Palloiluviihdettä on tarjolla myös pienemmissä ja paikallisemmissa ympyröissä tulevana viikonloppuna, kun Turussa pelataan mm. baseballia ja maahockeyta. Nyt onkin taas pari oivaa syytä lähteä nauttimaan viikonlopun hyvistä keleistä kentän laidalle.
Lauantaina
tapahtuu Pansiossa, jossa turkulainen Black Sox isännöi kolmen joukkueen Suomi
sarjan turnausta. Vierailijoikseen turkulaiset saavat Helsinki City Slickersin
ja Lahti Piratesin. Ottelut alkavat klo 11:00, 13:15 ja 15:30. Aion itsekin
käydä pikaisesti muun ohjelman lomassa tutustumassa tähän tapahtumaan. En ole
koskaan aikaisemmin nähnyt baseballia Suomessa ja ulkomaillakin kokemuksia on
vain yksi, kun lentopallon Maailmanliigareissulla Torontossa löytyi pieni aika
ML baseballille (lue raporttini). Veikkaan että sekä pelin taso että meininki on
Pansiossa vähän eri kuin Torontossa.
Sunnuntaina
Turussa Parkin kentällä on tarjolla maahockeyta kello 14:00 alkaen. Minä en ole
koskaan ennen nähnyt tätä lajia livenä, joten menen innoissani tutustumaan
miltä tämä television kautta hyvin hatarasti tuttu laji näyttää livenä. Turkulainen
HC Kilppari pelaa ensimmäistä kertaa SM-finaaleissa ja vastaan asettuu hallitseva
Suomen mestari Seinäjoki United. SM-finaalitasolla pelaaminen herätti myös
Turun Sanomat kirjoittamaan kotimaisesta maahockeysta, joten ensikertalaisten
kannattaa napata perjantain TS:stä mukaan lajin säännöt pähkinänkuoressa.Toivottavasti nämä vähän erikoisemmat lajit herättävät muidenkin ensikertalaisten mielenkiinnon kuin minun, jotta ei tarvitse yksin kenttien laidoilla seistä. Yritän muistaa ottaa kameran mukaan ja raportoida molemmista tapahtumista jälkikäteen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti