Kotikaupungin ylpeydet

Viime viikko oli Turun seudulla asuvalle penkkiurheilijalle oikea silmienkostutusviikko. Eikä se johtunut suinkaan minun allergiastani ja Koivun maisemiin saapumisesta, vaan ylpeydestä "oman kylän poikia" kohtaan. Viikko piti sisällään kauden kolmannen Turun derbyn, Veikkausliigan päätöskierroksen, turkulaisten joukkueiden hopean ja pronssin, Tepsin 90-v. juhlaottelut sekä kaukalossa että vihreällä veralla sekä tietysti myös Mikko Koivun, Petteri Nummelinin ja Lauri Korpikosken paluut kotikaupunkiin. Siinä oli liikuttumisen paikkoja vähän liikaakin yhteen viikkoon.

Tällä viikolla minulla onkin ollut paluu arkeen - ja tavallaan blogini juurille. Alkuperäinen tarkoitushan on ollut levittää penkkiurheiluinnostusta ja kaikentasoisen urheilun ilosanomaa. Niinpä vaihdoin liigakentät ja huippu-urheilun keskiviikkona jääkiekon II-divariin kotikaupungissani. Viime vuoden joulukuussa Naantaliin muutettuani otin heti tavoitteeksi mennä seuraamaan VG-62:n edarin Suomi-sarjan kiekko-ottelua livenä. Valitettavasi aikataulut eivät osuneet yksiin ja tuo jäi silloin tekemättä.

Kesällä tapahtui paljon, tai siis oikeammin nimenomaan ei tapahtunut ainakaan oikeita asioita, VG:n sponsorihankinnassa ja viime kaudella netin keskustelupalstoilla Suomen parhaaksi täysamatöörijoukkueeksi nimetty VG joutui luopumaan Suomi-sarjan paikastaan taloudellisista syistä. Nyt pääsin siis pitkän odottelun jälkeen tutustumaan Aurinkoareenan kotiotteluun, mutta sarjataso oli pudonnut pykälällä alaspäin alkuperäisestä suunnitelmastani.

En ollut tietoinen sarjatilanteesta kyseistä ottelua ohjelmaani valitessani, mutta eipä sitä paljon parempaa matsia olisi voinut valita, kuin sarjan kärkikamppailun, johon lähdettäessä VG-62 ja KarhuHT olivat tasapisteissä sarjassa ykkösenä ja kakkosena. VG:n otteita olen seurannut Kaupunkiuutisten välityksellä, mutta vierailijoista minulla ei ollut mitään tietoa. Käsiohjelma paljasti sentään yhden tutun pelaajan heidän rosteristaan, sillä nuoruusvuosiltani tuttu liigajyrä Vjatseslav Fandul jaksaa näköjään edelleen vääntää hokia 43 vuoden iässäkin.

Saavuin otteluun vähän myöhässä. Lippuluukulle pääsin suoraan jonottamatta, mutta maksusta ei tullut mitään, koska lipunmyyjiltä oli päässyt vaihtorahat loppumaan. Kohtelias lipunmyyjä pahoitteli ettei pystynyt myymään lippua ja lupasi tarjota ottelun ilmaiseksi seuran puolesta. Hän tuli omakätisesti vielä ilmoittamaan tämän hallin ovelle järjestyksenvalvojille, joten heti kättelyssä tuli ”kotoisa fiilis”. Ilokseni sain todeta, että ottelua ei tarvinnut suinkaan seurata yksin. Pöytäkirjan mukaan paikalla oli 195 katsojaa, mikä olikin ihan mukava määrä tuohon Aurinkoareenalle. Kaiken maailman HK Areenoiden, yms. jälkeen oli kiva istahtaa katsomoon ja todeta että täällähän haisee ihan ehta hiki - siis juuri se sellainen hikinen kiekkovaruste, mikä jäähallissa kuuluukin haista.

Halliin tullessani vierailijat johtivat jo 0-1. Avausmaalin oli iskenyt Fandul. Avauserä eteni loppuun asti vierailijoiden komennossa ja KarhuHT johti ensimmäisellä erätauolla lukemin 0-2. Erän loppupuolella katsomossa olleet VG:n pelipaitaan sonnustautuneet juniorit intoutuivat kannustamaan omiaan taputtaen ja huutaen. Toinen erä oli alusta alkaen VG:n hallintaa, mutta vierailijat iskivät erän puolivälissä vastahyökkäyksestä kolmannen maalinsa. Kotijoukkueesta erottuivat edukseen lehtien palstoilta tuttu Jussi Sipponen ja TuTosta tuttu Markus Laine.

Toisella erätauolla oltiin siis 0-3 lukemissa, mutta kenttätapahtumat huomioiden minulla oli sellainen kutina, että VG pistää vielä kirivaihteen päälle. Niinpä vaihdoin istumapaikkani päätöserään VG:n hyökkäyspäähän. Tämä kannatti, sillä ajassa 44 min Sipponen iski yksilösuorituksella kotijoukkueen avausmaalin alivoimalla. Siitä noin minuutti myöhemmin Marko Kosonen toi isännät jo maalin päähän. Hyvä kiri näytti valuvan hukkaan, kun vierailijoille tuomittiin rankkari ajassa 46:48. Kotijoukkueen maalivahti Kimmo Wasström veti kuitenkin pidemmän korren ja kotijoukkue pysyi edelleen pelissä mukana. Vähän rankkarin jälkeen Wasström esitti vielä kaksi todellista game saveria, joilla olisi voinut sulattaa pyttykerhon sydämet.

Loppujen lopuksi isäntien virheet tulivat kuitenkin maksamaan sarjapisteiden hinnan. Otteista puuttui tasaisuus ja hyvää hetkeä seurasi usein musta hetki, jolloin vierasjoukkue iski tehokkaasti. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-6. Minulle VG-62:n kiekkomatsi oli positiivinen kokemus. Yleisöä oli mukavasti ja tapahtumiakin kentällä ihan kiitettävästi. Vähän ulkopuoliseksi ehkä itseni hallissa tunsin, sillä tuntui että siellä kaikki muut tunsivat toisensa. Se ei kuitenkaan häirinnyt millään tavalla ja ensi kerralla minäkin voin esittää jo kokenutta matsissa kävijää.

Lupasin lipunmyyjälle käyttää lippurahani kahvioon, mutta hän kertoi sen menevän eri kassaan. Niinpä matsin tarjoilupuolta ei tullut juuri tällä kertaa testattua. Kolmannen erän puolivälissä olisin maistanut grillimakkaran ihan testimielessä, mutta kisamakkaran myynti oli siinä vaiheessa jo lopetettu. Niinpä jouduin tyytymään pahvikupissa tarjoiltuun isoon kahviin, joka irtosi huokeaan 1,50 euron hintaan. Kahvi piristi kädessäni vielä kotimatkalla, kun Kuparivuoren jyrkkää mäkeä alaspäin tallustin. Ilta oli hyvin synkkä ja syksyinen. Toivottavasti seuraava vierailuni Aurinkoareenalla on vähän aurinkoisempi - myös tuloksen valossa.