Etäistä alasarjafutista turistille

Penkkiurheilijan luonne ei katoa vaikka lomalle lähtisi. Olen perheeni kanssa lomareissulla kaukana Turun seudusta, mutta se ei estänyt minua suorittamasta penkkiurheiluharrastustani. Täällä Savonlinnassa kun sattui olemaan visiittimme kanssa samaan aikaan mielenkiintoinen Savonlinna vs Mikkeli futismatsi. Kyseessä oli III-divarin ”paikallisvääntö” kahden lähekkäin sijaitsevan kaupungin välillä, joiden välejä voidaan lyhyen kokemukseni mukaan kutsua aika viileiksi. Tunnelma tuntuu olevan vähän kuin suomalaisten ja ruotsalaisten tai turkulaisten ja tamperelaisten välillä.

Minulla ei ollut oikein mitään tietoa näistä joukkueista etukäteen, joten pääsin puhtaalta pöydältä tutustumaan Palloliiton Kaakkois-Suomen piirin taisteluun savonlinnalaisen STPS:n ja mikkeliläisen Savilahden Urheilijoiden välillä. Toivottavasti tämä Savilahti tosiaan on Mikkelissä, sillä tämä tieto pohjautuu 100%:sesti paikallisoppaani sanoihin, joissa saattaa joskus olla jotain värikynääkin mukana. Tai oikeastaan STPS:n nimen olin sentään ennen kuullut, koska yksi kaverini on pelannut siellä joskus aikoinaan Savonlinnassa asuessaan.

Ottelu pelattiin Savonlinnassa aurinoisella Kyrönniemen urheilukentällä, joka oli kaikessa DDR-henkisyydessään todella kaunis urheilupyhättö. Hyvän pääkatsomon ja mielenkiintoisen pukuhuonerakennuksen lisäksi turistien, ja etenkin oopperan ystävien, pyhiinvaelluskohde Olavinlinna sijaitsee aivan kentän kupeessa, kuten myös kauniit Saimaan vesistöt.

Ottelun sisäänpääsymaksu oli 5 euroa. Järjestyksenvalvoja/lipunmyyjä ei luvannut maalitakuuta tähän hintaan, mutta kertoi intoa täynnä että matsissa arvotaan ilmainen risteilylahjakortti. Jotenkin minusta tuntuu että nuo ilmaiset risteilyt eivät ole yleensä kovin ilmaisia. Turun seudulla asuvalle ne eivät ehkä ole ihan yhtä eksoottisia kuin sisämaassa asuville.

Harmiksemme ottelutapahtumassa ei ollut käsiohjelmaa, mutta onneksi oli sentään kuuluttaja maksavaa yleisöä palvelemassa. Heti pelaajaesittelyistä bongasimme (seuralaisen hyvillä pohjatiedoilla) pari Veikkausliigastakin tuttua nimeä. Vierasjoukkueesta kaikki olivat ”niinku nevöhööd”, mutta kotijoukkueesta Juuso Kautonen on tuttu liigaympyröistä KuPSin paidassa ja Zakaria Abahassine taas on pelannut RoPSissa ja JJK:ssa. Kotijoukkueestakin muut olivat paikallisia suuruuksia tai tuntemattomuuksia.

Ottelu oli alusta alkaen vauhdikasta ja viihdyttävää sekä III-divaripeliksi ihan hyvätasoista. Noin parinkymmenen minuutin kohdalla kotijoukkue sai rangaistuspotkun, joka ladattiin sen verran yli maalin, että veikkaan sen tipahtaneen Olavinlinnaan. Onneksi siellä saatiin oopperat päätökseen jo viime viikolla, niin ei tullut ongelmia esityslavalle ilmestyneestä nahkakuulasta. Kun kotijoukkue ei saanut pilkustaan maalia, niin tietysti heti vastahyökkäyksestä vieraat saivat oman mahdollisuutensa rangaistuspotkun muodossa. Sarjakärjessä porskuttava SavU käytti paikkansa paremmin hyväkseen ja siirtyivät pilkulta johtoon. Ensimmäisen puoliajan aikana kotijoukkue lahjoitti vielä toisenkin maalipaikan omilla tuhrimisillaan vierailijoille, jotka kiittivät ja lisäsivät johtonsa kahteen maaliin. Kotijoukkueella oli ehkä jopa vieraita enemmän paikkoja, mutta viimeistely oli luokatonta. Avauspuoliajan loppupuolella kelta-musta kotijoukkue nostatti kuitenkin noin sadan katsojan toiveita kaventamalla taukonumeroiksi 1-2.

Toisella puoliajalla vieraat pääsivät entistä paremmin viemään ottelua haluamallaan tavalla. Loppunumerot 1-3 syntyi sekin kotijoukkueen hölmöilystä, joten sarjapisteet lähtivät lopulta ihan ansaitusti vierasjoukkueen mukana Mikkelin suuntaan. Paikallisopastani tuntui harmittavan Mikkelin voitto jopa enemmän kuin omien tappio.

Kahviosta ostamani kahvi oli muuten oikein hyvä. Kisamakkara jätti hieman toivomisen varaa, mutta onpahan hyvä syy poiketa uudestaan STPS:n kotiottelussa, jos täälläpäin liikun. Jos vaikka olisivat ottaneet palautteestani vaarin ja ostaneet ensi kerraksi jotain parempaa makkaraa grilliin. Suosittelen kaikille matkaaville penkkiurheilijoille tutustumista myös matkakohteiden penkkiurheilutarjontaan. Penkkiurheilukokemukset täysin uusissa ympäristöissä saattaa tuoda mukavan lisän lomareissuun, kuten itselleni täällä Savonlinnassa kävi.

Huuhkajan munia tutkimaan Kupittaalle – keskiviikkoa A-SM TPS – FC Kaarina

Suuntaan (muistaakseni) blogini tiimoilta ensimmäistä kertaa junnumatsiin keskiviikkona, kun Turun Kupittaalla iskevät yhteen A-poikien SM-sarjan matsissa TPS ja FC Kaarina. Otsikostakin voi päätellä että kyseessä on jalkapallo-ottelu. Haluatte tai ette, niin futiksen A-maajoukkueen lempinimi on Huuhkajat. Junnumaajoukkue on Pikkuhuuhkajat. Eli kun tätä ajatusleikkiä vie ontuvasti eteenpäin, niin Veikkausliigassa pelaa Huuhkajan poikasia, joista kasvaa mahdollisesti ajan myötä suuria ja mahtavia Huuhkajia. Tällöin siis junnusarjoissa pelaavien futaajien pitää olla Huuhkajien munia?

TPS:n roolista suomalaisen jalkapallon menestyvänä kasvattajaseurana ei varmasti tarvitse kovinkaan montaa lausetta kirjoittaa. TPS:n kautta on noussut huipulle monia tähtipelaajia kotimaan kentille ja osa jopa vielä suurempiin ympyröihin. Myös paikalliskilpailija Inter on kunnostautunut pelaajien kasvattamisessa lyhyen historiansa aikana, joskaan ei vielä tietysti vanhan ja perinteisen TPS:n mittakaavassa. Turussa derbyt ja pikkuderbyt ovat perinteisesti olleet näiden kahden seurojen välisiä mittelöitä. Mutta hetkinen, keskiviikkona Kupittaalla pelataan junnujen pikkuderby, mutta vain toinen turkulaisista joukkueista on kentällä. Mikä ihme on tämä FC Kaarina?

Keskiviikkona tätä on lähdettävä selvittämään. Tosin vuosia itsekin alasarjoissa Piikkiössä futista pelanneena tiedän jo jotain seuran ja joukkueen taustoista. FC Kaarina on perustettu KaaPon ja PiPSin (onkohan mukana muitakin?) junioreiden yhteiseksi edustusjoukkueeksi. Se ei kuitenkaan ole erinomaisen menestymisen taustalla, vaan tinkimätön työ, jota päävalmentaja Ari Lahti on taustoineen ja joukkueineen tehnyt jo vuosia. Monet saattavat ihmetellä FC Kaarinan hyvää menestystä, mutta jos tietäisivät joukkueen harjoitusmääristä, niin ihmettely saattaisi olla vähäisempää. Jalkapallonkin sanakirjassa H-kirjain (harjoittelu) tulee ennen M-kirjainta (menestys). Enkä tarkoita että muissa seuroissa ei harjoiteltaisi riittävästi, mutta Kaarinassa on tehty asioita sekä paljon että oikein. Vertailupohjaa menestykselle saa kun tarkastelee A-junnujen sarjataulukoita. FC Kaarina on SM-sarjassa sijalla 2. ja TPS sijalla 4. SM-sarjan ulkopuolelle ovat jääneet mm. sellaiset perinteiset kasvattaja- ja huippuseurat, kuten HJK, Honka, FC Lahti, Inter ja Haka.

Tervetuloa muutkin seuraamaan keskiviikkona 5.6. klo 18:00 A-junioreiden SM-sarjan ottelua TPS – FC Kaarina Kupittaan kentälle numero 8. Ja Kupittaan kasi löytyy muuten siitä Veritas Stadionin ja Velodromin välistä.

ÅIFK kahden ottelun päässä noususta Ykköseen!

Nyt pitää häpeäkseni tunnustaa, että en ole tänä kesänä (tai siis menneenä kesänä, mutta tällä kaudella) käynyt vielä tutustumassa Turun kolmanneksi korkeatasoisinta jalkapalloviihdettä tarjoavan ÅIFK:n kotipeleihin.

Nyt alkaakin olla jo sitten kiire, nimittäin ÅIFK:n kautta on jäljellä enää kaksi peliä, joista toinen on kotona ja toinen vieraissa. Åbo on pelannut kakkosta melko nuorella joukkueella. Nimilistalta ei löydy jäähdytteleviä ikämiehiä, vaan valtaosa pelaajista on turkulaisia A- ja B-junioreita, joiden lisäksi listalla on joitain Tepsin ja Interin edustuksen ylijäämäpelaajia. Tuo sana tuntuu julmalta, mutta nipin napin Veikkausliigaryhmistä ulos jäävät pelaajat ovat kyllä pääosin erittäin kyvykkäitä jalkapalloilijoita silti. Ja kaikkihan eivät kehity samassa vauhdissa, joten voi olla että herroista Alban Ferati, Felix Åkerlund, Leroy Maluka, jne. kuullaan vielä liigatasollakin.

Kauden 26 ottelustaan Åbo on voittanut 17 ja pelannut 5 tasan. Leo Tommilan komennossa pelaava turkulaisjoukkue ansaitsi itselleen tällä saldolla nousukarsintoihin, joihin pääsi kunkin lohkon paras joukkue. Karsinnoissa arpa heitti turkulaisten vastustajaksi Tampereen parasta jalkapalloa pelaavan Ilveksen, joka on kakkosen suurin nousijasuosikki. Ilveksen saldo kaudella on ollut 23 voittoa, 3 tasapleliä ja vain 1 tappio. Joukkueen nimilista onkin aika vakuuttava. Valmennuspuolella mukana on Mikko Kaven ja pelaajistosta mm. Gustav Långbacka, Jari Nikkilä, Jussi Kujala, Gullit Zolameso, Henri Scheweleff, Jari Niemi, Miki Sipiläinen ja Toni Kallio ovat tuttuja kotimaista jalkapalloa seuraaville. Näistä tosin viimeksi mainitun otteet viime kaudella Interissä saattavat olla juuri se mahdollisuus, joka Åbon pitää hyödyntää nousukarsinnoissa.

Kaksiosaisen karsinnan ensimmäinen osa pelataan Turussa Urheilupuiston yläkentällä lauantaina 13.10. kello 15:00 ja toinen osa Tampereella tasan viikko myöhemmin. Pyrin kaikin keinoin pääsemään paikalle karsinnan ensimmäiseen osaotteluun ja tukemaan turkulaisia kohti futiksen ykköstä. Tulkaahan muutkin paikalle.

Suomessa sataa aina ja Espanja voittaa kaiken?

Nyt lienee hyvä hetki tehdä Penkkisporttajan silmin lyhyt yhteenveto sunnuntaina päättyneistä EM-kisoista. Maanosamme mestaruudet jaettiin yleisurheilijoille Helsingissä ja futaajille Ukrainassa ja Puolassa. Molempia kisoja tuli seurattua melko intensiivisesti, joten tällä viikolla saattaa olla vähän outo olo, kun televisiosta ei tulekaan illalla urheilua. Onneksi Olympialaiset sentään lähestyvät päivä päivältä!

Suomessa oli edelliset yleisurheilun arvokisat vuonna 2005. Silloin Olympiastadionilla oli jaossa MM-mitaleita. Niistä kisoista jäi hyvin mieleen toki esimerkiksi Tommi Evilän pituushyppypronssi, mutta ehkä parhaiten kisat muistetaan järjettömän kovista vesisateista. Tänä vuonna EM-kisojen järjestäjiä helli paremmat säät, mutta tietysti vettä satoi sinä iltana kun itse pääsin paikanpäälle kisoja seuraamaan. No, kansainvälisen suurtapahtuman tunnelmaa oli kuitenkin mukava jälleen aistia. Ja tulipa katsomossa vaihdettua kuulumisia vieressä istuneen herran kanssa, joka kertoi juosseensa itse kyseisellä areenalla vuoden 1983 MM-kisoissa Suomen 4x100 m pikaviestijoukkueessa.

Sateen lisäksi vuoden 2005 MM- ja 2012 EM-kisoja yhdistää hämmästely lipunmyynnin takkuilusta. Toki oman selityksensä tarjoavat lähellä olevat Olympialaiset ja ulkomaisten kisaturistien puuttuminen, mutta kyllä tämä ongelma liittyy myös suomalaisen urheilukulttuurin kasvattamistarpeeseen, jonka olen itse havainnut jo kauan sitten. Näitä kisoja ei nimittäin voi syyttää ainakaan heikosta markkinoinnista, joten ehkä ongelma on urheilukulttuurin juurrutamisessa meihin jo vaippaikäisestä lähtien.

Suomi ei päässyt juhlimaan mitalisateesta Helsingin kisoissa. Ainoaksi mitaliksi jäi Mannion keihäspronssi. Suomalaisten menestysnälästä kertonee jotain se, että kun Pitkämäki ei ollut mestaruuskunnossa, tuntui koko keihäs menettävän merkityksensä. Sen tilalle nousi (toki ihan ansaitusti) miesten pituus, jossa parillakin suomalaisella oli mitalisauma kaiken osuessa nappiin. Kesken kisojen ihan puskista kiinnostuksen kohteeksi nousi myös miesten 1500 metriä, jonka finaalissa oli kuitenkin tyytyminen kyseiseen lajiin hyvin useasti liittyvään kontaktiin ja kaatuiluun mitalitaistelun sijasta. Yksi kisojen varmasti mielenkiintoisimmista finaaleista käytiin ilman suomalaisia, kun miesten seiväshypyn ratkaisuhetket oli täynnä yllätyksiä ja venymisiä.

Hypätäänpä sitten jalkapallon pariin. Vanhan kansan sanonnan mukaan jalkapallo on sellainen laji, jossa pelataan ensin 90 minuuttia ja sitten Saksa voittaa. Viime vuosien perusteella tähän fraasiin voisi tosin vaihtaa Saksan sijasta Espanjan. Euro 2012 turnauksessa positiivisesti yllättäneellä Italialla ei lopulta ollut finaalissa eväitä haastaa Espanjaa ja Iker Casillas pääsi nostelemaan Henri Delaunay -nimistä kannua ensimmäisenä.

Arvokisojen kestoepäonnistuja Englanti ei pettänyt tälläkään kertaan. Suomeakin taannoin luotsannut Roy Hodgson oli päättänyt napata mestaruuden tuleville Olympiaisännille ns. "kreikkamaisella pelityylillä". Iloisesta hyökkäyspelistä ei ollut tietoakaan kun "Hodarin" pelaajat vain yrittivät suojata omaa maaliaan tarkalla puolustuspelillä. Onneksi futis on edelleen maalintekopeli ja pelkästään puolustamalla harvoin saavutetaan mitään hienoa.

Suomea ei kisoissa taaskaan nähty, vaikka mm. naapurimaamme Ruotsi oli Tanskan tapaan jälleen mukana. Palloliiton vision mukaan Suomi on vuoteen 2020 mennessä Euroopan TOP10:ssä. Tuohon on enää 8 vuotta aikaa, joten nuorennusleikkauksen olisi syytä purra nopeasti ja toiveiden vaihduttava tuloksiksi. Seuraavat EM-kisat pelataan vuonna 2016 Ranskassa ja silloin osallistuvien joukkueiden määrä nostetaan 16:sta 24:een. Suomelle tämä saattaa kuulostaa erittäin lupaavalta, mutta pitää muistaa että maailman rankingissa on tälläkin hetkellä 32 eurooppalaista maata Suomea paremmin sijoittuneena. Tai 33 jos Uzbekistan on Euroopan maa - en tiedä. Masentumisriskin vuoksi en jaksanut laskea montako eurooppalaista maata maailmanrankingista kaikkiaan löytyy. Rankingeista huolimatta kisoihin pääsy on mahdollista ja ainakin minä tulen "Huuhkaajia" siinä kaikin mahdollisin keinoin tukemaan.

Penkkisporttailija jatkaa penkkisporttailuuaan näillä näkymin seuraavaksi juuri jalkapallon parissa, kun Veikkausliiga-otteluita on tarjolla Veritas Stadionillla lauantaina 7.7. huipputärkeä huippuottelu Inter - HJK ja maanantaina 9.7. TPS - Honka. Nähdään siellä!

Paluu Veritas Stadionille!

Kuva: www.fcinter.com

Turkulainen futiskansa pääsee taas kotiinsa, kun Veritas Stadionin pitkä remontti on valmis ja Veikkausliigapelit siirtyivät maanantaina takaisin Kupittaalle. Monen kaupungin mittapuulla erinomaiset arvosanat saava Paavo Nurmen Stadion oli erittäin hyvä sijaiskoti turkulaisille futiksen ystäville, mutta ”home sweet home”.

Remontin jälkeen Veritas näyttää entistä paremmalta, sillä nurmi näyttää todella hyväkuntoiselta (toivottavasti se myös pysyy sellaisena) ja lisäksi kentän ympäristöä ja eteenkin parkkipaikan päätyä on siistitty. Minun toivelistalla on edelleen pikaisella aikataululla uusi tulostaulu Veritas Stadionille (Paavolta voisi vaikka hakea sen siellä olevan näytön) sekä pidemmällä aikataululla lisäkatsomo myös parkkipaikan päätyyn, jolloin kentän jokaisella sivulla olisi katsomoita ja pyhätöstä tulisi todellinen stadion. Näiden toiveiden toteutumiseksi meidän kaikkien penkkiurheilijoiden tulee kansoittaa Kupittaata Veikkausliigaotteluiden aikana paljon nykyistä aktiivisemmin.

Monet haukkuvat suomalaista futista potkupalloksi ja heikkolaatuiseksi, mutta minä väitän pelin ja pelaajien olevan lähempänä Euroopan huippua kuin meidän katsojien. Maanantain Inter – VPS -ottelua seurasi kuulutuksen mukaan vähän yli 1700 katsojaa, mutta itse olisin arvellut luvun olevan jotain 1300 luokkaa. Tämä on luokattoman huono suoritus turkulaisilta jalkapallon ystäviltä. Selityksiä löytyy tietysti paljon vähäisestä markkinoinnista, kehnosta kelistä ja ”perinteisesti ei-kiinnostavasta” vastustajasta lähtien. Vanhan kansan sanonnan mukaan häviäjä tietää selitykset ja voittaja ratkaisut. Haastan jokaisen blogini lukijan käymään futispeleissä paikanpäällä tänä kesänä sekä levittämään tietoa otteluista kaveripiirissään sekä livenä että sosiaalisessa mediassa. Seuraava mahdollisuus huippufutiksen seuraamiseen on jo torstaina, kun Veritaksella pelataan TPS – KuPS -ottelu.

Kuva: www.palloliitto.fi/turku

Veritas Stadionilla voi tutustua tätä nykyä myös More Than a Game -näyttelyyn, joka kertoo ihmisille sekä itse lajista että ihmisistä jalkapallon takana. Näyttely on jatkoa Turun Logomossa kulttuuripääkaupunkivuotena esillä olleelle Only a game? -näyttelylle. More Than a Game -näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna Veritaksen 2. kerroksessa (ns. kioskikerros) aina stadionin yleisötilojen ollessa avoinna. Käykäähän tutustumassa tähänkin urheilukulttuurin muotoon.

Tavataan Veritas Stadionin lehtereillä!