Biisonia vatsan täydeltä

Minulla on takana koripallon ja Biisonien täyttämä viikko, kun viime perjantaina olin turkulaisella bussireissulla Biisonien kotiluolassa seuraamassa, kuinka Turun oma poika, Teemu Rannikko, kävi kaatamassa lähes yksinään loimaalaiset ja keskiviikkona istuin Salohallin lehtereillä todistamassa Biisonien vierasvoittoa salolaisista.

Perjantain matsireissu oli hyvin antoisa ja mukava. Siihen vaikutti sekä hyvä porukka että oheisohjelma. Kuulimme reissun aikana Biisoni-ilmiöstä vähän pintaa syvemmältä, söimme biisonin lihaa ja Turkuun pelin jälkeen palattuamme iltaa jatkettiin vielä tovi yksityistilaisuudella Hamburger Börsissä.

Keskiviikkona olin aikeissa matkustaa Saloon Korisliigan pariin Turusta jälleen bussikyydillä. Tosin tällä kertaa toisen ryhmän kanssa. Tämä suunnitelma kuitenkin vesittyi, kun iltapäivälle tuli työpalaveri Loimaalle. Tämä ei lannistanut penkkiurheiluhimoani, vaan keksin järjestää itseni Biisonien fanibussin kyydissä Saloon ja sieltä edelleen kotiin alkuperäisen ryhmäni kyydillä. Kiitoksia Biisonifaneille kyydistä.

Biisonilauma kokoontuivat Loimaan liikuntahallille yhteislähtöön. Minä ehdin käydä kurkkaamassa myös hallin sisäpuolelle, jossa Hurrikaanin talkoolaiset ahersivat hallia valmiiksi illan Saimaa Volley -ottelua varten. Minä otin kuitenkin suunnaksi Salon ja valitsin lentopallon sijasta keskiviikon lajikseni koripallon. Biisonibussissa tein saman havainnon, jonka tein perjantain ottelussa Loimaalla: Biisonit ovat saaneet hyvin myytyä seuran värit kannattajilleen. Punaista ja sinistä näkyi bussissa lähes joka istuimella. Onnekseni löysin sentään oman pehmeän penkkini, jotta ei tarvinnut seisten tai jonkun Biisonin sylissä matkustaa.

Salohalliin oli saapunut mukavasti yleisöä pimeänä ja lähes syksyisenä keskiviikkoiltana (huom. nyt on helmikuu). Yleisömäärien vertailu on vaikeaa, koska hallit ovat kooltaan hyvin eri luokkaa, mutta arvioni mukaan Salossa olisi ollut paljon enemmän katsojia kuin perjantaina Loimaalla (869). Yllätys olikin suuri kun kotiin päästyäni näin, että Salossa oli vain 955 katsojaa.

Salohallin korisukat eivät hirmuisesti kuluneet keskiviikkona ja ottelun tuomarilinja tuntui herättävän paljon hämmennystä etenkin ottelun alkupuolella. En osaa tarkkaan arvioida tuomareiden toimintaa monessakaan lajissa, mutta perstuntumani on sellainen, että tuomareista valittaminen on kasvanut viime vuosina lajissa kuin lajissa. Onkohan meillä Suomessa yleisesti ottaen heikkotasoiset tuomarit vai olemmeko vaan herkkiä kommentoimaan oikeudenjakajien toimintaa?

Salohallin kotiyleisö oli ajoittain vähän uninen eikä DJ:lläkään ollut ottelun / kannustamisen rytmittämisessä ja johtamisessa varmastikaan paras päivänsä, mutta Biisonien rumpalit pitivät hyvää meteliä läpi ottelun ja muutkin vierasfanit osallistuivat kiitettävästi tunnelman luomiseen. Yleistunnelma ei ollut kuitenkaan järisyttävän erilainen kuin perjantaina Loimaalla, vaikka Biisonien perjantain ottelun alustuksessa näin annettiinkin ymmärtää. Toki sillä saattoi olla oma vaikutuksensa, että rumpali oli näissä kahdessa kokemassani ottelussa sama (pl. täyttä rumpusettiä Loimaalla paukuttanut kaveri). Ehkä suurin ero näissä kahdessa hallissa oli seuran värien näkyminen, sillä Loimaalla puna-sinistä oli näkyvissä poikkeuksellisen paljon, kun taas salolaisten lempiväri ei näyttänyt olevan punainen.

Niin, se ottelu muuten päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Biisonien 64-70 voittoon. Kotijoukkue taisteli urhollisesti, mutta lopulta parempi materiaali korjasi hedelmän. Vieruskaverien kanssa leikittelimme ajatuksella, että mahtuisiko kukaan Vilppaan pelaajista Biisonien kokoonpanoon. Me emme ainakaan osanneet luvata kenellekään varmaa paikkaa kilpakumppanin pukuhuoneesta. Jos Biisonit jatkavat Susijengin maajoukkuepelaajien hankkimisia, kuten he perjantaina vihjailivat, pitänee Loimaalla miettiä ovatko paikkakunnalta löytyvät biisonit enää parhaita mahdollisia eläimiä kuvaamaan loimaalaisryhmää. ;)

Ai niin, erittäin iso plussa Vilppaalle kisamakkaran hinnoittelusta! Ulkona myyty makkara kustansi 1,5 e ja maistui hyvälle, kun sen päälle lisättiin vielä tarjolla ollutta Matin mainiota sinappia.

Palloilubuumia! #BOOM #CAMA #VAMOS

Ei Kokkolassa mitään lentisbuumia ole. Perustan väitteeni näkemääni ja kokemaani täällä kaupungilla tiistaina ja keskiviikkona. Ennen tiistain ottelua ajoimme keskustan läpi eikä mikään viitannut lentopalloon tai Tiikereihin. Työparini Yle Puheen radioselostuksissa oli tullessaan nähnyt yhdet kelta-mustiksi tuunatut lastenrattaat. Tiistaina pelin jälkeen Kokkolan yöelämässä ei ollut kovaa menoa, mutta joitain Tiikereiden lippuja ja kaulahuiveja sentään bongattiin (emme olisi lähteneet mihinkään, mutta piti tutkimusmielessä käväistä). Keskiviikon aamulenkillä bongasin yhden kadun yli viritetyn mainospressun ja yhdellä kadunpätkällä oli lyhtypylväissä Tiikereiden lippuja. Eli näkemäni perusteella Kokkolassa ei kyllä ole mitään lentisbuumia!

Mutta mitä tapahtuikaan Kokkolan jäähallissa tiistaina klo 16:30? Siis kaksi tuntia ennen ottelun alkua! Hienoksi tuunatun (katso video rakennusprojektista) Tiikeri-luolan ovet avattiin ja kiireisimmät juoksivat sisään. Minulle tuli mieleen vuosien takainen Ruisrock, jossa olin järjestyksenvalvojana. Portit avattiin aamulla klo 11:00 ja illan pääesiintyjä oli joskus puolen yön aikaan aloittanut The Rasmus. Viisareiden osoittaessa 11:00:01 juoksivat ensimmäiset sata pikkutyttöä täysillä pääportilta kohti päälavan rynnäkköaitoja, jonne he pistivät leirinsä pystyyn koko pitkäksi päiväksi nähdäkseen idolinsa parhailta paikoilta. Kokkolan jäähallissa oli sama fiilis.

Tiistain ottelun yleisömäärä oli 3320! Vaikka tämä ei ole edes kotoisen pääsarjan yleisöennätys, niin en ole itse ollut koskaan kaikki kotimaan sisäpalloilusarjat mukaan lukien näin runsaslukuisessa ottelussa. Kova kannustus alkoi jo Tiikereiden astellessa areenalle ja se jatkui hurjana läpi ottelun. Tunnelma oli kirjaimellisesti katossa ja välillä koettiin piinaavia hiljaisuuksia yleisön pidättäessä hengitystään ennen huutoon räjähtämistä. On varmaan parempi että en yritä kuvailla tunnelmaa tässä kirjaimellisesti, koska en kuitenkaan onnistu siinä riittävän hyvin (tässä videota loppufiiliksistä). Tulkaahan itse paikanpäälle kokemaan lentopallon Mestaruusliigan finaalitunnelmaa Saloon tai Kokkolaan (lue aikaisempi blogikirjoituksenifinaaleista).

Pelin jälkeisenä päivänä Keskipohjanmaa kirjoitti ottelusta aukeaman verran, mikä oli hyvää jatkoa erittäin laajalle ja näkyvälle ennakkobuffaamiselle jota lehdessä on tällä kaudella harjoitettu. Ilta-Sanomat oli kustomoinut tämän alueen päivän lööppiinsä Upi Sivulan kuvan ja sisäsivuiltakin löytyi juttua mukavan paljon. Myös Iltalehti noteerasi ottelun oikein kuvan kera. Ja ”perinteiseen tapaan” buumista raportoivat myös muut isot mediat, kuten Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Yle Puhe, URHOtv, yms. Kunpa joku keksisi sen viisasten kiven miten normaaleihin runkosarjamatseihinkin saataisiin edes puolet siitä pöhinästä mitä näissä finaaleissa koetaan..

Niin, ja kyllä Kokkolassa (ja lähialueilla) on nyt sellainen lentisbuumi päällä, että oksat pois, joten unohtakaa alussa heittämäni provokaatio!

Lentiskevät on keltamusta

Keltainen on kevään ja leskenlehtien väri, mutta tänä keväänä se on myös lentisväri mustalla höystettynä, sillä lentopallon Mestaruusliigan finaalissa kohtaavat keltamustat Tiikerit ja Hurrikaani. Turun seudun lentisväki olisi varmasti nähnyt mieluusti mukana ripauksen oranssiakin väriä, mutta lentopallon menestynein pudotuspeliseura odottaa edelleen keväästä 2001 alkaneen finaalittoman kevään päättymistä. Onneksi tänäkin keväänä finaaleita pystyy kuitenkin seuraamaan kivuttoman lähellä Turkua. Ja jos pitää varttuneemmista miehistä, niin tiedoksi että 13.-14.4. pelataan Naantalin Maijamäen liikuntahallissa M40-sarjan SM-turnaus.

Mestaruusliigakausi on ollut mielenkiintoinen ja tasainen. Viime kauden hopeajoukkue Hurrikaani-Loimaan mukanaolo finaaleissa ei ole yllätys, mutta kovaa nousua Suomen lentiseliittiin tekevän Kokkolan Tiikereiden finaalipaikkaa voi ehkä pitää pienoisena yllätyksenä. Tosin jos tarkastelee joukkueen pelaajalistaa kauden aikana tulleiden vahvistusten ja taloudellisten satsausten jälkeen, niin eihän finaalipaikkaa isona yllätyksenä ainakaan voi pitää.

Palataanpa ajassa muutama vuosi taaksepäin. Päivämäärä oli 22.10.2010 ja tapahtumapaikkana Lietohalli. Parketilla lämmitteli kaksi nousua tavoittelevaa joukkuetta. Itse keskityin tulevaan koitokseen nousua I-sarjaan tavoitelleen Liedon Parman paita päälläni ja verkon toisella puolella lämmittelivät Kokkolan Tiikerit, joilla oli käynnistynyt huippulentisprojekti kovin tavoittein, eli tavoitteena oli nousu Mestaruusliigaan. Kyseessä oli tuolloin Suomen Cupin puolivälieräottelu. Tiikerit koki tuona päivänä kauden ensimmäisen tappionsa (koko kaudella niitä toinen lisää liigakarsinnoissa) ja oma joukkueeni selviytyi finaaliin, josta muistoina työhuoneessani komeilee Suomen Cupin kultamitali ja mestaruuslippis. Todettakoon nyt kuitenkin että tuolla kaudella liigajoukkueet pelasivat omaa Liiga Cupiaan ja Suomen Cupissa oli sarjatasojen hyvityspistejärjestelmä käytössä.

Tuosta edellä muistelemastani päivästä on nyt aikaa noin 2,5 v. Sekä Tiikereiden joukkue että organisaatio ovat uudistuneet ja kehittyneet isoin harppauksin. Tiikeri-paidassa on yhä mukana muutamia samoja kasvoja, joten jonkun verran pysyvyyttäkin on ollut matkassa mukana, vaikka joissain yhteyksissä sitä syytetty "ostojoukkueeksi". Tuosta syksyllä 2010 Cupissa tappion kokeneesta, mutta kauden päätteeksi I-sarjasta liigaan nousseesta joukkueesta pelaavassa rosterissa ovat edelleen mukana Mikko Keskisipilä ja Antti Leppälä. Silloinen libero Janne Heikkilä toimii nykyisin joukkueenjohtajana ja tämän kuluvan kauden alussa rosterissa olivat vielä mukana Antti Kaattari ja Robin Stenman, mutta he ovat näköjään kadonneet jonnekin kauden aikana. Lentisbuumi on saanut bensaa liekkeihin Kokkolassa sitten nousukauden, kun joukkue on ottanut päämäärätietoisia askeleita kohti menestystä. Nyt Tiikereillä on sauma laittaa koko kylä sekaisin.

Hurrikaanilla on finaalisarjassa kotietu, mutta sen merkitys ei ole iso, koska molemmat pelaavat finaaliottelut normaalia kotihallia isommilla areenoilla. Hurrikaani matkustaa viime kevään tapaan Loimaalta Saloon järjestämään kotiottelunsa ja Tiikerit sen sijaan vaihtavat kotihallinsa tutusta ja tiiviistä Hollihaasta Kokkolan jäähalliin. Ottelusarja alkaa Salosta, minkä jälkeen pelataan kaksi ottelua Kokkolassa, kaksi Salossa ja sen jälkeen mennään normaaliin vuororytmiin. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa. Kaikki loppuottelut tulevat URHOtv:ltä suorina lähetyksinä ja lisäksi YLE Puhe radioi finaalit niin ikään suorina.

Mestari-VaLePan pronssimatsin kautta kesälomalle lähettäneiden Tiikereiden hurja välieräsarja nostaa heidät minun papereissani finaalin ennakkosuosikiksi. Joukkue on pelannut ”ilon kautta” hurlumhei-meiningillä ja se näyttää toimivan. Toisaalta Raisiossa 10.3. nähtiin sellainen ottelu, jossa se hurlumhei ei toiminutkaan. Silloin Tiikerit oli tyystin riisuttu aseistaan. Toki täytyy muistaa että heiltä puuttui silloin riveistään hakkuri Lelu Ojansivu. Mutta vaikean paikan tullessa normaalisti hyvin eloisa Hollywood-tyylinen valmentaja Tommi Tiilikainenkin rauhoittui penkilleen eikä löytänyt aseita joukkueensa kurssin kääntämiseen. Voittaakseen Hurrikaanin pitää siis olla v-mäinen vastustaja ja viedä raidat tiikerin turkista pelihuumorin ja hyvän fiiliksen latistamalla. Mielenkiintoista on muuten nähdä sekin mikä on Ville Kakon vastaus Tiilikaisen Hollywood-tyyliin. Hurrikaanihan mainostaa play off -otteluitaan leffa- ja tv-sarja-teemalla, joten on mielenkiintoista nähdä kaivetaanko jossain vaiheessa viime kaudelta tuttu Forrest Gump esiin.

Tässä vielä Penkkisprottaajan pelipaikkakohtaiset arviot finaaliparin voimasuhteista:
passarit: Molemmilla on hyvät ja selkeät ykköspassarit sekä hyvät kakkospassarit. Tällä osastolla en osaa laittaa kumpaakaan joukkuetta toisen edelle.
liberot: Tälläkin osastolla on tasaista, todella tasaista. Kentällä nähdään 2/3 tuoreista maajoukkueliberoista. Tällä osastolla vaakakuppini kallistuu kuitenkin vähän Tiikereille piirun paremman vastaanottopelaamisen vuoksi.
yleispelaajat: Tällä osastolla Hurrikaanilla on tasaisempi ja monipuolisempi nelikko rosterissaan. Kuusikon yleispelaajat on aika tasaisia parhaana päivänä, mutta Tiikereiden Sivulan hiha on kysymysmerkki. Rumpunen on tasavahva, mutta Keskisipilä ja Tarkiainen eivät ole finaalitasoa, joten Klanac on ainoa kelvollinen vaihturi. Hurrikaanilla sen sijaan nelikosta voi heittää kenet tahansa kentälle, joten tämä osasto kallistuu Hurrikaanille.
keskitorjujat: Ennen kauden alkua olisin laittanut tämän osaston selvästi Hurrikaanille, mutta en enää. Nyt sanoisin että on aika tasaista. Tiikereiden Klein on osoittautunut oivaksi vahvistukseksi ja Leppälä on kehittynyt kauden aikana. Laitan tällä osastolla puntit tasan, koska miesten pelejä voitetaan harvoin keskeltä. Toki Hurrikaanin Oivanen ja Kaatrasalo voivat hyvänä päivänä antaa ison panoksen joukkueelleen etukentän lisäksi syöttöruudussa.
hakkurit: Tällä osastolla on Tiikereillä selvä etulyöntiasema. Lelu Ojansivu on kenties Mestaruusliigan paras hakkuri ja vaihtoehtona hänelle on Urpo Sivula – molemmilla on maaotteluiden lisäksi kokemusta Euroopan huippusarjoista. Hurrikaanilla on tälle paikalle uraansa lopetteleva erinäisistä pikkuvaivoista kärsinyt Ismo Moilanen, joka toki on pelannut hyviä otteluita, mutta en usko hänen pystyvän pitkään ehjään sarjaan. Toki voin olla täysin väärässä tässä(kin) asiassa. Vaihdosta löytyy Jani Niskakangas ja tarvittaessa hakkuriksi voi heittää myös Erik Jagon tai Matti Oivasen, mutta en usko että näistä kukaan kykenee hakkurina voittamaan pitkää ottelusarjaa joukkueelleen. On hakkureina joukkueilla ketä tahansa edellä mainituista, kallistuu vaaka selvästi Tiikereiden eduksi.

vaihtopenkki: Tämän osaston osalta vaakakuppini kallistuu Hurrikaanin suuntaan. Liberoa myöden jokaiselle pelipaikalle löytyy kelvollinen varamies, vaikka puhdasta hakkuria penkiltä ei löydykään. Tiikereiden vaihtopenkillä on paljon enemmän kysymysmerkkejä kuin Hurrikaanin penkillä.

valmennus: Tälläkin osastolla on tasaista, mutta kokemuksen ansiosta kuppini kallistuu Hurrikaanille. Tiilikainen on saanut Tiikerit hyvään raviin, mutta isojen pelillisten vaikeuksien kohdatessa veri punnitaan. Näkemäni (ei kovin paljon) perusteella tässä vaiheessa saattaa (vielä) eväät tai oikeammin ehkä aseet loppua, vaikka välillä onkin näyttävästi Oscar-palkinnot haussa. Kesken kauden Hurrikaanin peräsimeen tullut Ville Kakko on jo kokenut valmentaja ja menestystäkin on tullut, joten hän osaa varmasti hallita finaalimaailman mukanaan tuomat paineet. Loimussa pelaajana mestaruuden voittanut Kakko janoaa mestaruutta myös valmentajana.


Ennuste: Vaikka lentopallo ei olekaan niin yksinkertainen peli, että voittajan voisi arvioida osa-alueet paremmuusjärjestykseen laittamalla, niin veikkaan että Tiikerit vie kultaa luvuin 4-3.


Loppuottelut:

La 13.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani-Loimaa – Kokkolan Tiikerit
Ti 16.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
Ke 17.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 20.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Tarvittaessa:
Su 21.4. klo 16.00 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Ke 24.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 27.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit

Ukin koris tuli testattua

Tuolla otsikolla ei viitata isoisän koripalloon, vaan koripallon pääsarjaotteluun Uudessakaupungissa. Kotijoukkue Uudenkaupungin Korihait saivat väliviikon keskiviikkona vastaansa syksyn kohujoukkue Nilan Bisonsin Loimaalta. Varmistaakseni taputtamisen oikealle joukkueelle laitoin pitkävetoon rahat kotijoukkueen puolesta. Minä aion muuten käyttää tässä blogikirjoituksessani vierasjoukkueesta tuota kaupallista nimeä, vaikka esim. Yle on ottanut toisenlaisen kannan näihin ostonimiin.

Saavuimme ottelupaikalle puolisen tuntia ennen ottelun alkua, mutta hallissa ei paljon ihmisiä meidän lisäksi vielä ollut, vaan paikalliset tulivat todella myöhään paikanpäälle. Otteluhalliin saapuminen oli tylsä. Aula oli todella koulumainen ja ennen rappusten kipuamista yläkerran saliin ei mistään nähnyt että oli saapunut Korihaiden kotiluolaan. Urheilutapahtuma- ja kotiluolamaisen tunnelman aikaansaamiseksi kannattaisi jo hallin tuloaulaan minusta panostaa.

Heti ensitöiksemme saliin päästyämme marssimme testaamaan hallin ulkoisesti vaatimattoman nakkibaarin tarjontaa. Hodari kahdella nakilla paahdetun sipulin kera maistui hyvälle, vaikka sämpylän lämmittäminen mikrossa vähän laittoikin arveluttamaan ostoksen järkevyyttä. Myyntitilat olivat kokonaisuudessaan kovin vaatimattomat, mutta täyttivät juuri ja juuri tarkoituksensa kuitenkin.

Ottelu alkoi valjulla ja huomaamattomalla pelaajaesittelyllä, jonka aikana kävi heti selväksi etten pitäisi ottelun kuuluttajasta lainkaan. Tämä käsitys vahveni ottelun loppua kohden. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, vaikka materiaalia verratessa tuntui kotijoukkue olevan vahvasti altavastaajan asemassa. Heidän kokoonpanostaan puuttui ilmeisesti pari pelaajaa, mutta en tiedä minkä paikan pelaajia he olivat. Suurimmat puutteet kokemattomaan koripallosilmääni olivat kotijoukkueen levypallopelaaminen ja pelin rakentaminen. Vierailjoiden McDaden, Jonesin ja Iveyn tapaisia pelureita ei kotijoukkueen riveistä löytynyt. Kotijoukkueen ulkomaalaisista Vanzant ja Johnson olivat hyviä vahvistuksia, mutta juuri levypalloissa ja pelinrakentelussa he eivät mielestäni yltäneet biisonilauman tasolle. Kaikesta huolimatta kotijoukkue johti puoliajalla 39-38.

Tauon jälkeen biisonit vauhkosivat kentällä kuin varsat kevätlaitumilla ja repivät tilanteeksi kahdessa minuutissa 39-44. Siitä alkoi karkumatka, jota kotijoukkue ei saanut missään vaiheessa kurottua umpeen. Niinpä vierailijat veivät pisteet Loimaalle ja minä sain repiä vetolappuni. Ottelusta jäi positiivinen kuva, vaikka tapahtumana ja puitteiltaan se ei yltänyt esimerkiksi lentopallon Mestaruusliigan ottelutapahtumien tasolle. Yleisö eli kuitenkin hyvin ottelussa mukana ja tunnelma oli hyvä. En tiedä miten yleisömäärä koripallossa lasketaan, mutta aika kovalta luvulta vaikuttaa kotijoukkueen ilmoittama 1208, kun muistelee eilistä väkimäärää hallin suht pienissä katsomotiloissa.

Vaikka olen joitan koripallopelejä jo elämässäni nähnyt, niin en kyllä vieläkään oikein ole tottunut siihen, että kotiyleisö kannustaa vierasjoukkueen hyökätessä. No, harjoitus tekee mestarin, joten eiköhän tuohonkin opi koripalloa enemmän seuraamalla. Harmi vaan ettei Turun seudulla pelata Ukia, Saloa ja Loimaata lähempänä korkeatasoista koripalloilua.

Välipäivien urheiluohjelma jatkuu osaltani jo tänään torstaina. Yritän ehtiä päivällä käymään Kupittaalla vilkaisemassa ringeten seurajoukkueiden MM-turnausta ja illalla suuntaan isomman jään ääreen, kun pääsen HK Areenalle TS:n aitoon vierailemaan otteluun TPS - Saipa. Perästä kuuluu.