Vuoden 2012 Wapusta voidaan puhua jo menneessä aikamuodossa - tippaleivät on syöty ja simat juotu.
Kevään, työväen ja ylioppilaiden juhlapäivän vietto ei onneksi estänyt urheilun
seuraamista ystävien seurassa. Wappuaattona tarjottiin nimittäin Canal+:n kautta
englannin Valioliigan huippukamppailu, jossa Manchesterin suurseurat iskivät
vastakkain. Tällä kertaa oli sinisen joukkueen vuoro viedä punaista joukkuetta. Peli ei valitettavasti missään vaiheessa noussut laadullisesti odotetulle tasolle,
mutta positiivista oli se että mestaruustaistelussa kaikki on yhä avoinna, kun sarjaa on pelaamatta
kaksi kierrosta. Mielenkiintoisia hetkiä on siis edessä Valioliigaa seuraaville.
Aattoa seuraavan kohmeloisen wappupäivän voisi luulla olevan pyhitetty piknikillä
rentoutumiseen ja mahdollisesta krapulasta elävien kirjoihin palaamiseen, mutta
ainakin suunnistajille se oli tänä vuonna jotain ihan muuta. Vain noin
kilometrin päässä Turun vilkkaimmasta piknik-paikasta juostiin nimittäin Turku Sprint, joka oli viimeinen mahdollisuus antaa näyttöjä aikuisten EM-kisoihin
sekä nuorten EM- ja MM-kilpailuihin. Penkkisporttajankin oli tietysti ulkoiltava perheineen paikalle.
Kehuin jo aiemmin blogissani (lue kirjoitus) nykytekniikan hyödyntämistä
suunnistuksessa, mikä on tehnyt korpimetsien lajista sohvaperunaystävällisen
lajin. Paikanpäällä seuraaminen ei kuitenkaan ole vielä ihan yhtä helppoa -
kilpailijoista näkee vain vilahduksen lähdössä ja loppusuoralla räkä poskella
revittävän loppukirin. Sprinttisuunnistus on kuitenkin vähän eri juttu, koska nämä
kilpailut pystytään tuomaan kaupungin keskustaan ja kisaajatkin enemmän
näkyviin, kuten tälläkin kertaa oli tehty. Lisäksi sprintissä kilpailusuoritukset ovat nimensä mukaisesti varsin nopeatempoisia. Vaikka suunnistuksen seuraamisesta pidänkin, niin edelleen odottelen sitä
livepelaamismahdollisuutta - pankaahan suunnistusväki jo töpinäksi...
Tulevana viikonloppuna juostaan Ruotsissa suunnistuksen suurtapahtuma 10mila, jota pystyy taas seuraamaan livenä netissä. Pitääpä siis koittaa mahduttaa tämä viikonlopun ohjelmaan lentopallomaaotteluiden rinnalle.
Tulevana viikonloppuna juostaan Ruotsissa suunnistuksen suurtapahtuma 10mila, jota pystyy taas seuraamaan livenä netissä. Pitääpä siis koittaa mahduttaa tämä viikonlopun ohjelmaan lentopallomaaotteluiden rinnalle.
Ja sitten hypätään vielä puskista hetkeksi jäälle. Vasta saatiin kotimainen kiekkoliiga päätökseen (onnittelut
Jypille alla olevan videon muodossa), mutta jo ovat taas kaikki mediat täynnä kiekkoa, koska
muutaman päivän päästä alkavat MM-kisat pelataan osittain Suomessa.
Penkkisporttaaja toivoo että tulevina viikkoina medioissa riittäisi kuitenkin
palstatilaa muillekin lajeille, jotta kirjoittelu ja uutisointi ei mene aivan yksipuoliseksi. Ja lukijoilleni suosittelen kiekon lisäksi seuraamaan tulevana viikonloppuna jääkiekon lisäksi tuota 10milaa ja lentopallomaajoukkueen otteita Espanjassa Olympiakarsintojen valmistautumisleirillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti