Turussa käynnistyi torstaina lacrossen,
eli haavipallon, nuorten poikien MM-kisat. Kun tavalliselle kaduntallaajalle
sanoo lajiksi lacrossen tai haavipallon, on lopputuloksena yleensä vain auki
oleva haavi. Nyt urheilun ystävillä onkin oiva tilaisuus tutustua täysin uuteen
lajiin. Itselläni ei ole lacrossesta juurikaan mitään ennakkotietoa. Jossain
jenkkileffassa tai -sarjassa oli joskus joku yliopiston tyttöjen suosikki, joka
pelasi kyseistä lajia, mutta siihen minun tietämykseni melkein päättyykin.
Yllä olevan videon katsomisen
jälkeen oli pakko suunnata Wikipedian ihmeelliseen maailmaan, jotta sain vähän
käsitystä tästä mystisestä lajista. Hyvin paljon tiivistäen voisi todeta, että
lajissa heitellään haavilla palloa ja tavoitteena on saada se vastustajan
maaliin. Taklaaminen on sallittua edestä ja sivusta päin. Käykäähän tutustumassa
lajiin sekä Wikipediassa että Turun kisoissa. Nippelitiedon janoisille
tiedoksi, että lacrosse on ollut mukana Olympialaisissakin - kaksi kertaa
virallisena lajina ja kolmesti näytöslajina.
En ehtinyt tänään vielä katsomaan,
kun Suomi hävisi kisojen avausottelussa Tshekille lukemin 7-10, mutta avajaiset
sentään näin osittain. Yläkentälle oli saapunut kisoja avaamaan kohtuullisen
mukavasti väkeä. Yleisön ja pelaajien lisäksi paikalla oli mm. soittokunta ja
Pizza-Pertti ruokkimassa kansaa. Avajaispuheissa Turun kaupungin puolesta
kisaväen Turkuun tervetulleeksi toivottanut liikuntalautakunnan puheenjohtaja
Saara-Sofia Sutela totesi mm. ”Turku on Suomen johtava urheilukaupunki”, jonka
jälkeen kuulin mielestäni muutaman epäuskoisen hörähdyksen katsomosta.
Ilmeisesti siis urheiluväkeä oli saapunut paikalle Turun ulkopuoleltakin.
Itsekin mietin tässä vaiheessa, että ehkä johtava urheilukaupunki on kuitenkin
joku sellainen, jossa esimerkiksi kunnollinen palloiluhalli. No, kiitos- ja
tervetulotoivotuspuheet ovat aina vain puheita.
Näiden käynnistyneiden MM-kisojen
mielenkiintoisin joukkue ei suinkaan ole kaikki aiemmat nuorten MM-kisat
voittanut USA, eikä isäntämaa Suomi, eikä Euroopan kovin maa Englanti, eikä
kaukainen Korea, vaan Irokeesi. Aivan, se punkkareiden suosima hiustyyli, joka
on myös yksi turnaukseen osallistuvista maajoukkueista. Irokeesien maajoukkueen
muodostavat kuuden Pohjois-Amerikan intiaaniheimon jäsenet. Ennen heidän
pelireissun varmistumista oli käytävä pitkät paperisodat ja reissu olikin
katketa välilaskulla Sveitsissä, kun viime hetkillä Suomen ulkoministeriöltä saadut
poikkeusviisumit herättivät paikallisten tullimiesten epäilyt. Vaikka
tullimiehet ovat tarkkoja kuin sveitsiläiset kellot, niin lopulta Irokeesit
pääsivät jatkamaan matkaansa kahdeksan tunnin selvittelyn jälkeen.
Tämän mielenkiintoisen turnauksen otteluohjelma,
livevideot ja kaikki muukin tärkeä informaatio löytyy kisasivuilta ja Facebook-sivulta. Jos olette
epäileväisiä uutta lajia kohtaa, niin käykäähän nyt edes katsastamassa ihan
aidot inkkarit, joita näkee näin mittavana ryhmänä harvoin Suomessa.
Menovinkki Nådeen: Unikeon tenniskisat: http://www.netti.fi/~itkhalli/UniNetti12/draws.html A3-luokassa pari junnuhuippua ja naisten SM-tason pelaaja ja C:ssä toki fantastisia veivaajia;)
VastaaPoistaKiitos vinkistä. Onpa huonot sivut tuolla turnauksella, sekä visuaalisesti että informatiivisesti. Ja hämäävää että Unikeon tennisturnaus ei ole Unikeonpäivän yhteydessä. Tämä tuleva viikonloppu on erittäin haastava, mutta täytyy katsoa josko paikalla ehtisi käymään. Heitäppä vielä vinkkejä keitä junnuhuippuja, yms. kannattaa seurata!
VastaaPoistaItse menisin katsomaan miten 14-vuotiaana SM:n voittanut Heini Salonen pärjää massalla karjuja vastaan. Yleensä hyökkäävä tyttötennis ei toimi pidemmän päälle ulkona. Paikallisten lupausten Johansen ja Antonen kehitys kiinnostaa myös.
VastaaPoista