Tämän blogin tarkoitus on levittää kaikentasoisen urheilun ilosanomaa lajirajoista välittämättä. Koitan kantaa tällä tavalla oman ohuen korteni kekoon suomalaisen urheilu- ja katsomokulttuurin kehittämisessä. Tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan!
- PenkkiSporttaaja -
Olen asunut Turun seudulla
yli 30 v ja kasvanut penkkiurheiluperheessä, mutta jouduin tarkistamaan sijainnin
oikein kartasta, kun päätin mennä isäni kanssa vierailemaan Paavo Nurmen
juhlapäivänä Turun keskustassa sijaitsevaan legendan kotimuseoon.
Hämmästelin miksen ole ennen tätä kevättä kuullut kyseisestä paikasta mitään,
mutta torstainen vierailu antoi minulle osittaisen vastauksen tähän.
Museo on ehkä hieman
harhaanjohtava nimitys, mutta onhan siinä tosin se koti-liite edessä, joka ehkä
antaa ymmärtää hieman kevennetystä museosta. Nurmen pienen pieni koti on
entisöity wanhan ajan tyyliin. Kahta eteisessä ollutta infokangasta lukuun
ottamatta kotimuseossa ei juuri ollut tietoa Nurmen urasta ja elämästä.
Kotimuseossa ei ollut Paavon mitaleita, asusteita, piikkareita eikä oikein
mitään muitakaan sellaisia tavaroita, joista olisi pystynyt aistimaan legendan.
Kotimuseosta löytyy lisätietoa
Urheilumuseon kotisivuilta, josta löytyy myös tarinaa legendan elämästä, joten
en lähde sitä tässä nyt sen enempää kertaamaan. Kiinnostuneet saavat kätevästi
lisätietoa myös vasta avatuilta Paavo Nurmen virallisilta kotisivuiltatai kirjastoista.
Joka tapauksessa kotimuseo
oli vierailemisen arvoinen paikka ja sopi erinomaisesti käsillä olevan PaavoNurmen viikon ohjelmaan. Nyt olen taas asteen verran enemmän turkulainen ja
penkkiurheilija, kun olen käynyt Paavo Nurmen entisessä kodissa. Entisaikojen
asunnossa vierailu herätti myös kriittisiä ajatuksia nykyisestä maailmanmenosta,
mutta ne ajatukset eivät kuulu tämän blogin aihepiiriin.
Muistakaapa laittaa lauantaina
televisio päälle (tai tallennus), kun Yle 2 esittää dokumentin Paavo Nurmi –paras kaikista kello 12:15. Ja kaikki tietysti joukolla sunnuntaina
Paavo Nurmen Stadionille seuraamaan Paavo Nurmen kisoja kello 15:00 alkaen.
Moottoripyörä on moottoripyörä,
skootteri on lälläripyörä!
Taulukko: Wikipedia
Urheilulehti valitsi
muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi
moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton
Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja
maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen
ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli. Minun sukupolveni, eli
80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen
uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja
julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään.
Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun
ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5.
klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan
urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä
suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä.
Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).
Saarinen voitti
jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin
kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa
moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun
hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa.
Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia
250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui
kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten
maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä. Uransa aikana Saarinen
ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se
mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti
pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo
Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään
nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota
kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset
alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata. Ennen MM-kauden alkamista
1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena
Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä
kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja
ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten
MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen
tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten,
maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta
ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo
puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko
moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi
radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.
Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)
Monzan ensimmäinen mutka
on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun
jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä
vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva
Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt
väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa.
Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen
juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen
oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta
loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun
noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi
kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.
Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!
Saarisen
huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman
viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle
tasolle.