Tapahtuu PenkkiSportin Facebook-sivulla

torstai 11. huhtikuuta 2013

Lentiskevät on keltamusta

Keltainen on kevään ja leskenlehtien väri, mutta tänä keväänä se on myös lentisväri mustalla höystettynä, sillä lentopallon Mestaruusliigan finaalissa kohtaavat keltamustat Tiikerit ja Hurrikaani. Turun seudun lentisväki olisi varmasti nähnyt mieluusti mukana ripauksen oranssiakin väriä, mutta lentopallon menestynein pudotuspeliseura odottaa edelleen keväästä 2001 alkaneen finaalittoman kevään päättymistä. Onneksi tänäkin keväänä finaaleita pystyy kuitenkin seuraamaan kivuttoman lähellä Turkua. Ja jos pitää varttuneemmista miehistä, niin tiedoksi että 13.-14.4. pelataan Naantalin Maijamäen liikuntahallissa M40-sarjan SM-turnaus.

Mestaruusliigakausi on ollut mielenkiintoinen ja tasainen. Viime kauden hopeajoukkue Hurrikaani-Loimaan mukanaolo finaaleissa ei ole yllätys, mutta kovaa nousua Suomen lentiseliittiin tekevän Kokkolan Tiikereiden finaalipaikkaa voi ehkä pitää pienoisena yllätyksenä. Tosin jos tarkastelee joukkueen pelaajalistaa kauden aikana tulleiden vahvistusten ja taloudellisten satsausten jälkeen, niin eihän finaalipaikkaa isona yllätyksenä ainakaan voi pitää.

Palataanpa ajassa muutama vuosi taaksepäin. Päivämäärä oli 22.10.2010 ja tapahtumapaikkana Lietohalli. Parketilla lämmitteli kaksi nousua tavoittelevaa joukkuetta. Itse keskityin tulevaan koitokseen nousua I-sarjaan tavoitelleen Liedon Parman paita päälläni ja verkon toisella puolella lämmittelivät Kokkolan Tiikerit, joilla oli käynnistynyt huippulentisprojekti kovin tavoittein, eli tavoitteena oli nousu Mestaruusliigaan. Kyseessä oli tuolloin Suomen Cupin puolivälieräottelu. Tiikerit koki tuona päivänä kauden ensimmäisen tappionsa (koko kaudella niitä toinen lisää liigakarsinnoissa) ja oma joukkueeni selviytyi finaaliin, josta muistoina työhuoneessani komeilee Suomen Cupin kultamitali ja mestaruuslippis. Todettakoon nyt kuitenkin että tuolla kaudella liigajoukkueet pelasivat omaa Liiga Cupiaan ja Suomen Cupissa oli sarjatasojen hyvityspistejärjestelmä käytössä.

Tuosta edellä muistelemastani päivästä on nyt aikaa noin 2,5 v. Sekä Tiikereiden joukkue että organisaatio ovat uudistuneet ja kehittyneet isoin harppauksin. Tiikeri-paidassa on yhä mukana muutamia samoja kasvoja, joten jonkun verran pysyvyyttäkin on ollut matkassa mukana, vaikka joissain yhteyksissä sitä syytetty "ostojoukkueeksi". Tuosta syksyllä 2010 Cupissa tappion kokeneesta, mutta kauden päätteeksi I-sarjasta liigaan nousseesta joukkueesta pelaavassa rosterissa ovat edelleen mukana Mikko Keskisipilä ja Antti Leppälä. Silloinen libero Janne Heikkilä toimii nykyisin joukkueenjohtajana ja tämän kuluvan kauden alussa rosterissa olivat vielä mukana Antti Kaattari ja Robin Stenman, mutta he ovat näköjään kadonneet jonnekin kauden aikana. Lentisbuumi on saanut bensaa liekkeihin Kokkolassa sitten nousukauden, kun joukkue on ottanut päämäärätietoisia askeleita kohti menestystä. Nyt Tiikereillä on sauma laittaa koko kylä sekaisin.

Hurrikaanilla on finaalisarjassa kotietu, mutta sen merkitys ei ole iso, koska molemmat pelaavat finaaliottelut normaalia kotihallia isommilla areenoilla. Hurrikaani matkustaa viime kevään tapaan Loimaalta Saloon järjestämään kotiottelunsa ja Tiikerit sen sijaan vaihtavat kotihallinsa tutusta ja tiiviistä Hollihaasta Kokkolan jäähalliin. Ottelusarja alkaa Salosta, minkä jälkeen pelataan kaksi ottelua Kokkolassa, kaksi Salossa ja sen jälkeen mennään normaaliin vuororytmiin. Mestaruuteen tarvitaan neljä voittoa. Kaikki loppuottelut tulevat URHOtv:ltä suorina lähetyksinä ja lisäksi YLE Puhe radioi finaalit niin ikään suorina.

Mestari-VaLePan pronssimatsin kautta kesälomalle lähettäneiden Tiikereiden hurja välieräsarja nostaa heidät minun papereissani finaalin ennakkosuosikiksi. Joukkue on pelannut ”ilon kautta” hurlumhei-meiningillä ja se näyttää toimivan. Toisaalta Raisiossa 10.3. nähtiin sellainen ottelu, jossa se hurlumhei ei toiminutkaan. Silloin Tiikerit oli tyystin riisuttu aseistaan. Toki täytyy muistaa että heiltä puuttui silloin riveistään hakkuri Lelu Ojansivu. Mutta vaikean paikan tullessa normaalisti hyvin eloisa Hollywood-tyylinen valmentaja Tommi Tiilikainenkin rauhoittui penkilleen eikä löytänyt aseita joukkueensa kurssin kääntämiseen. Voittaakseen Hurrikaanin pitää siis olla v-mäinen vastustaja ja viedä raidat tiikerin turkista pelihuumorin ja hyvän fiiliksen latistamalla. Mielenkiintoista on muuten nähdä sekin mikä on Ville Kakon vastaus Tiilikaisen Hollywood-tyyliin. Hurrikaanihan mainostaa play off -otteluitaan leffa- ja tv-sarja-teemalla, joten on mielenkiintoista nähdä kaivetaanko jossain vaiheessa viime kaudelta tuttu Forrest Gump esiin.


Tässä vielä Penkkisprottaajan pelipaikkakohtaiset arviot finaaliparin voimasuhteista:
passarit: Molemmilla on hyvät ja selkeät ykköspassarit sekä hyvät kakkospassarit. Tällä osastolla en osaa laittaa kumpaakaan joukkuetta toisen edelle.
liberot: Tälläkin osastolla on tasaista, todella tasaista. Kentällä nähdään 2/3 tuoreista maajoukkueliberoista. Tällä osastolla vaakakuppini kallistuu kuitenkin vähän Tiikereille piirun paremman vastaanottopelaamisen vuoksi.
yleispelaajat: Tällä osastolla Hurrikaanilla on tasaisempi ja monipuolisempi nelikko rosterissaan. Kuusikon yleispelaajat on aika tasaisia parhaana päivänä, mutta Tiikereiden Sivulan hiha on kysymysmerkki. Rumpunen on tasavahva, mutta Keskisipilä ja Tarkiainen eivät ole finaalitasoa, joten Klanac on ainoa kelvollinen vaihturi. Hurrikaanilla sen sijaan nelikosta voi heittää kenet tahansa kentälle, joten tämä osasto kallistuu Hurrikaanille.
keskitorjujat: Ennen kauden alkua olisin laittanut tämän osaston selvästi Hurrikaanille, mutta en enää. Nyt sanoisin että on aika tasaista. Tiikereiden Klein on osoittautunut oivaksi vahvistukseksi ja Leppälä on kehittynyt kauden aikana. Laitan tällä osastolla puntit tasan, koska miesten pelejä voitetaan harvoin keskeltä. Toki Hurrikaanin Oivanen ja Kaatrasalo voivat hyvänä päivänä antaa ison panoksen joukkueelleen etukentän lisäksi syöttöruudussa.
hakkurit: Tällä osastolla on Tiikereillä selvä etulyöntiasema. Lelu Ojansivu on kenties Mestaruusliigan paras hakkuri ja vaihtoehtona hänelle on Urpo Sivula – molemmilla on maaotteluiden lisäksi kokemusta Euroopan huippusarjoista. Hurrikaanilla on tälle paikalle uraansa lopetteleva erinäisistä pikkuvaivoista kärsinyt Ismo Moilanen, joka toki on pelannut hyviä otteluita, mutta en usko hänen pystyvän pitkään ehjään sarjaan. Toki voin olla täysin väärässä tässä(kin) asiassa. Vaihdosta löytyy Jani Niskakangas ja tarvittaessa hakkuriksi voi heittää myös Erik Jagon tai Matti Oivasen, mutta en usko että näistä kukaan kykenee hakkurina voittamaan pitkää ottelusarjaa joukkueelleen. On hakkureina joukkueilla ketä tahansa edellä mainituista, kallistuu vaaka selvästi Tiikereiden eduksi.
vaihtopenkki: Tämän osaston osalta vaakakuppini kallistuu Hurrikaanin suuntaan. Liberoa myöden jokaiselle pelipaikalle löytyy kelvollinen varamies, vaikka puhdasta hakkuria penkiltä ei löydykään. Tiikereiden vaihtopenkillä on paljon enemmän kysymysmerkkejä kuin Hurrikaanin penkillä.
valmennus: Tälläkin osastolla on tasaista, mutta kokemuksen ansiosta kuppini kallistuu Hurrikaanille. Tiilikainen on saanut Tiikerit hyvään raviin, mutta isojen pelillisten vaikeuksien kohdatessa veri punnitaan. Näkemäni (ei kovin paljon) perusteella tässä vaiheessa saattaa (vielä) eväät tai oikeammin ehkä aseet loppua, vaikka välillä onkin näyttävästi Oscar-palkinnot haussa. Kesken kauden Hurrikaanin peräsimeen tullut Ville Kakko on jo kokenut valmentaja ja menestystäkin on tullut, joten hän osaa varmasti hallita finaalimaailman mukanaan tuomat paineet. Loimussa pelaajana mestaruuden voittanut Kakko janoaa mestaruutta myös valmentajana.


Ennuste: Vaikka lentopallo ei olekaan niin yksinkertainen peli, että voittajan voisi arvioida osa-alueet paremmuusjärjestykseen laittamalla, niin veikkaan että Tiikerit vie kultaa luvuin 4-3.


Loppuottelut:
La 13.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani-Loimaa – Kokkolan Tiikerit
Ti 16.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
Ke 17.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 20.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Tarvittaessa:
Su 21.4. klo 16.00 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit
Ke 24.4. klo 18.30 Kokkolan jäähalli: Tiikerit – Hurrikaani
La 27.4. klo 18.30 Salohalli: Hurrikaani – Tiikerit

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Pääosassa vesipallo, sivuosissa lento- ja reikäpallo

Seurasin reilun viikon ajan tiiviisti naisten lentisfinaaleja toimiessani Auran Aaltojen radio- ja nettilähetysten kommentaattorina. Kokemus oli mukava ja opettavainen. Finaalisarjassa haastaja LP Kangasala onnistui roolissaan ja haastoi LP Viestiä ajoittain erittäin tasaväkisesti. Viestin tasaisempi joukkuepelaaminen ja Kangasalan laitapelaajien tehot (tai oikeammin tehottomuus) tekivät lopulta ratkaisevan eron ja salolaiset ottivat taas omansa - jo viidennen kerran peräkkäin. Onnittelut Saloon LP Viestin joukkueelle ja koko organisaatiolle.

Lauantain LP Viestin kannun nostajaiset ja lentopallo muutenkin on hyvin tuttua puuhaa minulle, mutta sunnuntaina penkkiurheiluharrastukseni vei minut uusille lehtereille. Otin suunnaksi Impivaaran uimahallin, jossa pelattiin miesten vesipallon 3. SM-finaali. Vastakkain olivat runkosarjan voittanut Turun Uimarit ja hallitseva Suomen mestari Helsingin Kuhat. Olen tutustunut lajiin vain kerran aikaisemmin ja ne olivat silloin junioritason matseja (lue raporttiensikosketuksestani vesipalloon). Vähäisen lajikokemukseni vuoksi jätän perinteisen otteluraportoinnin Turun Uimareille (lue matsiraportti) ja minä keskityn tapahtumaan nimenomaan ensikertalaisen silmin. Impivaara on edelleen hieno uimahalli ja puitteet ottelun seuraamiselle oli suht hyvät. Toki näissä finaalimatseissa katsomokapasiteetti saisi näköjään olla vähän isompi. Ja uimahallin muilla käyttäjillä voisi olla joku muu kulkureitti altaille, jotta heidän ei tarvitsisi tepastella pääkatsomon edessä. Ja pelaajia (ja valokuvaajia) saattaa ehkä häiritä isot ikkunat, joista tulvii kevätaurinkoa allasosastolle. Unohdin muuten valitettavasti kunnon kamerani matkasta ja jouduin turvautumaan pokkariin – pahoittelut kuvien laadusta.

Lehtereille saapuessani totesin, että minulle ei oikeastaan ollut tuttua muu kuin pelipallon väri ja merkki. Pallostakin tosin ihmetytti miksi peliä pelattiin kahdella erinäköisellä pallolla? Yritin hakea katseellani käsiohjelmaa, jotta olisin voinut tutustua pelaajiin vähän ennakolta ja toivoin löytäväni myös jonkun lyhyen briiffauksen lajin sääntöihin ja saloihin. En kuitenkaan valitettavasti löytänyt sellaista. Ottelun jälkeen kotiin lähtiessäni löysin katsomosta vierasjoukkueen kausiohjelman, josta löysin kotona vähän lajitietouttakin. Valitettavasti se tuli vähän myöhässä. Onneksi nykyisin on olemassa sosiaalinen media. Kirjoitin statuspäivityksen Facebookiin ja heitin twiitin Twitteriin ja sain hetkessä huomata, että tuttavapiiristä löytyy lajitietoisuutta tästäkin urheilumuodosta. Sain somen kautta tietooni erien lukumäärän, peliajan, vesipallossa menestyvät maat, Kuopion Uimaseuran mitaliputken 1976-2006, Melbournen verikylvyn (lue tämä, jos et tunne tapausta) ja paljon muuta mielenkiintoista. Lopulta ”jouduin” tuttujen pyynnöstä pyörittämään livescore- palvelua Facebookissa.

Ottelupaikalle tullessani sain huomata, että Kale Kummola ei ole hinnoitellut vesipallon SM-finaaleja. Minusta oli hieno markkinointiveto pieneltä lajilta pistää finaalimatsienkin hinnaksi 0 €. En tosin tiedä olisiko se vaikuttanut lainkaan yleisömäärään, jos lippu olisi maksanut vaikka 5 euroa. Yleisöä oli saapunut paikalle hämmästyttävän paljon – veikkaukseni on noin 300. Kuten alla olevasta videosta näette, niin tunnelmaakin katsomossa oli kiitettävästi. Toivottavasti niiden parin tädin kattiloiden kannet eivät menneet hakkaamisesta pilalle, sillä torstaina on edessä taas hernekeittopäivä ja kattiloita tarvitaan. Ja sen jälkeen kansille on käyttöä taas heti lauantaina, kun TU järjestää fanimatkan Helsinkiin 4. ja mahdollisesti jo ratkaisevaan finaalimatsiin.

Ottelun jokainen (4 kpl) 8 minuutin erä aloitettiin niin, että pallo oli keskellä allasta ja joukkueet lähtivät pillin vihellyksestä omalta päätyviivaltaan uimaan palloa kohti. Jostain kumman syystä jokaisessa erässä Kuhat sai ensin pallon, sillä #5 näytti olevan selvästi kentän nopein. Kaverin nimi oli Antti Kasvio ja kalju kampaus näytti kovin tutulta (lue Antti Kasviosta Wikipediassa). Peli oli todella fyysistä, mikä oli minulle yllätys. Sain ennakkoon vinkin mennä alakatsomoon seuraamaan ottelua ja se todella kannatti, vaikka siinä kosteudessa kova hiki tulikin. Läheltä kenttää näki fyysisyyden hyvin ja kuuli hyvin pelaajien huutelut. Vaikka säännöt eivät olleet hallussa, niin aika hyvin pelissä pysyi kärryillä. Fyysisyyden lisäksi yllätti myös pelin nopea tempo ja suunnanmuutokset. Vaikka erät olivat vain 8 minuuttia pitkiä, on minusta käsittämätöntä, että joku jaksaa uida sellaisella tempolla läpi ottelun. Erätauotkin olivat minusta todella lyhyitä. En ehtinyt edes hakemaan kahvia (tai ehkä siinä kuumuudessa olisi virvoitusjuoma toiminut paremmin), vaikkka TU:n otteluraportin mukaan jossain välissä oli joku pidempi taukokin. Pois lähtiessä piti sentään muutama kahvi ostaa, jotta jokunen euro tuli hyvään tapahtumaan jätettyä.

Fyysisyys näkyi repimisenä, veden alle painamisena, kuumentumisena, kyynärpään käyttämisenä, potkimisena ja monella muullakin tapaa. Mutta mitenkään väkivaltaista se ei ollut ja pelaajat tunnustivat virheensä rehdisti. Mietin jossain välissä että pystyyköhän tässä lajissa filmaamaan? Eli jos esim. minä olisin maalin edessä räpiköimässä, niin voisiko se näyttää tuomarin silmin siltä, että joku rikkoo minua, vaikka todellisuudessa taistelisin hengestäni. En tiedä oliko kyse pelaajien väsymisestä vai hermokontrollista, mutta ottelun loppua kohden tuntui tulevan entistä enemmän virheitä. Minusta monet virheet näyttivät aika tarpeettomilta (korostan että en ymmärrä lajista mitään) ja tuntui asiantuntevampikin yleisö olevan aina välillä kanssani samaa mieltä.

Vapareiden ja jäähyjen lisäksi ottelussa syntyi paljon maaleja ja nähtiin paljon hienoja torjuntoja. On muuten aika omituista miten pelaajat pystyvät ponnistamaan vedestä ilmaan niin hyvin, vaikka ilmeisesti jalat ei nyt sentään pohjaan ylety? Tai jos ylettyisikin, niin pohjaa ei kai saa käyttää avuksi? Omituista on myös se heittovoima, jonka pelaajat saavat kädestään isohkoon palloon lilluessaan kaulaa myöden vedessä. Jotain kai tästä ottelustakin on raportoida vielä tähän loppuun. Maaleja tehtiin lähes vuorotahtiin ja ottelu pysyi tasaisena ja jännittävänä aivan loppusekunneille asti. Ja mikä hienointa, niin lopussa päästiin tuulettamaan vielä kotijoukkueen voittoa.

Kaiken kaikkiaan vesipallo teki minuun positiivisen vaikutuksen. En tosin tiedä olisinko yhtä innostunut, jos olisin käynyt katsomassa jonkun runkosarjamatsin, mutta ainakin tämä finaalimatsi oli todella mielenkiintoista seurattavaa. Jos ottelusarja ei mene poikki lauantaina Helsingissä, niin suosittelen kaikille penkkiurheileville tutuilleni excursiota Impivaaraan sunnuntaina 14.4., jolloin Turussa pelataan ratkaiseva 5. finaali.

Jotta viikonlopusta tuli taas entistä monipuolisempi, niin piti vielä kotimatkalla pysähtyä Maijamäen liikuntahalliin, jossa pelattiin salibandyn II-divarin nousukarsintaa SBNaantalin ja AFC Campuksen välillä. Ehdin seuraamaan ottelusta noin puolet ja se päättyi mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen turkulaisten 6-9 voittoon. Campus osoitti että salibandy-ottelun voi voittaa pelaamalla noin 10 minuuttia selvästi paremmin kuin vastustaja. Kun Naantali oli voittanut lauantaina 1. osaottelun, siirtyi karsintaparin ratkaisu ensi viikonloppuun. Valitettavasti minun ensi viikonlopusta on tulossa niin kiireinen, että en varmaankaan ehdi paikanpäälle.

Mutta kirjoitellaanpa alkavasta viikosta lisää jossain välissä myöhemmin..


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Vesipalloa, jalkapalloa ja vesijalkapalloa?

Kävin tänään pyörähtämässä Veritas Stadionilla, jossa pelataan kauden 2013 ensimmäinen Veikkausliigakamppailu lauantaina 13.4. Tai siis pitäisi pelata. Stadionin ravintolan henkilökunta vastasi kysymykseeni viitaten kaupungilta kentän pelikunnosta vastaavan työntekijän kommentteihin, että kentän saaminen pelikuntoon ajoissa vaatisi pienen ihmeen.

Tuossa kuvassa näkyy peitteiden alla voimia keräämässä oleva viheriö(?). Olympiakatsomon edessä olevan mustan peitteen alla (se ei siis ole varjo, vaan mustaa kangasta) olevat osat ovat vielä kuulemma aivan jäässä. Mustalla värillä yritetään ilmeisesti saada sitä osaa kentästä lämpiämään enemmän, jotta jää sulaisi. Kentän alla on lämmitysputket, mutta niitä ei voida kuulemma vielä käyttää, koska maassa on vielä routaa. Jos kenttä tuolta peitteiden alta pelikuntoon ajoissa saadaankin, niin epäilen että melko huonokuntoinen ja märkä se ainakin on.

Palaan Veikkausliigakauden starttiin ja turkulaisen penkkiurheilijan odotuksiin vielä lähempänä h-hetkeä. Olen harmitellut kevään urheilutarjonnan vähäisyyttä Turun seudulla, mutta jotain mielenkiintoista on sentään tarjolla. Meiliini kolahti muutamakin viesti vesipallon ystäviltä. Näinä urheilullisesti vähän hiljaisina kevätpäivinä turkulaiset penkkiurheililjat voisivat tutustua tuohon monelle varmasti aika vieraaseen lajiin, sillä Impivaarassa pelataan vesipallon Suomen mestaruuksista neljän eri joukkueen voimin. Kaikki Turun Uimareiden
vesipallojoukkueet ovat selviytyneet SM-finaaleihin, mikä on historiallinen tilanne!

TU:n miesten finaalien kotimatsit Kuhia vastaan löytyvät tuosta vasemmalta Penkkisporttaajan tapahtumakalenterista. Itse aion suunnata Impivaaraan sunnuntaina, jolloin toivon näkeväni ”pojan” turkulaisten käsissä ottelun päätteeksi. Olen nyt jo saanut muutaman tutun innostumaan mukaan, joten muutkin ensikertalaiset rohkeasti vaan mukaan lehtereille. Viime kerralla seurasin nuorten maajoukkueen vesipallo-ottelua ylhäältä kahvion puolelta, mutta tällä kertaa aion uskaltautua vinkin mukaisesti alakertaan lähes altaan reunalle:

”Impivaara ei nykymuodossaan oikein suosi katsojia, mutta parhaat paikat löytyvät allastilan puolelta. Vaikka siellä on kuumempaa kuin kahviossa niin tunnelma on eri ja peliin pääsee sisälle kun kuulee huudot ja vihellykset.”


Vesi- ja jalkapalloa odottaessa allekirjoittanut suuntaa torstaina ja lauantaina Saloon, jossa on tarjolla erittäin mielenkiintoisesti alkaneita naisten Mestaruusliigan lentisfinaaleita, joissa kohtaavat LP:t Viesti ja Kangasala. Jos joku ei pääse paikanpäälle, niin näitä matseja voi seurata suorana lähetyksenä joko UrhoTV:ltä tai Auran Aalloilta radio- ja nettilähetyksenä (kuuntele nettilähetykset täältä). Lauantaina Salossa olisi tarjolla myös nyrkkeilytapahtuma, mutta puntaroin vielä sen ja Caribian kamppailu-urheilutapahtuman välillä. Jommastakummasta tapahtumasta on siis mahdollisesti raporttia tulossa.

Nähdään(hän) katsomoissa!

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Naiset korin ja pallon kimpussa

"Parempi myöhään kun ei milloinkaan" on vanha suomalainen sanonta, mutta sen todenperäisyys tuli jälleen todistettua pääsiäisviikonloppuna. Olin koko kauden ajan suunnitellut tutustumisvisiittiä TurunRiennon korismatsiin, mutta en vain saanut sitä sopimaan kalenteriini. Lankalauantaina löytyi lopulta aikaa, kun suunnittelemani Uudenkaupungin koripalloreissu jäi toteuttamatta. Lauantain pudotuspeliottelu Lappeenrannan Catzia vastaan jäi Riennon kauden viimeiseksi otteluksi, joten jos tämän olisin vielä missannut olisi tutustumisreissu pitänyt siirtää ensi kauteen.

Koripalloa olen penkkisportannut jonkun verran, mutta naisten pelaamana tämä oli ensikosketukseni korikseen. Enää en hämmästele koripallopeleissä kannattajien kannustusta aina täysin väärään aikaan, vaan olen jo ymmärtänyt sen kuuluvan lajiin. Pelipaikkana toiminut Nunnavuoren palloiluhalli on minulle erittäin tuttu paikka omista harrastuksistani. Halliin oli tehty vähän pintaremonttia sitten viime visiittini ja se näytti ihan hyvälle. Katsomokapasiteetti on juuri sopiva naisten koripalloon. Ratkaisevaa pudotuspeliottelua oli saapunut seuraamaan 193 katsojaa ja tunnelma hallissa oli ajoittain ihan hyvä.

Alkulämmittelyä seuratessani mielessäni heräsi muutama idea lajin kehittämisestä, joista ainakin toinen vahvistui vielä ottelun aikana. Näistä lisää jutun lopussa. Heti saliin tultuani hämmästyin pelaajien pienuudesta. Tai eiväthän he nyt ihmeellisen lyhyitä olleet, mutta eivät epänormaalin pitkiäkään. Poikien puolella koripallo tuntuu vetävän piiriinsä esimerkiksi paljon lentopalloa enemmän pitkiä nuoria, mutta tytöissä näin ei taida olla. Tarkistin kotiin päästyäni silmämääräisen arvioni laskemalla pikaisesti Riento-Catz ottelun ja lentopallon naisten finaaliottelun keskipituudet ja sain mielikuvani vahvistukseksi seuraavat lukemat Riento 178,92 cm, Catz 177,36 cm, LP Viesti 179,29 cm ja LP Kangasala 178,85 cm.

Ottelun alku oli mielestäni aika hidastempoinen, mutta vauhti lisääntyi läpi ottelun. Ennakkoarvioni mukaan Riento olisi tarvinnut hyvän alun ratkaisuotteluun, jotta itseluottamus suurta ennakkosuosikkia vastaan olisi pysynyt korkealla. Tällaista kotijoukkue ei kuitenkaan saanut, sillä alussa heillä ei tuntunut onnistuvan mikään. Heitot menivät jopa ohi korilevyn, syötöt päätyivät aivan liian usein Catzin pelaajien käsiin ja virheitäkin tuli jonkun verran. Kotijoukkue sai kuparisensa rikki vasta kun ottelua oli pelattu jo yli 3 minuuttia ja vieraat johtivat lukemin 0-11. Catzin terävä alku ratkaisikin koko ottelun, sillä vaikka kotijoukkue sai pelin edetessä hieman paremmin ottelun juonesta kiinni, ei siitä ollut missään vaiheessa tosissaan Catzia haastamaan. Tämän käsityksen vahvistaa jaksojen tulokset 6-24, 12-15, 12-11 ja 19-18.
 
Joukkueiden parhaat pelaajat palkittiin pääsiäisen kunniaksi suklaamunilla. Riennosta herkkua kotiin vietäväksi sai Margareeta Mäkelä ja vierasjoukkueesta Lotta Aaltonen, mutta myös joukkueiden ulkomaalaisvahvistusten joukosta olisi voinut palkittavat löytää. Eniten pisteitä tekivät Callan Taylor (18 pts) Riennosta ja Chandrea Jones (15 pts) Catzista. Illan näyttävimmästä suorituksesta, vai mikä se kriteeri mahtoikaan tarkalleen olla, palkinnon sai kotijoukkueen Nelli Nurmi, joka esiintyi ottelun lopussa erittäin pirteästi vaihdosta kentälle päästyään.

Naisten koriksessa oli aika paljon eroa miesten vastaavaan. Naisten peleissä ei juuri kolmosia yritetty viljellä, pallo meni tyylipuhtaasti "ohi kaiken" paljon useammin kuin miesten peleissä eikä kukaan edes yrittänyt donkata. Onkohan kukaan nainen Suomen kentillä muuten koskaan donkannut pelissä? Kaiken kaikkiaan tämäkin tapahtuma oli ilman muuta tutustumisen arvoinen ja suosittelen muitakin ensikertalaisia käymään ensi kaudella Riennon kotipeleissä.

Niin, ne ideat joista mainitsin.. Minusta naiset olivat kovin voimattoman oloisia kentällä. Tietystihän he ovat paljon "normaali naisia" voimakkaampia, mutta katsomoon se ei välittynyt. Vähänkään kauempaa heittäessään naisten heittotyylikin on tyystin erilainen kuin esimerkiksi miehillä. Ja harhasyötöistä osa johtui minusta voiman puutteesta. Syy tähän vaikutelmaan on tietysti painava pallo. Jokainen tietää, että koripallo ei ole mitenkään hirveän kevyt ja etenkin kolmen pisteen heitoissa ja terävissä rannesyötöissä voimaa tarvitaan. Miksei siis naisilla pallo voisi olla kevyempi kuin miehillä? Kuten jo mainitsin, niin donkkiyrityksiä ei ottelussa näkynyt ja heittoja meni paljon puhtaasti ohi. Syy tähän on tietysti korin korkeudessa, joka on naisilla sama kuin miehillä. Miksei naisten peleissä kori voisi olla alempana, jolloin suorituksista tulisi näyttävämpiä? En tiedä vaikuttaisiko nämä pienet muutokset otteluden tasoon ja yleisömarkkinointiin, mutta ehkä joku korisihminen osaa kommentoida näitä ideoita?

Edellisen koripallokirjoituksen tapaan tähän loppuun on laitettava vielä kehut koriksen livescore- ja tilastopalveluista. www.basket.fi sivuston tilastopalveluista löytyy vaikka mitä tietoa ja hakutoiminnot on rakennettu käteviksi. Sarjataulukoistakin löytyy paljon mielenkiintoista infoa, jota esimerkiksi lentopallossa ei ole saatu mukaan tulos- ja tilastopalveluihin.
 
 

 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Urheilun sekakäyttäjän kiireinen sunnuntai


Nopeasti silmieni ohi vilahtaneen viikon päättänyt sunnuntai oli monella tapaa erinomainen. Aamun alkajaisiksi jännättiin television ääressä F1-kauden avausta, josta tuli Kimi Räikkösen juhlaa. Hienoa oli myös seurata Valtteri Bottaksen debyttikisaa ja formula-autossa komeilevaa suomalaisyrityksen logoa. Olen nyt katsonut tällä kaudella yhden kisan enemmän kuin kolmena edellisenä kautena yhteensä.

Shamppasuihkun jälkeen oli hienoa nauttia erinomaisesta kevätkelistä perheen kanssa ulkoillen Naantalin jäillä ja hangilla. Ulkoilun kruunasi nuotion ääressä terassilla nautitut kahvit ja kaakaot! Raittiin ilman annoksen jälkeen olikin aika sulkeutua hikisiin liikuntatiloihin loppupäiväksi. Ensin suuntana oli Jarkko Nieminen Areena ja sieltä matka jatkui suoraan Samppalinnan palloiluhalliin. Tarkkaavaisimmat huomaakin heti, että molemmat hallit ovat saaneet nimensä julkkikselta. Saa käyttää, mut ei oo pakko, hei.

Jarkko Nieminen Areenalla, eli perinteisemmin Impivaaran tennishallissa, oli ollut käynnissä jo kuuden päivän ajan tenniksen yleisten luokkien SM-kilpailut. Vinkin kyseisestä tapahtumasta sain Twitterin kautta ja sunnuntain ohjelmistoon se pääsi mukaan viimeistään aamun lehteä lukiessani. Eli edellisessä kirjoituksessa toivomani lehtien ennakkokirjoittelu tuotti taas tulosta. Ehdin paikalle juuri parahiksi, kun miesten finaalissa iskettiin ratkaisupalloja. Kentällä ahersivat Kontisen veljekset Micke ja Henri. Yleisöä oli saapunut paikalle mukavasti. Tai oikeastaan niin paljon kun kyseiseen halliin nyt vaan mahtuu. Arvioin, että paikalla oli ehkä muutama sata katsojaa. Kovin paljon en ehtinyt peliä katsomaan, joten en lähde pelistä raportoimaan sen enempää. Muutenkin vähäiset tiedot ottelusta yhdistettynä heikkoon lajituntemukseen, ei ole kovinkaan hyvä lähtökohta otteluraportille. Hienon uran tehneen Niemisen mukaan nimetty halli oli vierailun arvoinen paikka ja pääsin sentään näkemään kun kultainen SM-mitali pujotettiin vanhemman Kontisen, eli Henrin, kaulaan.

Impivaarasta matka jatkui siis Samppalinnan palloiluhalliin, jossa oli ohjelmassa Pro palloiluhalli -tapahtuma ja Turun Namikan koripallon I-divarin ottelu. En tutustunut tuohon Pro palloiluhalli -tapahtumaan kovinkaan paljon etukäteen, vaan lähdin paikanpäälle katsomaan mitä on tarjolla. Jos en tiennyt tapahtumasta juuri mitään etukäteen, niin pakko sanoa etten kyllä tiedä vieläkään. Ilmeisesti tapahtuman punaista lankaa ei oltu mietitty kovinkaan tarkkaan. Veikkaan että tapahtumapaikaksi oli tarkoituksella valittu Samppalinna, jotta turkulaisen palloilun puiteongelma tulee konkreettiseksi kaikille. Tapahtuma osoitti surkuhupaisasti, mutta realistisesti, turkulaisen palloiluhallitilanteen. Hallissa oli 431 katsojaa ja kaikki paikat oli liian täynnä väkeä. Käytävillä ei mahtunut kunnolla kulkemaan ja hallisuunnitelmiaan esittelemään tulleiden kahden rakennustoimiston esittelypiste oli todella ahdas ja huono. Olin tässä tapahtumassa noin 1,5 tuntia odottelemassa ottelun alkua enkä oikein missään vaiheessa saanut käsitystä siitä mitä hallissa tapahtui. Jotain siellä yritettiin kuuluttamalla kertoa, mutta hallin umpisurkean äänentoiston vuoksi siitä ei saanut mitään selvää, kuten ei myöskään Teemu Rannikon ja Sanna Stenin virtuaalitervehdyksistä. Tapahtuman idea oli hyvä ja se oli houkuttanut paikalle jo hyvissä ajoin paljon väkeä. Jotenkin ohjelman suunnittelupuoli oli jäänyt vaan todella köykäiseksi. Positiivisena asiana mainittakoon, että neljästä arvotusta Siipiravintolan lahjakortista 50% tuli meidän perheeseen.

Itse ottelu eteni melko pitkään yllättäen vierasjoukkue EBT:n komennossa. Noususta I-divarin A-lohkoon taisteleva TuNMKY onnistui lopulta nousemaan seuransa 120 v juhlaottelun kunniaksi tärkeään voittoon. Namikaa olivat tulleet kannustamaan myös taannoin 70 v täyttäneen Turun Riennon naisten Korisliigassa pelaavia pelaajia. Heidän peliään pitäisi myös ehtiä jossain välissä katsomaan, mutta voi olla että se jää ensi kauteen. 



Koripallon turkulaista historiaa muistettiin ottelun tauolla palkitsemalla kunniakirjoilla TUNMKY:n legendoiksi valittuja entisiä tähtiä. Paljon hienoja hetkiä on turkulaisparketeilla nähty TuNMKY:n, Piilosetin ja Aura Basketin toimesta. Viime vuodet turkulainen koripallo on ollut edustusjoukkueen osalta vaatimattomassa tilanteessa. Tämä on hyvä osoitus siitä miten lajille helposti käy, jos edustusjoukkue ”pistetään vähäksi aikaan telakalle”. Vaikka perinteet on olemassa, niin uuden nousun tekeminen on todella vaikeaa, kun pelaajien lisäksi taustavoimat ja tekijät katoavat. Toivon että Turun seudulla nähdään lähivuosina komean palloiluhallin lisäksi joukkue myös miesten Korisliigassa.


Kotimatkalla meinasin pysähtyä vielä HK Areenalle katsomaan jääkiekon A-poikien SM-sarjan pleijariottelua TPS-HIFK, mutta valitettavasti en ehtinyt paikalle riittävän ajoissa ja Tepsi ehti tuulettamaan voittoa ja jatkopaikkaa ilman minua. Minusta sunnuntaiset yleisölukemat koriksen I-divarin alalohkossa (431) ja A-poikien SM-liigassa (1045) kertovat, että turkulaisella penkkiurheiluväellä on tarve päästä nauttimaan urheiluviihteestä, mutta tarjonta alkaa olla vähäistä. Monissa sarjoissa on siirrytty jo kesälomatunnelmiin, mutta onneksi jotain urheiluviihdettä on kuitenkin vielä tarjolla. Divarikoriksen ja junnukiekon lisäksi tällä viikolla käynnistyvät esimerkiksi lentopallon Mestaruusliigan puolivälierät.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

GoExpo – hallit täynnä sekä perinteisiä että uusia lajeja


Kävin lauantaina tutustumassa Helsingin Messukeskuksessa järjestettyyn GoExpo-messuun. Isot messuhallit pitivät itse asiassa sisällään monia eri messuja, joista liikunnallisten messujen lisäksi mainittakoon esim. kalastus-, kuva ja kamera- sekä heppamessut. Nähtävää, kokeiltavaa ja koettavaa oli siis todella paljon. Esillä oli niin perinteisiä lajeja kuin myös uudempia tulokkaita.

Perinteisistä lajeista edustettuina oli melkein kaikki päälajit ainakin. Ainoa poissaolollaan loistanut laji oli lentopallo. Syytä en tiedä, sillä niin lentopallo kuin beach volleykin olisivat soveltuneet hyvin jalkapallon, salibandyn, jenkkifutiksen, sulkapallon, lacrossen, street tenniksen, padelin, yms. sekaan esittelemään harrastusmahdollisuuksia messuvieraille.

Uusiin lajeihin oli mielenkiintoista tutustua. Valitettavasti aika ja pitkäjänteisyyteni eivät riittäneet jonotteluun enkä kokeillut mitään lajia omin käsin. Mielenkiintoista olisi ollut esim. kokeilla baseball-syöttökonetta, heittää käsipalloa tutkaan, kokeilla padelia, testata lacrossemailaa, yms. Amerikkalaisen jalkapallon osastolla oli naisten maajoukkuepelaajia promoamassa kesä-heinäkuussa Vantaalla pelattavia naisten MM-kilpailuja. En tiedä olisiko heitä saanut kokeilla taklata, mutta ehkä se on itsetuntoni kannalta hyvä että en lähtenyt sitä selvittämään.



Baseballin syöttötykin kokeilu olisi ollut erityisen mukavaa. Minun kosketukseni baseballiin on hyvin rajalline. Kirjoitin siitä viime toukokuussa otsikolla Aitoa jenkkiläistä show’ta Kanadasssa – NOT!. Kerroin jutussa myös turkulaisesta baseball seurasta, mutta suunnitelmista huolimatta en ehtinyt viime kesänä tutustumaan lajin tasoon Suomessa. Ehkä se pitää ottaa tulevana kesänä uudestaan ohjelmistoon mukaan. Turkulaisen Black Soxin sivut ovat näköjään remontissa, mutta Suomen Baseball- ja Softball -liitonkotisivujen kautta löytää kyllä lisätietoa. Messuilla pallotykin syöttöihin osuminen näytti ainakin aika hankalalta, mutta mielenkiintoni heräsi sen verran että joskus jossain pitää kyllä päästä sitä testaamaan, joko koneen tai ihan elävän syöttäjän kanssa.

Mainittakoon tähän loppuun vielä, että edellisessä kirjoituksessa ja sosiaalisessa mediassa antamani palaute Turun Sanomien suuntaan ei ole vielä tuottanut tulosta – päinvastoin. Turun seudulla pelataan tänään lentopallon Mestaruusliigan huipputärkeä Loimu - Tiikerit -ottelu, TPS salibandyn puolivälieräottelu sekä TPK:n futsalin puolivälieräottelu. Mistään näistä ei ollut ennakkojuttua paperilehdessä, vaan palstat oli varattu tyystin historiankirjoituksille. TPS:n salibandypleijarista ei ollut mainintaa edes Tänään -tapahtumapalstalla. Ei näin!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Virta vie, virta tuo - penkkiurheilijan "vapaapäivä"


Lauantaina oli omituinen päivä, vapaapäivä. Siis täysin vapaa päivä. Ei kiire minnekään eikä mitään pakollista ohjelmaa kalenterissa. Mihinkäs muuhun sellaisen päivän pyhittäisi kuin penkkiurheiluun? Päivä tuli vietettyä ”virta vie” -meiningillä ja se kannatti, sillä ”virta toi” mielenkiintoisia hetkiä tullessaan.

Päivä lähti käyntiin Raision Loimun järjestämässä bussikyydityksessä Salohalliin seuraamaan naisten Challenge Cupin puolivälierää LP Salo – Dinamo Krasnodar (RUS), jonne salolaiset olivat sensaatiomaisesti selvinneet. Rehellisesti sanoen kovinkaan moni ei varmasti odottanut kotivoittoa, sillä Suomen parhailla oli nyt vastassa maailman parhaita. Se ei kuitenkaan latistanut yhtään ennakko-odotuksia, sillä jo välieriin pääsy on uskomattoman hieno saavutus.

Ottelun ennakkomarkkinointi puri hyvin ja ottelua edeltävänä iltana Salosta kantautuneet tiedot yli 900 myydystä ennakkolipusta nostivat odotuksia entisestään. Moni media huomioi lentopallon huippuottelun ja antoi sille sen ansaitsemaa palstatilaa. Jopa Helsingin Sanomat kirjoitti ennakon ottelusta ja Krasnodarin suurimmasta tähdestä Destinee Hookerista, jota on tituleerattu maailman parhaaksi naispelaajaksi. Minusta oli törkeää välinpitämättömyyttä, että Turun Sanomat ei kirjoittanut ottelusta mitään ennakkoa. Ennakkojuttujen merkitys on nykyisin todella iso yleisömäärään kannalta. Ja muutenkin sanomalehtien kannattaisi minusta panostaa enemmän ennakkojuttuihin ja ilmiöistä kirjoittamiseen, sillä esim. sunnuntain lehdessä ollut säälittävän pieni otteluraportti Salohallista oli jo auttamatta vanhaa tietoa. Omalta kohdaltani lehden jatkotilaus meni lauantaina uuteen harkintaan. Ymmärtääköhän TS:n toimituksessa edes kukaan kuinka isosta ottelusta oli kyse? Toki TPS-Tapparkin oli huipputärkeä ottelu, mutta...

Ottelua saapui Salohallille seuraamaan 1600 katsojaa, mikä on todella hyvä määrä naispalloilujoukkueelle Suomessa. Paremmaksi laittaa oikeastaan vain naisten Superpesis. Itse ottelussa LP Salosta ei odotusten mukaisesti ollut maailmantähtien kaatajiksi, mutta ajoittain salolaiset taistelivat ihan hyvin. Joukkueen valmentaja Tomi Lemminkäinen oli ottelun jälkeen pettynyt siihen, ettei joukkue pystynyt pelaamaan omalla normaalilla tasollaan, jolla olisi vähän paremmin saanut vieraita ahdisteltua. Yhtä kaikki ottelutapahtuma oli hieno ja yleisömäärä osoitus siitä että lentopallolla on potentiaalia paljon nykyistä isompiin yleisömääriin, mutta se vaatii kovaa työtä ja ehkä aikaakin.

Salon reissun jälkeen suuntasin kaverin kanssa Raision Mallaskulmaan katsomaan La Ligan El Classicoa, josta sain vihiä Twitterin välityksellä. Enpä olisi muistanut mielenkiintoista huippuottelua, jos en olisi twiittauksia bussimatkalla nähnyt. No, penkkiurheilupäivä ei päättynyt vielä siihen, sillä El Classico jäi lopusta vähän kesken, kun sain puhelun HK Areenalta, jossa oli kavereita aitiossa seuraamassa Tepsin ja Tapparan välistä ottelua. Ei muuta kuin pitkän odottelun, joka johtui kuulemma kovasta lumimyrskystä, jälkeen pirssi alle ja suunnaksi ”Nakkikattila”


Ehdimme näkemään ottelun viimeisen erän, joten syväluotaavaa raporttia en edes koita kirjoittaa. SM-liigasta kirjoitetaan niin paljon joka puolella, että luotettavampia otteluraportteja löytyy monesta mediasta. Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 6300, mutta sitä en suostu purematta nielemään. Ihan hyvin siellä kuitenkin oli väkeä ottelun panokset huomioon ottaen. Ja joka tapauksessa enemmän kuin alla olevassa videoklipissä.

Tänään on ohjelmassa vähän omaa höntsäilyä ja illalla Marli Areenalla Mestiksen välierä TuTo – KooKoo. TuTo suli vieraspelissä totaalisesti kääntäen 0-4 johtoaseman 6-4 tappioksi. Samalla he pilasivat minun pitkävetovoittoni. Toivottavasti tänään meininki on toinen kaukalon sisäpuolella. Ja toivottavasti katsomossakin on eri meininki kuin tässä alla olevassa vuoden 2006 TuTon Mestis-ottelussa. Tässä ei aivan ole ”häkki täynnä”, mutta tänään todennäköisesti on!