Aitoa jenkkiläistä show’ta Kanadasssa – NOT!

Lentopallon Maailmanliiga on rantautunut täksi viikonlopuksi Torontoon. Pelit pelataan Ricoh Centressä, joka on Toronto Maple Leafsin farmijoukkue Toronto Marliesin (AHL) kotihalli. Halli vetää 7.779 katsojaa, joten se on aika lailla normaalin suomalaisen jäähallin kokoinen. Hallin seinälle on jäädytetty niiden pelaajien lehtiä, eli leafseja, jotka ovat nousseet Marliesin kautta NHL:ään. Hetken silmäilyn jälkeen rivistöstä osui silmään vuodelta 1992 nimi Berg – paikallisille kun kerroin että hän on ”oman kyläni poikia”, niin he tuntuivat edelleen muistavan Bergin hyvin.

Koska tänne asti on tultu ja yhteen ainoaan osittain vapaaseen iltaan sattui osumaan Major Leaguen (siis baseball) peli, niin oli pakko lähteä tutustumaan millaista jenkkihuumaa legendaarisen ammattilaisliigan ottelutapahtumissa on. Vastustajaksi Toronton Blue Jaysille saapui New York Yankees, joka on kansallispelin legendaarisin seura.

Blue Jaysin stadion Rogers Centre on aivan kaupungin keskustassa, joten sinne suunnistaminen oli helppoa. Yli 50.000 ihmistä vetävä stadion on sen verran massiivinen rakennus, että sen näkikin jo aika kaukaa. Lipunmyynti oli helppo löytää, mutta lipun ostaminen olikin vaikeampaa, koska kyseessä oli minun ja ystäväni ensimmäinen baseball-kokemus. Ostimme liput lopulta kentän päädystä, koska sen sektorin liput olivat lähes halvimmat (tiesimme että ehdimme katsomaan ottelua vain tunnin) ja siellä olisi ehkä mahdollista napata kunnarista koppi ja saada pallo muistoksi ottelusta. Kaksi pääsylippua maksoi yhteensä 72 dollaria.

Fanituotemyynti ja ravintolapalvelut oli todella mallikkaasti hoidettu stadionilla. Tuskin on olemassa mitään fanituotetta tai purtavaa, jota ei olisi stadionilla ollut tarjolla. Ainoa negatiivinen yllätys oli oluen hinta, sillä tuopillinen mallasjuomaa maksoi 10,75 dollaria. Ennen ottelutapahtumaa lukuisat kentänhoitajat hioivat pelialuetta huolella kuntoon ja odotukset nousivat korkealle. Tapahtuman alku oli kuitenkin niin lattea ja vaisu, että ilman kansallislauluja en olisi varmaan tajunnut edes pelin alkavan. Odotin pelaajaesittelyihin savukonetta, kovaa musiikkia, stroboja ja muuta jenkkihöpinää, mutta kaikki tämä puuttui tyystin. Kun peli lähti käyntiin, niin taustamusiikeista tai kuulutuksista ei ollut tietoakaan ja peli eteni hyvin pitkäveteisesti. Ainoa tunnelmaa nostattanut tekijä oli hiljalleen päihtynyt kotiyleisö, joka alkoi huutelemaan ja pitämään ääntä stadionilla – lähinnä huudellen rivouksia vierasjoukkueen pelaajille.

Summa summarum baseball ei noussut suosikkilajieni joukkoon. Televisiosta seurattuna se on paljon mukavampaa seurattavaa, koska tyhjät ja tapahtumaköyhät hetket on täytetty uusinnoilla ja tilastoilla. Lajin hullunkurisuutta lisää se, että joukkueet pelaavat runkosarjassa yli 160 ottelua. Joskus pitää vielä päästä seuraamaan NHL tai NBA ottelua, josko niissä olisi kunnon jenkkihumua vähän enemmän tarjolla kuin baseballissa. Jossain vaiheessa pitää käydä tutustumassa myös suomalaiseen baseballiin (pesäpallon lisäksi), sillä Turustakin löytyy kyseisen lajin seura – Black Sox. Tästä Turkulaisen lehtijutusta löytyy lisää infoa ko. seurasta.

Kanada(kaan) ei ole tuottanut pettymystä televisiotarjonnan osalta, vaan televisiosta löytyyt urheilutarjontaa todella monipuolisesti. Aina löytyy joltain kanavalta sporttia seurattavaksi. Täällä olon aikana on tullut katsottua jo NBA:n ja NHL:n pudotuspelejä, Kanadan jalkapalloa ja Major Leaguen baseballia. Toivottavasti tänään televisiosta näytetään myös Champions Leaguen finaali, vaikka kyseessä onkin eurooppalainen urheilun suurtapatuma.