Suomalaiset joukkueet ovat pärjänneet euro-kentillä todella hyvin tällä kaudella. Tai ainakin paremmin kuin on totuttu, sillä yksikään joukkue ei ole vielä kompastunut ”kääpiömaiden” pikkuseuroihin. MyPa, KuPS ja JJK etenivät kaikki Eurooppaliigassa toiselle karsintakierrokselle, HJK aloitti Mestareidenliigan toisella karsintakierroksella komealla 7-0 kotivoitolla Islannin mestari Knattspyrnufélag Reykjavíkurista. Turun Inter venyi Eurooppaliigan toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa Hollannissa upeaan 1-1 tasapeliin todellista suurseura FC Twenteä vastaan. Kaikkien suomalaisseurojen otteluita voi seurata helposti livenä täältä. Ja eiköhän videostriimauksiakin löydy ilmaiseksi esim. täältä.
Interin
ja Twenten toinen ja ratkaiseva osaottelu pelataan Turussa tulevana torstaina (Fb-event).
Aion olla paikalla antamassa tukeni suomalaisten menestymiselle. Olisi todella
kova temppu pistää Twente laulukuoroon. Ensimmäinen osaottelu osoitti että siihen on kaikki mahdollisuudet olemassa. Toivottavasti saan seurakseni paljon
tuttuja ja tuntemattomia. Interin toimistolta tihkuneiden tietojen mukaan
ennakkolipunmyynti sujuu mukavaa tahtia. Sekä minun että Jobin toiveissa on
täysi Veritas Stadion – lue haastattelu.
Jos
vain saan aikatauluihini sopimaan, niin aion nauttia Euro-matseista myös
Helsingissä. Nämä pelit ovat sellaisia että niiden vuoksi kannattaa vähän
reissatakin, joten aion olla paikanpäällä seuraavassa HJK:n kotipelissä. HJK
saa islantialaiset pudotettuaan vastaansa suurseura Glasgow Celticsin. Skottien
rakas paikallisvihollinen Rangers pudotettiin kolmosdivariin, joten Old Firmin
(Glasgow’n derby) peruunnuttua Euro-pelit ovat heille suurinta herkkua
muutamana seuraavana kautena.
Euro-ottelun
ja DBTL:n lisäksi Turussa tapahtuu muutakin tällä viikolla, sillä mm. tiistaina
on Kupittaalla tarjolla naisten Superpesiksen huipputärkeä kamppailu, jossa
Turku-Pesis saa ”kuuden pisteen otteluun” vieraakseen Pesis-Junkkarit - lue otteluennakko. Ja vilkkaan viikon huipentaa tietysti jokaisen
penkkiurheilijan sykettä nostavien Olympialaisten käynnistyminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti