Biisoneilla ei pallo hukassa, vaan sukassa

Olin viime viikolla mukana kuunteluoppilaana Turun Sanomien järjestämässä ”Onko pallo hallussa?” -paneelikeskustelussa, jossa kukaan panelisteista ei uskaltanut alussa vastata myöntävästi kun heiltä kysyttiin onko pallo hukassa Turkulaisessa palloilussa, mutta valtaosa ajasta käytettiin kuitenkin ongelmien ruotimiseen. Turun palloilussa ei ole ainakaan tänä keväänä ollut peliväline hukassa, sillä menestystä on tullut mm. vesipallossa, lentopallossa, jääkiekossa, ringetessä ja koripallossa. Toki jos kapein turkulaisin lasein asiaa tarkastellaan, niin peliväline on hukassa, sillä mainetta ovat ylläpitäneet oman kylän juniorit ja lähikuntien (Raisio, Loimaa, Salo) aikuisjoukkueet.

Viime viikolla Turun HK Areenalla saatiin nauttia kahdesta Korisliigan finaaliottelusta, kun Loimaan Bisons tuli ”isolle kirkolle” pelaamaan finaaliottelut Joensuun Katajaa vastaan. Molemmat etäkotiottelut päättyivät loimaalaisten voittoihin ja kun Kataja teki saman tempun kotonaan, siirtyy ratkaisu Joensuuhun ja 5. osaotteluun. Turun seudun penkkiurheilun ystävien kannalta oli hienoa että Bisons voitti molemmat ottelunsa Turussa.

Kuva: HK Areena

Henkilökohtaisesti toivoin onnistumisia myös ”Turun omalle pojalle”, eli Teemu Rannikolle. Taitava pitkän ja hienon korisuran tehnyt TuNMKY:n kasvatti ei kuitenkaan päässyt loistamaan kummassakaan Turun ottelussa HK Areenan lasivitriiniä lukuun ottamatta. Ensimmäisessä ottelussa Bisons puolusti Rannikon ulos ja toisessa ottelussa ei muuten vaan tainnut olla aivan ”lentokeli” eikä pallotaituri päässyt oikein omalle tasolleen.

Ottelut tarjosivat kuitenkin hyvän penkkiurheilukokemuksen. HK Areena on osoittanut kyntensä erilaisten tapahtumien, myös sisäpalloilun, järjestämispaikkana, mutta se on pakko todeta että kyllähän tuo n. 2800 katsojaa näyttää tuossa hallissa aika vaatimattomalta määrältä, vaikka se on valtava lukema kotimaiselle sisäpalloilulle. Toinen asia mikä HK Areenalla ei oikein koskaan toimi, on myynti, mutta ei paneuduta sen ongelmiin nyt tässä (taas) sen enempää.

Tähän loppuun haluan esittää vielä kiitokseni Biisoneiden taustoille otteluiden tuomisesta Turkuun, jossa on ollut jo liian pitkään koripallotyhjiö TuNMKY:n, Piilosetin ja Aura Basketin kadottua palloilukartoilta. Otteluiden järjestelyissä oli varmasti iso homma muutenkin historiallisen rankan kauden jälkeen, mutta hyvät ottelut ja kotivoitot olivat varmasti makoisa vastine tälle talkooponnistukselle.
 Palloilutalven päättävien korisfinaaleiden ja jääkiekon MM-kisojen päätyessä on hyvä hetki kääntää katse jo alkaneeseen kesäkauteen. Pidetään peukkuja ettei pallo ole Turun seudulla hukassa kesälajeissa(kaan). Avitetaan tässä jokainen parhaan kykymme mukaan miehittämällä kaikki mahdolliset katsomot! 

 

 

*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*
Minun peleissä käymistäni voi seurata helpoiten Twitterissä, jossa kommentoin @penkkisport -nimellä sekä eri ottelutapahtumia että urheilua muutenkin.

 

Biisonia vatsan täydeltä

Minulla on takana koripallon ja Biisonien täyttämä viikko, kun viime perjantaina olin turkulaisella bussireissulla Biisonien kotiluolassa seuraamassa, kuinka Turun oma poika, Teemu Rannikko, kävi kaatamassa lähes yksinään loimaalaiset ja keskiviikkona istuin Salohallin lehtereillä todistamassa Biisonien vierasvoittoa salolaisista.

Perjantain matsireissu oli hyvin antoisa ja mukava. Siihen vaikutti sekä hyvä porukka että oheisohjelma. Kuulimme reissun aikana Biisoni-ilmiöstä vähän pintaa syvemmältä, söimme biisonin lihaa ja Turkuun pelin jälkeen palattuamme iltaa jatkettiin vielä tovi yksityistilaisuudella Hamburger Börsissä.

Keskiviikkona olin aikeissa matkustaa Saloon Korisliigan pariin Turusta jälleen bussikyydillä. Tosin tällä kertaa toisen ryhmän kanssa. Tämä suunnitelma kuitenkin vesittyi, kun iltapäivälle tuli työpalaveri Loimaalle. Tämä ei lannistanut penkkiurheiluhimoani, vaan keksin järjestää itseni Biisonien fanibussin kyydissä Saloon ja sieltä edelleen kotiin alkuperäisen ryhmäni kyydillä. Kiitoksia Biisonifaneille kyydistä.

Biisonilauma kokoontuivat Loimaan liikuntahallille yhteislähtöön. Minä ehdin käydä kurkkaamassa myös hallin sisäpuolelle, jossa Hurrikaanin talkoolaiset ahersivat hallia valmiiksi illan Saimaa Volley -ottelua varten. Minä otin kuitenkin suunnaksi Salon ja valitsin lentopallon sijasta keskiviikon lajikseni koripallon. Biisonibussissa tein saman havainnon, jonka tein perjantain ottelussa Loimaalla: Biisonit ovat saaneet hyvin myytyä seuran värit kannattajilleen. Punaista ja sinistä näkyi bussissa lähes joka istuimella. Onnekseni löysin sentään oman pehmeän penkkini, jotta ei tarvinnut seisten tai jonkun Biisonin sylissä matkustaa.

Salohalliin oli saapunut mukavasti yleisöä pimeänä ja lähes syksyisenä keskiviikkoiltana (huom. nyt on helmikuu). Yleisömäärien vertailu on vaikeaa, koska hallit ovat kooltaan hyvin eri luokkaa, mutta arvioni mukaan Salossa olisi ollut paljon enemmän katsojia kuin perjantaina Loimaalla (869). Yllätys olikin suuri kun kotiin päästyäni näin, että Salossa oli vain 955 katsojaa.

Salohallin korisukat eivät hirmuisesti kuluneet keskiviikkona ja ottelun tuomarilinja tuntui herättävän paljon hämmennystä etenkin ottelun alkupuolella. En osaa tarkkaan arvioida tuomareiden toimintaa monessakaan lajissa, mutta perstuntumani on sellainen, että tuomareista valittaminen on kasvanut viime vuosina lajissa kuin lajissa. Onkohan meillä Suomessa yleisesti ottaen heikkotasoiset tuomarit vai olemmeko vaan herkkiä kommentoimaan oikeudenjakajien toimintaa?

Salohallin kotiyleisö oli ajoittain vähän uninen eikä DJ:lläkään ollut ottelun / kannustamisen rytmittämisessä ja johtamisessa varmastikaan paras päivänsä, mutta Biisonien rumpalit pitivät hyvää meteliä läpi ottelun ja muutkin vierasfanit osallistuivat kiitettävästi tunnelman luomiseen. Yleistunnelma ei ollut kuitenkaan järisyttävän erilainen kuin perjantaina Loimaalla, vaikka Biisonien perjantain ottelun alustuksessa näin annettiinkin ymmärtää. Toki sillä saattoi olla oma vaikutuksensa, että rumpali oli näissä kahdessa kokemassani ottelussa sama (pl. täyttä rumpusettiä Loimaalla paukuttanut kaveri). Ehkä suurin ero näissä kahdessa hallissa oli seuran värien näkyminen, sillä Loimaalla puna-sinistä oli näkyvissä poikkeuksellisen paljon, kun taas salolaisten lempiväri ei näyttänyt olevan punainen.

Niin, se ottelu muuten päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Biisonien 64-70 voittoon. Kotijoukkue taisteli urhollisesti, mutta lopulta parempi materiaali korjasi hedelmän. Vieruskaverien kanssa leikittelimme ajatuksella, että mahtuisiko kukaan Vilppaan pelaajista Biisonien kokoonpanoon. Me emme ainakaan osanneet luvata kenellekään varmaa paikkaa kilpakumppanin pukuhuoneesta. Jos Biisonit jatkavat Susijengin maajoukkuepelaajien hankkimisia, kuten he perjantaina vihjailivat, pitänee Loimaalla miettiä ovatko paikkakunnalta löytyvät biisonit enää parhaita mahdollisia eläimiä kuvaamaan loimaalaisryhmää. ;)

Ai niin, erittäin iso plussa Vilppaalle kisamakkaran hinnoittelusta! Ulkona myyty makkara kustansi 1,5 e ja maistui hyvälle, kun sen päälle lisättiin vielä tarjolla ollutta Matin mainiota sinappia.

Raporttia korisdivarista ja vähän muustakin

Toteutin viime sunnuntaina aiemmin kirjoittamani (lue ko. kirjoitus) suunnitelman ja suuntasin Littoisiin katsomaan koripallon I-divaria. Lauantaina olin ollut Vantaalla seuraamassa lentopallon Suomen Cupin finaaleita. Naisten finaalissa LP Kangasala nappasi maailmantähti Riikka Lehtosen johdolla yllätysmestaruuden viime vuodet naisten lentiskenttiä dominoineen LP Viestin nenän edestä. Miesten finaalissa Samposta ei ollut VaLePan haastajaksi, vaan Sastamalassa päästiin juhlimaan kaupungin ensimmäistä Suomen Cupin kultamitalia. Cupin finaali oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma ja Suomen paras palloiluareena näytti taas hyvät puolensa. Toivottavasti Turun palloiluhallin suunnittelijat tekevät ekskursioita Energia Areenalla. Sitä pohjaratkaisuna käyttämällä saadaan Turkuun kansainväliset mitat täyttävä erinomainen palloiluhalli, joka toisi varmasti mukanaan paljon kansallisia ja kansainvälisiä huipputapahtumia Turkuun.

Koriksen divarimatsissa vastakkain oli kaksi perinteistä seuraa kun Ura sai vastaansa Torpan Pojat. Tutkin sarjataulukkoa ennen otteluun lähtemistä ja havaitsin ettei Uran kausi ollut lähtenyt käyntiin onnellisten tähtien alla, sillä jumbosijan lisäksi saaliiksi oli tullut vain kaksi voittoa. Vastustajaksi saapunut ToPo taas oli sarjassa toisena, joten haastava iltapuhde oli Uralla siis edessään.

Eniten ihmetystä sarjataulukossa aiheutti se, miksi Ura (lohko A) ja TuNMKY (lohko B) pelaavat eri lohkossa. Koska Twitter on laiskan miehen nopein tiedonhakutapa nykyisin, niin naputin aiheesta sinne ja noin minuutin päästä tuli jo vastaus Koripalloliiton kilpailupäällikkö Tom Westerholmilta: ”Divari A:sta voi nousta #korisliiga:an, Divari B:stä Divari A:han ts Divari B=valtak. II-divisioona tai jääkiekon Suomisarja”. Tiesittehän muuten, että PenkkiSporttaaja löytyy myös Twitteristä: www.twitter.com/penkkisport.

Littoisten Monitoimitalolle oli sapunut minun lisäkseni noin pari sataa katsojaa - aika hyvin koriksen ykkösdivariin. En ainakaan havainnut että paikalla olisi ollut aiemmin kertomistani Ura-legendoista muita  kuin Vyyryläinen. Muita entisten koristähtien kasvoja sen sijaan tunnistin, mutta en valitettavasti osaa yhdistää kasvoja ja nimiä. Kentällä esiintyneistä pelaajistakaan en tuntenut nimeltään varsinaisesti yhtään. ToPon Elias Kajander kuulosti kovin tutulta ja muistelin hänen pelanneen Korisliigaakin. Kotiin päästyäni tarkistin Wikipediasta, että näin tosiaan oli. Ja pelaamisen lisäksi hän oli myös menestynyt siellä. Kävin joitain vuosia sitten Littoisissa katsomassa Ura Basketin A-junioreiden buumia. Valitettavasti minulla ei ole tuon käynnin käsiohjelmaa tallessa, sillä olisi ollut kiva tarkistaa onko niitä samoja poikia nyt edustusjoukkueessa. Sen verran sentään tiedän, että ainakin yksi heistä pelaa tätä nykyä ammattilaisena Sloveniassa legendaarisen Olimpija Ljubljanan riveissä.

Sisäänpääsymaksu oli 8 euroa ja vastinetta rahoille sai mm. kuuluttajan ja DJ:n muodossa, kuten hyvään urheilutapahtumaan kuuluukin. Kotijoukkue otti komennon kentällä heti ensimmäisellä puoliajalla. Tahtipuikkoa heilutti nuori takamies Matias Suomi, joka oli minun amatöörimäisen arvioni mukaan ensimmäisen puoliajan paras pelaaja. Toisella puoliajalla esiin nousi lopulta ottelun parhaaksi pelaajaksi palkittu kotijoukkueen jenkkivahvistus Nolan Richardson. Vierasjoukkueen parhaaksi palkittiin Devin Ginty. Ottelun loppuvaiheilla oli mukava seurata nuorten uralaisten otteita kentällä, sillä valmentaja Lars Ekström peluutti 1995 ja 1994 syntyneitä junioreita ottelun jo ratkettua. Ottelun lopputulos oli Uran komea kotivoitto 110-87, joten pääsin todistamaan Uran kauden kolmatta voittoa. Kaiken kaikkiaan tutustumiskäynti korisdivariin oli positiivinen kokemus. Seuraavaksi koriksen saralla suunnitelmissa on mennä seuraamaan TuNMKY:n tai naisten korisliigassa pelaavan Riennon kotiottelua.

Loppuun pitää antaa vielä kehut perjantai-illan TuTo – Jukurit Mestis-ottelusta, sillä kauden ennätysyleisö (2799) loi Marli Areenalle erinomaisen tunnelman. Tunnelman tekemisessä auttoivat viihdyttävää peliä esittäneet joukkueet, joista etenkin kotijoukkue tuntui olevan liekeissä. Sarjakärki joutuikin poistumaan Kupittaalta 5-1 tappio niskassaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kupittaalla tullaan tarjoamaan mielenkiintoista kiekkoviihdettä pitkälle kevääseen. Saa nähdä missä vaiheessa halli käy liian pieneksi Tamille joukkoineen.

Vähän kaikkea vuodenvaihteen kunniaksi

Joulu ja uuden vuoden juhlat ovat jo historiaa, joten päättynyt on myös urheiluvuosi 2012, josta jäi muistoihin paljon hienoja hetkiä sekä kansainvälisillä urheilukentillä että paikallisella ruohonjuuritasolla. Minulle Joulu ja vuodenvaihde ovat olleet monipuolisen penkkiurheilun aikaa, sillä olen nautiskellut mm. lentopallosta, jääkiekosta ja koripallosta.

Koripalloa en ole päässyt vielä seuraamaan paikanpäälle tämän kauden aikana, mutta muutaman mieluisan hetken olen silti lajin parissa viettänyt. Ensimmäisen koriskokemuksen Joulun pyhinä sain kun menin Littoisiin kinkunsulatteluturnaukseen pelaamaan lentopalloa. Törmäsin samalla Monitoimitalon aulassa Ura Basketin Hall of Fameen. Lasivitriiniin tehty ”paikallinen korismuseo” ei ollut koolla pilattu, mutta minusta se oli erittäin hieno merkki kaarinalaisesta koripallo- ja urheiluperinteestä. Seuran historian suurimpina niminä Hall of Fameen olivat päässeet Pekka Kallio, Kimmo Vyyryläinen, Samu Kaaresvirta, Ville Kaunisto, Matti Nuutinen ja Emir Sulejmanovic. Aika kova liuta entisiä ja nykyisiä pelimiehiä sekä yksi tulevaisuudenlupaus.

Toinen koriskokemus tuli vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, kun tajusin Twitter-kommenttien kautta, että Uudessakaupungissa oli käynnissä mielenkiintoinen paikalliskamppailu Korihaiden ja Nilan Bisonsin välillä. Paikanpäälle en tunnin ajomatkasta johtuen voinut lähteä, joten aloin kaivaa netistä ottelun seurantaa. En ole ennen käyttänyt koripallon livescorea, mutta sen löydettyäni täyttyy kyllä kehua tuota palvelua ja todeta että tulen jatkossakin seuraamaan otteluita sitäkin kautta. Livescore tarjosi seuraajalleen tilanteen lisäksi erittäin tarkat tilastot muistakin ottelun tapahtumista sekä jopa tekstimuotoisen ”selostuksen”. Livescoren lisäksi aion paneutua koripalloon myös livenä, sillä sunnuntaina olisi tarjolla Ura Basket – ToPo Littoisissa, joten taidan silloin mennä paikanpäälle seuraamaan mahdollisia tulevia Hall of Fame nimiä.

Niin sanottuihin välipäiviin on mahtunut myös kaksi lentopallon Mestaruusliigan ja kaksi jääkiekon SM-liigan ottelua. Kiekossa ensimmäinen ottelu oli TPS – Ässät, jota pääsin seuraamaan vieraana erään yrityksen aitiosta käsin. Kyseisessä ottelussa Aitio olikin koko tapahtuman mielenkiintoisin juttu, sillä kaukalon puolella ei juuri hienouksia nähty. Päätin antaa TPS:lle kuitenkin uuden mahdollisuuden ja suuntasin jo viikko Ässät-pettymyksen jälkeen uudestaan HK Areenalle. Tepsi – Kärpät olikin viihdearvoltaan jo huomattavasti parempi tapahtuma. Siitä pitivät huolen nykyään hyvin mukana elävän faniryhmän lisäksi mm. Atte Engren ja Marko Anttila, jonka ihailijoihin en tavallisesti kuulu, mutta pakko kehua silloin kun sen paikka on. Tuosta Tepsin faniporukasta ja siellä tapahtuneesta muutoksesta pitää kirjoittaa ihan oma blogitekstinsä tässä kevään aikana.

Lentopallossa Raision Loimu järjesti ”retro-ottelun”, kun vastaan saapui kaikkien aikojen maratontaulukon kärkijoukkue Tampereen Isku-Volley. Loimu ajaa maratontaulukossa Iskua kovasti takaa, joten retroteemalle oli hyvä historiallinen asetelma olemassa. Retroilu toi otteluun hyvän lisämaun, joten tällaisia kaikenmaailman keinotekoisiakin juhla- ja teemaotteluita saisi olla minusta enemmänkin. Kunhan ne näkyvät ottelutapahtumassa muutenkin kuin lehti-ilmoituksessa. Raisiossakin oli tapahtumaan panostettu monella tapaa. Tästä pääset katsomaan ottelun koostevideon pelaaja- ja valmentajakommentteineen  > > >.

Tänään lauantaina suuntaan Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi nimittämääni Vantaan Energia Areenaan, jossa isketään naisten ja miesten lentopallon Suomen Cupin finaalit. Naisten finaali sai viikolla rutkasti lisäväriä, kun kaikkien aikojen kuumimpiin suomalaisiin lentopallonimiin lukeutuva Riikka Lehtonen ilmoitti tehneensä lyhytaikaisen sopimuksen kasvattajaseuransa LP Kangasalan kanssa (lue uutinen). Finaalissa Kangasala saa vastaansa ”tietysti” LP Viestin, joka on ollut kestomenestyjä kotimaisilla naisten liigaparketeilla jo usean vuoden ajan. Miesten finaalissa Pielaveden Sampo lähtee haastamaan ennakkosuosikkina Vantaalle matkustavaa Vammalan Lentopalloa.

Viikkoraportissa Korisliigaa Loimaalta, futista Turusta ja ringetteä Naantalista

Ei toteutunut Liiga Cupissa puhtaasti turkulainen finaalitapahtuma Helsingin maaperällä, kun välieristä jatkoon menivät TPS ja HJK. Finaali pelataan keskiviikkona 4.4. Sonera Stadionilla (ent. Finnair Stadion) Suomen toisessa pääkaupungissa. Futiksen lisäksi kävin viikolla tutustumassa loimaalaiseen koripallotapahtumaan, josta minun oli tarkoitus kirjoittaa raportti blogiini, mutta koska toinen matkalla ollut henkilö ehti kirjoittamaan jo lähes identtisen tekstin, niin tyydyn linkittämään Karhuherran kirjoituksen tänne: Koko kylän juttu.

Ottelutapahtumaa elävöittäneestä rumpalista olen Karhuherran kanssa vähän eri linjoilla. Minusta idea oli hieno, mutta vahtimestari-rumpalin progeklassikot eivät kyllä osuneet yleisön käsien kanssa samaan rytmiin. Tuntui että rumpali oli esillä itseään varten. Lämmittelyn aikana hän olisi voinut vetää vaikka vartin keikan, jonka aikana olisi voinut esitellä taitojaan kannujen hakkaamisen saralla, mutta pelissä hänen kannattaisi keskittyä yksinkertaisempaan rytmiin, johon yleisön olisi mahdollista tarttua mukaan.

Kaiken kaikkiaan Nilan Bisonsin ottelutapahtuma oli erittäin hyvä. Iso osansa hyvässä tunnelmassa oli Vilpas Vikingsin runsaslukuisella ja äänekkäällä faniporukalla. Erityismaininnan annan myös kuuluttajalle, joka oli liikenteessä miellyttävän äänen lisäksi positiivisella ja tasapuolisella asenteella. Ammattimies antoi arvoa myös vierasjoukkueen hyville suorituksille ja heidän kannattajilleen. Muitakin hyviä ottelutapahtumia on matkalle mahtunut, mutta lähelle kärkipäätä tällä kyllä kiilattiin. Mutta harva tuote tulee koskaan valmiiksi, joten toki kehitettävääkin löytyy vielä. Tässä vähän tunnelmia ottelusta:

Kun tämä kevääseen kaartuva talvi meni ohi ilman tutustumista uuden kotikaupunkini Suomi-sarjan kiekkoylpeyteen, niin päätin käydä sentään korkkaamassa jäähallin aprillipäivän kunniaksi. Siellä oli tarjolla ringeten SM-karsintasarjan viimeinen ottelu VG-62 – NoU Nokialta. Menin otteluun jo kokeneena ringette asiantuntijana, sillä vuodenvaihteen seurajoukkueiden MM-kilpailuthan tuli jo tarkastettua ja sitä myöden elämäni ensimmäinen tutustuminen tähän lajiin oli tehty.

Ensimmäinen positiivinen yllätys tuli vastaan käsiohjelmaa selattuani, sillä sinne oli selvennetty lajin tärkeimpiä sääntöjä. Seurajoukkueiden MM-turnauksessa tällainen olisi myös ollut tarpeen, sillä olin siellä aluksi aivan pihalla lajin säännöistä. Valitettavasti positiiviset yllätykset jäivätkin sitten tuohon käsiohjelmaan. Karsintasarjan sijoitukset olivat ratkenneet jo ennen viimeistä ottelua, joten suurta panosta ja intensiteettiä ei ottelussa nähty. Yleisöäkin oli saapunut paikalle vain alle 100. Jos kuuluttaja ei ollut masentunut pelin merkityksettömyydestä, vaan vetänyt koko kauden samalla anti-innolla, niin toivon että VG löytää kesän aikana uuden kuuluttajan otteluihinsa.

Jotain mainitsemisen arvoista ottelussa sentään tapahtui. Kolmanteen erään lähdettiin NoU:n ollessa kahden naisen alivoimalla. Heidän pelaaja päätti aloittaa erän pelaamalla aikaa ja vippaamalla rinkulan suoraan keskipisteestä VG:n päähän. Erää oli kulunut vain sekuntin verran kun rinkula tuli kaaressa VG:n maalivahdin yli, joka päätti jostain syystä nostaa mailaansa vähän, jonka seurauksena rinkula osui mailan tuppeen ja muutti siitä suuntaa. Lentorata muuttui ja maalin yli menossa ollut rinkula livahtikin kotijoukkueen maaliverkkoihin. Tuuletuksista päätellen tällainen maali on todella harvinainen tässä(kin) lajissa. NoU:n sairastupalaisilla näytti ainakin olevan videokamera katsomossa, joten ehkä tämä herkkupala tulee jossain vaiheessa myös tänne nettiin ihailtavaksi.

Toivottavasti ensi kaudella aikatauluihin sopii Aurinkoareenalla vierailu myös netin keskustelupalstoilla Suomen parhaaksi amatöörijääkiekkojoukkueeksi hehkutetun VG-62:n edustusjoukkueen Suomi-sarjan ottelussa.

Ukin koris tuli testattua

Tuolla otsikolla ei viitata isoisän koripalloon, vaan koripallon pääsarjaotteluun Uudessakaupungissa. Kotijoukkue Uudenkaupungin Korihait saivat väliviikon keskiviikkona vastaansa syksyn kohujoukkue Nilan Bisonsin Loimaalta. Varmistaakseni taputtamisen oikealle joukkueelle laitoin pitkävetoon rahat kotijoukkueen puolesta. Minä aion muuten käyttää tässä blogikirjoituksessani vierasjoukkueesta tuota kaupallista nimeä, vaikka esim. Yle on ottanut toisenlaisen kannan näihin ostonimiin.

Saavuimme ottelupaikalle puolisen tuntia ennen ottelun alkua, mutta hallissa ei paljon ihmisiä meidän lisäksi vielä ollut, vaan paikalliset tulivat todella myöhään paikanpäälle. Otteluhalliin saapuminen oli tylsä. Aula oli todella koulumainen ja ennen rappusten kipuamista yläkerran saliin ei mistään nähnyt että oli saapunut Korihaiden kotiluolaan. Urheilutapahtuma- ja kotiluolamaisen tunnelman aikaansaamiseksi kannattaisi jo hallin tuloaulaan minusta panostaa.

Heti ensitöiksemme saliin päästyämme marssimme testaamaan hallin ulkoisesti vaatimattoman nakkibaarin tarjontaa. Hodari kahdella nakilla paahdetun sipulin kera maistui hyvälle, vaikka sämpylän lämmittäminen mikrossa vähän laittoikin arveluttamaan ostoksen järkevyyttä. Myyntitilat olivat kokonaisuudessaan kovin vaatimattomat, mutta täyttivät juuri ja juuri tarkoituksensa kuitenkin.

Ottelu alkoi valjulla ja huomaamattomalla pelaajaesittelyllä, jonka aikana kävi heti selväksi etten pitäisi ottelun kuuluttajasta lainkaan. Tämä käsitys vahveni ottelun loppua kohden. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, vaikka materiaalia verratessa tuntui kotijoukkue olevan vahvasti altavastaajan asemassa. Heidän kokoonpanostaan puuttui ilmeisesti pari pelaajaa, mutta en tiedä minkä paikan pelaajia he olivat. Suurimmat puutteet kokemattomaan koripallosilmääni olivat kotijoukkueen levypallopelaaminen ja pelin rakentaminen. Vierailjoiden McDaden, Jonesin ja Iveyn tapaisia pelureita ei kotijoukkueen riveistä löytynyt. Kotijoukkueen ulkomaalaisista Vanzant ja Johnson olivat hyviä vahvistuksia, mutta juuri levypalloissa ja pelinrakentelussa he eivät mielestäni yltäneet biisonilauman tasolle. Kaikesta huolimatta kotijoukkue johti puoliajalla 39-38.

Tauon jälkeen biisonit vauhkosivat kentällä kuin varsat kevätlaitumilla ja repivät tilanteeksi kahdessa minuutissa 39-44. Siitä alkoi karkumatka, jota kotijoukkue ei saanut missään vaiheessa kurottua umpeen. Niinpä vierailijat veivät pisteet Loimaalle ja minä sain repiä vetolappuni. Ottelusta jäi positiivinen kuva, vaikka tapahtumana ja puitteiltaan se ei yltänyt esimerkiksi lentopallon Mestaruusliigan ottelutapahtumien tasolle. Yleisö eli kuitenkin hyvin ottelussa mukana ja tunnelma oli hyvä. En tiedä miten yleisömäärä koripallossa lasketaan, mutta aika kovalta luvulta vaikuttaa kotijoukkueen ilmoittama 1208, kun muistelee eilistä väkimäärää hallin suht pienissä katsomotiloissa.

Vaikka olen joitan koripallopelejä jo elämässäni nähnyt, niin en kyllä vieläkään oikein ole tottunut siihen, että kotiyleisö kannustaa vierasjoukkueen hyökätessä. No, harjoitus tekee mestarin, joten eiköhän tuohonkin opi koripalloa enemmän seuraamalla. Harmi vaan ettei Turun seudulla pelata Ukia, Saloa ja Loimaata lähempänä korkeatasoista koripalloilua.

Välipäivien urheiluohjelma jatkuu osaltani jo tänään torstaina. Yritän ehtiä päivällä käymään Kupittaalla vilkaisemassa ringeten seurajoukkueiden MM-turnausta ja illalla suuntaan isomman jään ääreen, kun pääsen HK Areenalle TS:n aitoon vierailemaan otteluun TPS - Saipa. Perästä kuuluu.

"Välipäivät" täynnä sporttia

Joulu alkaa hiljalleen kaartua ehtoopuolelle ja edessä ovat niin sanotut välipäivät ennen uuden vuoden juhlia. Penkkiurheilijoille välipäivät eivät tosin ole välipäiviä, vaan täynnä ohjelmaa.

PenkkiSporttaajan on tarkoitus oman kuntoilun (kinkun sulattelun) lisäksi nauttia monista eri lajeista vielä vuoden 2011 puolella. Kirjoitin jo aiemmin blogini Joulu-kirjoituksessa Boxing Daysta, joka on siis tänään Tapaninpäivänä. Aion nauttia brittifutiksesta ja vedonlyönnistä ystävieni kanssa sporttibaarissa, joista voisin muuten jossain välissä kirjoittaa vähän enemmänkin.

Väliviikon ohjelmistossani on koris- ja jääkiekkoliigan otteluiden seuraaminen. Keskiviikkona on tarkoitus seurata Korihait vs Nilan Bisons ottelua Uudessakaupungissa ja torstaina TPS vs Saipa ottelua HK Areenalla TS Yhtymän aitiossa.

Näiden jälkeen onkin jo aika keskittyä uuden vuoden vastaanottoon ja omien tupareiden järjestelyihin. Hyvää alkavaa vuotta kaikille, jos en sitä ennen tule näpytelleeksi raporttia "välipäivien" urheilukokemuksista.