Olen käynyt elämäni aikana tuhansissa urheilu- ja ottelutapahtumissa,
joten joukkoon on mahtunut sekä hyviä että huonoja. Viime viikonloppuna
kohdalleni osuivat ensimmäiset ottelutapahtumat, joiden kuvailemiseen en oikein
löydä sanoja.
Lentopallon Maailmanliigan otteluita pelattiin Puolan
Katowicessä Spodek-nimisessä hallissa, joka vetää 11.500 katsojaa. Viikonlopun kaikki
ottelut oli loppuunmyyty ja hallin punavalkoisuus-aste huiteli lähellä sataa
prosenttia. Värien tunnustamisen lisäksi yleisö kannusti omiaan äänekkäästi -
kovemmalla volumella mitä olen varmaan koskaan missään kuullut. Omien
kannustamiseen ymmärrykseni vielä riittää, mutta ei siihen, että että Suomen ja
Kanadan pelatessa halli oli täynnä ja kannustus todella kovaa.
Yleisön villitsemiseksi ottelutapahtumaan oli tuotu
kaikenlaisia virikkeitä, jotka Suomessa tuntuvat usein turhanpäiväiseltä
sirkukselta. Täällä ne vaan tuntuivat toimivan ja villitsevän katsojia.
Hallissa oli mm. asiansa erittäin osaavat tanssitytöt, taukokilpailuja,
rullaluistimilla liikkuvia nahkatakkikavereita, jotka ampuvat singoilla
t-paitoja katsomoon, ilmalaivoja tauolla kiertämässä hallia, yms. yms. Hyvän
fiiliksen kruunasi tietysti vielä asiansa erittäin hyvin osannut kuuluttaja ja
dj.
Koska en kuitenkaan onnistu tunnelman kuvailussa kovin hyvin,
lopetan sen tähän. Linkitän kännykkävideoista koostamani tunnelmavideon tähän,
vaikka videonkaan välityksellä ei tietysti ihan aitoa kuvaa saa metelin
tasosta. Kannattaa huomioida meininkiä katsoessa, että ensimmäisissä klipeissä
on ottelun alkuun vielä 20 minuuttia aikaa. Hienossa urheilu- ja katsomokulttuurin
maassa tullaan pelaamaan vähän ajan päästä myös jalkapallon EM-kisoja!
Maailmanliigakiertueemme jatkuu maanantaina kohti Brasiliaa.
Aamulla käymme Puolassa joukkueen kanssa tutustumassa Auschwitziin ja sen
jälkeen suuntaamme São Paulon kautta San Bernardo do Campoon, jossa pelit
pelataan perjantaista sunnuntaihin. Joltain puolalaiselta tv-kanavalta tuli juuri
sopivasti tänään dokumentti Gremion futisjoukkueen faneista (tai
huligaaneista). Aika kovaa touhua tuntuu siinäkin maassa olevan katsomoissa.
Katsotaan jospa ehtisin lentopallon lisäksi tutustumaan myös johonkin
jalkapalloon liittyvään matkan aikana.
Onkohan vastaavaa palloilutapahtumaa ollut, missä Suomi pelaa ja täysi tupa kannustaa ilman kotijoukkuetta katsoja-aalloin? Ehditkö POL-BRA näkemään? Siihen päälle Auschwitz, niin saat matkailun äärielämykset samaan reissuun!
VastaaPoistaEipä tule näin äkkiseltään mieleen. Näin hetken POL-BRA peliä livenä ja loput hotellilla tv:n kautta. Aika huikea matsi sekin. Ja huikea oli myös visiitti Auschwitziin. Pistin pojan hiljaiseksi.
VastaaPoista