäisestä aihepiiristä (penkkiurheilu) lipsumisesta, mutta sallittakoon tämä, koska kuitenkin urheilusta/liikunnasta on kyse.

Ennakkoon hehkuttamani Naantalin Löylyn järjestämä Unikeon aamuhölkkä (lue ennakkokirjoitus) täytti odotukset viime lauantaina. Edes DBTL-meiningeissä hengaileminen lähes puoleen yöhön asti ei laskenut sitä fiilistä, kun kello pirahti lauantaina 4:30 soimaan.

Kuva: Naantalin Löyly

Osallistujia oli kauniina kesäaamuna jalkeilla noin 100. Tämä on kuulemma ollut viime vuosina aika normaali taso, mutta vuodesta 1980 asti järjestetyn tapahtuman kultavuosina (1982-1984) lähtöviivalla on ollut jopa yli 400 kuntoilijaa. Toivon että ensi vuonna väkeä lähtisi mukaan tätä vuotta enemmän, sillä mitä enemmän samanhenkistä väkeä on paikalla, niin sen nautinnollisempaa hölkkäily on, vaikka yksilösuorituksesta onkin kyse.

Itse lenkki oli minulle osittaista tervanjuontia, koska jalat tuntuivat olevan vielä peiton alla, vaikka keho olikin pystyssä. Siitä huolimatta oli mukava kiertää heräilevän aurinkokaupungin katuja jo ennen kukonlaulua, koska se on niin normaalista poikkeavaa. Ainakin minulle.

Maalivaatteen alittamisen jälkeen kroppaan ja mieleen saadun hyvän olon lisäksi käteen iskettiin mitali. Talkoolaiset tarjosivat janoisille mehua ja nälkäisille banaania. Koska tämä Unikeon aamuhölkkä järjestetään nimensä mukaisesti Unikeonpäivänä, niin Naantalin ranta oli täynnä väkeä jo heti aamutuimaan. Monet olivat pukeutuneet teemaan sopivasti yöpukuun. Siirryin itsekin katsomaan valtakunnan virallisen Unikeon herättämistä.

Aikainen herätys ja Sport Trackerin mukaan 10,08 km taivallus olivat saaneet mahan sen verran kurnimaan, että Unikeon herättämisen jälkeen suuntasin vielä Naantalin Rantaravintolaan aamupalalle. Yöpukuihin pukeutunut henkilökunta tarjosi hyvän vastineen 8,5 euron hinnalle.

Tämä aamun aloitus oli niin mukava, että olen mitä suurimmalla todennäköisyydellä taas ensi vuonna mukana tässä tapahtumassa. Ja nyt pohdin jo mielessäni mihin vastaavan tyyppisiin tapahtumiin voisin osallistua tässä välillä. Onko jollain hyviä ideoita mukavista massakuntoilutapahtumista – joko extreme-henkisistä tai vaikka vähän tavallisemmistakin?

Halusin linkittää tähän loppuun vielä jonkun aiheeseen sopivan videon. Tiukan väännön jälkeen Johnnyn biisi Ihana aamu vei niukan voiton Jonne Aaronin biisistä Ihanaa elämmää, joten olkaapaä hyvät.

Tässä vielä kuvia tapahtumasta ja tulokset.

Perse ylös penkistä unikeot!

Intohimoisen penkkiurheilemisen lisäksi pidän myös kuntoilemisesta. Juhannuksen herkuttelun jälkeen tunsin oloni veteläksi ja löysäksi. Pari päivää myöhemmin päätin tehdä asialle jotain – kuten monesti aiemminkin. Tällä kertaa päätin onnistua – tehokkaampaa liikuntaa ja ravintoremppa! Kaiken tavoitteena on saada muutamia kiloja pois ja oma olo paremmaksi.

 

Tykkään osallistua erilaisiin tempauksiin sekä liikunnan saralla että muutenkin. Kuten aiemmin blogissani kirjoitin (lue Yöjuoksulle Aurajoen rannalle?), niin toukokuussa juostu Aurajoen yöjuoksu oli minusta hyvä liikuntatempaus. Nykynuoria ei houkutella hölkkätapahtumiin mitaleilla tai muilla perinteisillä hölkkäjutuilla. Nykyisin pitää olla jotain outoa ja erilaista – jotain extremeä. Tämän vuoksi tuon yöjuoksu-tapahtuman lisäksi minun mielestäni esim. Unikeon aamuhölkällä on hyvät mahdollisuudet kasvaa nykytasostaan ja saada nuoriakin liikkeelle.

 

Minä aion avata Unikeonpäivän lauantaina 27.7. 10 km aamuhölkällä ja jatkaa siitä viikonlopun viettoon Salo Volleyn parissa. Toivottavasti moni muukin innostuu aamuhölkästä ja lähtee viivalle 10 tai 6,5 km matkalle joko tosi- tai leikkimielellä. Olen kerran aikaisemmin osallistunut Unikeon aamuhölkkään ja täytyy kehua, että uuteen kesäpäivään heräävän Naantalin kiertäminen varhain aamulla lintujen laulun saattelemana auringonnousua seuraten on mitä mahtavin tapa aloittaa päivä. Mehun ja suihkun jälkeen voi mennä Naantalin vanhaan kaupunkiin seuraamaan valtakunnallisen virallisen unikeon herättämistä. Väkeä ja markkinahumua riittää Unikeonpäivänä Naantalissa.

 

Laittakaahan sana kiertämään ja haastakaa tuttunne mukaan kuntoilemaan! Lisätietoa Unikeon aamuhölkästä! 

Kotikaupungin ylpeydet

Viime viikko oli Turun seudulla asuvalle penkkiurheilijalle oikea silmienkostutusviikko. Eikä se johtunut suinkaan minun allergiastani ja Koivun maisemiin saapumisesta, vaan ylpeydestä "oman kylän poikia" kohtaan. Viikko piti sisällään kauden kolmannen Turun derbyn, Veikkausliigan päätöskierroksen, turkulaisten joukkueiden hopean ja pronssin, Tepsin 90-v. juhlaottelut sekä kaukalossa että vihreällä veralla sekä tietysti myös Mikko Koivun, Petteri Nummelinin ja Lauri Korpikosken paluut kotikaupunkiin. Siinä oli liikuttumisen paikkoja vähän liikaakin yhteen viikkoon.

Tällä viikolla minulla onkin ollut paluu arkeen - ja tavallaan blogini juurille. Alkuperäinen tarkoitushan on ollut levittää penkkiurheiluinnostusta ja kaikentasoisen urheilun ilosanomaa. Niinpä vaihdoin liigakentät ja huippu-urheilun keskiviikkona jääkiekon II-divariin kotikaupungissani. Viime vuoden joulukuussa Naantaliin muutettuani otin heti tavoitteeksi mennä seuraamaan VG-62:n edarin Suomi-sarjan kiekko-ottelua livenä. Valitettavasi aikataulut eivät osuneet yksiin ja tuo jäi silloin tekemättä.

Kesällä tapahtui paljon, tai siis oikeammin nimenomaan ei tapahtunut ainakaan oikeita asioita, VG:n sponsorihankinnassa ja viime kaudella netin keskustelupalstoilla Suomen parhaaksi täysamatöörijoukkueeksi nimetty VG joutui luopumaan Suomi-sarjan paikastaan taloudellisista syistä. Nyt pääsin siis pitkän odottelun jälkeen tutustumaan Aurinkoareenan kotiotteluun, mutta sarjataso oli pudonnut pykälällä alaspäin alkuperäisestä suunnitelmastani.

En ollut tietoinen sarjatilanteesta kyseistä ottelua ohjelmaani valitessani, mutta eipä sitä paljon parempaa matsia olisi voinut valita, kuin sarjan kärkikamppailun, johon lähdettäessä VG-62 ja KarhuHT olivat tasapisteissä sarjassa ykkösenä ja kakkosena. VG:n otteita olen seurannut Kaupunkiuutisten välityksellä, mutta vierailijoista minulla ei ollut mitään tietoa. Käsiohjelma paljasti sentään yhden tutun pelaajan heidän rosteristaan, sillä nuoruusvuosiltani tuttu liigajyrä Vjatseslav Fandul jaksaa näköjään edelleen vääntää hokia 43 vuoden iässäkin.

Saavuin otteluun vähän myöhässä. Lippuluukulle pääsin suoraan jonottamatta, mutta maksusta ei tullut mitään, koska lipunmyyjiltä oli päässyt vaihtorahat loppumaan. Kohtelias lipunmyyjä pahoitteli ettei pystynyt myymään lippua ja lupasi tarjota ottelun ilmaiseksi seuran puolesta. Hän tuli omakätisesti vielä ilmoittamaan tämän hallin ovelle järjestyksenvalvojille, joten heti kättelyssä tuli ”kotoisa fiilis”. Ilokseni sain todeta, että ottelua ei tarvinnut suinkaan seurata yksin. Pöytäkirjan mukaan paikalla oli 195 katsojaa, mikä olikin ihan mukava määrä tuohon Aurinkoareenalle. Kaiken maailman HK Areenoiden, yms. jälkeen oli kiva istahtaa katsomoon ja todeta että täällähän haisee ihan ehta hiki - siis juuri se sellainen hikinen kiekkovaruste, mikä jäähallissa kuuluukin haista.

Halliin tullessani vierailijat johtivat jo 0-1. Avausmaalin oli iskenyt Fandul. Avauserä eteni loppuun asti vierailijoiden komennossa ja KarhuHT johti ensimmäisellä erätauolla lukemin 0-2. Erän loppupuolella katsomossa olleet VG:n pelipaitaan sonnustautuneet juniorit intoutuivat kannustamaan omiaan taputtaen ja huutaen. Toinen erä oli alusta alkaen VG:n hallintaa, mutta vierailijat iskivät erän puolivälissä vastahyökkäyksestä kolmannen maalinsa. Kotijoukkueesta erottuivat edukseen lehtien palstoilta tuttu Jussi Sipponen ja TuTosta tuttu Markus Laine.

Toisella erätauolla oltiin siis 0-3 lukemissa, mutta kenttätapahtumat huomioiden minulla oli sellainen kutina, että VG pistää vielä kirivaihteen päälle. Niinpä vaihdoin istumapaikkani päätöserään VG:n hyökkäyspäähän. Tämä kannatti, sillä ajassa 44 min Sipponen iski yksilösuorituksella kotijoukkueen avausmaalin alivoimalla. Siitä noin minuutti myöhemmin Marko Kosonen toi isännät jo maalin päähän. Hyvä kiri näytti valuvan hukkaan, kun vierailijoille tuomittiin rankkari ajassa 46:48. Kotijoukkueen maalivahti Kimmo Wasström veti kuitenkin pidemmän korren ja kotijoukkue pysyi edelleen pelissä mukana. Vähän rankkarin jälkeen Wasström esitti vielä kaksi todellista game saveria, joilla olisi voinut sulattaa pyttykerhon sydämet.

Loppujen lopuksi isäntien virheet tulivat kuitenkin maksamaan sarjapisteiden hinnan. Otteista puuttui tasaisuus ja hyvää hetkeä seurasi usein musta hetki, jolloin vierasjoukkue iski tehokkaasti. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-6. Minulle VG-62:n kiekkomatsi oli positiivinen kokemus. Yleisöä oli mukavasti ja tapahtumiakin kentällä ihan kiitettävästi. Vähän ulkopuoliseksi ehkä itseni hallissa tunsin, sillä tuntui että siellä kaikki muut tunsivat toisensa. Se ei kuitenkaan häirinnyt millään tavalla ja ensi kerralla minäkin voin esittää jo kokenutta matsissa kävijää.

Lupasin lipunmyyjälle käyttää lippurahani kahvioon, mutta hän kertoi sen menevän eri kassaan. Niinpä matsin tarjoilupuolta ei tullut juuri tällä kertaa testattua. Kolmannen erän puolivälissä olisin maistanut grillimakkaran ihan testimielessä, mutta kisamakkaran myynti oli siinä vaiheessa jo lopetettu. Niinpä jouduin tyytymään pahvikupissa tarjoiltuun isoon kahviin, joka irtosi huokeaan 1,50 euron hintaan. Kahvi piristi kädessäni vielä kotimatkalla, kun Kuparivuoren jyrkkää mäkeä alaspäin tallustin. Ilta oli hyvin synkkä ja syksyinen. Toivottavasti seuraava vierailuni Aurinkoareenalla on vähän aurinkoisempi - myös tuloksen valossa.

Paluu linjoille

No niin, pääsi hetkinen kulumaan sitten edellisen kirjoituksen. Nytkään ei oikeastaan ole asiaa tarjolla, vaan ilmoitan vain olemassaolostani. Edellisen kirjoituksen jälkeen kotikaupunkini on vaihtunut, mistä onkin aiheutunut tämä pieni päivityskatkos.

Posteljooni kantaa laskuja minulle nykyisin Turun sijasta Naantaliin. Muutto monien töiden ohessa on työllistänyt sen verran paljon, että en ole ehtinyt vielä perehtymään naantalilaiseen urheilutarjontaan ja turkulaisenkin urheilun seuranta on jäänyt hetkeksi vähemmälle. Kunhan tämä elämä tästä taas asettuu aloilleen, niin penkkisporttailu jatkuu ja ennakkoja ja raportteja on taas luvassa laaja-alaisesti eri lajeista.

Jos lauantai ilta olisi vapaa, niin menisin seuraamaan jääkiekon Suomi-sarjan ottelua VG-62 - RoKi tuohon parin sadan metrin päähän jäähallille, mutta valitettavasti olen samaan aikaan viettämässä Raision Loimun joulujuhlia Raisiossa.

Tämä elossaoloilmoitus päättyy tällä kertaa tähän, mutta uutta raporttia on tulossa maailmalle taas lähiaikoina. Ja laittakaahan vinkkejä tulemaan mielenkiintoisista naantalilaisistakin urheilutapahtumista.