Humun kertomukset huippu-urheilijan polusta ja sen kehittämisestä kuulostaa todella hyvältä - kunhan vielä päästään sanoista tekoihin jossain vaiheessa. Yhdyn täysin heidän mielipiteisiinsä mm. siitä, että oman navan tuijottamisesta pitää päästä seura- ja lajirajat ylittävään yhteystyöhön, jotta suomalainen urheilu saadaan nousukiitoon. Muistan kuulleeni jostain aikaisemmin, että esim. Norjassa kaikkien huippu-urheilijoiden tukien saannin edellytys olisi julkinen harjoituspäiväkirja. En tiedä pitääkö se oikeasti paikkaansa, mutta jos pitää, niin kymmenen pistettä sinne suuntaan. Suomessa tällaista tuskin voi ehdottaakaan, sillä siitähän voisi olla hyötyä jollekin toiselle. Tällaisesta ajattelusta pitää päästä eroon! Nuorten useamman lajin harrastaminenkaan ei saa olla missään lajissa rajoite, vaan rikkaus.
Tilaisuudessa puhuivat humulaisista Antti Paananen ja Tapio Korjus, joka kertoi itse kilpailleensa nuorena kaikkiaan 12 eri lajissa. Olisikohan se mahdollista nykyisin? Yleisön joukosta kommentoinut Juuso Wahlsten ja muutamat muutkin näkivät valmentajien olevan ainoa este tähän nykyisin, sillä urheilijat pakotetaan tekemään lajivalintoja jo nuorena eikä monipuolisuudelle anneta enää arvoa. Raision Loimun puheenjohtaja Jukka Rajakangas heitti yleisöstä idean, että humun urheilijan polku -kuvioon pitäisi lisätä näkyviin urheilun mukanaan tuoma koko loppuelämää hyödyttävä kokemus yhteispelistä, tappioista nousemisesta, paineensietokyvystä, yms. Urheilua ei saa missään nimessä nähdä työuran rasitteena, vaan rikastuttajana. Tästä kävelevän esimerkin antoi 35-vuotiaana ensimmäiseen kunnon työpaikkaansa mennyt entinen huippusuunnistaja Janne Salmi. Tilaisuudessa todettiin, että eiköhän sitä ehdi tuon iän jälkeenkin vielä tekemään vähintään riittävän pitkän työuran, kun eläkeikääkin ollaan jatkuvasti nostamassa. Keskustelun lomassa Korjus heitti ilmaan hyvän idean, että työtä hakevien urheilijoiden pitäisi heittää CV:nsä päälaelleen ja aloittaa itsestään kertominen urheilun kautta, sillä urheilijoita arvostetaan työelämässä. Normaalistihan urheilusta kerrotaan CV:n lopussa, jos sielläkään.
1) Yritysyhteistyön lisääminen
Julkiset varat ovat tietysti tärkeitä, mutta ne eivät missään nimessä riitä, vaan suomalaisiin yrityksiin tarvittaisiin kunnollinen urheilun tukemiskulttuuri. Melko harvat suomalaiset yritykset pistävät riittävän isoja summia urheiluun ja osaavat vielä hyödyntää sen näkyvyyden tarjoamat mahdollisuudet. Oman riskinsä soppaan tuo vielä Veikkauksen heiluva ja huojuva monopoliasema. Mitä tapahtuu, jos monopoli jossain kohtaa murtuu ja rahapelimarkkinat vapautuvat Suomessakin? Veikkauksen kautta kanavoituu kuitenkin suomalaiseen urheiluun (ja muuhunkin kulttuuriin) huikeita summia vuosittain.
2) Urheilu- ja katsomokulttuurin kehittäminen
Julkisten varojen ja yritysten tukirahojen lisäksi urheilun pyörittämiseen tarvitaan myös tapahtumista saatavia euroja. Tämän vuoksi jopa humun pitäisi ottaa vastuuta myös urheilu- ja katsomokulttuurin kehittämisestä. Joissain kulttuureissa lapset oppivat jo äidinmaidon mukana käymään urheilutapahtumissa, mutta Suomessa sellainen tapa ei ole nykyisellään voimissaan. Lähes kaikkien lajien yleisömäärät putoavat, mikä hankaloittaa seurojen ja urheilijoiden toimintaa entisestään. Tässäkin asiassa pitäisi vielä pyrkiä rikkomaan lajirajat ja kasvattaa nimenomaan kokonaisvaltaisen penkkiurheilun suosiota.
Humun työn ohessa suomalaisen urheilun kehitystyötä tapahtuu monella muullakin rintamalla. Turun Sanomat mm. kertoivat positiivisia uutisia alueellamme. Ja kaikki seurathan voivat hakea nyt taas tukea oman toimintansa kehittämiseen - lisätietoa löytyy seuratukisivustolta.
Aiheeseen liittyvää lisäinfoa:
- Urheiluakatemiakiertue (ja kiertue Facebookissa) - Käykäähän osallistumassa!
- Aurajoen urheilulukio
- Turun Seudun Urheiluakatemia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti