Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

torstai 15. marraskuuta 2012

Kakkosdivarin kiekkoderbystä puuttui "se jokin"


Tein neitsytmatkani lupausten mukaisesti pikaisen paluun Kuparivuoren Aurinkoareenalle, kun Naantalissa oli keskiviikkona tarjolla jääkiekon II-divarin paikallismatsi VG-62 - RNK Hoci (Raisio).

Minulla oli vaihtoehtona lähteä Sastamalaan katsomaan lentopallon CEV Cupin ottelua VaLePa - Andreoli Latina (ITA). Näin jälkikäteen asiaa ajateltuani olisi ehkä sittenkin kannattanut käyttää kolme tuntia elämästäni autossa istumiseen - lue MTV3:n juttu ko. ottelusta.

Jäähallille lähtiessäni odotin mielenkiintoista kamppailua. Vaikka en ole aiemmin aktiivisesti seurannut alasarjakiekkoilua, niin olen antanut itseni ymmärtää, että Raision ja Naantalin seurojen välillä vallitsisi aika kiihkeä viha-rakkaus -suhde. Tämän vuoksi olinkin vähän pettynyt ottelun antiin kahden ensimmäisen erän osalta. Peli ei ollut kovinkaan korkeatasoista ja kiihkeyskin tipotiessään yleisön herättänyttä RNK-maalivahdin tunteenpurkausta lukuun ottamatta.

VG:n mielenkiintoisimmat nimet olivat minulle tuttuja neitsytmatkani jäljiltä. Jussi Sipponen ja Markus Laine olivat edelleen parhaimmistoa, vaikka Sipponen jäikin tällä kertaa ”vain” tehoihin 2+0. Ottelun tyylikästä ja informatiivista käsiohjelmaa lukiessani huomasin että en tunne RNK:sta kuin yhden pelaajan. Hän oli liigassakin pelannut Jesse Saarinen, joka oli tosin jostain syystä poissa keskiviikon derbystä. Tämän ottelun perusteella raisiolaisten parhaimmistoon nimeäisin Pasi Palosen, Ville Riihimäen ja Niko Tammelinin.

Kolmannessa erässä alkoi olla jo odottamaani tunnetta jäällä, mikä kuului katsomoonkin pillin soidessa jäähyn merkiksi aiempia eriä useammin. Silti ottelusta puuttui "se jokin" mitä odotin näkeväni kun matsiin lähtöä suunnittelin. VG voitti juhlaottelunsa lopulta 215 katsojan iloksi lukemin 6-3 ja jatkaa sarjataulukossa kärkikahinoissa kakkosena (katso sarjataulukko linkki). Raisiolaisten tilanne on huonompi, sillä he ovat tällä hetkellä taulukossa kolmanneksi viimeisenä. Heidän yläpuolellaan tosin on muutama joukkue ohittamisetäisyydellä parin pisteen päässä ja takaa tulevat ovat sentään kuuden pisteen päässä.

Ehdin tällä kertaa paneutumaan ensimmäistä käyntiäni paremmin ottelutapahtuman oheispalveluihin. Ensimmäiseltä kerralta tuttu "kaikki tuntee kaikki ja minä olen ulkopuolinen" -fiilis voimistui entisestään, kun erehdyin istumaan jonkun kovaäänisen kaikki tuntevan äiti-henkilön edessä kaksi ensimmäistä erää. Harvoin annan tuollaisten matsin ulkopuolisten asioiden häiritä itseäni katsomoissa, mutta nyt oli ihan pakko vaihtaa istumapaikkaa kolmanteen erään.

Aurinkoareenalla yleisöä palvelee kahvio Ylänurkka, joka on mukava lämmin paikka istua tauolla rupattelemassa tuttujen kanssa. Ajoissa paikalle tulleet olivat onnistuneet varaamaan jopa hyvät istumapaikat "baaritiskiltä" aivan lasin takaa. Kahvi oli normaalia kahviloiden hintatasoa ja iso kahvi oli oikeasti aika iso. Muutenkin tuotesortimentti näytti olevan kuin missä tahansa normaalissa kahvilassa, joten plussat siitä.

Hallin ulko-oven viereen oli tällä kertaa viritetty kaasugrilli (viimeksi oli vain höyrymakkaraa Ylänurkassa). Makkarapisteen tuotevalikoimasta tulee VG:lle täysi kymppi, sillä makkaran, sinapin ja ketsupin laadussa ei oltu lähdetty "halvinta mitä tukusta löytyy" -linjalle. Makkara oli Kivikylän Huiluntuhtia, sinappi tietysti Naantalissa valmistettavaa Kotisinappia ja ketsuppina "turkulaista" Felixiä. Maku oli todella hyvää ja hinta juuri sopiva, kaksi makkaraa lähti matkaani kolmella eurolla.

Koska kyseessä tosiaan oli VG:n 50-v. juhlaottelu, niin erätauoille oli järjestetty ohjelmaakin. Ensimmäisellä tauolla jäällä esiintyi seuran nuori taitoluistelija ja toisella tauolla oli lämärikisa ja arpajaiset. Näiltä ohjelmanumeroilta odotin vähän enemmän, sillä ajattelin hallilla olevan oikein tapahtuma sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta nyt siellä vain tapahtui jotain. Pienillä jutuilla juhlaottelusta olisi saanut oikein kunnon tapahtuman ja paljon juhlallisemmankin mitä se nyt oli.

Nyt kun tämä alasarjakiekkoilu on muutenkin tullut tutummaksi, niin linkitän tähän vielä huikean videon mänttäläiseltä III-divarin joukkueelta. Tämä pätkä kuvastaa minusta hyvin sitä mistä urheilussa on parhaimmillaan kyse.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Kirja-arvostelu: Veikkausliigan tarinat ja sankarit

Kotimaisesta jalkapalloliigasta on kirjoitettu Joonas Sareliuksen ja Tuomas Peltosen toimesta urheiluopus Veikkausliigan tarinat ja sankarit, joka tuo nimensä mukaisesti esiin 22 vuotiaan liigan tarinoita ja sankareita. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran, kun kyseisiä opuksia oli myynnissä Veritas Stadionin VIP-tiloissa. Tiskin takana seisoi toinen kirjan tekijöistä, joten pakkohan urheilumiehen oli heti käydä tällainen opus ostamassa omistuskirjoituksen kera.

Kirjassa kerrotaan 25 ikimuistoista hetkeä, 25 suurinta sankaria ja lopuksi 100 hauskaa pikkutarinaa Veikkausliigasta. Nämä kaikki eri osiot olivat mieleeni, mutta ehkä eniten nautin lopussa olleiden pikkutarinoiden lukemisesta. Niitä olisi saanut olla enemmänkin. Suurimmat sankarit on minusta vaarallinen otsikko, koska tällaisen listan tekeminen on kuitenkin aina vähän makuasia, kuten kirjan esipuheessakin todettiin. Suurimpia sankareita olisi ollut ehkä vähemmän rajaava sanavalinta.

Se minua jossain vaiheessa vähän häiritsi, että tarinoita tuntui olevan aika paljon samoilta henkilöiltä. Luin jostain että haastattelumateriaalia olisi ollut koossa 4-5 opusta varten, joten minusta olisi ollut mukavampaa, että tarinoita olisi ollut laajeammalta rintamalta. Näppituntumalta sanoisin, että muita enemmän muistelmia kirjan sivuille olivat saaneet mm. Tero Taipale, Hasse Kallström ja Mikko Paatelainen.

En lähde sen tarkemmin kertomaan keitä tähtiä ja millaisia tarinoita kirjassa esitellään, vaan toivon että jokainen hankkii opuksen itselleen ja tutustuu siihen omakätisesti. Ensimmäinen noin tuhannen kirjan painos pääsi jo loppumaan, mutta toinen painos ilmestyy marraskuun lopussa ja ennakkotilauksia voi tehdä jo nyt (tilaa kirja tästä).

Annan kirjalle kouluasteikolla arvosanaksi 8,5 ja suosittelen sitä vaikkapa iltalukemiseksi kaikille urheiluihmisille. Suomalainen urheilukulttuuri tarvitsee lisää tällaisia opuksia kaikista lajeista. Kuten kirjan kirjoittajat esipuheessa toteavat, niin ilman historiaa ei ole kulttuuria.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Legendoja Kupittaalla



Turun on sanottu olevan Suomen jalkapallopääkaupunki, mutta tällä viikolla se tuntuu olevan myös jääkiekkopääkaupunki. Artukaisten HK Areenalla pelataan Leijonien toimesta Karjala turnausta ja Kupittaallakin luisteltiin torstaina kiekon perässä, kun kautta aikojen ensimmäinen Mestis Hockey Day järjestettiin Marli Areenalla.

Tapahtumasta on tarkoitus tehdä perinne, joka saavuttaisi kiekko- tai ainakin mestisperheessä pesäpallon Itä – Länsi -ottelun aseman. Ensimmäisen vuoden perusteella tapahtuman kiinnostavuuteen ja markkinointiin kannattaisi panostaa vähän enemmän, sillä hallin lehtereillä oli aika väljää. No, ensimmäinen kerta on aina ensimmäinen kerta ja siitä se homma lähtee kehittymään.


Ennen Etelä vs Pohjoinen ottelua hallissa järjestettiin Mestiksen taitokisoja ja legendojen ottelu FIN – SWE, jossa ”yhteen iski” iso nippu entisajan huippupelureita. Movemberia viettäneen Pena Matikaisen alaisuudessa Suomen joukkueessa pelasivat mm. Kurri, Tikkanen, Blomgvist, isä-Nummelin, Ketola, Eloranta, Virta, Lumme, Ojanen ja Lehtinen.

Kaiken kaikkiaan tapahtumista jäi mukava maku, mutta yleisöä olisi saanut olla enemmän. Ajattelin ennakkoon, että samaan aikaan pelattava Leijona-turnaus olisi tuonut paikalle paljon kiekkoihmisiä, mutta taisi käydä juuri päinvastoin. Pitääpä tähän loppuun vielä todeta, että ”uusi TuTo” on onnistunut hallinsa (vai kuka sen sitten omistaakaan) kehittämisessä. Puitteet ovat menneet taas viime vuoteenkin verrattuna eteenpäin. Menkäähän hyvät ihmiset tutustumaan Kupittaalle kun siellä jotain tapahtumia järjestetään. Marli Areena on mukava sekoitus uutta ja vanhaa kompaktissa koossa.



P.S. Olisin kirjoittanut tästä tapahtumasta jotain jatkoaika.comiinkin, mutta en voi, koska minun rekisteröitymislomakkeeni hylättiin mitään selittelemättä. Ehkä siellä on ollut joku liian innokas laadun tarkkailija, joka on nähnyt näitä raapustuksiani jossain..



sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Futsalissa on potentiaalia – Ipa kuritti sunnuntaina Kerhoa


Kävin sunnuntaina katsomassa tämän kauden ensimmäisen futsalin liigamatsin Turussa, kun TPK sai vastaansa liigakenttiä viime vuodet hallinneen Ilves FS:n Tampereelta. Pääsin siis toistamiseen vähän ajan sisällä seuraamaan Ilveksen liikehdintää Turun taajama-alueella (Lue ykkösen nousukarsinnasta).

TPK pelaa tällä kaudella seitsemän kotiotteluaan Caribia Areenalla ja vain neljä ottelua perinteisessä Samppalinnan palloiluhallissa. Sunnuntaina oli pelipaikkana Caribia, joka on minusta pelipaikkana erinomainen, mutta siihen liittyy myös omat haasteensa. Hallin sijainti lähellä keskustaa on hyvä ja parkkipaikkoja on paljon, joskin niiden maksullisuus saattaa harmittaa joitain katsojia. Heille heitän vinkiksi yliopiston ilmaiset parkkipaikat, jotka sijaitsevat moottorien toisella puolella vain parin sadan metrin kävelymatkan päässä Caribiasta.

Hallin sijainti on hyvä myös sikäli, että ylioppilaskylä sijaitsee aivan vieressä. Siinä olisi TPK:n markkinointihenkilöille (jos sellaisia on) mahdollisuus saada uusia nuoria katsojia lajin pariin. Kokemukseni mukaan futsal-katsomoissa onkin harmillisen paljon tilaa uusille katsojille. Sunnuntain ottelua seurasi paikanpäälle selvästi alle 100 katsojaa. Futsal on lajina erittäin tapahtumarikas ja nopeatempoinen, joten siinä on kaikki hyvän urheilutapahtuman elementit olemassa. Minä pidän futsalin liigaa erittäin viihdyttävänä sarjana ja siitä harvinaisena, että sen seuraaminen on minusta viihdyttävämpää kuin maailman huippujen pelien katsominen televisiosta, koska Suomessa pelaajilla on jonkun verran vapauksia eikä taktiikkaa ole viety niin pitkälle, että homma menisi ihan kyttäilyksi, kuten maaotteluissa on usein tapana. Lisäksi sisätiloissa pelattava futsal ei ole esimerkiksi Veikkausliigasta poiketen lainkaan säiden armoilla. Mutta jotain lajista vielä puuttuu. Lento- ja koripallon katsojalukuihin voisi olla saumoja, mutta se vaatisi hurjasti markkinointityötä sekä oman lajiliiton sisällä että ”tavallisille katsojille”.

Caribia on pelipaikkana erittäin viihtyisä eikä normaalin liikuntahallin oloinen, mutta aika sokkeloinen. Itse olen niin kokenut Caribian kävijä, että liikkuminen onnistuu siellä helposti. Mutta jos ajattelen tapahtumaan ensimmäistä kertaa tulevia katsojia, niin on varmasti konstikasta löytää tie halliin joko alakerran kylpylän vastaanoton kautta tai yläkerrasta ravintolatilojen läpi. Ottelutapahtuman järjestäjän kannattaisi panostaa sekä ennakkoviestinnässä että paikanpäällä kulkureitin ja muiden otteluun saapumiseen liittyvien ohjeiden levittämiseen, jotta kynnys paikanpäälle saapumiseen saisi mahdollisimman matalaksi. Kehittämistarvetta olisi myös kahviopalveluissa, mutta tiedän että tapahtumajärjestäjän kädet ovat siinä sidotut, koska Caribialla on yksinoikeus näiden palveluiden tuottamiseen tapahtumienkin aikana. Ja valitettavasti he eivät käytä kunnolla tätä yksinoikeuttaan. Minä otin tällä kertaa perinteisen kisamakkaran sijasta puoliajalla juustoaterian. Se ei tietystikään vetänyt vertoja talkoolaisten kunnolla käristämälle grillikyrsälle. Hesburgerin lisäksi kahviopalveluita ei juurikaan ole tarjolla.

TPK – Ilves ottelun alku viivästyi noin kymmenen minuuttia jonkun pukuhuonesählingin vuoksi. Ottelun lähdettyä käyntiin kotijoukkue otti heti pelin hallintaansa. Oikeastaan koko ensimmäinen puoliaika oli TPK:n hallintaa. Tauolle mentiinkin kotijoukkueen 1-0 johdossa. Heti toisen puoliajan alussa sinipaidat iskivät vielä toisen häkin ja hallinta näytti pysyvän isännillä. Hiljalleen Ilves sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja kun TPK ei saanut viimeisteltyä muutamista hyvistä maalipaikoistaan, niin vierailijat alkoivat hiljalleen kiriä. TPK otti virheet täyteen toisella puoliajalla jo hyvissä ajoin, mutta yhtään kymppimetrin rangaistuspotkua ei kuitenkaan nähty. Ilves otti takaa-ajossaan ensimmäisen kerran maalivahdin pois kentältä jo kun ottelua oli vielä 5 minuuttia jäljellä.

Ottelun lopussa alkoi tunnetilakin kentällä jo nousta. Oman mausteensa tähän toi minusta hommissaan vähän epäonnistunut vantaalais-rovaniemeläinen tuomarikaksikko. Ilves teki voittomaalinsa TPK:n pelaajavalmentajan pahasta sisäänpotkun harhasyötöstä. Molemmat sunnuntaina Caribialla esiintyneet joukkueet olivat muuten uskoneet valmennuksensa pelaajan käsiin, mikä on minusta hieman outoa. Luulisi että pelkästään valmentamiseen keskittyvän pelinjohtajan kanssa tulokset olisivat parempia, mutta ehkä futsalissa kokemukset ovat toisenlaisia. Ottelun loppunumerot olivat 2-5 Ilvekselle. Voitto oli Ilvekselle sen liigahistorian 159. Tappion myötä TPK:n 100. liigavoitto antaa vielä odottaa itseään. TPK:n parhaaksi pelaajaksi valittiin Kari-Pekka Koivunen ja Ilvekseltä Juhana Jyrkiäinen. Jotain pinnojakin matsissa jaettiin ja ne jakautuivat näin: 1 pts Antti Teittinen, Ilves – 2 pts Kari-Pekka Koivunen, TPK – 3 pts Juhana Jyrkiäinen, Ilves. Ottelusta oli tarjolla striimi selostuksen kera ja lähetys on nähtävissä jälkikäteenkin Monskan näköradiosta.

Kaiken kaikkiaan futsal-matsissa vierailusta jäi jälleen positiivinen maku suuhun. Pelipaikka on pienistä haasteista huolimatta hyvä, kuuluttaja oli erinomainen ja muutenkin paljon hyvän urheilutapahtuman osatekijöitä on olemassa. Itse lisäisin vielä ottelutapahtumaan kuuluttajan tueksi tunnelman nostamiseen dj:n musiikkeineen. Futsal otteluissa tapahtuu paljon ja pelissä on hyvä tempo. Minusta futsal onkin ehkä suurimman kasvupotentiaalin omaava sisäpalloilulaji, joka tosin vaatisi hartiavoimin työntekoa lajin arvostuksen ja kiinnostavuuden nostamiseksi. Turussa lajin kehittämismahdollisuudet nousevat uudelle tasolle kunhan uusi palloiluhalli saadaan käyttöön.

torstai 1. marraskuuta 2012

Kotikaupungin ylpeydet


Viime viikko oli Turun seudulla asuvalle penkkiurheilijalle oikea silmienkostutusviikko. Eikä se johtunut suinkaan minun allergiastani ja Koivun maisemiin saapumisesta, vaan ylpeydestä "oman kylän poikia" kohtaan. Viikko piti sisällään kauden kolmannen Turun derbyn, Veikkausliigan päätöskierroksen, turkulaisten joukkueiden hopean ja pronssin, Tepsin 90-v. juhlaottelut sekä kaukalossa että vihreällä veralla sekä tietysti myös Mikko Koivun, Petteri Nummelinin ja Lauri Korpikosken paluut kotikaupunkiin. Siinä oli liikuttumisen paikkoja vähän liikaakin yhteen viikkoon.

Tällä viikolla minulla onkin ollut paluu arkeen - ja tavallaan blogini juurille. Alkuperäinen tarkoitushan on ollut levittää penkkiurheiluinnostusta ja kaikentasoisen urheilun ilosanomaa. Niinpä vaihdoin liigakentät ja huippu-urheilun keskiviikkona jääkiekon II-divariin kotikaupungissani. Viime vuoden joulukuussa Naantaliin muutettuani otin heti tavoitteeksi mennä seuraamaan VG-62:n edarin Suomi-sarjan kiekko-ottelua livenä. Valitettavasi aikataulut eivät osuneet yksiin ja tuo jäi silloin tekemättä.

Kesällä tapahtui paljon, tai siis oikeammin nimenomaan ei tapahtunut ainakaan oikeita asioita, VG:n sponsorihankinnassa ja viime kaudella netin keskustelupalstoilla Suomen parhaaksi täysamatöörijoukkueeksi nimetty VG joutui luopumaan Suomi-sarjan paikastaan taloudellisista syistä. Nyt pääsin siis pitkän odottelun jälkeen tutustumaan Aurinkoareenan kotiotteluun, mutta sarjataso oli pudonnut pykälällä alaspäin alkuperäisestä suunnitelmastani.

En ollut tietoinen sarjatilanteesta kyseistä ottelua ohjelmaani valitessani, mutta eipä sitä paljon parempaa matsia olisi voinut valita, kuin sarjan kärkikamppailun, johon lähdettäessä VG-62 ja KarhuHT olivat tasapisteissä sarjassa ykkösenä ja kakkosena. VG:n otteita olen seurannut Kaupunkiuutisten välityksellä, mutta vierailijoista minulla ei ollut mitään tietoa. Käsiohjelma paljasti sentään yhden tutun pelaajan heidän rosteristaan, sillä nuoruusvuosiltani tuttu liigajyrä Vjatseslav Fandul jaksaa näköjään edelleen vääntää hokia 43 vuoden iässäkin.

Saavuin otteluun vähän myöhässä. Lippuluukulle pääsin suoraan jonottamatta, mutta maksusta ei tullut mitään, koska lipunmyyjiltä oli päässyt vaihtorahat loppumaan. Kohtelias lipunmyyjä pahoitteli ettei pystynyt myymään lippua ja lupasi tarjota ottelun ilmaiseksi seuran puolesta. Hän tuli omakätisesti vielä ilmoittamaan tämän hallin ovelle järjestyksenvalvojille, joten heti kättelyssä tuli ”kotoisa fiilis”. Ilokseni sain todeta, että ottelua ei tarvinnut suinkaan seurata yksin. Pöytäkirjan mukaan paikalla oli 195 katsojaa, mikä olikin ihan mukava määrä tuohon Aurinkoareenalle. Kaiken maailman HK Areenoiden, yms. jälkeen oli kiva istahtaa katsomoon ja todeta että täällähän haisee ihan ehta hiki - siis juuri se sellainen hikinen kiekkovaruste, mikä jäähallissa kuuluukin haista.

Halliin tullessani vierailijat johtivat jo 0-1. Avausmaalin oli iskenyt Fandul. Avauserä eteni loppuun asti vierailijoiden komennossa ja KarhuHT johti ensimmäisellä erätauolla lukemin 0-2. Erän loppupuolella katsomossa olleet VG:n pelipaitaan sonnustautuneet juniorit intoutuivat kannustamaan omiaan taputtaen ja huutaen. Toinen erä oli alusta alkaen VG:n hallintaa, mutta vierailijat iskivät erän puolivälissä vastahyökkäyksestä kolmannen maalinsa. Kotijoukkueesta erottuivat edukseen lehtien palstoilta tuttu Jussi Sipponen ja TuTosta tuttu Markus Laine.

Toisella erätauolla oltiin siis 0-3 lukemissa, mutta kenttätapahtumat huomioiden minulla oli sellainen kutina, että VG pistää vielä kirivaihteen päälle. Niinpä vaihdoin istumapaikkani päätöserään VG:n hyökkäyspäähän. Tämä kannatti, sillä ajassa 44 min Sipponen iski yksilösuorituksella kotijoukkueen avausmaalin alivoimalla. Siitä noin minuutti myöhemmin Marko Kosonen toi isännät jo maalin päähän. Hyvä kiri näytti valuvan hukkaan, kun vierailijoille tuomittiin rankkari ajassa 46:48. Kotijoukkueen maalivahti Kimmo Wasström veti kuitenkin pidemmän korren ja kotijoukkue pysyi edelleen pelissä mukana. Vähän rankkarin jälkeen Wasström esitti vielä kaksi todellista game saveria, joilla olisi voinut sulattaa pyttykerhon sydämet.

Loppujen lopuksi isäntien virheet tulivat kuitenkin maksamaan sarjapisteiden hinnan. Otteista puuttui tasaisuus ja hyvää hetkeä seurasi usein musta hetki, jolloin vierasjoukkue iski tehokkaasti. Ottelun loppunumeroiksi kirjattiin 3-6. Minulle VG-62:n kiekkomatsi oli positiivinen kokemus. Yleisöä oli mukavasti ja tapahtumiakin kentällä ihan kiitettävästi. Vähän ulkopuoliseksi ehkä itseni hallissa tunsin, sillä tuntui että siellä kaikki muut tunsivat toisensa. Se ei kuitenkaan häirinnyt millään tavalla ja ensi kerralla minäkin voin esittää jo kokenutta matsissa kävijää.

Lupasin lipunmyyjälle käyttää lippurahani kahvioon, mutta hän kertoi sen menevän eri kassaan. Niinpä matsin tarjoilupuolta ei tullut juuri tällä kertaa testattua. Kolmannen erän puolivälissä olisin maistanut grillimakkaran ihan testimielessä, mutta kisamakkaran myynti oli siinä vaiheessa jo lopetettu. Niinpä jouduin tyytymään pahvikupissa tarjoiltuun isoon kahviin, joka irtosi huokeaan 1,50 euron hintaan. Kahvi piristi kädessäni vielä kotimatkalla, kun Kuparivuoren jyrkkää mäkeä alaspäin tallustin. Ilta oli hyvin synkkä ja syksyinen. Toivottavasti seuraava vierailuni Aurinkoareenalla on vähän aurinkoisempi - myös tuloksen valossa.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Kolme päivää, kolme penkkiurheiluexcursiota


Blogini palaa tänä viikonloppuna tavallaan juurilleen. Sain ujutettua viikonlopun kolmen päivän ohjelmaan yhtä monta tutustumisreissua eri urheilutapahtumiin ja paketoin nyt niitä tänne näppäimistöni kautta. Viikonlopun alkajaisiksi suuntasin HK Areenalle, jossa oli edessä kauden ensimmäinen kiekkopeli. Suikkasen baariksikin taannoin nimitettyyn baarin, viihdekeskuksen ja urheilupyhätön risteytykseen saapui sarjajumbo TPS:n vieraaksi niin ikään sarjan häntäpäähän ajautunut Rauman Lukko.

Perjantain kokemuksen perusteella uskallan väittää että monissa yhteyksissä viime vuosina parjattu HK Areenan tunnelma on ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Toki melko runsaslukuisella vieraskannattajien ryhmälläkin oli iso roolinsa tunnelman luomisessa, mutta myös kotijoukkueen faniporukka on selvästi kasvanut ja kehittynyt. Seurasin osan ottelusta aivan TPS-fanien vierestä ja siinä tuli mieleeni sama kysymys mitä olen pohtinut Veritas Stadionilla futispeleissä: Miksi Tepsin kannattajien pitää yrittää niin pahuksen vaikeita lauluja ihan perus kannustamisen sijasta? Osa faniporukastakin näytti vierastavan lauluja, mutta perinteisempiin kannustusjuttuihin lähes kaikki tarttuivat mukaan. Uskon että tämän voi todistaa desibelimittarilla, jos tämän paikkaansa pitävyys epäilyttää. Eihän siellä matsissa ole tarkoitus mitään Syksyn Säveltä voittaa, vaan pitää meteliä. Jotkut kannustuslaulut/-huudot olivat myös rytmitykseltään aika vaikeita ja outoja. En ole kuitenkaan tämän alan ekspertti, joten minun kommentteja ei kannata ottaa liian vakavasti – kommentoin vain sen mitä tavallisen tallaajan silmin ja korvin aistin.

Toisella erätauolla päätin tutustua hallin ravintolapalveluiden nykytilaan. Pääsin tiskille heti erätauon alussa, joten jono oli siedettävän lyhyt. Valitsin testiin makkaraperunat sekä tietysti oluen. Makkaraperunoiden höysteeksi tuli majoneesia ja kurkkusalaattia ja lisäksi annokseen sai itse annostella paahdettua sipulia, ketsuppia, sinappia ja grillimaustetta, joten lisukkeet olivat ainakin kunnossa. Myös annoksen maku saa minulta hyvän arvosanan. Ei se nyt tietystikään aidon grilliruuan tasoista ollut, mutta matsimätöksi erittäin hyvää laatua.

Vaikka en ole tiistain Yle2:n esittämän keskusteluohjelman jälkeen yhä vähemmän arvostamani Petteri Sihvosen veroinen kiekkokriitikko, niin uskaltanen sanoa, että minusta itse peli oli kohtuullisen hyvää. Heikkoja sarjataulukon asetelmia ei olisi ehkä perjantain perusteella kyllä uskonut. TPS voitti matsin lopulta 4-2 ja otti sarjataulukkoa ajatellen erittäin tärkeät sarjapisteet itselleen. Kyseessä oli muuten kauden ensimmäinen täyden kolmen pisteen voitto. Minulle jäi kaiken kaikkiaan hyvä maku excursiosta suuhun, eikä pelkästään makkaraperunoiden takia, joten tulen suuntaamaan hallille pikapuolin uudestaan.

Lauantaina kävin aistimassa aiemmin raportoimaanifutiksen Ykkösen nousukarsinnan tunnelmaa, kun ÅIFK kohtasi Turussa Tampereen Ilveksen. Entisiä ja nykyisiä tähtipelaajia vilissyt Ilves oli tehnyt 0-1 johtomaalin jo ennen kuin ehdin katsomoon. Saavuin noin vartin kohdalla paikalleni ja sain ilokseni todeta että peliä jännittämään oli saapunut kelpo joukko turkulaisia sekä erittäin runsaslukuinen ja äänekäs tamperelainen Ilveksen faniporukka.

Nuorella ja mielenkiintoisella porukalla pelannut Åbo oli kauden ennakkoasetelmiin nähden yllättäen mukana nousukarsinnoissa, mutta joukkue ei minusta lähtenyt niihin mitenkään arkailemaan, vaikka vastustajan nimilista oli sellainen että heikompaa hirvittää. Åbosta parhaiten mieleen jäi liigassakin piipahtanut Alban Ferati, joka haastoi Ilveksen puolustajia hyvin ja kynäili nätisti, mutta valitettavasti tehot jäivät puuttumaan. Myös maalivahti Otso Virtanen pelasi hyvin ja torjui pilkunkin, jonka arvo saattaa nousta vielä isoksi, sillä ottelu päättyi 0-1, eli viikon päästä vierasmatsissa Åbo pääsee yhdellä maalilla jatkoajalle ja kaksi maalia tekemällä ykkösen! Toivotan tsemppiä Åbon nuorelle joukkueelle Tampereelle Ilveksen kaatoon. Lupaa siihen ei kannata pyytää, vaan kaato kannattaa tehdä ihan yllättäen salakaatona.

Palloiluviikonloppuni jatkuu vielä tänään sunnuntaina Loimaalla, jonne lähden seuraamaan lentopallon Suomen Cupin puolivälieräturnauksen paikallishengessä iskettävää ratkaisuottelua Hurrikaani – Loimu. Voittajalle on tarjolla paikka Cupin välieriin, joten syyskauden tähän mennessä tärkein lentisottelu on edessä.

lauantai 6. lokakuuta 2012

ÅIFK kahden ottelun päässä noususta Ykköseen!


Nyt pitää häpeäkseni tunnustaa, että en ole tänä kesänä (tai siis menneenä kesänä, mutta tällä kaudella) käynyt vielä tutustumassa Turun kolmanneksi korkeatasoisinta jalkapalloviihdettä tarjoavan ÅIFK:n kotipeleihin.

Nyt alkaakin olla jo sitten kiire, nimittäin ÅIFK:n kautta on jäljellä enää kaksi peliä, joista toinen on kotona ja toinen vieraissa. Åbo on pelannut kakkosta melko nuorella joukkueella. Nimilistalta ei löydy jäähdytteleviä ikämiehiä, vaan valtaosa pelaajista on turkulaisia A- ja B-junioreita, joiden lisäksi listalla on joitain Tepsin ja Interin edustuksen ylijäämäpelaajia. Tuo sana tuntuu julmalta, mutta nipin napin Veikkausliigaryhmistä ulos jäävät pelaajat ovat kyllä pääosin erittäin kyvykkäitä jalkapalloilijoita silti. Ja kaikkihan eivät kehity samassa vauhdissa, joten voi olla että herroista Alban Ferati, Felix Åkerlund, Leroy Maluka, jne. kuullaan vielä liigatasollakin.

Kauden 26 ottelustaan Åbo on voittanut 17 ja pelannut 5 tasan. Leo Tommilan komennossa pelaava turkulaisjoukkue ansaitsi itselleen tällä saldolla nousukarsintoihin, joihin pääsi kunkin lohkon paras joukkue. Karsinnoissa arpa heitti turkulaisten vastustajaksi Tampereen parasta jalkapalloa pelaavan Ilveksen, joka on kakkosen suurin nousijasuosikki. Ilveksen saldo kaudella on ollut 23 voittoa, 3 tasapleliä ja vain 1 tappio. Joukkueen nimilista onkin aika vakuuttava. Valmennuspuolella mukana on Mikko Kaven ja pelaajistosta mm. Gustav Långbacka, Jari Nikkilä, Jussi Kujala, Gullit Zolameso, Henri Scheweleff, Jari Niemi, Miki Sipiläinen ja Toni Kallio ovat tuttuja kotimaista jalkapalloa seuraaville. Näistä tosin viimeksi mainitun otteet viime kaudella Interissä saattavat olla juuri se mahdollisuus, joka Åbon pitää hyödyntää nousukarsinnoissa.

Kaksiosaisen karsinnan ensimmäinen osa pelataan Turussa Urheilupuiston yläkentällä lauantaina 13.10. kello 15:00 ja toinen osa Tampereella tasan viikko myöhemmin. Pyrin kaikin keinoin pääsemään paikalle karsinnan ensimmäiseen osaotteluun ja tukemaan turkulaisia kohti futiksen ykköstä. Tulkaahan muutkin paikalle.