Tällä
viikolla Suomi-futiksen ystäviä hellittiin kahdella maaottelulla.
PenkkiSporttaaja seurasi U21 maajoukkueen EM-karsintaottelun Liettuaa vastaan
Turussa paikanpäällä ja isojen Huuhkaajien harjoitusottelun Pohjois-Irlantia
vastaan kotisohvallaan. Tässä tulee tiiviit avautumiset näistä otteluista.
U21 EM-KARSINTA SUOMI VS LIETTUA
Pikkuhuuhkaajat
aloittivat terävästi ennalta heikoksi arvioitua (ainakin minun toimesta)
Liettuaa vastaan ja johtivat puoliajalla komeasti 3-1. Peli ei kuitenkaan ollut
maaleja lukuun ottamatta kummoista. Vieruskaverini kanssa todettiinkin, että
ihan kuin olisi jotain treenejä seuraamassa. Peli näytti enemmän tai vähemmän
koko ajan treenien höntsäilyltä eikä paikalle saapuneet vähän yli 1400 katsojaa
saaneet tunnelmaa nostettua. Minä odotin otteluun huomattavasti suurempaa
yleisömäärää, joten olin pettynyt Palloliiton tekemiin
markkinointiponnistuksiin. Olihan Suomen joukkueessa kuitenkin monia ennakolta
mielenkiintoisiksi arvioituja tulevaisuuden lupauksia. Harmitti myös, että
kannattajatoimintaa harrastavat Tepsin, Interin ja Suomen maajoukkueen (SMJK)
kannattajat loistivat kokonaan poissaolollaan (nämä olisivat voineet sytyttää
ja herättää pelaajatkin otteluun).
Toisella
puoliajalla Suomen pelin taso laski entisestään ja Liettua pääsi kirimään lopulta
lisäajan maalilla 3-4 voittoon asti. Maaleja yleisölle siis sentään tarjottiin,
mikä olikin lähes ainoa positiivinen asia ottelussa. Suomalaisista on vaikea
luetella onnistujia, mutta vierailijoista jäi hyvin mieleen heidän tähtipelaajansa
Novikovas Arvydas (#18), joka edustaa seurajoukkueympyröissä maineikasta skotlantilaista
Heartsia (katso pelaajakortti). Hän oli nopea ja vaarallinen ja teki ottelussa jääkiekkotermein tehot
1+3, eli hänellä oli varpaansa pelissä jokaisessa vierasjoukkueen maalissa.
Jo
ennakkoon oli tiedossa että ottelulla ei ollut merkitystä karsintojen
lopputuloksiin - paitsi joukkueiden keskinäiseen järjestykseen taulukon
häntäpäässä. Luulisi kuitenkin että sini-valkoisen paidan kantaminen saisi
pelaajan aina yrittämään parastaan, mutta siltä se ei Veritas Stadionilla
näyttänyt. Toinen suuri motivaattori luulisi olevan paikalla olleet lukuisat
pelaajatarkkailijat. Luulisi että näillekin junioreille jokainen tsäänssi olisi
mahdollisuus, kuten Nykäsen Matti asian ilmaisisi.
Ottelun
plussat ja miinukset:
+ Heartsin Arvydas jätti todella positiivisen kuvan itsestään. Nopeutta ja tekniikkaa oli sen verran, että tästä kaverista saatetaan kuulla vielä.
+ Päätösvihellys - tämä taisi olla ottelun mieluisin hetki pelaajille, mutta myös isolle osalle katsojista.
- Kiinnostuksen puute - en tietystikään tiedä oliko kyse oikeasti kiinnostuksen puutteesta, mutta siltä se näytti. Jokin oli mennyt latautumisessa totaalisesti pieleen.
- Maalivahtipelaaminen - Suomen maalissa pelannut Sahlgren ei vakuuttanut missään vaiheessa. Tilanne ei tosin ole helppo, kun HJK:ssa hän ei saa lainkaan tärkeitä liigaminuutteja. Onneksi A-maajoukkueessa on jo tällä hetkellä monia hyviä nuoria maalivahteja ja U21-joukkueessakin muita vaihtoehtoja HJK:n penkkimiehen lisäksi.

A-MAAOTTELU POHJOIS-IRLANTI VS SUOMI
Veritakselta
ehti juuri parahiksi kotiin ja sohvan pohjalle, kun Yle tarjoili A-maajoukkueen
otteita jälkilähetyksenä Pohjois-Irlannista. Kotijoukkue ei ole samaa tasoa
muiden Britteinsaarten porukoiden kanssa, mutta toki kuitenkin ihan kohtalaisen
hyvä nippu. Pohjois-Irlannin FIFA-ranking on 101 ja Suomen 72, joten tällä
mittarilla Huuhkaajat lähtivät otteluun ennakkosuosikkeina. Mutta oman
mausteensa näihin ennakkoasetelmiin tuo tietysti Mixu Paatelaisen kesken oleva
sukupolvenvaihdos maajoukkueessamme.
Ottelu
alkoi meikäläisittäin heikosti. Puolustuspelaaminen ei ollut riittävän laadukasta
ja kotijoukkue karkasi 2-0 johtoon. Tämän jälkeen tapahtui PenkkiSporttaajan
mieltä kovasti lämmittäviä asioita, kun suomalainen maajoukkue onnistui
kirimään vieraskentällä takaa-ajoasemasta rinnalle ja jopa ohi. Valitettavasti
johtoasema ei pitänyt loppuun asti, vaan lopulta oli tyytyminen 3-3 tasapeliin.
Ottelun
plussat ja miinukset:
+ Perparim Hetemaj’n uskomaton vaparimaali (katso video). Mies kommentoi varsin osuvasti itse maaliaan ottelun jälkeen Iltasanomille ”Vain Fifassa pleikkarilla!”
+ Nousu vaikean 2-0 alun jälkeen jopa johtoon vieraskentällä.
+ Nuorten sisäänajo jatkuu. Joskus kokeilut onnistuvat ja joskus eivät, mutta on kyllä mukavaa nähdä A-maajoukkueessa sellaisia pelaajia kuin Hämäläinen, Uronen, Hetemaj, Kolehmainen, Pukki, Riski, jne…
- Maalivahtipelaaminen – toivottavasti Mixu löytää pian jonkinlaisen marssijärjestyksen A-maajoukkueen maalin suulle. Kelvollisia ehdokkaita on monia, mutta kukaan ei ole vielä ottanut vankkaa otetta ykkösvahdin paikalle.
- Puolustuspelaaminen – puolustuslinja ei oikein toiminut tässä ottelussa. Minun mielestä Paatelainen panostaa tällä hetkellä energiansa kuitenkin oikeisiin pelaajiin ja tulosta on tulossa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti