Tämän blogin tarkoitus on levittää kaikentasoisen urheilun ilosanomaa lajirajoista välittämättä. Koitan kantaa tällä tavalla oman ohuen korteni kekoon suomalaisen urheilu- ja katsomokulttuurin kehittämisessä. Tervetuloa lukemaan ja keskustelemaan!
- PenkkiSporttaaja -
Turusta on jo vuosien ajan
puhuttu Suomen jalkapallopääkaupunkina. Turku on ainoa paikkakunta, jossa
pelataan aitoja derbyjä, eli paikallisotteluita. Itse asiassa kaikki lajit huomioiden
derbyt eivät ole mitenkään kovin yleisiä Suomessa.
Kuluvan kauden piti olla
HJK:n juhlamarssia kohti mestaruutta, mutta muutaman ensimmäisen kierroksen
perusteella siinä saattaa käydä kuten Neuvostoliiton marssille Suomen halki
aikoinaan. Toki Klubi johtaa Veikkausliigaa, mutta otteet eivät ole olleet
mitenkään murskaavia. Toisaalta voi olla että odotukset oli asetettukin liian
korkealle. Eihän jalkapallossa saa murskavoitosta yhtään sen enempää pisteitä
kuin niukastakaan voitosta.
Turkulaiset ovat
perinteisesti olleet HJK:n haastajalistan kärkipäässä. Täksi kaudeksi TPS
nimettiin edelleen yhdeksi päähaastajista, mutta Interiä ei ehkä nostettu ihan
kärkeen haastavan kauteen valmistautumisen vuoksi. Tepsi on aloittanut kautensa
kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Joukkueen kannattajat eivät ole olleet
lainkaan tyytyväisiä päävalmentaja Marko Rajamäen taktiseen valmentamiseen. Tepsin
suurin vahvuus ainakin paperilla on keskikenttä, jossa on hyviä vaihtoehtoja
jonoksi asti. Tuloksellisesti Tepsin kotipelit ovat sujuneet hyvin ja se
johtaakin kotiotteluiden sarjataulukkoa. Tepsin onneksi maanantain derby on
heidän kotiottelu, mutta eipä tuossa ottelussa taida kotiedusta juuri
konkreettista etua olla, koska molemmat saavat joka tapauksessa käyttää omia
koppejaan, kenttäpuoliskojaan ja saavat pelata omien fanien edessä.
Interin kauteen
valmistautuminen oli melko huono. Pelaajia oli telakalla, osa ilmestyi rinkiin
kauden kynnyksellä ja ottelut eivät sujuneet Liiga Cupissa alkuunkaan. Jos
Tepsissä ovat fanit olleet tyytymättömiä, niin Interissä tyytymättömyyttään on ilmaissut
valmentaja Job Dragtsma. Tai näin ainakin jos lehtiin on uskomista.
Hollantilaiskoutsi ei ollut tyytyväinen seuran pomon Stefan Håkansin rahankäyttöön
pelaajamarkkinoilla ja hän jopa kyseenalaisti kiertoteitse jatkoaan, jos
jatkosopimuksen tekohetkellä luvatuista raameista ei pidetä kiinni. Vaikeista
asetelmista huolimatta Inter on aloittanut Veikkausliigan ihan lupaavasti.
Tilillä on kaksi voittoa, yksi tasapeli ja yksi tappio. Ja onhan sini-mustien
materiaali kieltämättä hyvä, joskin kapea.
Kauden avausderbyyn
lähdetään maanantaina 13.5. siis tasaisesta asetelmasta. Inter on
sarjataulukossa neljäntenä ja TPS kuudentena kun molemmat ovat pelanneet 4 ottelua.
Ennen derbyä molemmat turkulaiset pelaavat vielä yhdet ottelut helatorstaina,
kun Inter kohtaa kotonaan Lahden ja entiset avauspelaajansa sekä TPS vieraissa
KuPSin. Interin peliä voi kuunnella Monskan Näköradiosta ja Tepsin peliä AuranAalloilta.
TPS on ollut derbyissä
niskan päällä ja Interille onkin saattanut muodostua jonkinlainen Tepsi-peikko.
Interin edellisestä derbyvoitosta taitaa olla aikaa jo neljä vuotta, mutta
maanantaina on taas uusi mahdollisuus. Täytetään Veritas Stadionin lehterit ja
pistetään kunnon jalkapallohuuma päälle! Alkukauden suurin yleisömäärä on ollut
Turussa 3975 ja koko liigassa 5040, joten tuo Helsingin lukema nyt ainakin
pitää lyödä rikki maanantaina. Laitetaan viidakkorumpu laulamaan!
TPS
– FC Inter ma 13.5. klo 18:30 @ Veritas Stadion
Moottoripyörä on moottoripyörä,
skootteri on lälläripyörä!
Taulukko: Wikipedia
Urheilulehti valitsi
muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi
moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton
Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja
maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen
ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli. Minun sukupolveni, eli
80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen
uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja
julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään.
Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun
ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5.
klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan
urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä
suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä.
Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).
Saarinen voitti
jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin
kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa
moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun
hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa.
Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia
250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui
kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten
maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä. Uransa aikana Saarinen
ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se
mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti
pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo
Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään
nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota
kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset
alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata. Ennen MM-kauden alkamista
1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena
Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä
kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja
ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten
MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen
tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten,
maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta
ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo
puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko
moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi
radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.
Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)
Monzan ensimmäinen mutka
on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun
jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä
vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva
Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt
väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa.
Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen
juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen
oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta
loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun
noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi
kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.
Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!
Saarisen
huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman
viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle
tasolle.
Turun seudulla on tulevana
viikonloppuna tarjolla penkkiurheilijoille monia mahdollisuuksia toteuttaa
harrastustaan ja tutustua vähän erikoisempiin lajeihin ja tapahtumiin. Suosittelen
mitä lämpimimmin lähtemään rohkeasti hakemaan uusia elämyksiä uusien
urheilulajien parista.
Urheiluviikonlopun avaa jo
perjantaina käynnistyvä pöytätenniksen Silja-Malja. Ottelut pelataan Sokos
Hotel Caribian hallissa, eli Caribia Areenalla, mutta siihen tämän tapahtuman
ennakkotiedot sitten oikeastaan loppuvatkin. Ilmeisesti pöytätennis ei ole
suuri yleisölaji, koska tietoa on todella vaikea löytää. Turnauksen
järjestävällä Turun Kaikulla ei ilmeisesti ole vuonna 2013 vielä omia
kotisivuja eikä Suomen Pöytätennisliitonkaan sivulta löydy mitään kovin tarkkaa tietoa viikonlopun
tapahtumista. No, pöytätennistä pelataan kuitenkin Caribialla perjantaista
sunnuntaihin ja kuulopuheiden perusteella kyseessä pitäisi olla aika isokin
tapahtuma.
Lauantaina onkin sitten
todella vilkas urheilupäivä – urheiluviihdettä voi nauttia neljässä eri
katsomossa. Tapahtumapaikkoina toimivat Caribia Areenan lisäksi Parkin kenttä,
Varissuon jäähalli ja Urheilupuiston yläkenttä.
Parkin kentällä pelataan klo
10-15 kaikkien aikojen ensimmäinen box lacrossen SM-turnaus. Lacrosse on monille jo jollakin asteella tuttu laji.
Tässäkin blogissa on kirjoitettu lajista viime kesänä, kun Suomessa pelattiin
nuorten MM-kilpailut (lue aiempi lacrosse-kirjoitus). Kaukalossa pelaamisen
lisäksi box lacrosse eroaa emolajistaan monella tapaa. Eroista mainittakoon
poikittaisella mailalla puolustaminen ja 30 sekunnin hyökkäysaika. Jo nämä
elementit varmistavat että Parkilla nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Box lacrossen SM-sarjaan osallistuu tänä vuonna neljä joukkuetta ja ne kaikki
nähdään tässä turnauksessa. Joukkueista puolet tulee Turun seudulta - isäntäjoukkue
Titans on sarjan suurin ennakkosuosikki ja vasta toimintansa käynnistelevällä
LTU:lla on lähinnä haastajan rooli. Tämän tapahtuman järjestäjille on annettava
vielä erityiskiitos ennakkotiedotuksesta. Ajantasaisten nettisivujen lisäksi
tapahtumasta on tiedotettu myös sähköpostitse.
Varissuon Jäähallissa pelataan
tuttuun tapaan jääkiekkoa, mutta tällä kertaa tosin ilman jäätä ja teriä, kun
siellä pelataan Rullakiekon SM-sarjan osaturnaus. Kotijoukkue Kärsämäen ZSKA saa tässä turnauksessa vastaansa klo 11
Pahalammen ja klo 17 Veikot. Tästäkin tapahtumasta oli vähän vaikea löytää infoa, kun ZSKA:n kotisivut taitavat olla poissa käytöstä, vaikka ne netissä ovatkin. Isäntäjoukkueen otteluiden lisäksi hallissa pelataan muiden
otteluita klo 13, 15 ja 19. Rullakiekon SM-sarjassa on vuosien
saatossa pelannut monia nimimiehiä emolajin puolelta. Tämä paljastuu
vilkaisemalla esim. vuoden rullakiekkoilijoiksi valittuja: Sasu Hovi, Teemu
Virtala, Kimmo Kuhta, Ville Nieminen. Eikä sovi tietenkään unohtaa vuonna 2004
vuoden maalivahdiksi valittua Antti Niemeä.
Nykyisiä ja entisiä kiekkotähtiä
näkyy todennäköisesti myös Varissuon turnauksessa, sillä turkulaisten riveissä Varissuon
bunkkerissa kirmaavat Jesse Saarinen, Markus Laine, Sami Hurme (no, ehkä veli
on vähän tunnetumpi), Kai Syväsalmi, Tuukka Pulliainen ja Jussi Tapio. Ensimmäisenä
isäntiä haastavan Pahalammen joukkueen nimilistalta löytyy mm. Sasu Hovi, viikko
sitten SM-liigan hopeamitalin voittanut Niclas Lucenius sekä KHL:n pistepörssin
5. Jori Lehterä. Toisessa ottelussa vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari
Vuorelan Veikot, jonka nimekkäimpiä pelaajia ovat NHL- ja AHL-peluri Teemu
Hartikainen, Teemu Virtala sekä Tuomas Kiiskinen.
Alkukaudesta tuttuun
tapaan Urheilupuiston yläkentällä on lauantainakin tarjolla musta-valkoisen
TPS:n peli, mutta tällä kertaa viheriöllä kirmaavatkin miesten sijasta Tepsin naiset, kun klo 16 alkavassa liigaottelussa vastaan asettuu
HJK. Tepsi on viidessä ottelussa koonnut kolme pistettä ja HJK kuudessa
ottelussa seitsemän pistettä. Sarjataulukossa TPS on sijalla 8. ja HJK sijalla
6, joten tärkeitä sarjapisteitä on lauantaina jaossa.
Tähän listaan kun lisätään
vielä sunnuntaina Veritas Stadionilla pelattava Veikkausliiga-kamppailu TPS –
VPS, niin viikonlopun penkkiurheilutarjonta on tosiaankin luvalla sanottuna
mahtava. Napatkaahan ystävää hihasta ja lähtekää seuraamaan urheiluviihdettä
paikan päälle!
Veikkausliigaa on pelattu
jo muutaman kierroksen verran, mutta minun osalta kausi alkaa vasta maanantaina,
kun tieni vie jälleen tuttuun tapaan Veritas Stadionille. Onneksi stadionyhtiö,
TPS ja kaupunki pääsivät pitkäksi venyneiden neuvottelujen jälkeen sopuun ja
Tepsinkin pelit pelataan Turun jalkapallopyhätössä muutamaa alkukauden
evakko-ottelua lukuun ottamatta. En ehtinyt käydä katsomassa Yläkentällä pelattuja
Veikkausliiga-otteluita, mutta TPS – MIFK Suomen Cupin ottelua näin vähän
aikaa. Vaikka Yläkenttä on ihan ok varakenttä, niin ei kyllä pidemmällä
tähtäimellä otteluiden pelaamisessa jossain muualla kuin Veritaksella ole mitään
järkeä näin katsojan silmin katsottuna. Toivottavasti sopimuskuviot menisivät
jatkossa siihen suuntaan, että jatkossa kaikki kaupungista löytyvät voimavarat käytetään
Kupittaan kokonaisvaltaiseen (kenttä, katsomot, tekniikka, ravintola, yms.) kehittämiseen
yhteistyöllä.
Kauden alkua on värittänyt
myöhäinen kevät ja siitä johtuneet ottelusiirrot. Jokakeväinen ja -syksyinen tekonurmikeskustelu
on siis jälleen käyty ja jäädään odottamaan uutta keskustelua taas syksyllä. Kävin
itse Veritaksella torstaina ja silloin siellä oli vielä harsoa nurmen pinnalla,
mutta nyt kentän pitäisi olla hyvässä kunnossa – ainakin jos Interin
twiittaukseen on luottaminen.
Kaudesta on tehty niin
paljon ennakoita, että en sotke lusikkaani enää siihen soppaan, vaan tyydyn
toteamaan, että odotan kautta suurella mielenkiinnolla. Turkulaisille futiksen
ystäville on taas tarjolla makeaa mahan täydeltä. TPS:n ja Interin otteluiden
lisäksi Veritaksella tullaan näkemään huuhkaajiakin, kun Suomi kohtaa elokuussa
Slovenian. Toivon että tälläkin kaudella turkulaiset pystyvät haastamaan
mestaruustaistelussa lähes varmaksi mestariksi jo leimatun HJK:n. Lisäksi
toivon että sekä turkulaiset, että myös muut suomalaiset joukkueet menevät
Euro-kentillä mahdollisimman pitkälle.
Muistakaahan pitää ystävät
ja tutut tietoisina kotoisesta jalkapallotarjonnasta. Vaikka pelin tasossa on
tietysti eroa televisiosta tulevaan maailman kovatasoisimpaan futikseen, niin
kyllä kotimainen jalkapallo on mainettaan parempaa. Tämä on se "tähtitehdas", josta on ponnahtanut tähtitaivaalle esimerkiksi Litmasen, Hyypiän ja Jääskeläisen kaltaisia tähtiä. Tälläkin hetkellä viheriöillä kirmaa monia tähtipotentiaalin omaavia nuoria, joista mainittakoon vaikka Petterit Forsell ja Pennanen ja Joel Pohjanpalo. Nuorten pelaajien lisäksi virta on tuonut maailmalta takaisinpäin jo tähti-statuksen ansainneita pelureita, kuten Mikael Forssell, Teemu Tainio, Pekka Lagerblom ja Mika Väyrynen. Hankitaanpa porukalla
Suomi-futikselle uusia ystäviä houkuttelemalla tuttuja mukaan peleihin.
Onnistuin viime kaudella puhumaan joitain suomifutista "potkupalloksi" haukkuvia tuttuja Veritakselle käymään ja monet olivat visiitin jälkeen sitä mieltä, että olihan se peli sittenkin ihan hyvää. Jokainen peleissä käyvä kun huokuttelisi vaikka kolme uutta katsojaa mukaansa, niin ensikertalaisten määrä kasvaakin jo mukavasti. Alkukauden yleisömääriä kun katsoo, niin katsomoissa on kyllä ollut huolestuttavan
paljon tilaa. Minä lupaan ainakin kantaa korteni kekoon ja soittaa puskaradiota
mahdollisimman kovalla volumella!
P.S. Voikohan Jarno Heinikangas tulla koskaan enää Veritakselle? Hänhän lupasi ettei tule sinne, jos häviää Job Dragstmalle Aurajoen yöjuoksussa lauantaina. Jallu ei tullut lähtöviivalle lainkaan ja Dragstmakin keskeytti kympin lenkin.
Lauantai oli melko
hektinen penkkiurheilupäivä. Pääohjelmanumerona oli lentopallon Mestaruusliigan
4. finaaliottelu Salossa, mutta ohjelmaan mahtui myös Sporttipäivä Caribialla.
Näiden lisäksi blogini tapahtumakalenterista tapahtuman bongannut ystäväni sai
puhuttua minut (se kesti noin 5 sekuntia) mukaansa Impivaaran vanhaan
futishalliin.
Impivaarassa hikoiltiin naisten
toimesta 7’s-rygbyn SM-sarjan turnauksessa. Minulle rugby on melko vieras laji.
Ja sisähallissa pelattava 7’s-rugby täysin vieras. Varsinaisesta rugbystä olen
sentään kertaalleen blogannut, vaikka koskaan en ole lajia livenä nähnytkään
(lue rugby dokumenttileffan arvostelu).
Lauantain turnaukselta en
odottanut juuri mitään. Ajattelin että edes rugby ei voi olla kovin fyysistä
naisten pelaamana, mutta jälleen kerran olin väärässä. Peli oli yllättävän
fyysistä ja naiset viljelivät aika-ajoin reippaita taklauksia täydessä
juoksussa olleiden vastustajien kylkeen. Kova fyysisyys näkyi myös loukkaantumisina.
Polvivammoja syntyi lyhyehkön vierailuni aikana kolme tai neljä ja yhdelle pelaajalle
tilattiin ambulanssikin. Huvittava hetki oli myös muistikortilleni tallentunut
tilanne, jossa huoltaja hoivaa loukkaantunutta, mutta peli jatkuu täysillä
aivan vieressä.
Fyysisyyden lisäksi
yllätyin myös joukkuemäärästä, sillä mukana oli peräti kahdeksan joukkuetta. Turun
Sanomissa olleen turnauksen ennakkojutun mukaan naisten fyysisten
kontaktilajien suosio kasvaa jatkuvasti. Turussa rugby-toimintaan oli viime
syksynä tullut noin tusinan verran uusia naisia, minkä ansiosta joukkue
pelaakin nyt ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa. Lauantain turnauksen voittajaksi
selviytyi Facebookissa suoritetun salapoliisityön perusteella SM-sarjaa johtava
helsinkiläinen Warriors.
Tasoerot joukkueiden ja
pelaajien välillä oli aika isoja. Parhaiden joukkueiden parhaat pelaajat
erottuivat massasta selkeästi. Näytti että he tekivät monissa tilanteissa
kentällä mitä halusivat. Erityisesti silmiin pisti nopeat pelaajat, jotka
tekivät nopeilla rytmin- ja suunnanvaihdoksillaan komeita juoksumaaleja
yksilösuorituksina. Seuraavaksi näkyvimpiä olivat fyysiset taklaajat.
Teknisesti hyviä pelaajia olikin sitten ensikertalaisen vaikeampi tarkkailla. Myös
joidenkin sääntöjen osalta fatkat jäivät vielä vähän hämärän rajamaille.
Rugbyn seuraaminen
palautti muistiini myös muut vähän erikoisemmat ja pienemmät lajit, joihin
voisin tutustua kesällä Turussa. Pistinkin välittömästi sähköpostia
turkulaisiin rugby-, aussifutis-, baseball- ja maahockey-seuroihin.
Toivottavasti he vastailevat ja lähettävät sarjaohjelmansa minulle, jotta
pääsen sovittelemaan excursioita aikatauluihini.
RiaFin -kuvagalleriasta löytyy meikäläistä ammattitaitoisemman kuvaajan otoksia 7's-turnauksesta.
Ensi viikon lauantaina (27.4.) Turun jokimiljöössä
juostava I Aurajoen Yöjuoksu saa mukavaa lisäväriä paikallisista
urheilupiireistä. Tarjolla on ainakin oranssi-, sini- ja valko-mustaa väriä
sekä yksi mahdollisesti paidaton juoksija. Yleensä julkkisurheilijoiden yöjuoksut
pääsevät esiin vain keltaisessa lehdistössä, mutta tällä kertaa asiasta ovat
uutisoineet myös kunnolliset mediat, kuten Turun Sanomat ja PenkkiSport-blogi.
Aurajoen Yöjuoksu on uusi mielenkiintoinen urheilutapahtuma, joka tuo hölkän
syrjäisiltä metsäkyliltä kaupungin ydinkeskustaan. Maailmalla tällaiset
tapahtumat ovat nostaneet suosiotaan ja nyt ne saapuvat Suomeen ja Turkuunkin.
Tapahtumakeskuksena toimii Forum Marinum ja ”kilpailu”reitti kulkee kauniista
Aurajoen jokivartta pitkin. Matkaksi voi valita joko 10 km tai noin puolet
lyhyemmän reitin. Kaikkein suurin erikoisuus tapahtumassa on se, että startti
tapahtuu klo 22 lauantaina illalla. Nyt onkin oiva mahdollisuus kuntoilijoiden
ja hölkkäilijöiden tehdä lenkki normaalista poikkeavaan aikaan - sellaiseen jolloin yleensä hipsitään jokirannassa ravintolalaivoja kohti. Lähtöaika on
siis kutakuinkin päinvastainen kuin esim. Naantalin Unikeon hölkässä, jossa startti on jokilaivoilta kotiin hipsimisen aikaan. Turun seudun urheilupiireistä ensimmäisenä mukaan ilmoittautui FC Interin
päävalmentaja Job Dragstma. Hänen haastajaksi ilmoittautui melko suurisuisesti (toki
vähän pilke silmäkulmassa) TPS:n ex-kapteeni Jarno Heinikangas, joka lupasi
ettei mene koskaan enää Veritas Stadionille katsomaan jalkapalloa, jos häviää
Dragstmalle yöjuoksussa. Vähän vaatimattomalla ryminällä mukaan ovat lähdössä
myös oranssi-mustassa lentopalloasussa Loimun Mestaruusliigapelaajat Ossi
Rumpunen ja Kimmo Kutinlahti. Ja onhan mukaan starttaamassa myös nykyään
paidattomana otteleva ammattinyrkkeilijä Eemeli Katajisto. Saa nähdä juokseeko
voittamattomana ammattiuransa aloittanut turkulaisiskijä paita päällä vai
yläkroppa paljaana.
Yöjuoksuun mahtuu mukaan 1000 hölkkäilijää. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on
jo noin 600, joten mukaan mahtuu vielä. Ennakkoilmoittautuminen on mahdollista
sunnuntaihin 21.4. asti, mutta mukaan pääsee myös paikanpäällä ensi lauantaina
ilmoittautumalla. Lisätietoa tapahtumasta Aurajoen yöjuoksun kotisivuilta.
Ei Kokkolassa mitään
lentisbuumia ole. Perustan väitteeni näkemääni ja kokemaani täällä kaupungilla tiistaina
ja keskiviikkona. Ennen tiistain ottelua ajoimme keskustan läpi eikä mikään viitannut
lentopalloon tai Tiikereihin. Työparini Yle Puheen radioselostuksissa oli tullessaan
nähnyt yhdet kelta-mustiksi tuunatut lastenrattaat. Tiistaina pelin jälkeen Kokkolan
yöelämässä ei ollut kovaa menoa, mutta joitain Tiikereiden lippuja ja
kaulahuiveja sentään bongattiin (emme olisi lähteneet mihinkään, mutta piti
tutkimusmielessä käväistä). Keskiviikon aamulenkillä bongasin yhden kadun yli
viritetyn mainospressun ja yhdellä kadunpätkällä oli lyhtypylväissä Tiikereiden
lippuja. Eli näkemäni perusteella Kokkolassa ei kyllä ole mitään lentisbuumia!
Mutta mitä tapahtuikaan
Kokkolan jäähallissa tiistaina klo 16:30? Siis kaksi tuntia ennen ottelun alkua!
Hienoksi tuunatun (katso video rakennusprojektista)
Tiikeri-luolan ovet avattiin ja kiireisimmät juoksivat sisään. Minulle tuli
mieleen vuosien takainen Ruisrock, jossa olin järjestyksenvalvojana. Portit
avattiin aamulla klo 11:00 ja illan pääesiintyjä oli joskus puolen yön aikaan
aloittanut The Rasmus. Viisareiden osoittaessa 11:00:01 juoksivat ensimmäiset sata pikkutyttöä täysillä
pääportilta kohti päälavan rynnäkköaitoja, jonne he pistivät leirinsä pystyyn
koko pitkäksi päiväksi nähdäkseen idolinsa parhailta paikoilta. Kokkolan
jäähallissa oli sama fiilis.
Tiistain ottelun
yleisömäärä oli 3320! Vaikka tämä ei ole edes kotoisen pääsarjan yleisöennätys, niin en ole itse ollut koskaan kaikki kotimaan sisäpalloilusarjat
mukaan lukien näin runsaslukuisessa ottelussa. Kova kannustus alkoi jo
Tiikereiden astellessa areenalle ja se jatkui hurjana läpi ottelun. Tunnelma
oli kirjaimellisesti katossa ja välillä koettiin piinaavia hiljaisuuksia
yleisön pidättäessä hengitystään ennen huutoon räjähtämistä. On varmaan parempi
että en yritä kuvailla tunnelmaa tässä kirjaimellisesti, koska en kuitenkaan
onnistu siinä riittävän hyvin (tässä videota loppufiiliksistä).
Tulkaahan itse paikanpäälle kokemaan lentopallon Mestaruusliigan
finaalitunnelmaa Saloon tai Kokkolaan (lue aikaisempi blogikirjoituksenifinaaleista).
Pelin jälkeisenä päivänä
Keskipohjanmaa kirjoitti ottelusta aukeaman verran, mikä oli hyvää jatkoa
erittäin laajalle ja näkyvälle ennakkobuffaamiselle jota lehdessä on tällä
kaudella harjoitettu. Ilta-Sanomat oli kustomoinut tämän alueen päivän
lööppiinsä Upi Sivulan kuvan ja sisäsivuiltakin löytyi juttua mukavan paljon.
Myös Iltalehti noteerasi ottelun oikein kuvan kera. Ja ”perinteiseen tapaan”
buumista raportoivat myös muut isot mediat, kuten Helsingin Sanomat, Turun Sanomat,
Yle Puhe, URHOtv, yms. Kunpa joku keksisi sen viisasten kiven miten
normaaleihin runkosarjamatseihinkin saataisiin edes puolet siitä pöhinästä mitä
näissä finaaleissa koetaan..
Niin,
ja kyllä Kokkolassa (ja lähialueilla) on nyt sellainen lentisbuumi päällä, että
oksat pois, joten unohtakaa alussa heittämäni provokaatio!