Kommentteja Huuhkaajista ja heidän poikasistaan

Tällä viikolla Suomi-futiksen ystäviä hellittiin kahdella maaottelulla. PenkkiSporttaaja seurasi U21 maajoukkueen EM-karsintaottelun Liettuaa vastaan Turussa paikanpäällä ja isojen Huuhkaajien harjoitusottelun Pohjois-Irlantia vastaan kotisohvallaan. Tässä tulee tiiviit avautumiset näistä otteluista.

U21 EM-KARSINTA SUOMI VS LIETTUA

Pikkuhuuhkaajat aloittivat terävästi ennalta heikoksi arvioitua (ainakin minun toimesta) Liettuaa vastaan ja johtivat puoliajalla komeasti 3-1. Peli ei kuitenkaan ollut maaleja lukuun ottamatta kummoista. Vieruskaverini kanssa todettiinkin, että ihan kuin olisi jotain treenejä seuraamassa. Peli näytti enemmän tai vähemmän koko ajan treenien höntsäilyltä eikä paikalle saapuneet vähän yli 1400 katsojaa saaneet tunnelmaa nostettua. Minä odotin otteluun huomattavasti suurempaa yleisömäärää, joten olin pettynyt Palloliiton tekemiin markkinointiponnistuksiin. Olihan Suomen joukkueessa kuitenkin monia ennakolta mielenkiintoisiksi arvioituja tulevaisuuden lupauksia. Harmitti myös, että kannattajatoimintaa harrastavat Tepsin, Interin ja Suomen maajoukkueen (SMJK) kannattajat loistivat kokonaan poissaolollaan (nämä olisivat voineet sytyttää ja herättää pelaajatkin otteluun).

Toisella puoliajalla Suomen pelin taso laski entisestään ja Liettua pääsi kirimään lopulta lisäajan maalilla 3-4 voittoon asti. Maaleja yleisölle siis sentään tarjottiin, mikä olikin lähes ainoa positiivinen asia ottelussa. Suomalaisista on vaikea luetella onnistujia, mutta vierailijoista jäi hyvin mieleen heidän tähtipelaajansa Novikovas Arvydas (#18), joka edustaa seurajoukkueympyröissä maineikasta skotlantilaista Heartsia (katso pelaajakortti). Hän oli nopea ja vaarallinen ja teki ottelussa jääkiekkotermein tehot 1+3, eli hänellä oli varpaansa pelissä jokaisessa vierasjoukkueen maalissa.

Jo ennakkoon oli tiedossa että ottelulla ei ollut merkitystä karsintojen lopputuloksiin - paitsi joukkueiden keskinäiseen järjestykseen taulukon häntäpäässä. Luulisi kuitenkin että sini-valkoisen paidan kantaminen saisi pelaajan aina yrittämään parastaan, mutta siltä se ei Veritas Stadionilla näyttänyt. Toinen suuri motivaattori luulisi olevan paikalla olleet lukuisat pelaajatarkkailijat. Luulisi että näillekin junioreille jokainen tsäänssi olisi mahdollisuus, kuten Nykäsen Matti asian ilmaisisi.

Ottelun plussat ja miinukset:
+ Heartsin Arvydas jätti todella positiivisen kuvan itsestään. Nopeutta ja tekniikkaa oli sen verran, että tästä kaverista saatetaan kuulla vielä.
+ Päätösvihellys - tämä taisi olla ottelun mieluisin hetki pelaajille, mutta myös isolle osalle katsojista.
- Kiinnostuksen puute - en tietystikään tiedä oliko kyse oikeasti kiinnostuksen puutteesta, mutta siltä se näytti. Jokin oli mennyt latautumisessa totaalisesti pieleen.
- Maalivahtipelaaminen - Suomen maalissa pelannut Sahlgren ei vakuuttanut missään vaiheessa. Tilanne ei tosin ole helppo, kun HJK:ssa hän ei saa lainkaan tärkeitä liigaminuutteja. Onneksi A-maajoukkueessa on jo tällä hetkellä monia hyviä nuoria maalivahteja ja U21-joukkueessakin muita vaihtoehtoja HJK:n penkkimiehen lisäksi.

A-MAAOTTELU POHJOIS-IRLANTI VS SUOMI

Veritakselta ehti juuri parahiksi kotiin ja sohvan pohjalle, kun Yle tarjoili A-maajoukkueen otteita jälkilähetyksenä Pohjois-Irlannista. Kotijoukkue ei ole samaa tasoa muiden Britteinsaarten porukoiden kanssa, mutta toki kuitenkin ihan kohtalaisen hyvä nippu. Pohjois-Irlannin FIFA-ranking on 101 ja Suomen 72, joten tällä mittarilla Huuhkaajat lähtivät otteluun ennakkosuosikkeina. Mutta oman mausteensa näihin ennakkoasetelmiin tuo tietysti Mixu Paatelaisen kesken oleva sukupolvenvaihdos maajoukkueessamme.

Ottelu alkoi meikäläisittäin heikosti. Puolustuspelaaminen ei ollut riittävän laadukasta ja kotijoukkue karkasi 2-0 johtoon. Tämän jälkeen tapahtui PenkkiSporttaajan mieltä kovasti lämmittäviä asioita, kun suomalainen maajoukkue onnistui kirimään vieraskentällä takaa-ajoasemasta rinnalle ja jopa ohi. Valitettavasti johtoasema ei pitänyt loppuun asti, vaan lopulta oli tyytyminen 3-3 tasapeliin.

Ottelun plussat ja miinukset:
+ Perparim Hetemaj’n uskomaton vaparimaali (katso video). Mies kommentoi varsin osuvasti itse maaliaan ottelun jälkeen Iltasanomille ”Vain Fifassa pleikkarilla!”
+ Nousu vaikean 2-0 alun jälkeen jopa johtoon vieraskentällä.
+ Nuorten sisäänajo jatkuu. Joskus kokeilut onnistuvat ja joskus eivät, mutta on kyllä mukavaa nähdä A-maajoukkueessa sellaisia pelaajia kuin Hämäläinen, Uronen, Hetemaj, Kolehmainen, Pukki, Riski, jne…
- Maalivahtipelaaminen – toivottavasti Mixu löytää pian jonkinlaisen marssijärjestyksen A-maajoukkueen maalin suulle. Kelvollisia ehdokkaita on monia, mutta kukaan ei ole vielä ottanut vankkaa otetta ykkösvahdin paikalle.
- Puolustuspelaaminen – puolustuslinja ei oikein toiminut tässä ottelussa. Minun mielestä Paatelainen panostaa tällä hetkellä energiansa kuitenkin oikeisiin pelaajiin ja tulosta on tulossa.

Hajanaisia ajatuksia avausderbystä

Ensimmäinen kesän 2012 kolmesta Turun derbystä pelattiin sunnuntaina, kun TPS isännöi Interiä Veritas Stadionilla. Turkulaiset osoittivat taas sen, että kotimainen jalkapallo kiinnostaa kyllä, mutta automaationa stadionia ei saada täyteen. Uskon että enemmän duunia tekemällä sunnuntain kaltaisia yleisömääriä (6357) nähtäisiin Veritaksella useamminkin kuin vain Euro- ja derby-otteluissa. Kuulin katsomossa kun joku nainen kommentoi tutulleen: ”Loppukauden ottelut voivat taas kiinnostaakin minua, jos Tepsi pelaa mitaleista. Pariin vuoteen en ole nähnyt muita otteluita kuin derbyt.” Vastaavaa piilevää kiinnostusta lienee monilla, mutta joillain keinoilla nämä tyypit pitäisi saada lehtereille paljon useammin.

Itse otteluun lähdettiin erikoisista asetelmista, sillä molemmilta joukkueilta puuttui useita tärkeitä pelaajia. Tämä näkyi valitettavasti myös ottelun tasossa. Ensimmäisellä puoliajalla ottelusta tuntui puuttuvan taitavan pelin rakentelun lisäksi paikallispelin ekstra-latauskin kokonaan. Ei nähty taklauksia ja kuumenemisia, joihin on yleensä kuumissa paikallisväännöissä totuttu. Eräässä puoliajalla tehdyssä twiittauksessa toivottiinkin osuvasti kentälle Simo Valakaria, ”Jallu” Heinikangasta ja Samuli Lindelöfiä hieman väriä ja paikallismatsin tunnelmaa tuomaan. 

Kahdesta raitapaitaisesta joukkueesta sini-mustat hallitsivat hienokseltaan ottelun ensimmäistä puoliaikaa ja tauolle siirryttiinkin ”vieraiden” 0-1 johdossa. Tauon jälkeen ote siirtyi valko-mustalle ”kotijoukkueelle” ja lopulta taululle taottiinkin peräti 4-1 voittolukemat – ja tasainen sarja sen kun tasoittui entisestään. Toivottavasti kutkuttava sarjatilanne ja mahdolliset horisontissa siintävät mitalijuhlat motivoivat turkulaisia entistä enemmän seuraamaan molempien joukkueiden otteluita Veritas Stadionille, jossa on muuten tulevana keskiviikkona tarjolla kansainvälistä jalkapalloa, kun Suomen U21-maajoukkue saa vastaansa Liettuan!

Avausderby herätti penkkisporttajassa muutamia kysymyksiä / ajatuksia, joista on pakko purkautua näppäimistön kautta:

1) Yleisömäärä

Miksi ”tavalliset” Veikkausliiga-pelit eivät kiinnosta ihmisiä? Tällaisen deryn jälkeen, etenkin kun on vielä Interin runsaslukuinen Euro-ottelu takaraivossa, olisi helppo todeta, että "hyvinhän meillä menee". Kun katsoo Veikkausliigaseurojen koko kauden yleisökeskiarvoja, on helppo todeta, että asia ei kuitenkaan ole niin ruusuinen mtiä tällaiset yksittäiset hienot ottelutapahtumat antavat ymmärtää. 

Tässä asiassa kaipaisin härän sarviin tarttumista ihan tosissaan myös Palloliiton ja/tai Veikkausliigan toimesta. Paikalliskamppailut, Euro-ottelut ja maaottelut vetävät hyviä yleisömääriä, mutta liigamatsien yleisömäärät eivät päätä huimaa. Mistä tämä johtuu? Mitä tälle olisi tehtävissä? Onko kaikki mahdollinen tehty yleisömäärien kasvattamiseksi?

2) Poissaolojen vaikutus

Tepsiltä puuttui tärkeitä pelaajia (Hurme, Ääritalo, Lähde, jne.), mutta se ei näkynyt pahasti joukkueen pelissä. Interiltä puuttui vielä tärkeämpiä pelaajia (Ojala, Bahne, Kauko, jne.) ja heillä se todellakin näkyi otteissa.

 

Tasaisessa sarjassa poissaolojen jättämien aukkojen paikkaaminen voi nousta loppusuoralla arvokkaaksi, koska jokaiselle joukkueelle taatusti tulee poissaoloja. Suomessa parhaiten poissaoloihin varautunut seura on HJK, mutta heidänkään pelinsä ei vielä ole toiminut totuttuun tapaan. Turkulaisten varamiehisyydestä saatiin osviittaa sunnuntaina, eikä jälki ollut liian vakuuttavaa. Kärkinelikosta MIFK myi vähän aikaa sitten tärkeimmän pelaajansa kovaan Turkkin liigaan (lue uutinen aiheesta), joten aika näyttää millaiselle kurssille heidän pelinsä tulee tuon siirron jälkeen asettumaan.

3) Ulkomaalais”vahvistukset”

Olen jo pidemmän aikaa pärissyt kehnoista ulkomaalais”vahvistuksista”, joita Suomeen tuodaan. Karkeasti heitettynä puolet ulkomaalaishankinnoista ovat onnistuneita ja toinen puoli täysiä turisteja. Jotkut jälkimmäisistä ovat vieläpä niin onnekkaita, että he ovat onnistuneet sokaisemaan valmentajansa ja ansaitsemaan itselleen monivuotisen työpaikan vailla kunnon näyttöjä. 

Jätetään hampaankolooni jääneet aiemmat floppivahvistukset tässä nyt ruotimatta, mutta sunnuntain derbyn tiimoilta on pakko nostaa esiin herrat Eriba, Asis ja Gnabouyou. Minun mielestäni nämä ovat sen tason kavereita, että heidät pitäisi laittaa pikimiten paluumatkalle kotiinsa ja ottaa tilalle oikeasti joukkueen tasoa nostavia vahvistuksia tai sitten vaikka suomalaisia junioreita. Pidän ulkomaalaisvahvistuksia elintärkeinä kotimaiselle liigalle, mutta kyseessä pitää olla nimenomana ulkomaalaisvahsitus - ei ulkomaalaispeluri. 

KOHTI MIELENKIINTOISTA LOPPUKAUTTA!

Sunnuntaina tarjolla Turun derby 2012 1/3

Turkua on jo jonkun aikaa kutsuttu Suomen futispääkaupungiksi, ainakin turkulaisten itsensä toimesta, mutta tällä kaudella ei ole ollut vielä sitä suurinta herkkua tarjolla. Toki turkulaisia hemmoteltiin jo Euro-tunnelmalla, mutta suurimman pöhinän aikaansaavia derbyjä ei ole tällä kaudella vielä koettu.

Syy derbyttömyyteen on ollut kevätkaudella tehty Veritas Stadionin kenttäremontti. Viranomaiset olivat, ehkä ihan aiheesta, sitä mieltä, että Paavo Nurmen Stadionilla ei voida pelata kiihkeitä paikallistaisteluita turvallisesti. Asiasta kirjoitti toukokuussa mm. Ilta-Sanomat.

Paikalliskamppailut ovat olleet turkulaisen futiksen kauden odotetuimpia tapahtumia jo vuosien ajan. Derbyt saavat aina paljon väkeä liikkeelle ja tunnelmakin on kohdillaan. Toivotaan että sunnuntaina 12.8. pelattavaan kauden 2012 ensimmäiseen derbyyn saadaan katsomot pullolleen väkeä ja tunnelma kuvainnollisesti kattoon, vaikka Turun futispyhätössä taivasalla istutaankin.

Tämän kauden kolmen derbyn sijoittaminen loppukauteen ei ole penkkiurheilijan kannalta lainkaan huono asia. Veikkausliigan sarjataulukossa on todella tasaista, mikä nostaa derbyjenkin panosta entisestään. Sunnuntaina voittamalla TPS nousisi sarjassa neljänneksi hengittämään kärkikolmikon niskaan ja Inter taas vankistaisi asemaansa sarjataulukon kärjessä.

Toivotaan viihdyttävää, maalirikasta ja tunnelmallista futis-iltaa Veritas Stadionilla tämän Olympilaisten päättäjäisviikonlopun kruunuksi. Derbyä ennen pitää viritellä tänään illalla kisastudio kuntoon, sillä tiedossa on erittäin mielenkiintoinen miesten keihäsfinaali. Pidetään peukkuja suomalaisille - yllätyssauma on olemassa.

Jo ilta tullut on, urut soi, kylä nukkuu

Turun seudulla julkaistavassa Aamuset-ilmaisjakelulehdessä oli keskiviikkona 25.7. pääkirjoituksena päätoimittaja Lasse Virtasen kirjoitus ”Paavo Nurmi on brändi”. Voitte lukea tuon kirjoituksen kokonaisuudessan tämän jutun lopusta (kuva aukeaa klikkaamalla isompana), mutta lyhyesti referoiden siinä ihmeteltiin miksi Turku ei osaa hyödyntää Paavon Nurmea parhaalla mahdollisella tavalla – eikä minusta kyllä muutkaan suomalaiset kaupungit omia entisiä tähtiään.

Olisikohan oikeanlaisen urheilukulttuurin puutteella osuutta tähän asiaan? Vai onko kyse vain suomalaisesta vaatimattomuudesta? Oli syy mikä tahansa, niin Virtasen kirjoitusta kannattaisi kyllä vakavissaan miettiä sekä MEK:ssa että kaupunkien matkailu- ja markkinointiorganisaatioissa. Urheilijoiden käyttäminen esim. kaupunkimarkkinoinnissa tarjoisi heillekin mielenkiintoisia uusia haasteita urheilemisen jälkeen.

Kuva: www.stara.fi

Minä olen useasti vaahdonnut omissa pienissä piireissäni suomalaisesta urheilukulttuurista – tai oikeastaan sen puuttumisesta. Meillä on kyllä kova menestyksen ihannoinnin kulttuuri, joka nousi jälleen konkreettisimmin esiin mm. jääkiekon MM-kullan yhteydessä. On tietysti hienoa kun pieni Suomi saavuttaa arvokisamitaleita, mutta moniko torilla kultaa juhlineista mahtaa käydä säännöllisesti seuraamassa kotimaista kiekkoliigaa? Paikallisemmissa ja pienemmissä ympyröissä olen havainnut saman ilmiön Turussa, kun TPS on voittanut kiekkokultaa, Inter Veikkausliigan ja TPS futiksen Suomen Cupin.

Voiton hetkellä selkään taputtelijoita ja juhlijoita riittää, mutta entä sitten kun mainetta ja mammonaa ei enää tulekaan? Positiivisia poikkeuksiakin tietysti löytyy, mutta aika monet uransa päättäneet suuretkin tähdet joko unohdetaan kokonaan tai jopa hukutetaan negatiivisen julkisuuden ja keltaisen lehdistön oravanpyörään. Suomessa raha on tietysti tiukassa jopa aktiiviurheilijoilla, joten ymmärrän että sitä ei ole helposti saatavissa uransa päättäneillekään. Mutta silti heidän urheilu-uran jälkeistä uran rakennusta sekä arvostuksen säilymisen tukemista voisi erinäisin toimin varmasti avittaa. Esimerkiksi Japanissa urheilijat ovat huippu-uransa jälkeen käsittääkseni erittäin arvostettuja. Monille japanilaisille urheilijoille on tarjottu ”työpaikka” jo uran aikana, josta ei tarvitse luopua uran loppumisen myötä.

Tässä tuo Virtasen ajatuksia herättävä kirjoitus kokonaisuudessaan: