Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Sinivalkoinen #palloilubuumi

Suomi on ollut pitkään hiihto- ja keihäänheittomaa. Viime vuosikymmeninä ykkösketjuun on noussut uusiakin suosikkilajeja, kuten jääkiekko ja F1. Viime vuodet omaa rynnistystään ovat virittäneet maailmanlaajuisesti top-4 suurlajeihin kuuluvat koripallo ja lentopallo.

Seuraavien viikkojen aikana jommallakummalla, tai miksei molemmillakin, lajilla on mahdollisuus heittää vielä uusi nitro-pilleri bensatankkiin menestymällä hyvin MM-kisoissa. Jo kisoihin pääseminen on kova juttu! Koripalloliiton arvokasta kabinettityötä yhtään väheksymättä pitää nostaa hattua vielä erikseen lentopallolle, joka raivasi tiensä kisoihin pelaamalla.

Monissa eri yhteyksissä on todettu ettei Suomi ole urheilu- vaan menestyshullu kansa. Menestyminen suurlajin MM-kisoissa toisi sisäpalloiluun jo nyt viritettyyn buumiin aivan uuden suuruusluokan, jonka seurauksena Suomen kunnat saisivat kaivaa entistä enemmän resursseja uusien palloiluhallien rakentamiseen.

Päällekkäisyys - haitta vai hyöty?

Tähän kysymykseen en ole itsekään keksinyt vielä vastausta. Joka tapauksessa suuri voittaja tulevina viikkoina tulee olemaan suomalainen sisäpalloilu. Lentopallo saattaa vähän kärsiä päällekkäisyydestä jäätyään mediassa pikkuveljen asemaan. Toisaalta taas lentopallo saattaa hyötyäkin tästä, sillä koripallo aloittaa kisaurakkansa Bilbaossa odotetulla USA-kohtaamisella pari päivää ennen kuin lentismiehet astelevat areenalle Katowicessä. Viimeistään NBA-tähtiä haastaessaan Susijengi nostaa MM-kisat lähes kaikkien suomalaisten huulille.

Samalla mantereella samanaikaisesti järjestettävien MM-kisojen päällekkäisyys ei olisi täällä Pohjolassa niin suuri "ongelma", jos sinivalkoisia edustajia ei olisi poikkeuksellisesti mukana molemmissa arvoturnauksissa. Yle on ottanut hienon, mutta varmasti myös hikisen, haasteen vastaan panostaessaan isosti molempiin MM-kisoihin. Tästä iso hatunnosto Ylen suuntaan! MM-kisat tarjoavat hienoja elämyksiä tuhansille fanimatkoille lähteville suomalaisille, mutta Ylen ansiosta myös kotisohvilla voi nauttia täysin rinnoin palloilubuumista.

Ylen kisasivut tarjoavat penkkiurheilijoille kattavan paketin molemmista kisoista ja television aikataulut löytyvät kootusti alla olevasta kuvasta. Muistakaahan katsoa pelien lisäksi molemmista maajoukkueista ennen kisoja esitettävä oma dokumenttinsa.

Lentopallon Yle MM-sivut & Koripallon Yle MM-sivut


 

perjantai 22. elokuuta 2014

Yleisurheilun tulevaisuudentähdet kisaavat Raisiossa

Viime viikolla päättyneet yleisurheilun EM-kisat oli erittäin mukavaa seurattavaa. Yle tarjoili hyvän setin kisoista, taso on maailman tasoa inhimillisempi myös suomalaisonnistumisille ja kaverin järjestämä veikkauskisa kruunasi vielä mukavan yleisurheilukokemuksen.

Monet suomalaiset suoriutuivat urakastaan vähintäänkin hyvin, mutta tietysti urheilun luonteeseen kuuluen myös pettymyksiä nähtiin. Miesten keihäs kruunasi suomalaisille perinteiseen tapaan kisat ja todellinen jackpotkin oli lähellä, kunnes tshekkiläisheittäjä pilasi Suomen kolmoisvoiton. Joka tapauksessa Suomen joukkueen yleisarvosana EM-kisoista oli hyvä.
 

 

Turun seudulla pääsee tulevana viikonloppuna seuraamaan tulevia EM- ja Paavo Nurmi Games -kisojen urheilijatähtiä, kun Raisiossa Kerttulan urheilukeskuksessa järjestetään 14-15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien SM-kisat. Perjantaista sunnuntaihin kestävissä kilpailuissa kisaa noin 800 nuorta ikäluokkansa SM-mitaleista. Tarkemmat kisa-aikataulut löytyvät Raision Kuulan kotisivuilta sekä ilmeisesti tapahtumapaikalta löytyvästä käsiohjelmasta.

 


 

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Voiko treenipeli olla yksi kauden mielenkiintoisimmista peleistä?

Tämä saattaa olla sellainen:
TPS/ÅIFK vs PSC (USA) ke 6.8. klo 17:00 Kupittaa 8


Pelasin nuorempana Football- ja Championship Managerien eri versioita lähes addiktioon asti. Pidin pikkuseurojen manageroinnista, mutta siinä vaiheessa loppui yleensä mielenkiinto, kun rahat oli totaalisen loppu eikä saanut ketään myytyä minnekään. Eli ymmärrän mahdollisen tuskasi, Juha Reini.
Tepsin haastavasta tilanteesta on turha kirjoittaa enempää kuin siitä on jo tämän kauden aikana tehty. Välillä on tuntunut ettei mistään muusta kirjoitetakaan, vaikka viheriöllä Tepsi on esiintynyt monissa otteluissa pirteästi. Pistepussi ei toki ole kovin mairitteleva, mutta ainakin monissa näkemissäni peleissä Tepsi on ollut hyvä ensimmäisen puoliajan ja toisella puoliajallakin vielä osan ajasta, mutta nuoren ryhmän vire ei ole kestänyt täyttä 90 minuuttista. Tilanne ei kuitenkaan ole täysin toivoton, sillä Honka on 7 ja Inter ja MIFK 9 pisteen päässä. Kaula ei ole siis mahdoton, mutta nyt pitäisi vain loihtia jostain ”se jokin”, jolla maanantaisen Jaro- ottelun kaltaisista otteluista napataan täysi pistepotti.
Presidentti Koivistokin sen jo aikanaan totesi, että ”jottain tarttis tehrä”. Mutta mitä teet kun varaa hankintoihin ei juuri ole? Reini miehistöineen on onnistunut kuitenkin kaivamaan uusia miehiä Tepsin kokoonpanoon. Uusimpina miehinä mukaan ovat liittymässä paluumuuttaja Mika Ääritalo, norjalainen Joachim Osvold sekä Viikingeistä Ykkösestä Turkuun saapunut Juri Kinnunen. Näiden lisäksi sairastuvalta pelikuntoon ovat palaamassa Dennis Okaru ja Santeri Mäkinen.
Tepsi elää kriittisiä aikoja, mutta toivon ja uskon edelleen että Veritas Stadionilla pelaa ensi kaudellakin kaksi joukkuetta Veikkausliigaa. Säilymisen kannalta edellä mainittu nimilista on erittäin tärkeässä roolissa. Unohtaa ei pidä tietenkään sitä ydinryhmää, joka on ollut mukana koko kauden tai liittynyt siihen jo aiemmin kauden kuluessa, kuten esimerkiksi Niklas Friberg ja Felipe Aspegren.
Yllä listatuista pelaajista lähes kaikki nähdään keskiviikkona viheriöllä erittäin mielenkiintoisessa harjoitusottelussa, kun Tepsin ja ÅIFK:n yhdistelmäjoukkue saa vastaansa yhdysvaltalaisen PSC:n, joka koostuu vailla sopimusta olevista jenkeistä, jotka kiertävät ympäri Eurooppaa näyttämässä omaa osaamistaan siinä toivossa että joku seura iskisi silmänsä heihin. Ottelu alkaa Kupittaan 8-kentällä klo 17.00.
Katso Mika Laurikaisen haastattelu TPS-TV:stä: Osvold sopimukseen – myös Kinnunen & Mäkinen tulessakeskiviikkona