Nyt pitää häpeäkseni tunnustaa, että en ole tänä kesänä
(tai siis menneenä kesänä, mutta tällä kaudella) käynyt vielä tutustumassa
Turun kolmanneksi korkeatasoisinta jalkapalloviihdettä tarjoavan ÅIFK:n
kotipeleihin.
Nyt alkaakin olla jo sitten kiire, nimittäin ÅIFK:n
kautta on jäljellä enää kaksi peliä, joista toinen on kotona ja toinen
vieraissa. Åbo on pelannut kakkosta melko nuorella joukkueella. Nimilistalta ei
löydy jäähdytteleviä ikämiehiä, vaan valtaosa pelaajista on turkulaisia A- ja
B-junioreita, joiden lisäksi listalla on joitain Tepsin ja Interin edustuksen
ylijäämäpelaajia. Tuo sana tuntuu julmalta, mutta nipin napin
Veikkausliigaryhmistä ulos jäävät pelaajat ovat kyllä pääosin erittäin
kyvykkäitä jalkapalloilijoita silti. Ja kaikkihan eivät kehity samassa
vauhdissa, joten voi olla että herroista Alban Ferati, Felix Åkerlund, Leroy
Maluka, jne. kuullaan vielä liigatasollakin.
Kauden 26 ottelustaan Åbo on voittanut 17 ja pelannut 5
tasan. Leo Tommilan komennossa pelaava turkulaisjoukkue ansaitsi itselleen tällä
saldolla nousukarsintoihin, joihin pääsi kunkin lohkon paras joukkue. Karsinnoissa
arpa heitti turkulaisten vastustajaksi Tampereen parasta jalkapalloa pelaavan
Ilveksen, joka on kakkosen suurin nousijasuosikki. Ilveksen saldo kaudella on ollut 23 voittoa, 3 tasapleliä ja vain 1 tappio. Joukkueen nimilista onkin
aika vakuuttava. Valmennuspuolella mukana on Mikko Kaven ja pelaajistosta mm. Gustav
Långbacka, Jari Nikkilä, Jussi Kujala, Gullit Zolameso, Henri Scheweleff, Jari Niemi, Miki Sipiläinen ja Toni
Kallio ovat tuttuja kotimaista jalkapalloa seuraaville. Näistä tosin viimeksi
mainitun otteet viime kaudella Interissä saattavat olla juuri se mahdollisuus,
joka Åbon pitää hyödyntää nousukarsinnoissa.
Kaksiosaisen karsinnan ensimmäinen osa pelataan Turussa
Urheilupuiston yläkentällä lauantaina 13.10. kello 15:00 ja toinen osa Tampereella
tasan viikko myöhemmin. Pyrin kaikin keinoin pääsemään paikalle karsinnan
ensimmäiseen osaotteluun ja tukemaan turkulaisia kohti futiksen ykköstä.
Tulkaahan muutkin paikalle.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista