Kotimaisen jalkapallon Veikkausliiga on potkaistu käyntiin ja takana on jo
muutama kierros pelejä. Turussa sekä TPS että Inter ovat avanneet kautensa
erinomaisen Veritas Stadionin sijasta kaupungin kakkosstadionilla, eli Paavo
Nurmi Stadionilla. Veritaksen nurmi on remontissa ja siellä pelataan
ensimmäiset ottelut ilmeisesti vasta Juhannuksen jälkeen.
Turulla on sikäli pullat hyvin uunissa, että kaupungista löytyy kaksi hyvää
stadionia, joilla voi pelata jalkapallon Veikkausliigaa. Yleisurheiluväki ei
tietysti ole tyytyväinen futaajien vierailuun ”heidän” stadionillaan, mutta
eiköhän sopu sijaa anna, kun urheilumiehiä on pöydän molemmilla puolilla. Paavon kentän koosta on ollut jotain kirjoittelua foorumilla, mutta en
paneudu tässä kirjoituksessa tuollaisiin asioihin, vaan katselen
asiaa vain katsojan kannalta.
Paavolle saapuminen on melko hankalaa, sillä paikoitustilat ovat
melko vaatimattomat. Toisaalta aivan kaupungin ydinkeskustassa sijaitseminen
antaa mahdollisuuksia mm. julkisten kulkuvälineiden käyttöön. Sama tosin pätee
Veritakseenkin. Sisään pääsee kahdesta eri kulmasta, mikä on
tietysti hyvä juttu. Seurojen kannalta huonompi homma on tietysti se, että
aluetta ei pysty sulkemaan kokonaan ja Urheilupuiston kalliot tarjoavatkin
oivan paikan pitää ”sattumalta” piknikkiä juuri pelien aikaan. Ensimmäisessä
Tepsin pelissä järjestyksenvalvojat yrittivät puuttua tähän, mutta eipä kai
veronmaksajia voi häätää pois kaupungin puistosta?
Katsomotilat toimivat minusta hyvin. Ainoa miinuspuoli on stadionilla
puhaltava ikuinen tuuli, mutta sille nyt ei tietysti ole tehtävissä mitään.
Paavolla pelejä katsoessa muistuu taas mieleen miten hyvä asia se onkaan, että
Veritaksella ei ole juoksurataa katsomon ja kentän välissä. Ylimääräinen tyhjä
tila laskee tunnelmaa ja läheisyyden tunnetta. Paras tilannehan olisi että
katsomoon asti voisi haistaa pelaajien hien ja aistia adrenaliinin. Plussaa
stadion saa ilmeisesti viime kesän Kalevan Kisoja varten uusitusta
jättiscreenistä, joka on todella komea. Molemmat seurat käyttävät sitä
hyödykseen pelaajaesittelyissä - Tepsi näyttävästi myös ennen ottelua ja
tauolla. Vielä kun siihen saisi ajettua hidastuksia pelistä, niin screenin kaappaamisesta
Juhannuksen jälkeen Veritakselle pitäisi tehdä oma adressinsa nettiin.
Kahvio- ja ravintolapalveluiden järjestäminen alkukauden matseihin vaatii
Tepsiltä ja Interiltä erikoistoimenpiteitä, mutta ainakin omalta osaltani voin
todeta kaiken toimineen tähän asti erinomaisesti. Katsoin kauden ensimmäisen
ottelun pääkatsomon vastakkaisella puolella ja tauolla kun halusin
testata terveysruuan makua, niin vähän harmitti että joutui kävelemään
pääkatsomon taakse rahojaan kuluttamaan. Kyllä rahoista eroon pääseminen
pitäisi tehdä katsojille mahdollisimman helpoksi. Tämä ongelma oli ymmärretty Tepsissä
heti ensimmäisen pelin jälkeen ja Klubi-matsissa olikin kentän toisellekin
sivustalle ilmestynyt kahvioteltta grilleineen sekä jopa oma anniskeluteltta.
Kymmenen pistettä ja papukaijan merkki tästä!
Pääkatsomon takana palvelut ovat erinomaisen hyviä. Kahvia (2 €) ja
makkaraa (2 €) saa useasta eri pisteestä ja lisäksi myynnissä on pizzaslicejä (5
€) ja pyttipannua (6 €). Anniskelualueella on mietojen juomien (~5 €) lisäksi
tarjolla Jallua (6 €) ja konjakkia (7 €). Tepsin pelissä testaamani pyttipannu oli hyvää, mutta Interin pelissä testiin päässyt makkara oli pettymys. Satuin saamaan grillin pienimmän vonkaleen ja sen lisäksi se oli päältä nahkea ja sisältä vähän vetinen, ei istunut meikäläisen makuun. Klubi-pelissä oli todella kylmä,
joten Jallunapsu puoliajalla lämmitti mukavasti. Toivon että alkoholin myynnin
kanssa päästäisiin Suomessakin jo lähemmäs eurooppalaista kulttuuria. Ei
tarvitse mennä kuin Suomenlahden yli, niin siellä on jo aivan erilainen
käytäntö kuin Suomessa. Kun homma pidetään kohtuuden rajoissa, niin se ei minun
käsitykseni mukaan aiheuta mitään ongelmia. Kieltolaki on ohi ja alkoholi ei
ole enää tabu, vaan se kylmä olut lämpimänä kesäpäivänä tai Jallunapsu kylmänä
kevätpäivänä täydentää katsojan positiivista urheilukokemusta. Ja tuohan tämä
toiminta tietysti seuran kassaan lisää suomalaisen urheilun kovasti kaipaamia
euroja.
Kaiken kaikkiaan annan siis kolmen ottelun perusteella Paavo Nurmi
Stadionille kohtuullisen hyvän arvosanan. Seuratkin ovat ansainneet kiitokset
hyvin järjestetyistä ottelutapahtumista. Vielä kun jollain tavalla katsomoihin
saataisiin enemmän väkeä, niin sinne saapuvat viihtyisivät vielä paremmin.
Oravanpyörä olisi valmis. Koitetaan me kaikki urheilun ystävät kantaa kortemme
kekoon ja käydään matseissa mahdollisimman paljon. Ja aina kun menemme
paikalle, niin napataan joku kaveri mukaan. Kyllä se penkkiurheilukärpäsen
pureman kautta tartunnan saaneiden ihmisten lukumäärä siitä hiljalleen kasvuun
saadaan.
Jos ottelutapahtumat tiivistää vielä pelien osalta, niin TPS oli umpisurkea
MyPaa vastaan ja hävisi ansaitusti. HJK:ta vastaan Paavolla nähtiin tyystin eri
Tepsi, joka voitti suurimman mestarisuosikin lähes näytöstyyliin. Tässä
ottelussa sattui katsomossa muuten melko huvittava tempaus, joka sai julkisuutta myös
Iltasanomissa. Osa
kannattajista oli siis ymmärtänyt että yleisurheilustadionilla pitää aina
tarjota viihdettä myös kilpajuoksun muodossa. Inter avasi pelinsä
Paavolla kurittamalla Tepsin voittanutta MyPaa ensimmäisen 45 minuutin aikana mielin
määrin, mutta sen jälkeen hieman rauhoittuen. Mielenkiintoisia hetkiä on jo
takana, mutta vielä enemmän edessä.
Tulkaahan kaikki sankoin joukoin seurakseni seuraamaan kotimaista
jalkapalloa joko Paavo Nurmelle tai Veritakselle. Veikkausliiga on mainettaan
parempaa viihdettä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti