Alkuvuosi on ollut melko lentopallon täyteinen. Toki
mukaan mahtui esim. Pikku-Leijonien hienon MM-urakan seuraaminen ja muut
talvilajit, mutta päähuomion on vienyt ensin lentopallon MM-karsinnat ja sen
jälkeen Suomen Cupin finaalit. Ja kuluvalla viikolla sama meno jatkuu, kun
lentopallon saralla on tarjolla tiistaina Raision Loimun juhlaottelu ja
torstaina LP Salon Euro Cupin huippuottelu. Lentopallon sekaan mahtuu tietysti
myös suomalaisen urheilun juhla, eli Suomen Urheilugaala, jota tosin seuraan
tänä vuonna vain jälkikäteen kotisohvalta.
Alkuvuoden hyvä penkkiurheilutarjonta huipentui 5.1., kun
samaan aikaan ratkaisuotteluitaan pelasivat niin Pikku-Leijonat kuin Suomen
miesten lentopallomaajoukkuekin. Minä seurasin näitä otteluita Turussa
Pikku-Torren kisastudiossa, joten lentopallon ja jääkiekon seuraaminen onnistui
vaivatta samanaikaisesti. Pikku-Leijonien MM-kulta oli pienoinen yllätys ja
jatkoajalle venynyt finaalivoitto oli hyvin ajoitettu, sillä lentismiehet
iskivät juuri ratkaisevat pisteet Slovakiassa MM-lopputurnauspaikan
varmistamiseksi kun Pikku-Leijonat nostelivat poikaa ilmaan Ruotsissa. Siinä elettiin
huikeita suomalaisia urheiluhetkiä, jotka eivät varmastikaan katoa penkkiurheilijan mielestä minnekään ennen totaalista dementoitumista.
Lentopallon MM-turnaus pelataan syyskuussa Puolassa,
jonne on Suomesta erinomaiset yhteydet, joten fanimatkalaisia tulee taatusti
suuntamaan valtava määrä yli Itämeren. Myös Penkkisporttaaja on aloittanut jo
reissusuunnitelmien teon – onhan se nähtävä paikanpäällä kun Suomi esiintyy
lentopallon MM-kisoissa 32 vuoden tauon jälkeen. Turnaukseen selviytyminen on huima suoritus kun huomioidaan
lentopallon eurooppalainen taso ja lajin maailmanlaajuinen levinneisyys. Kansainväliseen Lentopalloliittoon (FIVB) kuuluu 220 kansallista jäsenliittoa, joista peräti 154 lähti tavoittelemaan paikkaa Puolan MM-turnaukseen. Näistä ennätykselliset 41 oli Euroopasta. Euroopan tasosta kertoo myös Lontoon Olympialaiset, joissa neljän parhaan joukossa oli kolme eurooppalaista maata. Ylen jakaman tiedon mukaan Suomi ei olisi koskaan aikaisemmin selviytynyt karsintojen kautta pelaamalla maailmanlaajuisesti suuren palloilulajin MM-lopputurnaukseen. En ole lähtenyt tätä faktaa varmistamaan, vaan luotan Ylen sanaan.
Lentopallopainotteinen ohjelmani jatkui viime
viikonloppuna Vantaalla, kun olin seuraamassa Suomen Cupin finaaleita Energia
Areenalla (jota olen aiemmassa kirjoituksessani kehunut Suomen parhaaksi sisäpalloiluhalliksi). Cup-tapahtuman
lähtökohta oli ainutkertainen, kun takana oli loistavasti medianäkyvyyttä
saanut MM-karsintaturnaus ja finaaleissa pelaamassa peräti viisi pelaajaa
tuosta maajoukkueesta. Sekä naisten että miesten finaalit olivat
mielenkiintoiset ja hyvätasoiset (onnea LP Kangasala ja Kokkolan Tiikerit), mutta valitettavasti tapahtuma ei muuten
noussut odotetulle tasolle. Yleisömäärät (naiset 880, miehet 1720) ja tunnelma olivat ihan ok, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuus. Tapahtuman järjestelyistä vastannut Lentopalloliitto
oli ilmeisesti luottanut markkinoinnissa netin vetovoimaan, sillä maksettua
mainontaa tai ennakkotapahtumia ei näkynyt missään. Itse en päässyt pelipäivän Hesaria
lukemaan, mutta kuulemma sielläkään ei ollut sen enempää ennakkoa kuin
mainostakaan ko. tapahtumasta. Pääkaupunkiseudun merkityksestä lentopallolle on
puhuttu jo vuosia, mutta näkyviä edistysaskeleita ei asiassa ole juuri otettu.
”Lentiskärpäset ja buumit” eivät leviä itsestään pääkaupunkiseudulla eikä
muuallakaan Suomessa, vaan se vaatii kovaa työntekoa. Toivottavasti lentopallo
ei hukkaa tätä orastavaa buumia samaan tapaan kuin vuoden 2007 loistavan
EM-menestyksen jälkeen. Siemen on kylvetty, nyt on aika kääriä hihat ja ruveta
hommiin.
Penkkisporttaajan lentopallon täyteinen alkuvuosi ei
suinkaan ole vielä ohi, sillä tällä viikolla on ohjelmassa sekä lentopallon
Mestaruusliigaa että Euro Cupia. Mestaruusliigaa on tarjolla tiistaina (14.1.)
Raisiossa, kun paikallinen Loimu tekee rovaniemeläistä Lakkapäätä vastaan
pelatessaan historiaa pelaamalla 1000. peräkkäisen pääsarjaottelunsa. Syksyllä
1977 alkanut putki on ainutlaatuinen lajissaan Suomessa. Torstaina (16.1.) tieni vie Saloon,
jossa harvinaisen tappion (kotimaan kentillä) Cup finaalissa viime lauantaina
kokenut LP Viesti, tai Euro Cup nimeltään LP Salo, kohtaa turkkilaisen
Fenerbahcen. Tämä turkkilainen suurseura on nimeltä tuttu kaikille
penkkiurheilijoille. Seuran laajasta lajivalikoimasta löytyy monia
huippujoukkueita eikä naisten lentopallojoukkue tee poikkeusta. Fenerbahcen
riveistä löytyy naislentopalloilijoita aivan maailman terävimmästä kärjestä,
sillä esimerkiksi korealainen Yeon-Koung Kim valittiin Lontoon Olympialaisten
parhaaksi pelaajaksi. Hänen lisäkseen Olympiamainetta niittivät
turkkilaisjoukkueen pelaajista brassi Fermanda Garay (kultaa) sekä
yhdysvaltalainen Alisha Glass (hopeaa). Fenerbahcen naisjoukkueen vierailu ei
jää suurseuran ainoaksi vierailuksi Suomessa tällä kaudella, sillä heti
seuraavalla viikolla Ivan Miljković ja Leonel Marshallin tähdittämä miesten
joukkue saapuu Sastamalaan VaLePan vieraaksi päävalmentaja Daniel Castellanin
johdolla.
Olen antanut vuosien saatossa monia tyhjähköjä uuden vuoden
lupauksia mm. kuntoiluun ja ravintoremppaan liittyen, joten en lähtenyt siihen
leikkiin tänä vuonna. Sen sijaan voisin luvata parantavani viime vuoden
loppupuoliskolla hiipunutta blogin päivitystahtiani, joten pistäkäähän tekin
lukijat juttuideoita tulemaan mielenkiintoisista urheilutapahtumista ja -joukkueista,
joille ylimääräinen ilmainen palstatila ei olisi pahasta.. Palataan linjoille
lähiaikoina!
Vaikka Valepaa vastassa on "vanhoja" herroja, niin vielä näyttää nousevan ilmaan: http://www.youtube.com/watch?v=YIsP1DBX_sk ps. elä unohda B ikäisten AlueSM kisoja, jotka pelataan tänä vuonna Torniossa. Tietoa täältä: http://www.tornionlentis.net/bnuoret/ / HaPa
VastaaPoista