Tämän blogin tarkoitus on levittää kaikentasoisen urheilun ilosanomaa lajirajoista välittämättä. Koitan kantaa tällä tavalla oman ohuen korteni kekoon suomalaisen urheilu- ja katsomokulttuurin kehittämisessä. Tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan!
- PenkkiSporttaaja -
Kansainvälisen
Lentopalloliiton FIVB:n huipputuote, Maailmanliiga, käynnistyy tulevana
viikonloppuna. Suomen miesten lentopallomaajoukkue on mukana yhdeksättä kertaa ja on tällä kertaa lähempänä
lopputurnauspaikkaa kuin kertaakaan aiemmin – kiitos FIVB:n
pelisysteemiuudistuksen.
Suomi pelaa lohkossa C
Kanadan, Portugalin, Hollannin, Etelä-Korean ja Japanin kanssa. Suomi kohtaa
kotikentällään kahdesti Portugalin, Kanadan ja Hollannin ja vieraissa
Etelä-Korean ja Japanin. Lohkon voittaja pääsee Argentiinassa pelattavaan
lopputurnaukseen. Lohkoihin A ja B on sijoitettu world rankingin perusteella kaikkein
suurimmat ennakkosuosikit ja näistä kummastakin lohkosta pääseekin
finaaliturnaukseen kaksi parasta joukkuetta. Karsintapeikko on vain Suomen
lohkon joukkueiden kintereillä, mutta Suomella ei kaiken järjen mukaan pitäisi
olla mitään huolta siitä.
Suomi lähtee ensimmäisen
kerran Maailmanliigaan kotimaisen päävalmentajan johdolla. Ensimmäisellä
visiitillä 1993 puikoissa oli Platonov ja vuodesta 2006 alkaneen yhtäjaksoisen
putken aikana Berruto ja Castellani. Suomalainen tiedotusvälineistö näyttää rakastavan
Tuomas Sammelvuota kovasti. Ja ihan syystä tykkääkin. ”Köpi” on erinomainen
mediapersoona ja varmasti yhteinen äidinkielikin helpottaa joidenkin toimittajien
kohdalla juttujen tekemistä.
Lentopallomaajoukkue on
näkynyt ja kuulunut Maailmanliigan kynnyksellä todella paljon eri medioissa. On
ollut monenlaisia ohjelmia ja haastatteluja televisiossa eri kanavilla, Yle
Puheen keskusteluiltaa, lehtijuttuja, sähinää somessa ja jos vaikka mitä. Pitipä
Radio Novan EL Crew -aamushown Tuomas Embuskeen mennä jopa try outille
maajoukkueen aamuharjoituksiin Kisakallion Urheiluopistolle lähetystä tekemään,
mutta suosikkijuontaja jänisti haasteesta viime metreillä.
Kaikki Suomen ottelut
lähetetään UrhoTV:llä ja kaikki kotiottelut on lisäksi kuunneltavissa
ilmaiseksi Yle Puheen -radiotaajuuksilta. Parasta lentopallokin on tietysti
paikanpäällä, joten tässä otteluohjelma:
31.5. ja 1.6. 18:30 Suomi–Portugali, Helsingin jäähalli – OSTA LIPUT 28. ja 29.6. 18:30 Suomi–Kanada, Hakametsän jäähalli Tampere – OSTA LIPUT 5. ja 6.7. 18:30 Suomi–Hollanti, Hakametsän jäähalli Tampere – OSTA LIPUT
Huikeita Maailmanliiga-fiiliksiä muutaman vuoden takaa:
Kuten aiemmin kerroin,
niin Raision kirjastoon on rakennettu ratamoottoripyöräilijä Jarno Saarisen
muistonäyttely touko-kesäkuun ajaksi (lue aiempi kirjoitukseni). Näyttelyn
avajaisissa Saarisen elämänkerran kirjoittaneen Arto Terosen esitelmä tästä
legendasta houkutteli jopa yli 200 kuulijaa paikalle.
Suosittelen kaikille
urheilun ystäville käyntiä ilmaisessa näyttelyssä, jossa on kaikenlaista
katsottavaa, kuten kilpapyöriä, palkintoja, artikkeleita, kuvia, yms. Vaikka näyttely
on auki kesäkuun loppuun, kannattaa siellä käydä ennen 7.6. (muistaakseni se
oli tämä päivä, kesäkuun alkupuolella joka tapauksessa), jolloin kilpapyörät
lähtevät näytösajoihin muistaakseni Kuopioon ja sen jälkeen Keski-Eurooppaan
johonkin näyttelyyn.
Itse kävin näyttelyssä
vähän aikaa sitten ja hankin samalla 20 eurolla itselleni Saarisen
maailmanmestaruudesta kertovan t-paidan. Monenlaisia muitakin legendatuotteita
oli ostettavissa kirjaston yhteispalvelupisteestä.
Suomen jalkapallopääkaupungin pyhättö, Veritas Stadion, avattiin yleisölle kymmenen vuotta sitten. Stadionin
avausottelu oli itseoikeutetusti Turun derby. Interin ja TPS:n kohtaamista
15.5.2003 oli seuraamassa 6211 katsojaa.
Suomen vuoden 1952 Olympialaisiin valmistuneen nykyisen
Olympia-katsomon ympärille on rakennettu yksi Suomen hienoimmista jalkapallo
stadioneista, jossa on nykyään 8072 istuma- ja 1300 seisomapaikkaa. Hanke on
ollut kokonaisuudessaan hieno ja rohkea. Se on nostanut turkulaisen jalkapallon
ja penkkiurheilun puitteiltaan aivan uudelle tasolle. Käyttöön vihkimisen jälkeen
stadionilla on nähty monia mielenkiintoisia yhteenottoja niin viheriöllä kuin
kabineteissakin. En lähde juhlapäivänä ruotimaan näitä kabinettien yhteenottoja
sen tarkemmin, mutta todettakoon että ymmärrän asiassa riidan molempia osapuolia.
Tulkaahan kaikki joukolla katsomaan perjantain
juhlaottelua ja sitä miltä stadion näyttää vuonna 2013. Interin kannattajaryhmän
Facebook-sivulta löytyy kuvia stadionin rakennusvaiheesta. Katso tästä miten
Veritas Stadion nousi Kupittaalle.
On mielenkiintoista nähdä minkä verran väkeä saapuu 10 v
juhlaotteluun perjantaina 17.5., kun Inter kohtaa VPS:n (juhlaottelun FB-event).
Inter tarjoaa lippuja otteluun synttäripäivään hyvin osuvasti 10 euron
kappalehintaan, joten rahasta ei pitäisi ainakaan kenelläkään jäädä kiinni. Nyt
vain puskaradio laulamaan, jotta hieno stadion saa juhlaotteluunsa hyvän määrän
yleisöä paikalle.
Kauden ensimmäinen Turun derby potkittiin päivä päivältä
vihreämmältä näyttävällä Veritas Stadionilla – tosin ei se nurmi vieläkään hyvä
ole, mutta väri alkaa muistuttamaan vihreää ruskean sijasta.. Tepsin Sami
Rähmönen otti derbyn potkimisen liian kirjaimellisesti ja saatteli itsensä
suihkun puolelle 62 min kohdalla jälkipelissä Severi Paajasta potkimalla. Tästä
huolimatta Tepsi piti Turun valtikan itsellään 2-1 voitolla ja Interin
Tepsi-peikko jatkaa kasvamistaan. Jokohan se alkaa kohta olla suur-Rölliäkin
isompi? Edellinen Interin derbyvoitto on nähnyt päivänvalon 14.5.2009, eli
neljä vuotta sitten.
Odotettu futispääkaupungin paikallismatsi tarjosi hyvää
viihdettä vähän yli 5.000 katsojalle. Tepsi oli alussa vahva ja hankki
itselleen turvallisen tuntuisen 2-0 johdon 18 minuutissa. Johto taisi tuntua
niin turvalliselta, että musta-valkoiset tuhlasivat muutamia maalipaikkoja
huolimattomuuttaan. Interin väkivahva Irakli Sirbiladze kavensi ottelun juuri
ennen taukoa, mikä teki varmasti hyvää ottelulle. Inter painoikin päälle
toisella puoliajalla etenkin Rähmösen lähdettyä ennenaikaiselle pesulle.
Tepsilläkin toki oli paikkansa toisella puoliajalla ottelun tappamiseen, mutta
ne pysähtyivät rangaistuspotkua myöden Magnus Bahneen.
Ottelun yleisömäärä oli (taas) isohko pettymys minulle.
Ottelun lähettäminen livenä vapaalla tv-kanavalla vaikutti varmasti jonkun
verran yleisömäärään. Turkulaisen jalkapallon kannalta ei olekaan välttämättä
hyvä asia, että derby televisioidaan, mutta liigalle, lajille ja tv-kanavalle
se on varmasti positiivista peeärrää ja hyvä asia. Tulee matsi televisiosta tai
ei, niin kyllähän tällaiseen peliin pitäisi paljon enemmän yleisöä saada
paikanpäälle. Tällä kertaa ei voi keliäkään syyttää..
Maanantaina pelattiin Turun derbyn lisäksi toinen
odotettu kohtaaminen, kun lahtelaiset kohtasivat helsinkiläiset. FC Lahden
pettymykseksi HJK:n tähtisikermä houkutteli Kisapuistoon vain 3879 katsojaa. Isäntäjoukkueet
TPS ja FC Lahti odottivat varmasti maanantailta isompia katsojalukemia. Vertailuksi
kerrottakoon, että Jokereiden katsojakeskiarvo oli runkosarjassa kovempi kuin
näiden kahden huippuottelun yhteenlaskettu yleisömäärä: Turun derby + Lahti-HJK
yht. 8940, Jokerit 9828, HIFK 7363, HC TPS 6103.
Ollaan
me vaan aikamoinen lätkäkansa katsotaan sitä sitten yleisön tai median kautta. Granlund edestä, Granlund takaa, Granlund veivaa
ja Granlund makaa. Leijonat rillaa Jutin opastuksella täyden Hartwall Areenan
ja media kirkuessa onnesta - siinä viikon kuumimmat urheilu-uutiset, vaikka
paljon muutakin mielenkiintoista olisi tarjolla. Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin, en halua kritisoida kiekkoa, vaan otan pikemminkin lakin päästä ja kumarran sille miten siellä on rakennettu tuo nykyinen asema.
Turusta on jo vuosien ajan
puhuttu Suomen jalkapallopääkaupunkina. Turku on ainoa paikkakunta, jossa
pelataan aitoja derbyjä, eli paikallisotteluita. Itse asiassa kaikki lajit huomioiden
derbyt eivät ole mitenkään kovin yleisiä Suomessa.
Kuluvan kauden piti olla
HJK:n juhlamarssia kohti mestaruutta, mutta muutaman ensimmäisen kierroksen
perusteella siinä saattaa käydä kuten Neuvostoliiton marssille Suomen halki
aikoinaan. Toki Klubi johtaa Veikkausliigaa, mutta otteet eivät ole olleet
mitenkään murskaavia. Toisaalta voi olla että odotukset oli asetettukin liian
korkealle. Eihän jalkapallossa saa murskavoitosta yhtään sen enempää pisteitä
kuin niukastakaan voitosta.
Turkulaiset ovat
perinteisesti olleet HJK:n haastajalistan kärkipäässä. Täksi kaudeksi TPS
nimettiin edelleen yhdeksi päähaastajista, mutta Interiä ei ehkä nostettu ihan
kärkeen haastavan kauteen valmistautumisen vuoksi. Tepsi on aloittanut kautensa
kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Joukkueen kannattajat eivät ole olleet
lainkaan tyytyväisiä päävalmentaja Marko Rajamäen taktiseen valmentamiseen. Tepsin
suurin vahvuus ainakin paperilla on keskikenttä, jossa on hyviä vaihtoehtoja
jonoksi asti. Tuloksellisesti Tepsin kotipelit ovat sujuneet hyvin ja se
johtaakin kotiotteluiden sarjataulukkoa. Tepsin onneksi maanantain derby on
heidän kotiottelu, mutta eipä tuossa ottelussa taida kotiedusta juuri
konkreettista etua olla, koska molemmat saavat joka tapauksessa käyttää omia
koppejaan, kenttäpuoliskojaan ja saavat pelata omien fanien edessä.
Interin kauteen
valmistautuminen oli melko huono. Pelaajia oli telakalla, osa ilmestyi rinkiin
kauden kynnyksellä ja ottelut eivät sujuneet Liiga Cupissa alkuunkaan. Jos
Tepsissä ovat fanit olleet tyytymättömiä, niin Interissä tyytymättömyyttään on ilmaissut
valmentaja Job Dragtsma. Tai näin ainakin jos lehtiin on uskomista.
Hollantilaiskoutsi ei ollut tyytyväinen seuran pomon Stefan Håkansin rahankäyttöön
pelaajamarkkinoilla ja hän jopa kyseenalaisti kiertoteitse jatkoaan, jos
jatkosopimuksen tekohetkellä luvatuista raameista ei pidetä kiinni. Vaikeista
asetelmista huolimatta Inter on aloittanut Veikkausliigan ihan lupaavasti.
Tilillä on kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Ja onhan sini-mustien
materiaali kieltämättä hyvä, joskin kapea.
Kauden avausderbyyn
lähdetään maanantaina 13.5. siis tasaisesta asetelmasta. Inter on
sarjataulukossa neljäntenä ja TPS kuudentena kun molemmat ovat pelanneet 4 ottelua.
Ennen derbyä molemmat turkulaiset pelaavat vielä yhdet ottelut helatorstaina,
kun Inter kohtaa kotonaan Lahden ja entiset avauspelaajansa sekä TPS vieraissa
KuPSin. Interin peliä voi kuunnella Monskan Näköradiosta ja Tepsin peliä AuranAalloilta.
TPS on ollut derbyissä
niskan päällä ja Interille onkin saattanut muodostua jonkinlainen Tepsi-peikko.
Interin edellisestä derbyvoitosta taitaa olla aikaa jo neljä vuotta, mutta
maanantaina on taas uusi mahdollisuus. Täytetään Veritas Stadionin lehterit ja
pistetään kunnon jalkapallohuuma päälle! Alkukauden suurin yleisömäärä on ollut
Turussa 3975 ja koko liigassa 5040, joten tuo Helsingin lukema nyt ainakin
pitää lyödä rikki maanantaina. Laitetaan viidakkorumpu laulamaan!
TPS
– FC Inter ma 13.5. klo 18:30 @ Veritas Stadion
Moottoripyörä on moottoripyörä,
skootteri on lälläripyörä!
Taulukko: Wikipedia
Urheilulehti valitsi
muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi
moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton
Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja
maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen
ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli. Minun sukupolveni, eli
80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen
uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja
julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään.
Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun
ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5.
klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan
urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä
suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä.
Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).
Saarinen voitti
jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin
kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa
moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun
hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa.
Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia
250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui
kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten
maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä. Uransa aikana Saarinen
ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se
mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti
pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo
Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään
nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota
kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset
alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata. Ennen MM-kauden alkamista
1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena
Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä
kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja
ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten
MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen
tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten,
maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta
ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo
puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko
moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi
radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.
Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)
Monzan ensimmäinen mutka
on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun
jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä
vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva
Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt
väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa.
Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen
juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen
oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta
loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun
noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi
kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.
Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!
Saarisen
huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman
viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle
tasolle.
Turun seudulla on tulevana
viikonloppuna tarjolla penkkiurheilijoille monia mahdollisuuksia toteuttaa
harrastustaan ja tutustua vähän erikoisempiin lajeihin ja tapahtumiin. Suosittelen
mitä lämpimimmin lähtemään rohkeasti hakemaan uusia elämyksiä uusien
urheilulajien parista.
Urheiluviikonlopun avaa jo
perjantaina käynnistyvä pöytätenniksen Silja-Malja. Ottelut pelataan Sokos
Hotel Caribian hallissa, eli Caribia Areenalla, mutta siihen tämän tapahtuman
ennakkotiedot sitten oikeastaan loppuvatkin. Ilmeisesti pöytätennis ei ole
suuri yleisölaji, koska tietoa on todella vaikea löytää. Turnauksen
järjestävällä Turun Kaikulla ei ilmeisesti ole vuonna 2013 vielä omia
kotisivuja eikä Suomen Pöytätennisliitonkaan sivulta löydy mitään kovin tarkkaa tietoa viikonlopun
tapahtumista. No, pöytätennistä pelataan kuitenkin Caribialla perjantaista
sunnuntaihin ja kuulopuheiden perusteella kyseessä pitäisi olla aika isokin
tapahtuma.
Lauantaina onkin sitten
todella vilkas urheilupäivä – urheiluviihdettä voi nauttia neljässä eri
katsomossa. Tapahtumapaikkoina toimivat Caribia Areenan lisäksi Parkin kenttä,
Varissuon jäähalli ja Urheilupuiston yläkenttä.
Parkin kentällä pelataan klo
10-15 kaikkien aikojen ensimmäinen box lacrossen SM-turnaus. Lacrosse on monille jo jollakin asteella tuttu laji.
Tässäkin blogissa on kirjoitettu lajista viime kesänä, kun Suomessa pelattiin
nuorten MM-kilpailut (lue aiempi lacrosse-kirjoitus). Kaukalossa pelaamisen
lisäksi box lacrosse eroaa emolajistaan monella tapaa. Eroista mainittakoon
poikittaisella mailalla puolustaminen ja 30 sekunnin hyökkäysaika. Jo nämä
elementit varmistavat että Parkilla nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Box lacrossen SM-sarjaan osallistuu tänä vuonna neljä joukkuetta ja ne kaikki
nähdään tässä turnauksessa. Joukkueista puolet tulee Turun seudulta - isäntäjoukkue
Titans on sarjan suurin ennakkosuosikki ja vasta toimintansa käynnistelevällä
LTU:lla on lähinnä haastajan rooli. Tämän tapahtuman järjestäjille on annettava
vielä erityiskiitos ennakkotiedotuksesta. Ajantasaisten nettisivujen lisäksi
tapahtumasta on tiedotettu myös sähköpostitse.
Varissuon Jäähallissa pelataan
tuttuun tapaan jääkiekkoa, mutta tällä kertaa tosin ilman jäätä ja teriä, kun
siellä pelataan Rullakiekon SM-sarjan osaturnaus. Kotijoukkue Kärsämäen ZSKA saa tässä turnauksessa vastaansa klo 11
Pahalammen ja klo 17 Veikot. Tästäkin tapahtumasta oli vähän vaikea löytää infoa, kun ZSKA:n kotisivut taitavat olla poissa käytöstä, vaikka ne netissä ovatkin. Isäntäjoukkueen otteluiden lisäksi hallissa pelataan muiden
otteluita klo 13, 15 ja 19. Rullakiekon SM-sarjassa on vuosien
saatossa pelannut monia nimimiehiä emolajin puolelta. Tämä paljastuu
vilkaisemalla esim. vuoden rullakiekkoilijoiksi valittuja: Sasu Hovi, Teemu
Virtala, Kimmo Kuhta, Ville Nieminen. Eikä sovi tietenkään unohtaa vuonna 2004
vuoden maalivahdiksi valittua Antti Niemeä.
Nykyisiä ja entisiä kiekkotähtiä
näkyy todennäköisesti myös Varissuon turnauksessa, sillä turkulaisten riveissä Varissuon
bunkkerissa kirmaavat Jesse Saarinen, Markus Laine, Sami Hurme (no, ehkä veli
on vähän tunnetumpi), Kai Syväsalmi, Tuukka Pulliainen ja Jussi Tapio. Ensimmäisenä
isäntiä haastavan Pahalammen joukkueen nimilistalta löytyy mm. Sasu Hovi, viikko
sitten SM-liigan hopeamitalin voittanut Niclas Lucenius sekä KHL:n pistepörssin
5. Jori Lehterä. Toisessa ottelussa vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari
Vuorelan Veikot, jonka nimekkäimpiä pelaajia ovat NHL- ja AHL-peluri Teemu
Hartikainen, Teemu Virtala sekä Tuomas Kiiskinen.
Alkukaudesta tuttuun
tapaan Urheilupuiston yläkentällä on lauantainakin tarjolla musta-valkoisen
TPS:n peli, mutta tällä kertaa viheriöllä kirmaavatkin miesten sijasta Tepsin naiset, kun klo 16 alkavassa liigaottelussa vastaan asettuu
HJK. Tepsi on viidessä ottelussa koonnut kolme pistettä ja HJK kuudessa
ottelussa seitsemän pistettä. Sarjataulukossa TPS on sijalla 8. ja HJK sijalla
6, joten tärkeitä sarjapisteitä on lauantaina jaossa.
Tähän listaan kun lisätään
vielä sunnuntaina Veritas Stadionilla pelattava Veikkausliiga-kamppailu TPS –
VPS, niin viikonlopun penkkiurheilutarjonta on tosiaankin luvalla sanottuna
mahtava. Napatkaahan ystävää hihasta ja lähtekää seuraamaan urheiluviihdettä
paikan päälle!