Tämän blogin tarkoitus on levittää kaikentasoisen urheilun ilosanomaa lajirajoista välittämättä. Koitan kantaa tällä tavalla oman ohuen korteni kekoon suomalaisen urheilu- ja katsomokulttuurin kehittämisessä. Tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan!
- PenkkiSporttaaja -
Toteutin viime sunnuntaina aiemmin kirjoittamani (lue ko. kirjoitus) suunnitelman ja suuntasin Littoisiin katsomaan koripallon I-divaria. Lauantaina olin ollut Vantaalla seuraamassa lentopallon Suomen Cupin finaaleita. Naisten finaalissa LP Kangasala nappasi maailmantähti Riikka Lehtosen johdolla yllätysmestaruuden viime vuodet naisten lentiskenttiä dominoineen LP Viestin nenän edestä. Miesten finaalissa Samposta ei ollut VaLePan haastajaksi, vaan Sastamalassa päästiin juhlimaan kaupungin ensimmäistä Suomen Cupin kultamitalia. Cupin finaali oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma ja
Suomen paras palloiluareena näytti taas hyvät puolensa. Toivottavasti Turun
palloiluhallin suunnittelijat tekevät ekskursioita Energia Areenalla. Sitä
pohjaratkaisuna käyttämällä saadaan Turkuun kansainväliset mitat täyttävä
erinomainen palloiluhalli, joka toisi varmasti mukanaan paljon kansallisia ja
kansainvälisiä huipputapahtumia Turkuun.
Koriksen divarimatsissa vastakkain
oli kaksi perinteistä seuraa kun Ura sai vastaansa Torpan Pojat. Tutkin sarjataulukkoa
ennen otteluun lähtemistä ja havaitsin ettei Uran kausi ollut lähtenyt käyntiin
onnellisten tähtien alla, sillä jumbosijan lisäksi saaliiksi oli tullut vain
kaksi voittoa. Vastustajaksi saapunut ToPo taas oli sarjassa toisena, joten haastava
iltapuhde oli Uralla siis edessään.
Eniten ihmetystä sarjataulukossa aiheutti se, miksi Ura
(lohko A) ja TuNMKY (lohko B) pelaavat eri lohkossa. Koska Twitter on laiskan
miehen nopein tiedonhakutapa nykyisin, niin naputin aiheesta sinne ja noin
minuutin päästä tuli jo vastaus Koripalloliiton kilpailupäällikkö Tom
Westerholmilta: ”Divari A:sta voi nousta #korisliiga:an, Divari B:stä Divari A:han ts Divari B=valtak. II-divisioona tai jääkiekon
Suomisarja”. Tiesittehän muuten, että PenkkiSporttaaja löytyy myös Twitteristä:
www.twitter.com/penkkisport.
Littoisten Monitoimitalolle oli sapunut minun lisäkseni
noin pari sataa katsojaa - aika hyvin koriksen ykkösdivariin. En ainakaan
havainnut että paikalla olisi ollut aiemmin kertomistani Ura-legendoista muita kuin Vyyryläinen. Muita entisten
koristähtien kasvoja sen sijaan tunnistin, mutta en valitettavasti osaa
yhdistää kasvoja ja nimiä. Kentällä esiintyneistä pelaajistakaan en tuntenut
nimeltään varsinaisesti yhtään. ToPon Elias Kajander kuulosti kovin tutulta ja
muistelin hänen pelanneen Korisliigaakin. Kotiin päästyäni tarkistin
Wikipediasta, että näin tosiaan oli. Ja pelaamisen lisäksi hän oli myös
menestynyt siellä. Kävin joitain vuosia sitten Littoisissa katsomassa Ura
Basketin A-junioreiden buumia. Valitettavasti minulla ei ole tuon käynnin
käsiohjelmaa tallessa, sillä olisi ollut kiva tarkistaa onko niitä samoja poikia
nyt edustusjoukkueessa. Sen verran sentään tiedän, että ainakin yksi heistä
pelaa tätä nykyä ammattilaisena Sloveniassa legendaarisen Olimpija Ljubljanan
riveissä.
Sisäänpääsymaksu oli 8 euroa ja vastinetta rahoille sai
mm. kuuluttajan ja DJ:n muodossa, kuten hyvään urheilutapahtumaan kuuluukin. Kotijoukkue
otti komennon kentällä heti ensimmäisellä puoliajalla. Tahtipuikkoa heilutti
nuori takamies Matias Suomi, joka oli minun amatöörimäisen arvioni mukaan
ensimmäisen puoliajan paras pelaaja. Toisella puoliajalla esiin nousi lopulta
ottelun parhaaksi pelaajaksi palkittu kotijoukkueen jenkkivahvistus Nolan
Richardson. Vierasjoukkueen parhaaksi palkittiin Devin Ginty. Ottelun
loppuvaiheilla oli mukava seurata nuorten uralaisten otteita kentällä, sillä
valmentaja Lars Ekström peluutti 1995 ja 1994 syntyneitä junioreita ottelun jo
ratkettua. Ottelun lopputulos oli Uran komea kotivoitto 110-87, joten pääsin todistamaan Uran kauden kolmatta voittoa. Kaiken kaikkiaan tutustumiskäynti korisdivariin oli positiivinen
kokemus. Seuraavaksi koriksen saralla suunnitelmissa on mennä seuraamaan TuNMKY:n
tai naisten korisliigassa pelaavan Riennon kotiottelua.
Loppuun pitää antaa vielä kehut perjantai-illan TuTo –
Jukurit Mestis-ottelusta, sillä kauden ennätysyleisö (2799) loi Marli Areenalle
erinomaisen tunnelman. Tunnelman tekemisessä auttoivat viihdyttävää peliä
esittäneet joukkueet, joista etenkin kotijoukkue tuntui olevan liekeissä.
Sarjakärki joutuikin poistumaan Kupittaalta 5-1 tappio niskassaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Kupittaalla tullaan tarjoamaan mielenkiintoista kiekkoviihdettä pitkälle kevääseen. Saa nähdä missä vaiheessa halli käy liian pieneksi Tamille joukkoineen.
Joulu ja uuden vuoden juhlat ovat jo historiaa, joten
päättynyt on myös urheiluvuosi 2012, josta jäi muistoihin paljon hienoja hetkiä
sekä kansainvälisillä urheilukentillä että paikallisella ruohonjuuritasolla.
Minulle Joulu ja vuodenvaihde ovat olleet monipuolisen penkkiurheilun aikaa,
sillä olen nautiskellut mm. lentopallosta, jääkiekosta ja koripallosta.
Koripalloa en ole päässyt vielä seuraamaan paikanpäälle
tämän kauden aikana, mutta muutaman mieluisan hetken olen silti lajin parissa
viettänyt. Ensimmäisen koriskokemuksen Joulun pyhinä sain kun menin Littoisiin
kinkunsulatteluturnaukseen pelaamaan lentopalloa. Törmäsin samalla
Monitoimitalon aulassa Ura Basketin Hall of Fameen. Lasivitriiniin tehty ”paikallinen
korismuseo” ei ollut koolla pilattu, mutta minusta se oli erittäin hieno merkki
kaarinalaisesta koripallo- ja urheiluperinteestä. Seuran historian suurimpina
niminä Hall of Fameen olivat päässeet Pekka Kallio, Kimmo Vyyryläinen, Samu
Kaaresvirta, Ville Kaunisto, Matti Nuutinen ja Emir Sulejmanovic. Aika kova
liuta entisiä ja nykyisiä pelimiehiä sekä yksi tulevaisuudenlupaus.
Toinen koriskokemus tuli vuoden toiseksi viimeisenä
päivänä, kun tajusin Twitter-kommenttien kautta, että Uudessakaupungissa oli
käynnissä mielenkiintoinen paikalliskamppailu Korihaiden ja Nilan Bisonsin
välillä. Paikanpäälle en tunnin ajomatkasta johtuen voinut lähteä, joten aloin
kaivaa netistä ottelun seurantaa. En ole ennen käyttänyt koripallon livescorea,
mutta sen löydettyäni täyttyy kyllä kehua tuota palvelua ja todeta että tulen
jatkossakin seuraamaan otteluita sitäkin kautta. Livescore tarjosi
seuraajalleen tilanteen lisäksi erittäin tarkat tilastot muistakin ottelun
tapahtumista sekä jopa tekstimuotoisen ”selostuksen”. Livescoren lisäksi aion
paneutua koripalloon myös livenä, sillä sunnuntaina olisi tarjolla Ura Basket –
ToPo Littoisissa, joten taidan silloin mennä paikanpäälle seuraamaan mahdollisia
tulevia Hall of Fame nimiä.
Niin sanottuihin välipäiviin on mahtunut myös kaksi
lentopallon Mestaruusliigan ja kaksi jääkiekon SM-liigan ottelua. Kiekossa
ensimmäinen ottelu oli TPS – Ässät, jota pääsin seuraamaan vieraana erään
yrityksen aitiosta käsin. Kyseisessä ottelussa Aitio olikin koko tapahtuman
mielenkiintoisin juttu, sillä kaukalon puolella ei juuri hienouksia nähty.
Päätin antaa TPS:lle kuitenkin uuden mahdollisuuden ja suuntasin jo viikko
Ässät-pettymyksen jälkeen uudestaan HK Areenalle. Tepsi – Kärpät olikin
viihdearvoltaan jo huomattavasti parempi tapahtuma. Siitä pitivät huolen
nykyään hyvin mukana elävän faniryhmän lisäksi mm. Atte Engren ja Marko
Anttila, jonka ihailijoihin en tavallisesti kuulu, mutta pakko kehua silloin
kun sen paikka on. Tuosta Tepsin faniporukasta ja siellä tapahtuneesta
muutoksesta pitää kirjoittaa ihan oma blogitekstinsä tässä kevään aikana.
Lentopallossa Raision Loimu järjesti ”retro-ottelun”, kun
vastaan saapui kaikkien aikojen maratontaulukon kärkijoukkue Tampereen
Isku-Volley. Loimu ajaa maratontaulukossa Iskua kovasti takaa, joten
retroteemalle oli hyvä historiallinen asetelma olemassa. Retroilu toi otteluun hyvän
lisämaun, joten tällaisia kaikenmaailman keinotekoisiakin juhla- ja
teemaotteluita saisi olla minusta enemmänkin. Kunhan ne näkyvät
ottelutapahtumassa muutenkin kuin lehti-ilmoituksessa. Raisiossakin oli
tapahtumaan panostettu monella tapaa. Tästä pääset katsomaan ottelun koostevideon pelaaja- ja valmentajakommentteineen > > >.
Tänään
lauantaina suuntaan Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi nimittämääni Vantaan
Energia Areenaan, jossa isketään naisten ja miesten lentopallon Suomen Cupin
finaalit. Naisten finaali sai viikolla rutkasti lisäväriä, kun kaikkien aikojen
kuumimpiin suomalaisiin lentopallonimiin lukeutuva Riikka Lehtonen ilmoitti
tehneensä lyhytaikaisen sopimuksen kasvattajaseuransa LP Kangasalan kanssa (lue
uutinen). Finaalissa Kangasala saa vastaansa ”tietysti” LP Viestin, joka on
ollut kestomenestyjä kotimaisilla naisten liigaparketeilla jo usean vuoden
ajan. Miesten finaalissa Pielaveden Sampo lähtee haastamaan ennakkosuosikkina
Vantaalle matkustavaa Vammalan Lentopalloa.
Viikonlopun aikataulu meni torstaina aamulla kertarysäyksellä
aikalailla uusiksi ja neitsytmatkojen viikonlopusta tuli vähän suunniteltua
karsitumpi. Lauantaina aikatauluihin sopi vain lentopallon Mestaruusliigaottelu
Raisiossa ja sunnuntaina kävin pikaisesti ottamassa pintaraapaisun vesipallon
saloihin. Sunnuntaille suunnitellut koripallot eivät tällä kertaa onnistuneet, joten näiden pariin pitää palata tuonnempana. Lauantain lentismatsissa Loimu oli tyly isäntä pääkaupunkiseudulta
Turun seudulle vierailemaan tulleelle Korson Vedolla ja piti täydet kolme
pistettä Raisiossa luvuin 3-1. Loimu on selvittänyt täydellä kuudella pisteellä
kaksi edellistä ”pakkovoittoa” kotikentällä ja valmistautuu nyt kovaan putkeen,
jossa vastaan tulevat Tiikerit vieraissa, Sampo kotona ja pohjoisen kiertueella
Lakkapää ja Etta vieraissa.
Viikonlopun eksoottisin pala penkkiurheilua oli vierailu
sunnuntaina aamupäivällä Impivaaran uusitussa uimahallissa, jossa oli käynnissä
”Nordic youth water polo tournament”. Vesipallo on minulle täysin vieras laji,
joten tämä ensimmäinen vierailu meni kyllä täysin ihmetellessä.
Impivaaraan ajaessani pohdin mistä ihmeestä vesipallo löytää
junioreita lajinsa pariin. Lajivaihtoehtoja on nykyisin paljon ja en usko että vesipallo
on monellakaan harrastuslistan kärkipäässä. Päätin pohdintani tuloksettomana,
kun autoni kaarsi uudistetun Impivaaran uimahallin parkkipaikalle. Halli oli
hatarien muistikuvieni perusteella (olen käynyt siellä viimeksi -90 luvulla)
pääpiirteittäin samanlainen kuin aiemminkin, mutta ilmeisesti esimerkiksi
allastilat ja punttisali ovat uudistuneet ja tulleet 2000-luvulle.
Halliin sisälle mennessäni mieshenkilö tuli kertomaan
minulle hallin olevan suljettu tämän viikonlopun. Ilmeisesti turnaus ei ollut
mikään yleisömenestys, koska ulkopuolinen pelien katselija tuntui aiheuttavan
vähän hämmästystä. Tosin tuon oudon vastaanoton ymmärsin paremmin, kun seurasin
toimintaa ovella jonkun aikaa. Hallilla kävi varmaan kymmenittäin, jollei jopa
satoja, uimaan yrittäviä ihmisiä. Pienelle lajille tässä olisi ollut hyvä
mahdollisuus hankkia uusia ihmisiä lajia seuraamaan. Ovelta jo käännyttämisen
sijasta olisi kannattanut kutsua kaikki uimaan yrittävät hetkeksi seuraamaan
matseja ja tarjota vaikka kahvi ilmaiseksi. En tiedä oliko altaiden reunalla
ollut katsomo tarkoitettu vain pelaajille vai myös katsojille, mutta siellä
olisi varmasti ollut parempi ”tuntuma” peliin kuin ylhäältä kahvion lasin
takaa. Jos altaan reunalle olisi saanut mennä, niin sinne olisi varmaan
kannattanut tehdä minun kaltaisille katsojille kunnon opasteet.
Tyylikkäässä hallissa pelattiin nuorten
vesipallo-otteluita kahdella kentällä. Yritin seurata vähän molempia matseja,
mutta se ei ollut helppoa, koska en oikein päässyt perille lajin
sääntökoukeroista ja saloista. Tosin tuntui että minun lisäkseni myös Ruotsin
valmentajilla oli säännöt epäselviä kun he protestoivat jokaisen tuomion
jälkeen tuomareiden ratkaisuja. En löytänyt sitä punaista lankaa, joka varmasti
on olemassa vastustajan pinnan alle painamisessa. Välillä niitä vihellettiin
pois ja välillä taas ei. Lajin hienouksia en varmaan onnistunut juurikaan
löytämään, mutta sen ymmärsin, että maaleja tuli mukavaa tahtia ja että pelaajat
olivat taitavia ponnistamaan vedestä ylös, vaikka heidän jalat eivät varmasti
ylettyneet pohjaan.
Ensikosketus vesipalloon jätti sen verran avoimia
kysymyksiä minulle, että rekrytoin jonkun kaverin mukaan ja menen tällä
kaudella vielä seuraamaan Turun Uimareiden SM-sarjaottelua. Ehkä kaverin kanssa
keskustellen pääsee paremmin sisään lajin saloihin.
Avasin neitsytmatkojen viikon maanantaina suuntaamaan
suunnitelmieni mukaisesti Caribialle Salibandyliigan otteluun TPS – Nokian KrP.
En oikein tiedä miksi liigamatsit eivät ole aiemmin houkutelleet minua
paikalle, vaikka olen sentään itsekin joskus salibandya pelannut
harrastusmielessä. Joku kynnys siinä on ollut, jota en ole saanut ylitettyä
ennen tätä päivää, vaikka intohimoinen penkkiurheilija olenkin.
Kirjoitin vain vähän aikaa sitten futsal-raportin yhteydessä Caribia Areenaan liittyvistä haasteista yleisötapahtuman
järjestämisessä ja osa niistä on näköjään paikkaansa pitäviä myös salibandyssä.
Tepsiläiset olivat panostaneet mukavasti ottelutapahtumaan saapumiseen jo
ulko-ovilta alkaen. Roll-up mainokset johdattivat yleisöä Caribialla kohti
pelisalia. Lipunmyynnissä oli vähän ruuhkaa paikalle saapuessani, mutta
järjestysmies käytti siellä hyvin pelisilmää ohjaten jonossa seisoneita kausi-
ja vapaakorttilaisia ohittamaan jonon.
Lipunmyynnin ruuhka konkretisoitui myös hallin sisäpuolella, sillä myöhään paikalle saapuneen olisi ollut vaikea löytää istumapaikkaa, mutta
onneksi minulle ja seurueelleni oli varattu tutun toimesta paikat ennakkoon.
Nyt kun väkeä oli lähes ruuhkaksi asti hallissa, niin huomasin Caribian
katsomoiden olevan todella ahtaita sekä leveys- että syvyyssuuntaan. Ahdasta ei
näyttänyt sen sijaan olevan Tepsin käytössä olleissa hotellihuoneissa / aitioissa, jotka
toimivat varmaan erinomaisina yhteistyökumppaneiden katsomoina. Tarjoilut lienevät
kohdallaan tuolla osastolla.
En tiedä oliko matsiin tehty joku vapaalippukampanja, mutta
mukavasti väkeä paikalla ainakin oli. Tupa oli täynnä ja yleisömääräksi
ilmoitettiin 712. Hallissa oli myös tunnelmaa mukavasti, sillä valtakunnan
parhaaksi ja tunnetuimmaksi salibandyfaniksi kutsuttu ”huutosakin johtaja” piti
mukavasti ääntä hallin peränurkassa ja paikalle saapunut runsaslukuinen TPS-junnujen
ryhmä tuntui tarttuvan hyvin mukaan kannustuksen rytmiin. Tässä kannattajassa,
jota voisi ehkä myös kylähulluksi positiivisessa mielessä sanoa, on paljon
piirteitä, joista moni kannattajaryhmä voisi ottaa mallia. Minun käsitykseni
mukaan (voi olla että olen täysin väärässäkin) tämä kaveri tekee tätä hommaa A)
selvin päin B) joukkueen lisäksi muuta yleisöä innoittaakseen C) vastustajaa ja
tuomaria morkkaamatta. Ainoa asia mikä hänen toiminnassaan mietitytti oli sen
mukavan ”maalijuoksun” turvallisuuskysymykset, kun lapset lähtevät matkimaan
häntä, kuten maanantainakin kävi. Pienissä määrin sekään nyt ei ole mikään ongelma, mutta jos maalijuoksijoita ilmaantuu paljonkin, voi jonkunlaisia riskejä olla olemassa. Tauoilla Caribian yleisöpalvelut olivat kahvioiden muodossa perinteisen heikot, joten en jaksanut lähteä tauoilla jonottelemaan kahvia. Moni muu näytti tehneen kanssani saman valinnan. Salin puolelle oli erätauoille kehitetty ihan mukavaa ohjelmaa. En ole itse minihameisten tanssityttöjen suurin ystävä, joten minusta oli ihan mukavaa, että ensimmäisellä erätauolla kentälle päästettiin Tepsin junioreita rankkaritaitojaan esittelemään. Tämä on hyvä tapa viljellä intoa tulevaisuudentoivoihin. Toisella erätauolla ohjelmassa oli yleisökipailu, josta joku onnellinen(?) pikkupoika voitti kotiin viemiseksi kasan Heirolin ruuanlaittovälineitä. Tarkennetaan vielä että ei minulla ole mitään tanssityttöjä ja minihameita vastaan, jos niilä on joku funktio ottelutapahtumassa - esim. toimia oikeastiesikannustajina.
Tapojeni mukaan jätän itse ottelun raportoinnin aika pieneen
rooliin, koska monet lajeissa sisällä olevat tahot tekevät parempia raportteja
otteluista. Minä keskityn enemmänkin ottelutapahtumista ja fiiliksestä
raportoimiseen. Tepsi oli oikeastaan alusta alkaen askeleen nokialaisia edellä
sekä kenttätapahtumissa että tulostaululla. Peli oli todella nopeatempoista,
kuten arvelinkin. En tiedä onko Caribian kaukalo normaalikokoinen vai ei, mutta
välillä tuli jotenkin sellainen olo, että kaukalo saisi olla jopa vähän isompi.
Nyt maalipaikkoja tuntui syntyvän lähes ainoastaan one timereistä, kun muuten
tila oli koko ajan kortilla. Joukkueet tavallaan hakivat vain paikkoja saada
maalivahti kebabkioskille sivuttaissyötöllä ja pallon siirtämistä tyhjään
verkkoon. Kovinkaan monta vaarallista läpiajoa tai ”lämäriä” ei matsissa
minusta ollut. Ottelun päätyttyä tulostaululla seisoi lukemat 8-4, eli TPS
paranteli parilla pisteellä asetelmiaan sarjataulukossa. Piste-ero on nyt vain neljä pistettä sarjakärkeen ja yhtä lukuun
ottamatta kaikilla edessä olevilla on Tepsiä enemmän otteluita pelattuina.
Tepsi jatkaa sarjan kärkisijoista taisteluaanmaaottelutauon jälkeen joulukuun puolivälissä. Maanantaina Tepsin parhaana pelaajana palkittiin Juuso Alin. Minun silmin suurimpiin onnistujiin voidaan laskea lisäksi maalivahti Tommi Kekkonen, kapteeni Miko Kailiala, Janne Nurminen ja Miikka Sokka. Vierasjoukkuetta en katsonut "sillä silmällä", joten en oikein osaa nostaa sieltä esiin ketään pelaajaa erityisesti.
Visiitti salibandymatsiin oli ihan positiivinen kokemus enkä usko että tämä jää kauden ainoaksi vierailuksi Tepsin, FBC:n tai jonkun muun turkulaisen seuran otteluun. Sellaisen toiveen heittäisin vielä katsojille otteluun
saapumiseen – ja seuroille markkinointiin –että tunnustettaisiin katsomossa
oman joukkueen värejä. Minulla ei ole virallista Tepsin kaulahuivia olemassa,
mutta jotain musta-valkoisia sentään kaulaani viritin matsiin lähtiessäni.
Tässä vielä lopuksi fiilistelynä Jarkuvaa syöttöä -sivuston haastattelu tästä "kylähullusta",
jollaisia jokainen laji ja seura kaipaisi läjäpäin tuekseen:
Alkavasta viikosta on tulossa aika vilkas
penkkiurheilurintamalla. Omien liikuntaharrastusten lisäksi pitäisi ehtiä
kuluttamaan monen eri katsomon penkkejä. Viikon mielenkiintoa lisää se, että
pääsen tutustumaan moniin uusiin ottelutapahtumiin.
Viikko alkaa elämäni ensimmäisellä Salibandyliigan
ottelulla, kun tarkoitus on suunnata Caribia Areenalle maanantaina katsomaan
kun TPS kohtaa Nokian KrP:n. TPS aloitti kauden vahvasti ja on edelleen
hienosti kärjen tuntumassa. Olen kuullut juttuja että TPS:llä on Suomen paras
salibandyfani, joten hänen suorituksiaan odotan myös innolla.
Tiistaina olisi tarjolla kiekkoliigaa HK Areenalla, mutta
se jää valitettavasti väliin oman urheilun vuoksi. Keskiviikolle ja torstaille
mahtuisi vielä jotain, joten heittäkääpä vinkkiä tulemaan, jos Turun seudulla tapahtuu
silloin jotain mielenkiintoista urheilun saralla.
Perjantaina tai lauantaina aion tutustua jälleen minulle
ennestään täysin tuntemattomaan lajiin, kun vesipallon nuorten PM-kisat alkavat
Turun Impivaarassa. Tästä lajista minulla on todella rajalliset ennakkotiedot,
joten lähden avoimin mielin paikalle katsomaan mistä on kyse. Minimaalisen
pienen pintaraapaisun vesipalloon sain pari kuukautta sitten, kun Sokos Hotel
Pasilan alabaarissa eksyimme seurueeni kanssa erään pariskunnan pöytään
istumaan. Jonkun aikaa keskusteltuamme kävi ilmi, että tällä herralla oli vahvat
siteet sekä vesipalloon että biljardiin. Siinä menikin tovi jutustellessa, kun
tuntemattomista urheilulajeista alettiin rupattelemaan.
Lauantaina ja sunnuntaina onkin Turun seudulla lähes ylitarjontaa penkkiurheilijoille.
Itse valitsen töidenkin takia lauantaille vesipallon lisäksi lentopallon Mestaruusliigan, jossa Loimu kohtaa KoVen Raisiossa Kerttulan liikuntahallissa. Jos sunnuntaina vaan aikaa piisaa, niin tarkoitus on
mennä ensin seuraamaan Futsalin SM-liigaa, jota pelataan oudosti jo
puoliltapäivin Turussa. Sikäli ajankohta on hyvä, että sen jälkeen on
mahdollista suoriutua vielä seuraamaan joko elämäni ensimmäistä naisten
Korisliigan ottelua Riento - Huima tai ensimmäistä koriksen miesten I-sarjaottelua Ura Basket - Honka.
Tällaista
on penkkisporttaajalla suunnitelmissa tälle alkavalle viikolle. Tarjolla olisi paljon muutakin, kuten tuossa vasemmalta olevasta tapahtumakalenteristani näette. Toivottavasti
katsomoihin löytää lisäkseni mahdollisimman paljon muitakin uusia ihmisiä.
Kansoitetaan katsomot ottamalla kaveritkin mukaan, kun peleihin menemme!
TuTo, Jukurit ja Mestis tarjosivat perjantai-illan
viihteeksi Mestiksen kärkikamppailussa vauhdikasta kiekkoa turkulaiselle ja noin
kymmenelle mikkeliläiselle katsojalle. Perjantai on minusta erinomaisen hyvä
Mestiksen pelipäiväksi, sillä lauantai on jo virallista viikonloppua ja usein
täynnä ohjelmaa. Perjantai-ilta sen sijaan ei ainakaan itselläni sisällä oikein
koskaan mitään kovin erikoista ohjelmaa. Marliareenaksi nimensä täksi kaudeksi vaihtaneessa hallissa oli hyvä tunnelma ja
ottelutapahtuma on mennyt TuTon pelin tapaan mukavasti eteenpäin sitten edellisen
käyntikertani.
Minä bongasin kuulutuksesta ottelun yleisömäärän olevan
jotain 1900, mutta vieruskaverin kanssa pohdittiin että ei se niin vähän voi
olla. Päädyimme siihen että kuulutus oli jotain päälle 2900 ja melkoisesti
värikynällä höystetty. Mutta lopulta se oli tosiaan 1997. Olin melko varma,
että hallissa olisi ollut noin 2500 katsojaa, mutta niin se silmä pettää.
Mestiksen mittakaavassa TuTon yleisömäärät taitava kuitenkin olla hyviä, sillä
perjantain kierroksella se Turku oli ainoa paikka missä yleisöä oli yli 1000.
Pohjanoteeraus oli Lempäälä, jossa Mestis-matsi houkutteli paikalle vain 209
katsojaa.
Kupittaan jääurheilulle pyhitetystä monitoimihallista on
tullut entistä viihtyisämpi paikka. Lapsille on rakennettu oma leikkipaikka, käytäville laitettu TuTon pelaajien jättikuvia, yms. Myös hallin värimaailma on miellyttävä
ja vieläpä TuTolle hyvin sopiva. Jos jotain kehitettävää vielä pitää
äkkiseltään keksiä, niin hallin äänentoisto ei ainakaan perjantaina oikein
toiminut ja näyttötaulu mainoksia ja hidastuksia varten olisi mukava lisä
ottelukokemukseen. Uudet ravintolatilat kentän päädyissä on erinomaisia.
Seuraavan kerran peliin mennessäni taidankin varata paikan anniskelualueen
alimmalta tasolta, jossa oma pöytä on aivan toisen maalin takana pleksin
alareunan tasolla. Myyntipisteet tuntuvat toimivan aika hyvin, sillä olutta ei
pitänyt ainakaan kauan odotella. Puolen litran Kukko-tölkin hinta oli vieläpä ihan
sopivan huokea. Positiivista oli myös se, että kyseistä olutta nauttiessa,
korjataan juodessa, ei ainakaan hampaita pääse vihlomaan, sillä sen verran
lämmintä Kukko tuntui olevan.
Itse ottelussa kotijoukkue löi heti avauserän alussa
hullun vauhdin ja prässin päälle. Tamin psyykkaus oli onnistunut hyvin
pukuhuoneessa ja joukkue näytti olevan täynnä energiaa. Vieressäni istunut
kokeneempi TuTon peleissä kävijä sanoi jo alussa, että vauhti hiipuu vähän ajan
päästä, TuTo alkaa jäähyilemään ja vierasjoukkue vie voiton. Alun vauhti olikin
sellaista, että sitä ei voi pitää kovin kauan päällä. Jos TuTo olisi saanut
heti alussa pari maalia iskettyä, niin ottelun luonne olisi muuttunut
merkittävästi. Lopulta ottelu kuitenkin noudatti vieruskaverini ennustusta ja
vierailijat veivät pisteet mennessään lukemin 2-5.
Debyyttiottelussaan neljä tehopistettä iskenyt TuTon NHL-apu Jesse
Winchester oli alussa aggressiivisella pelipäällä, mutta lopulta
hän hyytyi muun joukkueen mukana ottelun vanhetessa. Winchester oli selvä
vahvistus TuTolle, mutta ei pieniä välähdyksiä lukuun ottamatta ihan niin dominoiva,
mitä ennakolta odotin. Pelintuntuman lisääntyessä miehestä tulee kuitenkin
olemaan TuTon joukkueelle, kannattajille ja fanipaitojen myyjille paljon iloa – siis jos työsulku jatkuu
vielä..
Kaiken kaikkiaan matsista, hallista ja koko kokemuksesta
jäi kuitenkin positiiviset fiilikset. Suosittelen muillekin tutustumiskäyntiä
Kupittaalle TuTon peliin. Lättyä pussiin!
Tein neitsytmatkani lupausten mukaisesti pikaisen paluun Kuparivuoren Aurinkoareenalle, kun Naantalissa oli
keskiviikkona tarjolla jääkiekon II-divarin paikallismatsi VG-62 - RNK Hoci
(Raisio).
Minulla oli vaihtoehtona lähteä Sastamalaan katsomaan
lentopallon CEV Cupin ottelua VaLePa - Andreoli Latina (ITA). Näin jälkikäteen
asiaa ajateltuani olisi ehkä sittenkin kannattanut käyttää kolme tuntia
elämästäni autossa istumiseen - lue MTV3:n juttu ko. ottelusta.
Jäähallille lähtiessäni odotin mielenkiintoista
kamppailua. Vaikka en ole aiemmin aktiivisesti seurannut alasarjakiekkoilua, niin
olen antanut itseni ymmärtää, että Raision ja Naantalin seurojen välillä
vallitsisi aika kiihkeä viha-rakkaus -suhde. Tämän vuoksi olinkin vähän
pettynyt ottelun antiin kahden ensimmäisen erän osalta. Peli ei ollut kovinkaan
korkeatasoista ja kiihkeyskin tipotiessään yleisön herättänyttä RNK-maalivahdin
tunteenpurkausta lukuun ottamatta.
VG:n mielenkiintoisimmat nimet olivat minulle tuttuja
neitsytmatkani jäljiltä. Jussi Sipponen ja Markus Laine olivat edelleen
parhaimmistoa, vaikka Sipponen jäikin tällä kertaa ”vain” tehoihin 2+0. Ottelun
tyylikästä ja informatiivista käsiohjelmaa lukiessani huomasin että en tunne
RNK:sta kuin yhden pelaajan. Hän oli liigassakin pelannut Jesse Saarinen, joka
oli tosin jostain syystä poissa keskiviikon derbystä. Tämän ottelun perusteella
raisiolaisten parhaimmistoon nimeäisin Pasi Palosen, Ville Riihimäen ja Niko
Tammelinin.
Kolmannessa erässä alkoi olla jo odottamaani tunnetta
jäällä, mikä kuului katsomoonkin pillin soidessa jäähyn merkiksi aiempia eriä
useammin. Silti ottelusta puuttui "se jokin" mitä odotin näkeväni kun matsiin lähtöä suunnittelin. VG voitti juhlaottelunsa lopulta 215 katsojan iloksi lukemin 6-3 ja jatkaa
sarjataulukossa kärkikahinoissa kakkosena (katso sarjataulukko linkki).
Raisiolaisten tilanne on huonompi, sillä he ovat tällä hetkellä taulukossa
kolmanneksi viimeisenä. Heidän yläpuolellaan tosin on muutama joukkue
ohittamisetäisyydellä parin pisteen päässä ja takaa tulevat ovat sentään kuuden
pisteen päässä.
Ehdin tällä kertaa paneutumaan ensimmäistä käyntiäni
paremmin ottelutapahtuman oheispalveluihin. Ensimmäiseltä kerralta tuttu
"kaikki tuntee kaikki ja minä olen ulkopuolinen" -fiilis voimistui
entisestään, kun erehdyin istumaan jonkun kovaäänisen kaikki tuntevan äiti-henkilön
edessä kaksi ensimmäistä erää. Harvoin annan tuollaisten matsin ulkopuolisten
asioiden häiritä itseäni katsomoissa, mutta nyt oli ihan pakko vaihtaa
istumapaikkaa kolmanteen erään.
Aurinkoareenalla yleisöä palvelee kahvio Ylänurkka, joka
on mukava lämmin paikka istua tauolla rupattelemassa tuttujen kanssa. Ajoissa
paikalle tulleet olivat onnistuneet varaamaan jopa hyvät istumapaikat
"baaritiskiltä" aivan lasin takaa. Kahvi oli normaalia kahviloiden
hintatasoa ja iso kahvi oli oikeasti aika iso. Muutenkin tuotesortimentti
näytti olevan kuin missä tahansa normaalissa kahvilassa, joten plussat siitä.
Hallin ulko-oven viereen oli tällä kertaa viritetty kaasugrilli
(viimeksi oli vain höyrymakkaraa Ylänurkassa). Makkarapisteen tuotevalikoimasta
tulee VG:lle täysi kymppi, sillä makkaran, sinapin ja ketsupin laadussa ei oltu
lähdetty "halvinta mitä tukusta löytyy" -linjalle. Makkara oli
Kivikylän Huiluntuhtia, sinappi tietysti Naantalissa valmistettavaa
Kotisinappia ja ketsuppina "turkulaista" Felixiä. Maku oli todella
hyvää ja hinta juuri sopiva, kaksi makkaraa lähti matkaani kolmella eurolla.
Koska kyseessä tosiaan oli VG:n 50-v. juhlaottelu, niin erätauoille
oli järjestetty ohjelmaakin. Ensimmäisellä tauolla jäällä esiintyi seuran nuori
taitoluistelija ja toisella tauolla oli lämärikisa ja arpajaiset. Näiltä
ohjelmanumeroilta odotin vähän enemmän, sillä ajattelin hallilla olevan oikein
tapahtuma sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta nyt siellä vain tapahtui
jotain. Pienillä jutuilla juhlaottelusta olisi saanut oikein kunnon tapahtuman ja
paljon juhlallisemmankin mitä se nyt oli.
Nyt kun tämä alasarjakiekkoilu on muutenkin tullut tutummaksi,
niin linkitän tähän vielä huikean videon mänttäläiseltä III-divarin
joukkueelta. Tämä pätkä kuvastaa minusta hyvin sitä mistä urheilussa on
parhaimmillaan kyse.