Pääosassa vesipallo, sivuosissa lento- ja reikäpallo

Seurasin reilun viikon ajan tiiviisti naisten lentisfinaaleja toimiessani Auran Aaltojen radio- ja nettilähetysten kommentaattorina. Kokemus oli mukava ja opettavainen. Finaalisarjassa haastaja LP Kangasala onnistui roolissaan ja haastoi LP Viestiä ajoittain erittäin tasaväkisesti. Viestin tasaisempi joukkuepelaaminen ja Kangasalan laitapelaajien tehot (tai oikeammin tehottomuus) tekivät lopulta ratkaisevan eron ja salolaiset ottivat taas omansa - jo viidennen kerran peräkkäin. Onnittelut Saloon LP Viestin joukkueelle ja koko organisaatiolle.

Lauantain LP Viestin kannun nostajaiset ja lentopallo muutenkin on hyvin tuttua puuhaa minulle, mutta sunnuntaina penkkiurheiluharrastukseni vei minut uusille lehtereille. Otin suunnaksi Impivaaran uimahallin, jossa pelattiin miesten vesipallon 3. SM-finaali. Vastakkain olivat runkosarjan voittanut Turun Uimarit ja hallitseva Suomen mestari Helsingin Kuhat. Olen tutustunut lajiin vain kerran aikaisemmin ja ne olivat silloin junioritason matseja (lue raporttiensikosketuksestani vesipalloon). Vähäisen lajikokemukseni vuoksi jätän perinteisen otteluraportoinnin Turun Uimareille (lue matsiraportti) ja minä keskityn tapahtumaan nimenomaan ensikertalaisen silmin. Impivaara on edelleen hieno uimahalli ja puitteet ottelun seuraamiselle oli suht hyvät. Toki näissä finaalimatseissa katsomokapasiteetti saisi näköjään olla vähän isompi. Ja uimahallin muilla käyttäjillä voisi olla joku muu kulkureitti altaille, jotta heidän ei tarvitsisi tepastella pääkatsomon edessä. Ja pelaajia (ja valokuvaajia) saattaa ehkä häiritä isot ikkunat, joista tulvii kevätaurinkoa allasosastolle. Unohdin muuten valitettavasti kunnon kamerani matkasta ja jouduin turvautumaan pokkariin – pahoittelut kuvien laadusta.

Lehtereille saapuessani totesin, että minulle ei oikeastaan ollut tuttua muu kuin pelipallon väri ja merkki. Pallostakin tosin ihmetytti miksi peliä pelattiin kahdella erinäköisellä pallolla? Yritin hakea katseellani käsiohjelmaa, jotta olisin voinut tutustua pelaajiin vähän ennakolta ja toivoin löytäväni myös jonkun lyhyen briiffauksen lajin sääntöihin ja saloihin. En kuitenkaan valitettavasti löytänyt sellaista. Ottelun jälkeen kotiin lähtiessäni löysin katsomosta vierasjoukkueen kausiohjelman, josta löysin kotona vähän lajitietouttakin. Valitettavasti se tuli vähän myöhässä. Onneksi nykyisin on olemassa sosiaalinen media. Kirjoitin statuspäivityksen Facebookiin ja heitin twiitin Twitteriin ja sain hetkessä huomata, että tuttavapiiristä löytyy lajitietoisuutta tästäkin urheilumuodosta. Sain somen kautta tietooni erien lukumäärän, peliajan, vesipallossa menestyvät maat, Kuopion Uimaseuran mitaliputken 1976-2006, Melbournen verikylvyn (lue tämä, jos et tunne tapausta) ja paljon muuta mielenkiintoista. Lopulta ”jouduin” tuttujen pyynnöstä pyörittämään livescore- palvelua Facebookissa.

Ottelupaikalle tullessani sain huomata, että Kale Kummola ei ole hinnoitellut vesipallon SM-finaaleja. Minusta oli hieno markkinointiveto pieneltä lajilta pistää finaalimatsienkin hinnaksi 0 €. En tosin tiedä olisiko se vaikuttanut lainkaan yleisömäärään, jos lippu olisi maksanut vaikka 5 euroa. Yleisöä oli saapunut paikalle hämmästyttävän paljon – veikkaukseni on noin 300. Kuten alla olevasta videosta näette, niin tunnelmaakin katsomossa oli kiitettävästi. Toivottavasti niiden parin tädin kattiloiden kannet eivät menneet hakkaamisesta pilalle, sillä torstaina on edessä taas hernekeittopäivä ja kattiloita tarvitaan. Ja sen jälkeen kansille on käyttöä taas heti lauantaina, kun TU järjestää fanimatkan Helsinkiin 4. ja mahdollisesti jo ratkaisevaan finaalimatsiin.

Ottelun jokainen (4 kpl) 8 minuutin erä aloitettiin niin, että pallo oli keskellä allasta ja joukkueet lähtivät pillin vihellyksestä omalta päätyviivaltaan uimaan palloa kohti. Jostain kumman syystä jokaisessa erässä Kuhat sai ensin pallon, sillä #5 näytti olevan selvästi kentän nopein. Kaverin nimi oli Antti Kasvio ja kalju kampaus näytti kovin tutulta (lue Antti Kasviosta Wikipediassa). Peli oli todella fyysistä, mikä oli minulle yllätys. Sain ennakkoon vinkin mennä alakatsomoon seuraamaan ottelua ja se todella kannatti, vaikka siinä kosteudessa kova hiki tulikin. Läheltä kenttää näki fyysisyyden hyvin ja kuuli hyvin pelaajien huutelut. Vaikka säännöt eivät olleet hallussa, niin aika hyvin pelissä pysyi kärryillä. Fyysisyyden lisäksi yllätti myös pelin nopea tempo ja suunnanmuutokset. Vaikka erät olivat vain 8 minuuttia pitkiä, on minusta käsittämätöntä, että joku jaksaa uida sellaisella tempolla läpi ottelun. Erätauotkin olivat minusta todella lyhyitä. En ehtinyt edes hakemaan kahvia (tai ehkä siinä kuumuudessa olisi virvoitusjuoma toiminut paremmin), vaikkka TU:n otteluraportin mukaan jossain välissä oli joku pidempi taukokin. Pois lähtiessä piti sentään muutama kahvi ostaa, jotta jokunen euro tuli hyvään tapahtumaan jätettyä.

Fyysisyys näkyi repimisenä, veden alle painamisena, kuumentumisena, kyynärpään käyttämisenä, potkimisena ja monella muullakin tapaa. Mutta mitenkään väkivaltaista se ei ollut ja pelaajat tunnustivat virheensä rehdisti. Mietin jossain välissä että pystyyköhän tässä lajissa filmaamaan? Eli jos esim. minä olisin maalin edessä räpiköimässä, niin voisiko se näyttää tuomarin silmin siltä, että joku rikkoo minua, vaikka todellisuudessa taistelisin hengestäni. En tiedä oliko kyse pelaajien väsymisestä vai hermokontrollista, mutta ottelun loppua kohden tuntui tulevan entistä enemmän virheitä. Minusta monet virheet näyttivät aika tarpeettomilta (korostan että en ymmärrä lajista mitään) ja tuntui asiantuntevampikin yleisö olevan aina välillä kanssani samaa mieltä.

Vapareiden ja jäähyjen lisäksi ottelussa syntyi paljon maaleja ja nähtiin paljon hienoja torjuntoja. On muuten aika omituista miten pelaajat pystyvät ponnistamaan vedestä ilmaan niin hyvin, vaikka ilmeisesti jalat ei nyt sentään pohjaan ylety? Tai jos ylettyisikin, niin pohjaa ei kai saa käyttää avuksi? Omituista on myös se heittovoima, jonka pelaajat saavat kädestään isohkoon palloon lilluessaan kaulaa myöden vedessä. Jotain kai tästä ottelustakin on raportoida vielä tähän loppuun. Maaleja tehtiin lähes vuorotahtiin ja ottelu pysyi tasaisena ja jännittävänä aivan loppusekunneille asti. Ja mikä hienointa, niin lopussa päästiin tuulettamaan vielä kotijoukkueen voittoa.

Kaiken kaikkiaan vesipallo teki minuun positiivisen vaikutuksen. En tosin tiedä olisinko yhtä innostunut, jos olisin käynyt katsomassa jonkun runkosarjamatsin, mutta ainakin tämä finaalimatsi oli todella mielenkiintoista seurattavaa. Jos ottelusarja ei mene poikki lauantaina Helsingissä, niin suosittelen kaikille penkkiurheileville tutuilleni excursiota Impivaaraan sunnuntaina 14.4., jolloin Turussa pelataan ratkaiseva 5. finaali.

Jotta viikonlopusta tuli taas entistä monipuolisempi, niin piti vielä kotimatkalla pysähtyä Maijamäen liikuntahalliin, jossa pelattiin salibandyn II-divarin nousukarsintaa SBNaantalin ja AFC Campuksen välillä. Ehdin seuraamaan ottelusta noin puolet ja se päättyi mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen turkulaisten 6-9 voittoon. Campus osoitti että salibandy-ottelun voi voittaa pelaamalla noin 10 minuuttia selvästi paremmin kuin vastustaja. Kun Naantali oli voittanut lauantaina 1. osaottelun, siirtyi karsintaparin ratkaisu ensi viikonloppuun. Valitettavasti minun ensi viikonlopusta on tulossa niin kiireinen, että en varmaankaan ehdi paikanpäälle.

Mutta kirjoitellaanpa alkavasta viikosta lisää jossain välissä myöhemmin..