Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Katsaus Veikkausliiga-kauteen

Veikkausliigan uusi kausi on aivan nurkan takana ja tulossa on äärimmäisen jännittäviä tunnelmia, kun Suomen huippufutaajat pääsevät ottamaan mittaa toisistaan. Viisi mestaruutta putkeen napannut HJK joutuu taas kerran puolustamaan mestaruuttaan, kohdaten muun muassa liigaan nousseen ja Liiga Cupin voittaneen SJK:n, josta tulee toivottavasti yksi kauden väriläiskistä.

Netin veikkaustoimistojen kertoimet ovat vahvasti sitä mieltä, että Veikkausliigan mitalikolmikon tulevat muodostamaan HJK, FC Inter sekä osittain Petteri Forsellin paluun myötä mustaksi hevoseksi nostettu MIFK. Pelkkiä kertoimia seuraamalla ei kuitenkaan saa koskaan tietoonsa koko kuvaa. Varsinkaan, kun otetaan huomioon vaihtuneita avainhenkilöitä ja niiden vaikutusta koko joukkueeseen. Eikä Liiga Cupinkaan otteluille voi ihan liikaa laskea painoarvoa, koska harvan joukkueen peli tai edes rosteri ovat niissä vielä valmiita.

Liigacupin voittanut SJK nousi nyt ensimmäistä kertaa Veikkausliigaan, ellei oteta lukuun vuoden 1997 kautta jolloin TP-Seinäjoki kävi pelaamassa pääsarjassa yhden kauden verran. Nousu tapahtui nipinnapin, sillä ratkaisuottelu liiganoususta kamppailleiden SJK:n ja FC Hakan välillä päättyi 1-1 tasapeliin, mutta se riitti varmistamaan seinäjokisille paikan liigassa.

FC Inter valmentajansa Job Dragtsman luotsaamana on ehostanut kokoonpanoaan ja sen myötä nostanut kertoimiaan tuntuvasti. HJK:lla tuleekin varmasti olemaan täysi työ kultamitalin syrjässä sinnitellessä, sillä Interin riveihin ovat astuneet mm. Ruotsista palannut Mika Ojala, sekä moninkertaisesti mestaruuksia kahminut Mathias Lindström.

Huippufutaaja Mika Ojala pelasi Veikkausliigassa ensimmäisen kerran kaudella 2006, jonka jälkeen mies on myös valittu Veikkausliigan vuoden keskikenttäpelaajaksi kolme kertaa, viimeisen kerran vuonna 2012. Mathias Lindström taas tunnetaan eniten Veikkausliiga-mestaruuksia voittaneena pelaajana ja hallussaan Lindströmillä on tällä hetkellä seitsemän Suomen mestaruutta.

TPS:n kauteen valmistautuminen on ollut lievästi sanottuna haastava. Toimitusjohtaja Juha Reini on joutunut pakon sanelemana tekemään kipeitä päätöksiä ja mustavalkoisen turkulaisporukan taisteleminen muusta kuin sarjapaikastaan olisi yllätys. Mielenkiintoista on kuitenkin seurata nuorten pelaajien esiinmarssia sekä heidän rinnallaan olevien kokeneempien pelaajien, kuten Jukka Lehtovaara ja Wayne Brown, vastuunottokykyä.

Myös FC Hongan menestys alkavalla kaudella on suuri kysymysmerkki, sillä joukkueen keski-ikä on laskenut ja kaiken kukkuraksi joukkuetta valmentanut Mika Lehkosuo sai yllättäen potkut toimestaan helmikuussa 2014. Tilalle palkattiin Englannissa jalkapallouran luonut Shefki Kuqi, jolla ei ole aiempaa kokemusta valmentamisesta. Aika näyttää, miten Sheriffi selviää tulikasteesta valmentajana.

Jännät on paikat, sanoisi Routalempikin. Veikkausliigasta löytyy tällä kaudella muutamakin joukkue, jolla on mahdollisuus yllättää niin hyvässä kuin huonossakin. Mielenkiintoisia seuroja listatessa voisi nostaa lähes jokaisen liigaseuran esiin. On sanomattakin selvää, että nyt alkava kausi lähtee mielenkiintoisista asetelmista vedonlyönninkin kannalta. Netistä kannattaa ensin lukea viimeisimmät vinkit ja sitten veikata pysyykö mestaruus HJK:lla, miten Hongan uusi valmentaja suoriutuu pestistään, vakiinnuttaako SJK ja säilyttääkö TPS paikkansa Veikkausliigassa ja mitä on MIFK:ille luvassa.

Avauspotku suoritetaan sunnuntaina 6.5. ja otteluohjelmat löytyvät esim. Veikkausliigan kotisivuilta. Mennään kaikki joukolla katsomoihin ja napataan kaveritkin vielä mukaan!
 

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Naisten finaaleissa vihdoinkin epävarmuutta

Lentopallon Mestaruusliigan hallitukseen kuuluva AMK:n Urheilujohtamisen lehtori Jaakko Haltia kirjoitti NEMO-hankkeen blogissa hyvän kirjoituksen otsikolla Urheiluliiketalous elää epävarmuudesta. Kirjoittajan lentopallotaustan tietäen on oikeastaan ihme, että hän ei viittaa kirjoituksessaan lainkaan naisten Mestaruusliigaan. No, ehkä Barca ja F1 ovat mielenkiintoisempia ja lukijoille tutumpia esimerkkejä kuin LP Viesti.

Naisten lentopallon Mestaruusliigassa epävarmuuden tärkeys urheilussa on näyttäytynyt konkreettisesti viime vuosina, kun LP Viesti on dominoinut parketeilla mielensä mukaan. Poikamiesten, ja muiden sanavalinnastani innostuneiden, ei kannata kuitenkaan ottaa tuota liian kirjaimellisesti, sillä dominointi on ollut puhtaasti urheilullista. Monissa otteluissa ainoa jännityksen aihe on ollut saisikohan vastustaja jossain erässä yli 20 pistettä. Epävarmuutta ei ole ollut eikä Daavidin feminiininen versio ole pystynyt tosissaan haastamaan Goljatin feminiinistä versiota. Ilman omakotitalon suuruista vedonlyöntiä monista peleistä on ollut haastavaa saada aidosti jännittävää lähtökohtaa ottelutapahtumalle.
Kuluvana keväänä salolaiset marssivat välierissä vakuuttavasti LP Kangasalan yli, mutta finaaleissa marssisuunnitelmalle on käynyt vähän niin kuin Neuvostoliiton marssisuunnitelmille kävi sotiemme aikaan. Selvänä altavastaajana finaaleihin lähtenyt OrPo on taistellut urhoollisesti joukkueena, kuten Suomikin teki 40-luvun alkupuolella. Kaikissa kolmessa finaalissa ratkaisuun on tarvittu täydet viisi erää. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa LP Viesti väänsi lopulta voiton, mutta kolmannessa OrPon taistelu palkittiin kotivoitolla.
Naisten finaalikaravaani jalkautuu seuraavaksi Saloon, jossa LP Viesti ja OrPo kohtaavat perjantaina ja lauantaina. Odotettavissa on varmasti jälleen mielenkiintoiset kamppailut ja tällä kertaa voittajan veikkaamiseen liittyy tosissaan epävarmuutta. Perjantain ottelun voittamalla salolaiset saisivat mahdollisuuden katkaista sarjan kotiyleisönsä edessä lauantaina. Toivottavasti orpolaiset eivät kuitenkaan jää Salohallissa nimensä mukaiseen asemaan, vaan saavat Orivedeltä äänekkään ja runsaslukuisen kannattajajoukon tuekseen.
Kaikkien penkkiurheilun ystävien kannattaakin siis suunnata perjantaina ja lauantaina Salohallille vuosikausiin mielenkiintoisempia finaaleita seuraamaan. Kotisohvalla matseja ei valitettavasti pysty katsomaan, kun UrhoTV lähetti viimeisen lentopallosignaalinsa viime lauantain finaalista. Tosin henkitoreissaan viruneella kanavalla oli loppuvaiheessa katsojia varmaan vähemmän kuin Auran Aaltojen Salon taajuudella (93,5 MHz) ja nettiradiolla kuulijoita. Radiolähetykset jatkuvat edelleen, mutta urheiluhan on parasta paikan päällä, joten kaikki joukolla Salohalliin!

 
 

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kiekon kakkosdivari tyydyttää pleijaritarpeita

Kevät on pudotuspelien aikaa, mutta Turun talousalueella tarjonta on tänä keväänä kovin lattea etenkin liigatasolla. Niinpä penkkiurheilijoilla (tai ainakin yhdellä) on ollut aikaa paneutua vähän alemman sarjatason pleijareihin. Minä olen nimittäin käynyt viime viikkoina katsomassa kotikaupunkini kiekkoylpeyden pudotuspelejä Naantalin Aurinkoareenalla.

Kakkosdivarissa pelaava VG-62 kohtasi ensin välierissä paikallisvihollisen, kun paremmuutta ratkottiin Raision RNK:n kanssa. Paikalliskamppailuhengessä pelattu kaksiosainen välierävaihe päättyi kummankin joukkueen kotivoittoon, joten paremmuus ratkaistiin jatkoerässä, jonka nappasi nimiinsä keltamusta VG. Finaalissa vastaan asettui Paimion Haka Hockey, jonka VG voitti tasaväkisten vaiheiden jälkeen sekä kotona että vieraissa.

VG-62 – Haka -matsiin suunnistaessani toivoin näkeväni Marko Mäkisen kirmaamassa Aurinkoareenan jäällä, mutta valitettavasti rapakon toisella puolellakin pelannut konkari ei ollut paimiolaisten kokonpanossa finaaliottelussa. Siitä olin melko varma, ettei kiekkolegenda Timo Nummelinia tässä ottelussa nähtäisi, vaikka hän yhden ottelun onkin tahkonnut tällä(kin) kaudella Hakan väreissä kakkosdivarissa (lue lisää Numpan ottelusta Hakassa).

Äkkiseltään katsottuna tutuimman näköinen Hakan pelaajista oli puolustaja nro 4, jonka olemus ei ollut ehkä kaikkein urheilullisin ja tukkamuotikin muistutti aikalailla legendaarisen Slapshotin Hansoneita. Pelitaidoiltaankin kuvaus Hansoneihin oli ihan osuva, sillä kovahkon pelityylin ja lämärin lisäksi Pekka Raunio osasi kyllä myös pelata. Muutamat muutkin paimiolaiset olivat aika jykevän kokoisia, mutta siitä huolimatta luistin liikkui kyllä hyvällä teholla.

Finaaleiden toinen osaottelu oli tasainen kahden erän ajan, sillä viimeiseksi jäänyttä erätaukoa vietettiin tasatilanteessa 4-4. Kaksi ensimmäistä erää noudattivat siis ensimmäisen osaottelun kaavaa, joka ratkesi vain yhden maalin marginaalilla. Ratkaisevan finaaliottelun kolmannessa erässä kotijoukkue ratkaisi ottelun heti kättelyssä, kun se iski neljän ensimmäisen minuutin aikana kolme tyylikästä maalia ja samaan aikaan maalivahti Niko Lusto nappasi muutaman tärkeän kopin. Hakan maalivahdin vaihto ja kavennusmaali päätöserän loppupuolella olivat vain kosmetiikkaa, sillä voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä.

Kakkosdivarin kiekkomatsit ovat olleet hyvää penkkiurheiluviihdettä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on tasaisissa matseissa ollut roppakaupalla ja minun vähäiset pelillisetkin laatuvaatimukset nämä ottelut ovat kyllä täyttäneet. Pelaajista kovinkaan moni ei ole nimeltä tuttuja, mutta muutama sellainenkin sentään näistä joukkueista on löytynyt – esim. Markus Laine, Jesse Saarinen, Tommi Elomo. Toisaalta se on ollut yksi hauskuuksista, kun on voinut pelin aikana googlata pelaajien nimiä ja tutkia vähän taustoja. Yksi tällaisista nimistä oli VG-62:n #36 Joni Seinelä, jonka otteet jäällä herättivät mielenkiinnon googlata lisätietoa pelurista. Se jää nähtäväksi voiko kakkosdivari toimia nuorten pelaajien ponnahduslautana vai onko se höntsäily- ja jäähdyttelysarja, josta tie ei vie isompiin jäähalleihin. Esimerkiksi Seinelä voisi otteidensa ja ikänsä puolesta vielä ponnistaa ylemmäs, joten täytyy pitää nimi muistissa.

Kakkosdivarin pelisysteemi ei kaikilta osin ole avautunut tavalliselle penkkiurheilijalle, mutta ilmeisesti nousumahdollisuutta ei VG:llä enää ole, vaikka se nyt voittikin finaaleissa paimiolaiset. Eivätkä VG:n ottelut suinkaan päättyneet finaaleihin, vaan ne jatkuvat vielä länsirannikon finaalipeleillä Kaarinan KaKiPoa vastaan, joka taasen on jo varmistanut paikkansa Suomi-sarjaan ensi kaudeksi.

Kakkosdivarin kiekkoviihde ja Aurinkoareenan kisamakkara paikallisen sinapin kera ovat olleet sen verran maukkaita, että taidan suunnistaa myös KaKiPo-peliä katsomaan ensi viikonloppuna, jos vaan suinkin saan sen aikatauluihini sopimaan. Tulkaahan muutkin mukaan. Pelin ajankohdasta ei ole vielä tietoa, mutta se päivittynee VG-62:n kotisivuille alkuviikosta.


 
 

tiistai 25. helmikuuta 2014

Olympiakrapula. Apua!

Nyt on penkkiurheilijoilla vakava paikka, kun Sotshin Olympialaiset ovat ohi, mutta kroppa on totutettu istumaan sohvalla. Ajelin sunnuntaina illalla treeneihin ja oli aika outo olo, kun ei voinutkaan kuunnella Yle Puheelta urheilua. Autosta löytyi vain tyttären Robinin levy, joten vieroitusoireet sen kun pahenivat.

Yritin irtautua televisiourheilusta siedätyshoidolla ja valitsin sunnuntaina Olympialaisten 50 km hiihdon jälkeen pehmeän kotisohvan sijasta Samppalinnan palloiluhallin kovat puupenkit ja käsipallon SM-liigan. Turun palloiluhallien parhaimmistoon kuuluvan ikiaikaisen urheilupyhätön muovimatolla käytiin sarjan jumbotaistelu ÅIFK:n ja Porvoon Akilleen välillä. Turkulaisilla oli ennen sunnuntaita vain 3 voittoa ja 6 pistettä, mutta porvoolaisilla ei niitäkään.

Ottelu alkoi kotijoukkueelta uneliaasti, mutta puoliajalle siirryttäessä musta-keltaiset johtivat jo turvallisen tuntuisesti. Peliajan umpeuduttua tulostaululla loisti lukemat 44-32 ja kauden neljäs voitto oli saavutettu. Samalla ÅIFK:n ero Akilleeseen ja karsintaviivaan kasvoi kahdeksaan pisteeseen. Edelleen täytyy aiemman käsipallo-visiittini (lue ko. bloggaus) tapaan hämmästellä lajin fyysisyyttä. On se kovaa touhua. Käsipalloseurojen, kuten monen muunkin ”ei-valtalajin”, kannattaisi muuten jakaa aina otteluissaan katsojan oppaita, sillä peliaika, taukojen pituudet ja säännöt tuntuivat olevan minultakin unholassa. Enkä varmasti ole ainoa harvemmin peleissä käyvä katsoja kauden aikana.


Kuluva viikko on Olympialaisten aiheuttaman tuskan lisäksi tuskainen turkulaisille penkkiurheilijoille myös paikallisen tarjonnan vuoksi, sillä ensin koko viikkoon ei tapahdu mitään (lähettäkää meilitse vinkkejä, jos jotkut urheilutapahtumat ovat livahtaneet minulta ohi) ja sitten lauantaina pelataan päällekkäin lentopallon Mestaruusliigaa, Futsal-liigaa, jääkiekon Liigaa ja Mestistä. Minun lauantain valintani on lentopallo, jossa Raisiossa ensiesiintymisensä uuden kotiyleisönsä edessä tekee espanjalainen maajoukkuepelaaja José Miguel Sugrañes. Lauantain vilkas penkkiurheilutarjonta löytyy tuosta vasemmalta tapahtumakalenteristani. Lähtekäähän kaikki kuluttamaan liikuntahallien penkkejä ja tuomaan sykettä turkulaisiin urheilutapahtumiin!


torstai 13. helmikuuta 2014

Biisonia vatsan täydeltä

Minulla on takana koripallon ja Biisonien täyttämä viikko, kun viime perjantaina olin turkulaisella bussireissulla Biisonien kotiluolassa seuraamassa, kuinka Turun oma poika, Teemu Rannikko, kävi kaatamassa lähes yksinään loimaalaiset ja keskiviikkona istuin Salohallin lehtereillä todistamassa Biisonien vierasvoittoa salolaisista.

Perjantain matsireissu oli hyvin antoisa ja mukava. Siihen vaikutti sekä hyvä porukka että oheisohjelma. Kuulimme reissun aikana Biisoni-ilmiöstä vähän pintaa syvemmältä, söimme biisonin lihaa ja Turkuun pelin jälkeen palattuamme iltaa jatkettiin vielä tovi yksityistilaisuudella Hamburger Börsissä.

Keskiviikkona olin aikeissa matkustaa Saloon Korisliigan pariin Turusta jälleen bussikyydillä. Tosin tällä kertaa toisen ryhmän kanssa. Tämä suunnitelma kuitenkin vesittyi, kun iltapäivälle tuli työpalaveri Loimaalle. Tämä ei lannistanut penkkiurheiluhimoani, vaan keksin järjestää itseni Biisonien fanibussin kyydissä Saloon ja sieltä edelleen kotiin alkuperäisen ryhmäni kyydillä. Kiitoksia Biisonifaneille kyydistä.

Biisonilauma kokoontuivat Loimaan liikuntahallille yhteislähtöön. Minä ehdin käydä kurkkaamassa myös hallin sisäpuolelle, jossa Hurrikaanin talkoolaiset ahersivat hallia valmiiksi illan Saimaa Volley -ottelua varten. Minä otin kuitenkin suunnaksi Salon ja valitsin lentopallon sijasta keskiviikon lajikseni koripallon. Biisonibussissa tein saman havainnon, jonka tein perjantain ottelussa Loimaalla: Biisonit ovat saaneet hyvin myytyä seuran värit kannattajilleen. Punaista ja sinistä näkyi bussissa lähes joka istuimella. Onnekseni löysin sentään oman pehmeän penkkini, jotta ei tarvinnut seisten tai jonkun Biisonin sylissä matkustaa.

Salohalliin oli saapunut mukavasti yleisöä pimeänä ja lähes syksyisenä keskiviikkoiltana (huom. nyt on helmikuu). Yleisömäärien vertailu on vaikeaa, koska hallit ovat kooltaan hyvin eri luokkaa, mutta arvioni mukaan Salossa olisi ollut paljon enemmän katsojia kuin perjantaina Loimaalla (869). Yllätys olikin suuri kun kotiin päästyäni näin, että Salossa oli vain 955 katsojaa.

Salohallin korisukat eivät hirmuisesti kuluneet keskiviikkona ja ottelun tuomarilinja tuntui herättävän paljon hämmennystä etenkin ottelun alkupuolella. En osaa tarkkaan arvioida tuomareiden toimintaa monessakaan lajissa, mutta perstuntumani on sellainen, että tuomareista valittaminen on kasvanut viime vuosina lajissa kuin lajissa. Onkohan meillä Suomessa yleisesti ottaen heikkotasoiset tuomarit vai olemmeko vaan herkkiä kommentoimaan oikeudenjakajien toimintaa?


Salohallin kotiyleisö oli ajoittain vähän uninen eikä DJ:lläkään ollut ottelun / kannustamisen rytmittämisessä ja johtamisessa varmastikaan paras päivänsä, mutta Biisonien rumpalit pitivät hyvää meteliä läpi ottelun ja muutkin vierasfanit osallistuivat kiitettävästi tunnelman luomiseen. Yleistunnelma ei ollut kuitenkaan järisyttävän erilainen kuin perjantaina Loimaalla, vaikka Biisonien perjantain ottelun alustuksessa näin annettiinkin ymmärtää. Toki sillä saattoi olla oma vaikutuksensa, että rumpali oli näissä kahdessa kokemassani ottelussa sama (pl. täyttä rumpusettiä Loimaalla paukuttanut kaveri). Ehkä suurin ero näissä kahdessa hallissa oli seuran värien näkyminen, sillä Loimaalla puna-sinistä oli näkyvissä poikkeuksellisen paljon, kun taas salolaisten lempiväri ei näyttänyt olevan punainen.

Niin, se ottelu muuten päättyi tasaisten vaiheiden jälkeen Biisonien 64-70 voittoon. Kotijoukkue taisteli urhollisesti, mutta lopulta parempi materiaali korjasi hedelmän. Vieruskaverien kanssa leikittelimme ajatuksella, että mahtuisiko kukaan Vilppaan pelaajista Biisonien kokoonpanoon. Me emme ainakaan osanneet luvata kenellekään varmaa paikkaa kilpakumppanin pukuhuoneesta. Jos Biisonit jatkavat Susijengin maajoukkuepelaajien hankkimisia, kuten he perjantaina vihjailivat, pitänee Loimaalla miettiä ovatko paikkakunnalta löytyvät biisonit enää parhaita mahdollisia eläimiä kuvaamaan loimaalaisryhmää. ;)


Ai niin, erittäin iso plussa Vilppaalle kisamakkaran hinnoittelusta! Ulkona myyty makkara kustansi 1,5 e ja maistui hyvälle, kun sen päälle lisättiin vielä tarjolla ollutta Matin mainiota sinappia.

perjantai 24. tammikuuta 2014

Iloinen varaslähtö vilkkaaseen viikonloppuun

Torstai oli melkoinen starttipyssyn pamaus viikonloppua jo odottaville turkulaisille urheilun ystäville! Tulevan vilkkaan viikonlopun lisäksi odotettavaa ilmestyi kalentereihin jo niin touko- kuin kesäkuullekin.

Pelin avasi pesäpalloväki, joka uutisoi miesten Superpesis-kauden alkavan Turussa (lue uutinen). Avausottelussa Kupittaalla 10.5. kohtaavat Kankaanpään Maila ja Hyvinkään Tahko. Ottelun ympärille rakentuu muitakin tapahtumia, joilla juhlistetaan Varsinais-Suomen Pesiksen 20-v. juhlia. Pesäpallon jälkeen uutis”pommin” räjäytti Paavo Nurmi Games, joka paljasti että Turussa jaetaan ensi kesänä Kansainvälisen yleisurheiluliiton rankingpisteitä Euroopan ykköstason kilpailussa, josta on enää yksi askelma Timanttiliigaan (lue uutinen). Paavo Nurmi Games mitellään juoksijalegendan nimeä kantavalla stadionilla 25.6. Kiitoksia sekä V-S Pesikselle että PNG:lle penkkiurheilijan mieltä pakkaskeleillä lämmittävistä uutisista.

Ei anneta ajatuksen kuitenkaan harhautua vielä liian kauas kevääseen, koska herkkupaloja on tarjolla vielä talvihangillakin. Tai hanget nyt ei kovin kummoiset ole, mutta talveksi tätä kai silti kutsutaan, koska kalenteri osoittaa vielä tammikuuta. Tuleva sporttiviikonloppu käynnistyy perjantaina, kun Kupittaan ”vitosella” potkitaan kauden ensimmäinen derby Interin ja TPS:n välillä. Liiga Cupin avausottelusta ei kannata vielä tehdä johtopäätöksiä tulevaan Veikkausliiga-kauteen, mutta mielenkiintoa ottelusta ei silti puutu. Turkulaisseurojen ovet ovat käyneet tiuhaan. Välillä on tuntunut että saranaovi kannattaisi jo vaihtaa pyöröoveen. Kaupungista on poistunut iso liuta hyviä pelimiehiä ja tilalle on tullut virallisesti vasta muutamia pelureita (Veikkausliigan siirrot voi tarkistaa kootusti täältä). Viime talvina Turussa on ollut suhteellisen hyvä pelaajatilanne. Jos jommankumman seuran rekrytointeja on saanut jännittää, niin se on yleensä ollut Inter. Tänä vuonna he ovat saaneet puuhailla joukkuetta kokoon melko rauhassa, kun naapuriseura on kerännyt kaiken huomion itselleen. Monenlaista tietäjää, neuvojaa ja haukkujaa on mahtunut turuille, toreille ja nettipalstoille. Itse en lähde ruotimaan TPS:n vaikeaa tilannetta sen enempää, mutta toivotan isosti tsemppiä kaikille sinne suunnalle ja suosittelen blogini lukijoita lukemaan Räpymiehen blogista Tekopyhäinhäväistys-tekstin.

Lauantaina olisi HK Areenalla tarjolla klassikko, kun TPS ja Jokerit luistelevat vastakkain. Nämä kohtaamiset nousivat legendaarisiksi kultaisella -90 luvulla, jolloin näitä pelejä odotettiin vesi kielellä. Viime vuosia huuma on vähän laskenut, mutta ottelupari, ja sen ympärillä oleva jännite, ei ole kuitenkaan hautautunut mihinkään ja jokainen turkulainen muistaa edelleen mm. yhden karvaan pesäpallolyönnin vuosien takaa. Se oli korkea maila! Tämän lauantain ottelun ympärillä on tuntunut olevan jälleen vähän erilaista väreilyä ilmassa. Tämän selittänee ensi syksyllä alkava Jokereiden KHL-seikkailu, sillä lauantain matsi on mitä todennäköisimmin näiden kahden ”verivihollisen” viimeinen kohtaaminen Turussa kotoisen liigan merkeissä. Itseltäni jää kuitenkin tämä Ysäriklassikko väliin, sillä kävin viikon sisään jo kahdesti katsomassa TPS:n ottelun. Ässät ja JYP otteluiden jälkeen minun tämän kauden rekordini HK Areenalta on melko hyvä: 2 ottelua, 2 voittoa. Lauantaina olen HK Areenasta noin 5 km päässä, eli Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa, jossa lentopallon Mestaruusliigan kärkipaikasta kamppaileva Raision Loimu kohtaa Joensuun Liiga-Riennon. Kaikille muillekin penkkiurheilijoille tiedoksi, että kyseiseen otteluun pääsee ilmaiseksi sisään vihreällä S-Etukortilla, joten jos kiekkoilu ei kiinnosta, niin lentopallo tarjoaa hyvän ja ilmaisen vaihtoehdon.

Tässä kirjoituksessa esiin nostettujen tapahtumien lisäksi Turussa on viikonloppuna tarjolla paljon muutakin urheilua, kuten esimerkiksi TuTon kotipeli perjantaina, TPK:n futsalpeli lauantaina ja ÅIFK:n käsipallopeli sunnuntaina. Lähtekäähän ulkoilun lisäksi nauttimaan viikonloppuna myös penkkiurheilusta!

  

tiistai 14. tammikuuta 2014

Palloilubuumi jatkuu - lentopallo täyttänyt alkuvuoden!

Onpa siitä päässyt vierähtämään aikaa, kun olen viimeksi avannut sanaista arkkuani blogin kautta. Katsomoissa on toki tullut istuttua, mutta ajatuksiani olen purkanut lähinnä mikroblogi Twitterin kautta (@penkkisport).

Alkuvuosi on ollut melko lentopallon täyteinen. Toki mukaan mahtui esim. Pikku-Leijonien hienon MM-urakan seuraaminen ja muut talvilajit, mutta päähuomion on vienyt ensin lentopallon MM-karsinnat ja sen jälkeen Suomen Cupin finaalit. Ja kuluvalla viikolla sama meno jatkuu, kun lentopallon saralla on tarjolla tiistaina Raision Loimun juhlaottelu ja torstaina LP Salon Euro Cupin huippuottelu. Lentopallon sekaan mahtuu tietysti myös suomalaisen urheilun juhla, eli Suomen Urheilugaala, jota tosin seuraan tänä vuonna vain jälkikäteen kotisohvalta.

Alkuvuoden hyvä penkkiurheilutarjonta huipentui 5.1., kun samaan aikaan ratkaisuotteluitaan pelasivat niin Pikku-Leijonat kuin Suomen miesten lentopallomaajoukkuekin. Minä seurasin näitä otteluita Turussa Pikku-Torren kisastudiossa, joten lentopallon ja jääkiekon seuraaminen onnistui vaivatta samanaikaisesti. Pikku-Leijonien MM-kulta oli pienoinen yllätys ja jatkoajalle venynyt finaalivoitto oli hyvin ajoitettu, sillä lentismiehet iskivät juuri ratkaisevat pisteet Slovakiassa MM-lopputurnauspaikan varmistamiseksi kun Pikku-Leijonat nostelivat poikaa ilmaan Ruotsissa. Siinä elettiin huikeita suomalaisia urheiluhetkiä, jotka eivät varmastikaan katoa penkkiurheilijan mielestä minnekään ennen totaalista dementoitumista.
 
 
Lentopallon MM-turnaus pelataan syyskuussa Puolassa, jonne on Suomesta erinomaiset yhteydet, joten fanimatkalaisia tulee taatusti suuntamaan valtava määrä yli Itämeren. Myös Penkkisporttaaja on aloittanut jo reissusuunnitelmien teon – onhan se nähtävä paikanpäällä kun Suomi esiintyy lentopallon MM-kisoissa 32 vuoden tauon jälkeen. Turnaukseen selviytyminen on huima suoritus kun huomioidaan lentopallon eurooppalainen taso ja lajin maailmanlaajuinen levinneisyys. Kansainväliseen Lentopalloliittoon (FIVB) kuuluu 220 kansallista jäsenliittoa, joista peräti 154 lähti tavoittelemaan paikkaa Puolan MM-turnaukseen. Näistä ennätykselliset 41 oli Euroopasta. Euroopan tasosta kertoo myös Lontoon Olympialaiset, joissa neljän parhaan joukossa oli kolme eurooppalaista maata. Ylen jakaman tiedon mukaan Suomi ei olisi koskaan aikaisemmin selviytynyt karsintojen kautta pelaamalla maailmanlaajuisesti suuren palloilulajin MM-lopputurnaukseen. En ole lähtenyt tätä faktaa varmistamaan, vaan luotan Ylen sanaan.

Lentopallopainotteinen ohjelmani jatkui viime viikonloppuna Vantaalla, kun olin seuraamassa Suomen Cupin finaaleita Energia Areenalla (jota olen aiemmassa kirjoituksessani kehunut Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi). Cup-tapahtuman lähtökohta oli ainutkertainen, kun takana oli loistavasti medianäkyvyyttä saanut MM-karsintaturnaus ja finaaleissa pelaamassa peräti viisi pelaajaa tuosta maajoukkueesta. Sekä naisten että miesten finaalit olivat mielenkiintoiset ja hyvätasoiset (onnea LP Kangasala ja Kokkolan Tiikerit), mutta valitettavasti tapahtuma ei muuten noussut odotetulle tasolle. Yleisömäärät (naiset 880, miehet 1720) ja tunnelma olivat ihan ok, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuus. Tapahtuman järjestelyistä vastannut Lentopalloliitto oli ilmeisesti luottanut markkinoinnissa netin vetovoimaan, sillä maksettua mainontaa tai ennakkotapahtumia ei näkynyt missään. Itse en päässyt pelipäivän Hesaria lukemaan, mutta kuulemma sielläkään ei ollut sen enempää ennakkoa kuin mainostakaan ko. tapahtumasta. Pääkaupunkiseudun merkityksestä lentopallolle on puhuttu jo vuosia, mutta näkyviä edistysaskeleita ei asiassa ole juuri otettu. ”Lentiskärpäset ja buumit” eivät leviä itsestään pääkaupunkiseudulla eikä muuallakaan Suomessa, vaan se vaatii kovaa työntekoa. Toivottavasti lentopallo ei hukkaa tätä orastavaa buumia samaan tapaan kuin vuoden 2007 loistavan EM-menestyksen jälkeen. Siemen on kylvetty, nyt on aika kääriä hihat ja ruveta hommiin.

Penkkisporttaajan lentopallon täyteinen alkuvuosi ei suinkaan ole vielä ohi, sillä tällä viikolla on ohjelmassa sekä lentopallon Mestaruusliigaa että Euro Cupia. Mestaruusliigaa on tarjolla tiistaina (14.1.) Raisiossa, kun paikallinen Loimu tekee rovaniemeläistä Lakkapäätä vastaan pelatessaan historiaa pelaamalla 1000. peräkkäisen pääsarjaottelunsa. Syksyllä 1977 alkanut putki on ainutlaatuinen lajissaan Suomessa. Torstaina (16.1.) tieni vie Saloon, jossa harvinaisen tappion (kotimaan kentillä) Cup finaalissa viime lauantaina kokenut LP Viesti, tai Euro Cup nimeltään LP Salo, kohtaa turkkilaisen Fenerbahcen. Tämä turkkilainen suurseura on nimeltä tuttu kaikille penkkiurheilijoille. Seuran laajasta lajivalikoimasta löytyy monia huippujoukkueita eikä naisten lentopallojoukkue tee poikkeusta. Fenerbahcen riveistä löytyy naislentopalloilijoita aivan maailman terävimmästä kärjestä, sillä esimerkiksi korealainen Yeon-Koung Kim valittiin Lontoon Olympialaisten parhaaksi pelaajaksi. Hänen lisäkseen Olympiamainetta niittivät turkkilaisjoukkueen pelaajista brassi Fermanda Garay (kultaa) sekä yhdysvaltalainen Alisha Glass (hopeaa). Fenerbahcen naisjoukkueen vierailu ei jää suurseuran ainoaksi vierailuksi Suomessa tällä kaudella, sillä heti seuraavalla viikolla Ivan Miljković ja Leonel Marshallin tähdittämä miesten joukkue saapuu Sastamalaan VaLePan vieraaksi päävalmentaja Daniel Castellanin johdolla.

Olen antanut vuosien saatossa monia tyhjähköjä uuden vuoden lupauksia mm. kuntoiluun ja ravintoremppaan liittyen, joten en lähtenyt siihen leikkiin tänä vuonna. Sen sijaan voisin luvata parantavani viime vuoden loppupuoliskolla hiipunutta blogin päivitystahtiani, joten pistäkäähän tekin lukijat juttuideoita tulemaan mielenkiintoisista urheilutapahtumista ja -joukkueista, joille ylimääräinen ilmainen palstatila ei olisi pahasta.. Palataan linjoille lähiaikoina!