Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

maanantai 6. toukokuuta 2013

The Baron, Flying Finn, Paroni, Kissaparoni – LEGENDA Jarno Saarinen

Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä!
Taulukko: Wikipedia

Urheilulehti valitsi muutamia viikkoja sitten Jarno Saarisen kaikkien aikojen suomalaiseksi moottoriurheilijaksi verraten tätä lahjakasta ratamoottoripyöräilijää Ayrton Sennaan. Moottoriurheileva maailma muistanee turkulaisen Saarisen ikuisesti ja maailmalta löytyy paljon Jarno-nimisiä poikia. Yksi suomalaisen ratamoottoripyöräilijän mukaan nimetty poika on F1-ajaja Jarno Trulli.


Minun sukupolveni, eli 80-luvulla syntyneet, ja sitä nuoremmat tuskin tuntevat kovin hyvin Saarisen uraa, saavutuksia tai mainetta. Arto Terosen kirjoittama Ikuisesti nuori - Jarno Saarista etsimässä -kirja julkaistiin 2012 ja siinä käydään läpi legenda-Saarisen elämä. Turusta löytyy Jarno Saarisen veljien ylläpitämä museo, johon pitää koittaa päästä käymään. Sitä ennen aion tutustua legendaan Raision kirjastossa, jossa on avattu touko-kesäkuun ajaksi Saarisesta kertova näyttely. Lisäksi Arto Teronen pitää tiistaina 7.5. klo 18:00 alkaen esitelmän Saarisen mottoriurheilu-urasta. Kirjoitan legendan urasta lyhyesti myös blogiini, jotta saan jaettua sekä tietoutta tästä suomalaisesta suurmiehestä että Raision kirjaston näyttelystä ja esitelmästä. Menkäähän sankoin joukoin Raision kirjastoon (katso karttalinkki).

Saarinen voitti jäärata-ajon Suomen mestaruuden vuonna 1965. Sen jälkeen palkintokaappiin kertyi lukuisia pystejä eri sarjoista ja hän nousi kovaksi nimeksi kotimaisessa moottoripyöräilyssä. Vuonna 1968 hän teki ensiesiintymisensä MM-tasolla, kun hän osallistui Imatran ajoihin. Ensimmäinen MM-osakipailun voitto tuli 1971 Tšekkoslovakiassa. Kauden päätteeksi Saarinen pokkasi MM-hopeaa 350-kuutioisissa sekä pronssia 250-kuutioisissa. Suurin läpimurto koko maailman tietoisuuteen tapahtui kaudella 1972, kun hän nousi 16 kertaa palkintopallille. 250-kuutioisten maailmanmestaruuden Saarinen varmisti Imatran ajoissa. Maailmanmestaruus oli suomalaisten ensimmäinen ratamoottoripyöräilyssä.

Uransa aikana Saarinen ajoi MM-osakilpailuja niin 125-, 250-, 350- kuin 500-kuutioistenkin luokassa. Se mikä teki Saarisesta poikkeuslaatuisen, oli se että hän viritti ja huollatti pyöränsä aina itse. Saarinen kehitti muiden suomalaisten, kuten Teuvo Länsivuori, kanssa täysin uuden ajotyylin ratamoottoripyöräilyyn, jota pidetään nykypäivänä täysin itsestäänselvyytenä. Ennen suomalaisten innovaatiota kuljettajat tulivat kurveihin polvet kiinni pyörässä, mutta suomalaiset alkoivat ajaa kurveihin sisäkaarteen polvi ulkona ja lähellä maata.

Ennen MM-kauden alkamista 1973 Saarinen kävi Atlantin takana voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena Daytonan 200 mailin kilpailun. Moottoriurheilumaailma odotti vesi kielellä kauden 1973 alkamista, sillä Saarinen oli valmis haastamaan ratoja ylivoimaisesti dominoineen Giacomo Agostinin. Hän oli voittanut 500-kuutioisten MM-kultaa seitsemänä ja 350-kuutioisten MM-kultaa kuutena vuotena peräkkäin. Saarisen tavoitteenaan oli voittaa kolmen luokan, 250-, 350- ja 500-kuutioisten, maailmanmestaruus. Tavoite ei ollut lainkaan utopistinen, sillä kuudesta ensimmäisestä ajamastaan kilpailusta Saarinen voitti viisi. Sitten kohtalo puuttui peliin karuimmalla mahdollisella tavalla. Saarinen pysäytti koko moottoriurheilumaailman viimeisen kerran Italian Monzassa 20.5.1973, kun hän törmäsi radan ensimmäisessä kaarteessa yhteen Renzo Pasolinin kanssa.

Jarno Saarisen hauta, Turku (kuva: Wikipedia)
Monzan ensimmäinen mutka on oikealle kaartuva Curva Grande, johon oli jäänyt edellisen luokan kilpailun jäljiltä öljyä. Kilpailun järjestäjät eivät suostuneet puhdistamaan sitä vaatimuksista huolimatta, vaan 250-kuutioisten kisa laitettiin käyntiin. Curva Grandeen toisena tullut Pasolini kaatui eikä kolmantena ajanut 27-vuotias Saarinen pystynyt väistämään häntä. Seurauksena oli yksi kaikkien aikojen pahimmista onnettomuuksista moottoripyöräkilpailuissa, jossa kaatui yhteensä 12 kuljettajaa. Pasolini ja Saarinen menehtyivät ja Walter Villa loukkaantui vaikeasti. Saarisen juuri kaudeksi 1973 riveihinsä saaneelle Yamahan tehdastallille tähtensä menettäminen oli niin kova takaisku, että se vetäytyi kokonaan pois kilparadoilta loppukauden ajaksi. Monzan radallakin lopetettiin ratamoottoripyöräily, kun noin kuukausi Saarisen ja Pasolinin kuoleman jälkeen samassa mutkassa menehtyi kolme juniorikuljettajaa. Seuraavan kerran siellä ajettiin ratamoottoripyörillä vasta vuonna 1981.

Turun kaupunki hävetköön Ruissalossa sijaitsevan
Jarno Saarisen tien kyltin kuntoa!
Saarisen huikeista saavutuksista puhutaan minusta Suomessa aivan liian vähän. Legenda on valittu sekä Suomen urheilun että MotoGP:n Hall of Fameen, mutta edes turkulaisille (ainakaan nuorille) tämä kuvan esittämä Ruissalossa sijaitseva tienviitta ei kerro juuri mitään. Muutaman viikon päästä legendan poismenosta on aikaa tasan 40 vuotta ja minä ainakin yritän kantaa korteni kekoon, jotta mahdollisimman monen Saaris-tietous nousisi uudelle tasolle.


perjantai 3. toukokuuta 2013

Viikonloppuna runsaasti sporttia Turussa – osa vähän erikoistakin


Turun seudulla on tulevana viikonloppuna tarjolla penkkiurheilijoille monia mahdollisuuksia toteuttaa harrastustaan ja tutustua vähän erikoisempiin lajeihin ja tapahtumiin. Suosittelen mitä lämpimimmin lähtemään rohkeasti hakemaan uusia elämyksiä uusien urheilulajien parista.
 
 
Urheiluviikonlopun avaa jo perjantaina käynnistyvä pöytätenniksen Silja-Malja. Ottelut pelataan Sokos Hotel Caribian hallissa, eli Caribia Areenalla, mutta siihen tämän tapahtuman ennakkotiedot sitten oikeastaan loppuvatkin. Ilmeisesti pöytätennis ei ole suuri yleisölaji, koska tietoa on todella vaikea löytää. Turnauksen järjestävällä Turun Kaikulla ei ilmeisesti ole vuonna 2013 vielä omia kotisivuja eikä Suomen Pöytätennisliitonkaan sivulta löydy mitään kovin tarkkaa tietoa viikonlopun tapahtumista. No, pöytätennistä pelataan kuitenkin Caribialla perjantaista sunnuntaihin ja kuulopuheiden perusteella kyseessä pitäisi olla aika isokin tapahtuma.
 
Lauantaina onkin sitten todella vilkas urheilupäivä – urheiluviihdettä voi nauttia neljässä eri katsomossa. Tapahtumapaikkoina toimivat Caribia Areenan lisäksi Parkin kenttä, Varissuon jäähalli ja Urheilupuiston yläkenttä.
 
Parkin kentällä pelataan klo 10-15 kaikkien aikojen ensimmäinen box lacrossen SM-turnaus. Lacrosse on monille jo jollakin asteella tuttu laji. Tässäkin blogissa on kirjoitettu lajista viime kesänä, kun Suomessa pelattiin nuorten MM-kilpailut (lue aiempi lacrosse-kirjoitus). Kaukalossa pelaamisen lisäksi box lacrosse eroaa emolajistaan monella tapaa. Eroista mainittakoon poikittaisella mailalla puolustaminen ja 30 sekunnin hyökkäysaika. Jo nämä elementit varmistavat että Parkilla nähdään vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Box lacrossen SM-sarjaan osallistuu tänä vuonna neljä joukkuetta ja ne kaikki nähdään tässä turnauksessa. Joukkueista puolet tulee Turun seudulta - isäntäjoukkue Titans on sarjan suurin ennakkosuosikki ja vasta toimintansa käynnistelevällä LTU:lla on lähinnä haastajan rooli. Tämän tapahtuman järjestäjille on annettava vielä erityiskiitos ennakkotiedotuksesta. Ajantasaisten nettisivujen lisäksi tapahtumasta on tiedotettu myös sähköpostitse.
 
Varissuon Jäähallissa pelataan tuttuun tapaan jääkiekkoa, mutta tällä kertaa tosin ilman jäätä ja teriä, kun siellä pelataan Rullakiekon SM-sarjan osaturnaus. Kotijoukkue Kärsämäen ZSKA saa tässä turnauksessa vastaansa klo 11 Pahalammen ja klo 17 Veikot. Tästäkin tapahtumasta oli vähän vaikea löytää infoa, kun ZSKA:n kotisivut taitavat olla poissa käytöstä, vaikka ne netissä ovatkin. Isäntäjoukkueen otteluiden lisäksi hallissa pelataan muiden otteluita klo 13, 15 ja 19. Rullakiekon SM-sarjassa on vuosien saatossa pelannut monia nimimiehiä emolajin puolelta. Tämä paljastuu vilkaisemalla esim. vuoden rullakiekkoilijoiksi valittuja: Sasu Hovi, Teemu Virtala, Kimmo Kuhta, Ville Nieminen. Eikä sovi tietenkään unohtaa vuonna 2004 vuoden maalivahdiksi valittua Antti Niemeä.
 
Nykyisiä ja entisiä kiekkotähtiä näkyy todennäköisesti myös Varissuon turnauksessa, sillä turkulaisten riveissä Varissuon bunkkerissa kirmaavat Jesse Saarinen, Markus Laine, Sami Hurme (no, ehkä veli on vähän tunnetumpi), Kai Syväsalmi, Tuukka Pulliainen ja Jussi Tapio. Ensimmäisenä isäntiä haastavan Pahalammen joukkueen nimilistalta löytyy mm. Sasu Hovi, viikko sitten SM-liigan hopeamitalin voittanut Niclas Lucenius sekä KHL:n pistepörssin 5. Jori Lehterä. Toisessa ottelussa vastaan asettuu hallitseva Suomen mestari Vuorelan Veikot, jonka nimekkäimpiä pelaajia ovat NHL- ja AHL-peluri Teemu Hartikainen, Teemu Virtala sekä Tuomas Kiiskinen.
 
Alkukaudesta tuttuun tapaan Urheilupuiston yläkentällä on lauantainakin tarjolla musta-valkoisen TPS:n peli, mutta tällä kertaa viheriöllä kirmaavatkin miesten sijasta Tepsin naiset, kun klo 16 alkavassa liigaottelussa vastaan asettuu HJK. Tepsi on viidessä ottelussa koonnut kolme pistettä ja HJK kuudessa ottelussa seitsemän pistettä. Sarjataulukossa TPS on sijalla 8. ja HJK sijalla 6, joten tärkeitä sarjapisteitä on lauantaina jaossa.
 
Tähän listaan kun lisätään vielä sunnuntaina Veritas Stadionilla pelattava Veikkausliiga-kamppailu TPS – VPS, niin viikonlopun penkkiurheilutarjonta on tosiaankin luvalla sanottuna mahtava. Napatkaahan ystävää hihasta ja lähtekää seuraamaan urheiluviihdettä paikan päälle!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tähtitehdas palaa Veritas Stadionille!

Veikkausliigaa on pelattu jo muutaman kierroksen verran, mutta minun osalta kausi alkaa vasta maanantaina, kun tieni vie jälleen tuttuun tapaan Veritas Stadionille. Onneksi stadionyhtiö, TPS ja kaupunki pääsivät pitkäksi venyneiden neuvottelujen jälkeen sopuun ja Tepsinkin pelit pelataan Turun jalkapallopyhätössä muutamaa alkukauden evakko-ottelua lukuun ottamatta. En ehtinyt käydä katsomassa Yläkentällä pelattuja Veikkausliiga-otteluita, mutta TPS – MIFK Suomen Cupin ottelua näin vähän aikaa. Vaikka Yläkenttä on ihan ok varakenttä, niin ei kyllä pidemmällä tähtäimellä otteluiden pelaamisessa jossain muualla kuin Veritaksella ole mitään järkeä näin katsojan silmin katsottuna. Toivottavasti sopimuskuviot menisivät jatkossa siihen suuntaan, että jatkossa kaikki kaupungista löytyvät voimavarat käytetään Kupittaan kokonaisvaltaiseen (kenttä, katsomot, tekniikka, ravintola, yms.) kehittämiseen yhteistyöllä.

Kauden alkua on värittänyt myöhäinen kevät ja siitä johtuneet ottelusiirrot. Jokakeväinen ja -syksyinen tekonurmikeskustelu on siis jälleen käyty ja jäädään odottamaan uutta keskustelua taas syksyllä. Kävin itse Veritaksella torstaina ja silloin siellä oli vielä harsoa nurmen pinnalla, mutta nyt kentän pitäisi olla hyvässä kunnossa – ainakin jos Interin twiittaukseen on luottaminen.

Kaudesta on tehty niin paljon ennakoita, että en sotke lusikkaani enää siihen soppaan, vaan tyydyn toteamaan, että odotan kautta suurella mielenkiinnolla. Turkulaisille futiksen ystäville on taas tarjolla makeaa mahan täydeltä. TPS:n ja Interin otteluiden lisäksi Veritaksella tullaan näkemään huuhkaajiakin, kun Suomi kohtaa elokuussa Slovenian. Toivon että tälläkin kaudella turkulaiset pystyvät haastamaan mestaruustaistelussa lähes varmaksi mestariksi jo leimatun HJK:n. Lisäksi toivon että sekä turkulaiset, että myös muut suomalaiset joukkueet menevät Euro-kentillä mahdollisimman pitkälle.




Muistakaahan pitää ystävät ja tutut tietoisina kotoisesta jalkapallotarjonnasta. Vaikka pelin tasossa on tietysti eroa televisiosta tulevaan maailman kovatasoisimpaan futikseen, niin kyllä kotimainen jalkapallo on mainettaan parempaa. Tämä on se "tähtitehdas", josta on ponnahtanut tähtitaivaalle esimerkiksi Litmasen, Hyypiän ja Jääskeläisen kaltaisia tähtiä. Tälläkin hetkellä viheriöillä kirmaa monia tähtipotentiaalin omaavia nuoria, joista mainittakoon vaikka Petterit Forsell ja Pennanen ja Joel Pohjanpalo. Nuorten pelaajien lisäksi virta on tuonut maailmalta takaisinpäin jo tähti-statuksen ansainneita pelureita, kuten Mikael Forssell, Teemu Tainio, Pekka Lagerblom ja Mika Väyrynen.
Hankitaanpa porukalla Suomi-futikselle uusia ystäviä houkuttelemalla tuttuja mukaan peleihin. Onnistuin viime kaudella puhumaan joitain suomifutista "potkupalloksi" haukkuvia tuttuja Veritakselle käymään ja monet olivat visiitin jälkeen sitä mieltä, että olihan se peli sittenkin ihan hyvää. Jokainen peleissä käyvä kun huokuttelisi vaikka kolme uutta katsojaa mukaansa, niin ensikertalaisten määrä kasvaakin jo mukavasti. Alkukauden yleisömääriä kun katsoo, niin katsomoissa on kyllä ollut huolestuttavan paljon tilaa. Minä lupaan ainakin kantaa korteni kekoon ja soittaa puskaradiota mahdollisimman kovalla volumella!

P.S. Voikohan Jarno Heinikangas tulla koskaan enää Veritakselle? Hänhän lupasi ettei tule sinne, jos häviää Job Dragstmalle Aurajoen yöjuoksussa lauantaina. Jallu ei tullut lähtöviivalle lainkaan ja Dragstmakin keskeytti kympin lenkin.

 

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita naisten rugbyssä

Lauantai oli melko hektinen penkkiurheilupäivä. Pääohjelmanumerona oli lentopallon Mestaruusliigan 4. finaaliottelu Salossa, mutta ohjelmaan mahtui myös Sporttipäivä Caribialla. Näiden lisäksi blogini tapahtumakalenterista tapahtuman bongannut ystäväni sai puhuttua minut (se kesti noin 5 sekuntia) mukaansa Impivaaran vanhaan futishalliin.

Impivaarassa hikoiltiin naisten toimesta 7’s-rygbyn SM-sarjan turnauksessa. Minulle rugby on melko vieras laji. Ja sisähallissa pelattava 7’s-rugby täysin vieras. Varsinaisesta rugbystä olen sentään kertaalleen blogannut, vaikka koskaan en ole lajia livenä nähnytkään (lue rugby dokumenttileffan arvostelu).


Lauantain turnaukselta en odottanut juuri mitään. Ajattelin että edes rugby ei voi olla kovin fyysistä naisten pelaamana, mutta jälleen kerran olin väärässä. Peli oli yllättävän fyysistä ja naiset viljelivät aika-ajoin reippaita taklauksia täydessä juoksussa olleiden vastustajien kylkeen. Kova fyysisyys näkyi myös loukkaantumisina. Polvivammoja syntyi lyhyehkön vierailuni aikana kolme tai neljä ja yhdelle pelaajalle tilattiin ambulanssikin. Huvittava hetki oli myös muistikortilleni tallentunut tilanne, jossa huoltaja hoivaa loukkaantunutta, mutta peli jatkuu täysillä aivan vieressä.

Fyysisyyden lisäksi yllätyin myös joukkuemäärästä, sillä mukana oli peräti kahdeksan joukkuetta. Turun Sanomissa olleen turnauksen ennakkojutun mukaan naisten fyysisten kontaktilajien suosio kasvaa jatkuvasti. Turussa rugby-toimintaan oli viime syksynä tullut noin tusinan verran uusia naisia, minkä ansiosta joukkue pelaakin nyt ensimmäistä kauttaan SM-sarjassa. Lauantain turnauksen voittajaksi selviytyi Facebookissa suoritetun salapoliisityön perusteella SM-sarjaa johtava helsinkiläinen Warriors.

Tasoerot joukkueiden ja pelaajien välillä oli aika isoja. Parhaiden joukkueiden parhaat pelaajat erottuivat massasta selkeästi. Näytti että he tekivät monissa tilanteissa kentällä mitä halusivat. Erityisesti silmiin pisti nopeat pelaajat, jotka tekivät nopeilla rytmin- ja suunnanvaihdoksillaan komeita juoksumaaleja yksilösuorituksina. Seuraavaksi näkyvimpiä olivat fyysiset taklaajat. Teknisesti hyviä pelaajia olikin sitten ensikertalaisen vaikeampi tarkkailla. Myös joidenkin sääntöjen osalta fatkat jäivät vielä vähän hämärän rajamaille.

Rugbyn seuraaminen palautti muistiini myös muut vähän erikoisemmat ja pienemmät lajit, joihin voisin tutustua kesällä Turussa. Pistinkin välittömästi sähköpostia turkulaisiin rugby-, aussifutis-, baseball- ja maahockey-seuroihin. Toivottavasti he vastailevat ja lähettävät sarjaohjelmansa minulle, jotta pääsen sovittelemaan excursioita aikatauluihini.

RiaFin -kuvagalleriasta löytyy meikäläistä ammattitaitoisemman kuvaajan otoksia 7's-turnauksesta.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Yöjuoksulle Aurajoen rannalle?

 
 Ensi viikon lauantaina (27.4.) Turun jokimiljöössä juostava I Aurajoen Yöjuoksu saa mukavaa lisäväriä paikallisista urheilupiireistä. Tarjolla on ainakin oranssi-, sini- ja valko-mustaa väriä sekä yksi mahdollisesti paidaton juoksija. Yleensä julkkisurheilijoiden yöjuoksut pääsevät esiin vain keltaisessa lehdistössä, mutta tällä kertaa asiasta ovat uutisoineet myös kunnolliset mediat, kuten Turun Sanomat ja PenkkiSport-blogi.

Aurajoen Yöjuoksu on uusi mielenkiintoinen urheilutapahtuma, joka tuo hölkän syrjäisiltä metsäkyliltä kaupungin ydinkeskustaan. Maailmalla tällaiset tapahtumat ovat nostaneet suosiotaan ja nyt ne saapuvat Suomeen ja Turkuunkin. Tapahtumakeskuksena toimii Forum Marinum ja ”kilpailu”reitti kulkee kauniista Aurajoen jokivartta pitkin. Matkaksi voi valita joko 10 km tai noin puolet lyhyemmän reitin. Kaikkein suurin erikoisuus tapahtumassa on se, että startti tapahtuu klo 22 lauantaina illalla. Nyt onkin oiva mahdollisuus kuntoilijoiden ja hölkkäilijöiden tehdä lenkki normaalista poikkeavaan aikaan - sellaiseen jolloin yleensä hipsitään jokirannassa ravintolalaivoja kohti. Lähtöaika on siis kutakuinkin päinvastainen kuin esim. Naantalin Unikeon hölkässä, jossa startti on jokilaivoilta kotiin hipsimisen aikaan.


Turun seudun urheilupiireistä ensimmäisenä mukaan ilmoittautui FC Interin päävalmentaja Job Dragstma. Hänen haastajaksi ilmoittautui melko suurisuisesti (toki vähän pilke silmäkulmassa) TPS:n ex-kapteeni Jarno Heinikangas, joka lupasi ettei mene koskaan enää Veritas Stadionille katsomaan jalkapalloa, jos häviää Dragstmalle yöjuoksussa. Vähän vaatimattomalla ryminällä mukaan ovat lähdössä myös oranssi-mustassa lentopalloasussa Loimun Mestaruusliigapelaajat Ossi Rumpunen ja Kimmo Kutinlahti. Ja onhan mukaan starttaamassa myös nykyään paidattomana otteleva ammattinyrkkeilijä Eemeli Katajisto. Saa nähdä juokseeko voittamattomana ammattiuransa aloittanut turkulaisiskijä paita päällä vai yläkroppa paljaana.

Yöjuoksuun mahtuu mukaan 1000 hölkkäilijää. Tällä hetkellä ilmoittautuneita on jo noin 600, joten mukaan mahtuu vielä. Ennakkoilmoittautuminen on mahdollista sunnuntaihin 21.4. asti, mutta mukaan pääsee myös paikanpäällä ensi lauantaina ilmoittautumalla. Lisätietoa tapahtumasta Aurajoen yöjuoksun kotisivuilta.


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Palloilubuumia! #BOOM #CAMA #VAMOS

Ei Kokkolassa mitään lentisbuumia ole. Perustan väitteeni näkemääni ja kokemaani täällä kaupungilla tiistaina ja keskiviikkona. Ennen tiistain ottelua ajoimme keskustan läpi eikä mikään viitannut lentopalloon tai Tiikereihin. Työparini Yle Puheen radioselostuksissa oli tullessaan nähnyt yhdet kelta-mustiksi tuunatut lastenrattaat. Tiistaina pelin jälkeen Kokkolan yöelämässä ei ollut kovaa menoa, mutta joitain Tiikereiden lippuja ja kaulahuiveja sentään bongattiin (emme olisi lähteneet mihinkään, mutta piti tutkimusmielessä käväistä). Keskiviikon aamulenkillä bongasin yhden kadun yli viritetyn mainospressun ja yhdellä kadunpätkällä oli lyhtypylväissä Tiikereiden lippuja. Eli näkemäni perusteella Kokkolassa ei kyllä ole mitään lentisbuumia!

Mutta mitä tapahtuikaan Kokkolan jäähallissa tiistaina klo 16:30? Siis kaksi tuntia ennen ottelun alkua! Hienoksi tuunatun (katso video rakennusprojektista) Tiikeri-luolan ovet avattiin ja kiireisimmät juoksivat sisään. Minulle tuli mieleen vuosien takainen Ruisrock, jossa olin järjestyksenvalvojana. Portit avattiin aamulla klo 11:00 ja illan pääesiintyjä oli joskus puolen yön aikaan aloittanut The Rasmus. Viisareiden osoittaessa 11:00:01 juoksivat ensimmäiset sata pikkutyttöä täysillä pääportilta kohti päälavan rynnäkköaitoja, jonne he pistivät leirinsä pystyyn koko pitkäksi päiväksi nähdäkseen idolinsa parhailta paikoilta. Kokkolan jäähallissa oli sama fiilis.

Tiistain ottelun yleisömäärä oli 3320! Vaikka tämä ei ole edes kotoisen pääsarjan yleisöennätys, niin en ole itse ollut koskaan kaikki kotimaan sisäpalloilusarjat mukaan lukien näin runsaslukuisessa ottelussa. Kova kannustus alkoi jo Tiikereiden astellessa areenalle ja se jatkui hurjana läpi ottelun. Tunnelma oli kirjaimellisesti katossa ja välillä koettiin piinaavia hiljaisuuksia yleisön pidättäessä hengitystään ennen huutoon räjähtämistä. On varmaan parempi että en yritä kuvailla tunnelmaa tässä kirjaimellisesti, koska en kuitenkaan onnistu siinä riittävän hyvin (tässä videota loppufiiliksistä). Tulkaahan itse paikanpäälle kokemaan lentopallon Mestaruusliigan finaalitunnelmaa Saloon tai Kokkolaan (lue aikaisempi blogikirjoituksenifinaaleista).

Pelin jälkeisenä päivänä Keskipohjanmaa kirjoitti ottelusta aukeaman verran, mikä oli hyvää jatkoa erittäin laajalle ja näkyvälle ennakkobuffaamiselle jota lehdessä on tällä kaudella harjoitettu. Ilta-Sanomat oli kustomoinut tämän alueen päivän lööppiinsä Upi Sivulan kuvan ja sisäsivuiltakin löytyi juttua mukavan paljon. Myös Iltalehti noteerasi ottelun oikein kuvan kera. Ja ”perinteiseen tapaan” buumista raportoivat myös muut isot mediat, kuten Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Yle Puhe, URHOtv, yms. Kunpa joku keksisi sen viisasten kiven miten normaaleihin runkosarjamatseihinkin saataisiin edes puolet siitä pöhinästä mitä näissä finaaleissa koetaan..

Niin, ja kyllä Kokkolassa (ja lähialueilla) on nyt sellainen lentisbuumi päällä, että oksat pois, joten unohtakaa alussa heittämäni provokaatio!


torstai 11. huhtikuuta 2013

Lentiskevät on keltamusta

Keltainen on kevään ja leskenlehtien väri, mutta tänä keväänä se on myös lentisväri mustalla höystettynä, sillä lentopallon Mestaruusliigan finaalissa kohtaavat keltamustat Tiikerit ja Hurrikaani. Turun seudun lentisväki olisi varmasti nähnyt mieluusti mukana ripauksen oranssiakin väriä, mutta lentopallon menestynein pudotuspeliseura odottaa edelleen keväästä 2001 alkaneen finaalittoman kevään päättymistä. Onneksi tänäkin keväänä finaaleita pystyy kuitenkin seuraamaan kivuttoman lähellä Turkua. Ja jos pitää varttuneemmista miehistä, niin tiedoksi että 13.-14.4. pelataan Naantalin Maijamäen liikuntahallissa M40-sarjan SM-turnaus.

Mestaruusliigakausi on ollut mielenkiintoinen ja tasainen. Viime kauden hopeajoukkue Hurrikaani-Loimaan mukanaolo finaaleissa ei ole yllätys, mutta kovaa nousua Suomen lentiseliittiin tekevän Kokkolan Tiikereiden finaalipaikkaa voi ehkä pitää pienoisena yllätyksenä. Tosin jos tarkastelee joukkueen pelaajalistaa kauden aikana tulleiden vahvistusten ja taloudellisten satsausten jälkeen, niin eihän finaalipaikkaa isona yllätyksenä ainakaan voi pitää.

Palataanpa ajassa muutama vuosi taaksepäin. Päivämäärä oli 22.10.2010 ja tapahtumapaikkana Lietohalli. Parketilla lämmitteli kaksi nousua tavoittelevaa joukkuetta. Itse keskityin tulevaan koitokseen nousua I-sarjaan tavoitelleen Liedon Parman paita päälläni ja verkon toisella puolella lämmittelivät Kokkolan Tiikerit, joilla oli käynnistynyt huippulentisprojekti kovin tavoittein, eli tavoitteena oli nousu Mestaruusliigaan. Kyseessä oli tuolloin Suomen Cupin puolivälieräottelu. Tiikerit koki tuona päivänä kauden ensimmäisen tappionsa (koko kaudella niitä toinen lisää liigakarsinnoissa) ja oma joukkueeni selviytyi finaaliin, josta muistoina työhuoneessani komeilee Suomen Cupin kultamitali ja mestaruuslippis. Todettakoon nyt kuitenkin että tuolla kaudella liigajoukkueet pelasivat omaa Liiga Cupiaan ja Suomen Cupissa oli sarjatasojen hyvityspistejärjestelmä käytössä.

Tuosta edellä muistelemastani päivästä on nyt aikaa noin 2,5 v. Sekä Tiikereiden joukkue että organisaatio ovat uudistuneet ja kehittyneet isoin harppauksin. Tiikeri-paidassa on yhä mukana muutamia samoja kasvoja, joten jonkun verran pysyvyyttäkin on ollut matkassa mukana, vaikka joissain yhteyksissä sitä syytetty "ostojoukkueeksi". Tuosta syksyllä 2010 Cupissa tappion kokeneesta, mutta kauden päätteeksi I-sarjasta liigaan nousseesta joukkueesta pelaavassa rosterissa ovat edelleen mukana Mikko Keskisipilä ja Antti Leppälä. Silloinen libero Janne Heikkilä toimii nykyisin joukkueenjohtajana ja tämän kuluvan kauden alussa rosterissa olivat vielä mukana Antti Kaattari ja Robin Stenman, mutta he ovat näköjään kadonneet jonnekin kauden aikana. Lentisbuumi on saanut bensaa liekkeihin Kokkolassa sitten nousukauden, kun joukkue on ottanut päämäärätietoisia askeleita kohti menestystä. Nyt Tiikereillä on sauma laittaa koko kylä sekaisin.

Hurrikaanilla on finaalisarjassa kotietu, mutta sen merkitys ei ole iso, koska molemmat pelaavat finaaliottelut normaalia kotihallia isommilla areenoilla. Hurrikaani matkustaa viime kevään tapaan Loimaalta Saloon järjestämään kotiottelunsa ja Tiikerit sen sijaan vaihtavat kotihallinsa tutusta ja tiiviistä Hollihaasta Kokkolan jäähalliin. Ottelusarja alkaa Salosta, minkä jälkeen pelataan kaksi ottelua Kokkolassa, kaksi Salossa ja sen jälkeen mennään normaaliin vuororytmiin. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa. Kaikki loppuottelut tulevat URHOtv:ltä suorina lähetyksinä ja lisäksi YLE Puhe radioi finaalit niin ikään suorina.

Mestari-VaLePan pronssimatsin kautta kesälomalle lähettäneiden Tiikereiden hurja välieräsarja nostaa heidät minun papereissani finaalin ennakkosuosikiksi. Joukkue on pelannut ”ilon kautta” hurlumhei-meiningillä ja se näyttää toimivan. Toisaalta Raisiossa 10.3. nähtiin sellainen ottelu, jossa se hurlumhei ei toiminutkaan. Silloin Tiikerit oli tyystin riisuttu aseistaan. Toki täytyy muistaa että heiltä puuttui silloin riveistään hakkuri Lelu Ojansivu. Mutta vaikean paikan tullessa normaalisti hyvin eloisa Hollywood-tyylinen valmentaja Tommi Tiilikainenkin rauhoittui penkilleen eikä löytänyt aseita joukkueensa kurssin kääntämiseen. Voittaakseen Hurrikaanin pitää siis olla v-mäinen vastustaja ja viedä raidat tiikerin turkista pelihuumorin ja hyvän fiiliksen latistamalla. Mielenkiintoista on muuten nähdä sekin mikä on Ville Kakon vastaus Tiilikaisen Hollywood-tyyliin. Hurrikaanihan mainostaa play off -otteluitaan leffa- ja tv-sarja-teemalla, joten on mielenkiintoista nähdä kaivetaanko jossain vaiheessa viime kaudelta tuttu Forrest Gump esiin.


Tässä vielä Penkkisprottaajan pelipaikkakohtaiset arviot finaaliparin voimasuhteista:
passarit: Molemmilla on hyvät ja selkeät ykköspassarit sekä hyvät kakkospassarit. Tällä osastolla en osaa laittaa kumpaakaan joukkuetta toisen edelle.
liberot: Tälläkin osastolla on tasaista, todella tasaista. Kentällä nähdään 2/3 tuoreista maajoukkueliberoista. Tällä osastolla vaakakuppini kallistuu kuitenkin vähän Tiikereille piirun paremman vastaanottopelaamisen vuoksi.
yleispelaajat: Tällä osastolla Hurrikaanilla on tasaisempi ja monipuolisempi nelikko rosterissaan. Kuusikon yleispelaajat on aika tasaisia parhaana päivänä, mutta Tiikereiden Sivulan hiha on kysymysmerkki. Rumpunen on tasavahva, mutta Keskisipilä ja Tarkiainen eivät ole finaalitasoa, joten Klanac on ainoa kelvollinen vaihturi. Hurrikaanilla sen sijaan nelikosta voi heittää kenet tahansa kentälle, joten tämä osasto kallistuu Hurrikaanille.
keskitorjujat: Ennen kauden alkua olisin laittanut tämän osaston selvästi Hurrikaanille, mutta en enää. Nyt sanoisin että on aika tasaista. Tiikereiden Klein on osoittautunut oivaksi vahvistukseksi ja Leppälä on kehittynyt kauden aikana. Laitan tällä osastolla puntit tasan, koska miesten pelejä voitetaan harvoin keskeltä. Toki Hurrikaanin Oivanen ja Kaatrasalo voivat hyvänä päivänä antaa ison panoksen joukkueelleen etukentän lisäksi syöttöruudussa.
hakkurit: Tällä osastolla on Tiikereillä selvä etulyöntiasema. Lelu Ojansivu on kenties Mestaruusliigan paras hakkuri ja vaihtoehtona hänelle on Urpo Sivula – molemmilla on maaotteluiden lisäksi kokemusta Euroopan huippusarjoista. Hurrikaanilla on tälle paikalle uraansa lopetteleva erinäisistä pikkuvaivoista kärsinyt Ismo Moilanen, joka toki on pelannut hyviä otteluita, mutta en usko hänen pystyvän pitkään ehjään sarjaan. Toki voin olla täysin väärässä tässä(kin) asiassa. Vaihdosta löytyy Jani Niskakangas ja tarvittaessa hakkuriksi voi heittää myös Erik Jagon tai Matti Oivasen, mutta en usko että näistä kukaan kykenee hakkurina voittamaan pitkää ottelusarjaa joukkueelleen. On hakkureina joukkueilla ketä tahansa edellä mainituista, kallistuu vaaka selvästi Tiikereiden eduksi.
vaihtopenkki: Tämän osaston osalta vaakakuppini kallistuu Hurrikaanin suuntaan. Liberoa myöden jokaiselle pelipaikalle löytyy kelvollinen varamies, vaikka puhdasta hakkuria penkiltä ei löydykään. Tiikereiden vaihtopenkillä on paljon enemmän kysymysmerkkejä kuin Hurrikaanin penkillä.
valmennus: Tälläkin osastolla on tasaista, mutta kokemuksen ansiosta kuppini kallistuu Hurrikaanille. Tiilikainen on saanut Tiikerit hyvään raviin, mutta isojen pelillisten vaikeuksien kohdatessa veri punnitaan. Näkemäni (ei kovin paljon) perusteella tässä vaiheessa saattaa (vielä) eväät tai oikeammin ehkä aseet loppua, vaikka välillä onkin näyttävästi Oscar-palkinnot haussa. Kesken kauden Hurrikaanin peräsimeen tullut Ville Kakko on jo kokenut valmentaja ja menestystäkin on tullut, joten hän osaa varmasti hallita finaalimaailman mukanaan tuomat paineet. Loimussa pelaajana mestaruuden voittanut Kakko janoaa mestaruutta myös valmentajana.


Ennuste: Vaikka lentopallo ei olekaan niin yksinkertainen peli, että voittajan voisi arvioida osa-alueet paremmuusjärjestykseen laittamalla, niin veikkaan että Tiikerit vie kultaa luvuin 4-3.


Loppuottelut:
La 13.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani-Loimaa – Kokkolan Tiikerit
Ti 16.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
Ke 17.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 20.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Tarvittaessa:
Su 21.4. klo 16.00 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Ke 24.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 27.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit