Koska nykyisin kaiken suosio mitataan tykkäysten määrällä, niin PenkkiSporttaajakin haluaa olla ajan hermoilla ja tykättävissä. Sen vuoksi olen jalkautunut viime
viikonloppuna myös sosiaaliseen mediaan. Käykäähän tykkäämässä Facebook-sivustani
sekä tilaamassa twiittini Twitterissä. Ja jos teilläkin on penkin ja urheilun mentävä aukko sydämessänne, niin kutsukaahan myös kavereitanne tykkäämään sivuista, niin saadaan penkiurheilun ilosanomaa levitettyä oikein porukalla.
Facebookin ja Twitterin kautta on
tarjolla ”pikku-uutisia”, joista en viitsi bloggauksia kirjoittaa sekä myös
paljon tapahtumailmoituksia ja keskustelua sekä kaikkea muuta penkkiurheilun
saralta.
Alkaneella viikolla on tarjolla jälleen monenlaista urheilua
Turun seudulla seurattavaksi. Viikko käynnistyy jalkapallon merkeissä, sillä
maanantaina on tarjolla Veritas Stadionilla perinteistä jalkapalloa, eli
socceria, kun TPS saa vastaansa Hongan Espoosta. Urheilupuiston Yläkentällä sen
sijaan potkitaan soikeampaa palloa kun Trojans saa vastaansa Butchersin.
Myöhemmin viikolla on tarjolla mm. naisten Futisliigaa, yleisurheilun Tilastojapa
Cupia sekä Kupittaalla torstaina käynnistyvät Lacrossen, eli haavipallon,
nuorten MM-kisat.
Lacrossen suuntaan täytyy lähettää iso tykkäys, nostaa hattua ja vielä peukutankin omaperäisestä markkinoinnista. Vai mitä tuumitte alla olevista mainosvideoista? Käykäähän tutustumassa tähän lajiin 12.-21.7. Jos ette pääse paikanpäälle, niin voitte seurata matseja on myös nettistriimin kautta. Lisätietoja Turussa käytävistä MM-kisoista löytyy kisasivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti