Joulu ja uuden vuoden juhlat ovat jo historiaa, joten
päättynyt on myös urheiluvuosi 2012, josta jäi muistoihin paljon hienoja hetkiä
sekä kansainvälisillä urheilukentillä että paikallisella ruohonjuuritasolla.
Minulle Joulu ja vuodenvaihde ovat olleet monipuolisen penkkiurheilun aikaa,
sillä olen nautiskellut mm. lentopallosta, jääkiekosta ja koripallosta.
Koripalloa en ole päässyt vielä seuraamaan paikanpäälle
tämän kauden aikana, mutta muutaman mieluisan hetken olen silti lajin parissa
viettänyt. Ensimmäisen koriskokemuksen Joulun pyhinä sain kun menin Littoisiin
kinkunsulatteluturnaukseen pelaamaan lentopalloa. Törmäsin samalla
Monitoimitalon aulassa Ura Basketin Hall of Fameen. Lasivitriiniin tehty ”paikallinen
korismuseo” ei ollut koolla pilattu, mutta minusta se oli erittäin hieno merkki
kaarinalaisesta koripallo- ja urheiluperinteestä. Seuran historian suurimpina
niminä Hall of Fameen olivat päässeet Pekka Kallio, Kimmo Vyyryläinen, Samu
Kaaresvirta, Ville Kaunisto, Matti Nuutinen ja Emir Sulejmanovic. Aika kova
liuta entisiä ja nykyisiä pelimiehiä sekä yksi tulevaisuudenlupaus.
Toinen koriskokemus tuli vuoden toiseksi viimeisenä
päivänä, kun tajusin Twitter-kommenttien kautta, että Uudessakaupungissa oli
käynnissä mielenkiintoinen paikalliskamppailu Korihaiden ja Nilan Bisonsin
välillä. Paikanpäälle en tunnin ajomatkasta johtuen voinut lähteä, joten aloin
kaivaa netistä ottelun seurantaa. En ole ennen käyttänyt koripallon livescorea,
mutta sen löydettyäni täyttyy kyllä kehua tuota palvelua ja todeta että tulen
jatkossakin seuraamaan otteluita sitäkin kautta. Livescore tarjosi
seuraajalleen tilanteen lisäksi erittäin tarkat tilastot muistakin ottelun
tapahtumista sekä jopa tekstimuotoisen ”selostuksen”. Livescoren lisäksi aion
paneutua koripalloon myös livenä, sillä sunnuntaina olisi tarjolla Ura Basket –
ToPo Littoisissa, joten taidan silloin mennä paikanpäälle seuraamaan mahdollisia
tulevia Hall of Fame nimiä.
Niin sanottuihin välipäiviin on mahtunut myös kaksi
lentopallon Mestaruusliigan ja kaksi jääkiekon SM-liigan ottelua. Kiekossa
ensimmäinen ottelu oli TPS – Ässät, jota pääsin seuraamaan vieraana erään
yrityksen aitiosta käsin. Kyseisessä ottelussa Aitio olikin koko tapahtuman
mielenkiintoisin juttu, sillä kaukalon puolella ei juuri hienouksia nähty.
Päätin antaa TPS:lle kuitenkin uuden mahdollisuuden ja suuntasin jo viikko
Ässät-pettymyksen jälkeen uudestaan HK Areenalle. Tepsi – Kärpät olikin
viihdearvoltaan jo huomattavasti parempi tapahtuma. Siitä pitivät huolen
nykyään hyvin mukana elävän faniryhmän lisäksi mm. Atte Engren ja Marko
Anttila, jonka ihailijoihin en tavallisesti kuulu, mutta pakko kehua silloin
kun sen paikka on. Tuosta Tepsin faniporukasta ja siellä tapahtuneesta
muutoksesta pitää kirjoittaa ihan oma blogitekstinsä tässä kevään aikana.
Lentopallossa Raision Loimu järjesti ”retro-ottelun”, kun
vastaan saapui kaikkien aikojen maratontaulukon kärkijoukkue Tampereen
Isku-Volley. Loimu ajaa maratontaulukossa Iskua kovasti takaa, joten
retroteemalle oli hyvä historiallinen asetelma olemassa. Retroilu toi otteluun hyvän
lisämaun, joten tällaisia kaikenmaailman keinotekoisiakin juhla- ja
teemaotteluita saisi olla minusta enemmänkin. Kunhan ne näkyvät
ottelutapahtumassa muutenkin kuin lehti-ilmoituksessa. Raisiossakin oli
tapahtumaan panostettu monella tapaa. Tästä pääset katsomaan ottelun koostevideon pelaaja- ja valmentajakommentteineen > > >.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti