Suomessa eletään mielenkiintoista syksyä, sillä ainakin kolme palloilumaajoukkuetta pelaa arvokisakarsintojaan. Sekä media että yleisö tuntuvat seuraavan näitä tapahtumia kiitettävän suurella kiinnostuksella.
Ensimmäisenä
karsintaurakkansa aloitti koripallomaajoukkue, joka on nykyisin lempinimeltään Susijengi.
Pelien perusteella kyseessä ei ole kovin susi jengi, sillä EM-karsintojen ensimmäiset
viisi ottelua oli pelkkää voittokulkua. Kovassa vireessä oleva joukkue kaatoi
mm. vieraskentällä Puolan, mikä on todella kovasuoritus. Ensimmäinen
tappio tuli vasta kuudennessa pelissä, jossa voitolla olisi varmistunut jo
paikka EM-kisoihin. Kisapaikka on silti jo lähes varma muiden joukkueiden
pelien ansiosta. Näyttääkin siltä että karsinnan viimeiseen otteluun tiistaina
kotikentällä ei jää mitään panosta. Mutta tokihan Susijengi haluaa antaa hyvin
mukana eläneelle yleisölleen makoisan lopetuksen karsintaurakalle.
Korismaajoukkueen
karsintoja seuratessa on ollut mukava huomata matsien kiinnostavan ihmisiä
laajalti myös aktiivisen koripalloperheen ulkopuolella. Kiinnostuneiden lisäksi
paikanpäälle peleihin on saapunut kiitettävät määrät yleisöä. En ole koripallon
suurkuluttaja, ehkä sen vuoksi, että turkulainen koripallo on päästetty
pysyvältä vaikuttavaan lamatilaan, mutta tiistaina olen suuntaamassa Susijengin
kotiluolaan. Tuosta reissusta tulee monella tapaa mielenkiintoinen ja uskon että siitä samme lukea vielä tätä minun blogianikin suuremmista medioista.. Mutta siitä lisää myöhemmin.
Tänään
torstaina alkaa Kreikan Trikalassa lentopallomaajoukkueen karsinta niin ikään
EM-kisoihin. Suomi lähtee ennakkosuosikkina kahteen karsintaturnaukseen, joissa
kohdataan kahdesti lohkon kolme muuta joukkuetta, jotka ovat Kreikka,
Montenegro ja Romania. Lohkon voittaja etenee suoraan kisoihin ja kakkonen pääsee
jatkokarsintaan. Vasta julkaistussa Euroopan lentopallorankingissa sijalla 8.
olevalle Suomelle kaikki muu kuin suora kisapaikka olisi suuri pettymys. Toinen
karsintaturnaus pelataan ensi viikon perjantaista sunnuntaihin Vantaalla Penkkisporttaajan
Suomen parhaaksi palloiluhalliksi (lue aiempi blogiteksti) tituleeraamassa Vantaan Energia
Areenassa.
Perjantaina
karsintaurakkansa aloittaa myös futismaajoukkue. Huuhkaajiksi nykyisin kutsuttu
ryhmä aloittaa karsimisen seuraaviin MM-kisoihin. Lohko on sen verran kova (mm.
Ranska ja Espanja), että kisapaikka ei ole realismia Mixu Paatelaisen
valmentamalle ryhmälle. Futiksessa on minun mielestäni kuitenkin jännitystä
ilmassa, koska Mixu ajaa läpi mielenkiintoista sukupolven vaihtoa. Monet nuoret
pelaajat ovat saaneet näyttöpaikkoja ja uskon että muutama yllätysnimi
nouseekin ihan vakiomiehiksi näiden karsintojen aikana. Perjantaina pelattavaan
Ranska-otteluun on myyty Olympiastadionille jo yli 33.000 lippua, joten
tunnelmaa ei syysillasta ainakaan tule puuttumaan, kun Ribery ja muut
maailmantähdet marssivat pimeään pohjoisen iltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti